Suomenlapinkoiran omistajille!

Minulla on 1-vuotias suomenlapinkoirauros. Luonteeltaan se on todella sosiaalinen ja vilkas, pikkupentuna sillä oli voimakas oma tahto eikä se meinannut millään totella (esim. haukkui halutessaan ruokaa tms). Määrätietoisella koulutuksella se saatiin kuitenkin kuriin ja nyt koira on jääräpäinen vain harvoin. Asumme kerrostalossa ja koira on sopeutunut tänne hyvin: ei hauku rappukäytävän äänille. Lapsista koira pitää, mutta meinaa hyppiä ja pörrää ympärillä niin rajusti, että en ole uskaltanut esim. lenkillä antaa kovin monen lapsen silittää sitä, ettei lapsi kaadu ja vanhemmat suutu.

Koira näykki pentuna aika paljon, mutta se loppui melko pian myös koulutuksen ansiosta. Minusta tuntuu, että koiralle on tullut vasta nyt jonkinlainen murrosikä: esim. lenkillä ottaa jotain suuhunsa, eikä meinaa antaa sitä pois ja saattaa alkaa rihua hihnassa. Koira on myös alkanut murista toisinaan muille koirille, mitä yritän parhaillaan saada kitkettyä pois. Toisaalta koulutus on ollut helppoa (koira on herkkusuu), mutta toisaalta sen ylisosiaalisuus aiheuttaa ongelmia: kaikkien vastaantulevien koirien kanssa pitäisi päästä tekemään tuttavuutta. Aluksi koira veti myös ihmisiä päin, mutta sekin loppui pian. Luoksetulo sujuu muuten hyvin, mutta jos jossain kulkee toinen koira/ihminen, koira ampaisee sinne, eikä kuuntele.

Kävin koiran kanssa pentukurssin ja pentujatkokurssin ja nyt odottelemme tokon alkeiskurssin alkamista. Harjoittelemme myös kerran viikossa muutaman tutun kanssa perustottelevaisuutta, esim. ohituksia ja kontaktin ottamista. Päivittäin ulkoilemme noin 2 tuntia (viikonloppuisin enemmänkin) ja lisäksi harjoittelen päivittäin perusasioita (kontaktia, sivulletuloa ym.). Koitan myös joka päivä järjestää koiralle esim. nenätyöskentelyä (makupalojen etsimistä tms). Yleisesti ottaen rotu on todella aktiivinen ja sen kanssa voi harrastaa oikeastaan mitä tahansa. Omistajan pitää myös olla valmis lähtemään lenkille kelistä riippumatta, ainakaan meillä ei haittaa sataako vettä tai onko 30 astetta pakkasta.

Suomenlapinkoiran turkki ei ole kauhean vaikeahoitoinen. Itse harjaan ja kampaan turkin 1-2 kertaa viikossa. Koiran olen tähän mennessä pessyt kaksi kertaa. Takkuja meinaa tulla helposti varsinkin korvien taakse ja housuihin, joten ne on harjattava huolellisesti. Huono puoli turkissa on se, että karvanlähdön aikaan karvaa lähtee todella paljon. Muulloin karvaa ilmestyy lattioille todella vähän.

Oma pentuni maksoi 850 euroa. Hinta vaihtelee käsittääkseni esim. koiran suvun mukaan noin 700-900 euron välillä. Pentu kannattaa ottaa hyvältä kasvattajalta ja kasvattaja pitää valita tarkkaan. Jotkut kasvattajat teettävät pentuja melko läheistä sukua toisilleen olevilla koirilla (suuret sukusiitosprosentit). Kannattaa myös miettiä, onko järkevää ottaa sellaisen koiran pentua, jonka nimi löytyy kohta jokaisen koiran sukutaulusta. Rotuhan on yleisesti terve ja pitkäikäinen, mutta esim. silmäsairaudet ovat yleistymässä.

Lappaiskoiragalleria.org-sivustolta löytyy paljon lapinkoirien kuvia.

Minun käsittääkseni normaalihinta vaihtelee 850 -100 ; hurjia juttuja kuulee vajaa pari tonnia maksaneista pennuista, paperittomat maksavat n. 500. Kaverit ovat myyneet 850-1000.

Ihmettelen mihin perustuu väite silmäsairauksien yleistymisestä.
Mikä lasketaan sairaudeksi tavallisella mittapuulla, mikä taas on ns paperidiagnoosi, joka ei koskaan koiraa häiritse useimmissa tapauksessa ...

Kuitenkin se ihmetyttää miten ja miksi mikään yleistymässä olisi verrattuna entiseen. Millä se arvotetaan.

Nykyään tutkitaan tarkemmin kuin vuonna miekka ja kirves: silmälääkäreilla pitäisi olla tietotaitoa enemmän, vaikka he ovatkin sangen erimielisiä samojen koirien lausunnoista ;) siinä määrin etten luota enää asiassa muuhun kuin omiin silmiini katsellen vaikuttaako koira sokealta vaiko eikö - ja missä iässä - palannut asiassa maalaisjärkisille juurille, voisi sanoa ...

Kennelliitto on tahtonut varsinaista pilkunnussinnan pilkunnussintaa lausuntoihin, missä jokainen täysin käytännön merkitystä omaamaton sivuilmiö- /diagnoosikin on merkattava. Sellainen josta sielläkin sanotaan niiden olevan sellaisia, ja miten ei tarvitse sellaisten takia hysterisoida.
Vaikka lääkärit itse sanovat, ei tämä meinaa yhtään mitään eikä ole mikään haitta koiralle itselle tai jalostuseste, niitä pitää tunnollisesti kirjata - ne kauheat kirjainhirviöt silmädiagnooseissa saattavat tarkoittaa yhtä pienen pienen pientä pisteen puolikasta, joka ei ikinä pahene koiran silmässä, saati haittaa koiraa.

Valitettavasti hysteeriset niin nuoren sukupolven kasvattajissa kuin ostajissa tahtovat tehdä ongelmia asioista, jotka eivät todellakaan ole sitä.

En menisi väittämään ilmiöiden itsensä olevan sen yleisempiä kuin ennenkään - niitä vain tutkitaan enemmän sekä kirjataan pilkuntarkasti ylös, koska niitä tahdotaan seurata.

Se ei silti tarkoita, että jokaikinen pilkku ja pilkunpuolikas olisi missään mielessä merkityksellinen. Ihmiset valittetavasti leipovat kärpäsistä härkäsiä etenkin mitä vähemmän itsellään tietoa ja kokemusta näistä asioista.

PRA periytyy resessiivisesti eli molemmilta vanhemmilta on saatava sairas geeni, jotta pentu sairastuu ko. tautiin. Jos geenin saa vain toiselta vanhemmalta, koira on terve, mutta voi tietty siirtää geeniä eteenpäin. Ymmärtääkseni kaikki rekisteröityneet kasvattajat ilmoittavat tämän geenin kantajuuden. Itse ainakin tsekkasin koiraa etsiessäni tämän ja tosi harvoin käytettiin toisena osapuolena PRA-geenin kantajaa.
Harmaakaihista en osaa sanoa mitään, mutta yleisesti ottaen lapinkoira on perusterve ja melko pitkäikäinen rotu. Epilepsiaa on jonkun verran, mutta siihen ymmärtääkseni suhtaudutaan vakavasti eli jätetään pennunteko väliin, jos lähisuvussa sitä esiintyy.
Turvallisinta on ostaa koira rekisteröityneeltä kasvattajalta, joita löytyy "pilvin pimein" lapinkoirat ry:n sivuilta.

Sitten itse koiraan: meillä on ensimmäisenä koirana vuodenvaihteessa 3 v täyttävä narttu. Itselläni lapparin valinta oli alunperin ihan ulkonäkö-kysymys eli rotuhan on niin söpö, että! Toki otin selvää luonteesta ja rodun terveydestä ennen lopullista päätöstä.
Lapinkoira on mielestäni mukavan kokoinen eli on "koiran kokoinen", mutta ei hirmu iso. Erittäin säänkestävä rotu, mikä painoi omassa vaakakupissani paljon (perheenäiti tarvitsi ulkoiluttajaa). Mitä enemmän pakkasta, sitä enemmän koirassa on virtaa ja riemua. Ei nuo kesähelteetkään koiraa ole tainnuttaneet, paksu turkki eristää myös kuumaa.
Koiramme on ns. sisäkoira eli viettää suurimman osan aikaa sisällä. Asumme omakotitalossa ja koiraneito pääsee halutessaan pihalle yksin ulkoilemaan. Välillä viihtyy pihalla pitkiäkin aikoja yksin ja välillä taas vinkuu heti lauman pariin sisälle. En varsinaisesti harrasta mitään koiran kanssa, mutta pyrin viemään kunnon metsälenkille (jossa on siis irti) pari kertaa viikossa kesäaikaan mökkeilemme paljon ja koira voi olla mökillä vapaana. Päivittäiset lenkit kuuluu tietty asiaan ja koira on aina into-pinkeänä lähdössä.

Perheessämme on kaksi kouluikäistä lasta eikä ongelmia ole ollut. Lapparia mainostetaan nöyränä rotuna, mutta kyllä nuo melkoisia luupäitä osaavat olla :) Tuttavapiirissä on lappareita ja myös täällä suomi24 palstoilta olen saanut muutamat makeat naurut näiden luupäiden touhuista, osuu ja uppoaa omiin kokemuksiin. Itseäni tuo eräänlainen itsepäisyys pääasiassa huvittaa: koiralla tuntuu olevan ikäänkuin pilkettä silmäkulmassa, kun ei käskyjä huvita (ainakaan heti) noudattaa. Kuitenkin väittäisin, että maalaisjärjellä, jämäkkyydellä ja riittävällä huumorintajulla pärjää ko. rodun kanssa. Lapinkoirasta ei ilmeisesti saa supertottelevaista ikinä (ainakaan mulla ei ole niin paljon intoa komentaa), mutta hauska kaveri se on ja luupäisyydestään huolimatta ymmärtää, kuka/ketkä laumaa johtaa.

Pentuaika oli meillä melko helppo, ei hajottanut paikkoja eikä näykkiminen ollut hillitöntä. Murrosikä oli "jonkinmoinen" ja tuntuu, että korvien välissä tapahtui jotain n. 2v tietämillä eli koira tuli tottelevaisemmaksi.

Turkinhoito on helppoa. Olen laiska harjaamaan,ehkä n 2-3 krt kk harjaan koiran. Turkki ei juuri takkuunnu: em. korvakarvojen takkuuntuminen loppui n. vuosi sitten ja pussihousut on hieman sekaisin, mutta ei takussa. Karvaa löytyy kotoa huomattavasti vähemmän kuin odotin; karvanlähtöaikaan jkv, mutta ei hillittömästi. Imuroin toki useamman kerran viikossa, mutta sitä harrastin jo ennen koiran tuloa. Enemmän olen yllttynyt siitä roskan määrästä, jota koira kantaa turkissaan ja tassuissaan sisälle.

Meillä on runsas kolmevuotias narttu. Aika paljon samoja ominaisuuksia kuin muillakin. Sopeutuu hyvin sukuun ja ihmisiin yleensä. Vaatii kyllä huomiota, ainakin meidän "ADHD" tapaus. Pentuaikana oli kyllä ylivilkas. Pyrki jatkuvasti näykkimään käsiä, ei kovaa, mutta häiritsevästi. Se vaiva on pois , mutta haluaa kyllä paljon aktiivista yhdessäoloa. Jos pidempään istuu tietokoneella tulee kyllä tassulla tai kuonolla tökkäsemään että eikös olisi jo leikin aika.

Mitään Sakemannin tapaista käskyläistä siitä vilperistä ei kyllä saa kukaan kouluttaja, kyllä se sen verran älykäs humoristi on. se ottaa tosiaan kaiken vähän veitikka silmäkulmassa. Rinnalla seuraamiset tempoilematta se jättää kyllä muille roduille.

Tarvittaessa kyllä löytyy luonnettakin. Vahtii hyvin laumaa, eli seuraa ovatko kaikki ympärillä läsnä.

Mankuu kyllä pikku paloja pöydän vieressä muiden syödessä. Pysyy kyllä käskettäessä poissa ( ainakin hetken).

Tämä yksilö ei oikein pidä muista koirista, tuppaa vähän rähisemään, ikävä piirre ulkoillessa. Yritetty sopeuttaa, ei kunnon tuloksia vielä. Tahtoo olla omassa väessä kaiken huomion keskipisteenä.

Muuten kaikinpuolin kiltti ja älykkään oloinen joka on mielellään mukana kaikissa touhuissa. Aktiivisen ihmisen aktiivinen seuralainen joka pärjää kelillä kuin kelillä ulkona. Tyytyy kyllä olemaan yksin ulkona vahdissa.
Ilmottaa kyllä heti vieraiden liikkeistä.

No moi!

Mulla on 6 vuotta täyttänyt suomenlapinkoiranarttu.. Aivan ihana tapaus! :) Luonteeltaan tämä on hyvin sosiaalinen, nöyrä, ystävällinen, nykyään melko rauhallinen, on ollut kiltti kaikille, tulee hyvin toimeen lasten kanssa, ei ole ollut kenellekään muulle koiralle vihainen ja tykkää kissoistakin.. :D ... oikeastaan en keksi mitään huonoa sanottaavaa tästä koirastani enkä mistään mustakaan tapaamastani lapinkoirasta.

Pentuna se oli aika vilkas, mutta tosi helppo pentuaika mielestäni (vaikka tämä koiruus muutamat lapaset varastikin leikkimielessä.. :D) Koirastani ei huomannut että sillä olis edes murrosikää ollutkaan, tosi hyvin siis meni ;)

Lapinkoiran turkista sanotaan että se on pituudestaan ja paksuudestaan huolimatta helppohoitoinen. Itse harjaan koirani turkin kerran viikossa perustellisesti.. Kesällä kun kävi paljon uimassa läheisellä rannalla, korvien taakse ja kainaloihin alkoi kertyä inhottavia karvapalloja kun ei ollut heti kuivaamassa ja selvittämässä turkkia.. Karva ilmeisesti ns. hampuuttui takkuun kun sai kosteutta... Vieläkin turkki on hieman takussa, olen saanut leikattua suurimman osan.. :D

Tosi hyvin on oppinut kouluttamani asiat, todella nopeaoppivainen.. Tykkää kovasti agilitystä, ainakin tämä minun koiruliini.. Lenkille lähtee innoissaan, pysyy hyvin vierellä lenkkeillessä..

Pysyy hyvin vapaana, kunhan vain opettaa luoksetulon.. :D