Minusta viisain on ihminen, joka ei arvuuttele asioita

Agnostikko.

Siksi olen agnostikko. Ei tarvitse arvata onko jumalaa olemassa vai eikö ole. Asia selviää kun aika jättää. Ja eiköhän tuo ole 50-50. Se voi olla kummin vaan. Tyhmä vain kieltää, ja toinen tyhmä sokeasti uskoo.

28

130

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Agnostikko.

      Järkiperusteet ovat yhtä vahvat jumalan tunnustamiselle, kuin sen kieltämiselle. Hivenen ehkä kuitenkin enemmän sille että jumala on olemassa. Kun oikein "tieteeseenkin" perehtyy viimeisen päälle.

      • "Hivenen ehkä kuitenkin enemmän sille että jumala on olemassa. Kun oikein "tieteeseenkin" perehtyy viimeisen päälle. "

        Millä perusteella?

      • R. Sitia

        "Hivenen ehkä kuitenkin enemmän sille että jumala on olemassa. Kun oikein "tieteeseenkin" perehtyy viimeisen päälle."

        Juu tälle minäkin haluaisin kuulla vähän parempia perusteluja, koska tieteisiin perustuva näkemys: "Ennen alkuräjähdystä ei ollut aikaa, joten minkäänlaisella luojajumalalla ei ollut edes mahdollisuuksia minkään luomiseen.", perustuu tietoon, että singulariteetti oli pienenmpi kuin protoni ja suhteellisuusteroian mukaan tuollaisessä äärettömässä gravitaatiokeskittymässä aika on pysähtynyt. Lisäksi koska tuollaisessa kvanttimekaanisessa mittakaavassa asioita putkahtelee esiin ja katoaa spontaanisti niin on myös täysin perusteltua olettaa, että koko maailmankaikkeus on syntynyt täysin spontaanisti ilman minkään toimijan vaikutusta.

        Joten voisitko perustella mistä vetelet näitä ajatuksiasi? Ensinhän avauksessa heitit, että mahdollisuus on 50-50, ja nyt tarjoiletkin, että Jumalan todennäköisyys on suurempi kuin 50% ihan vain tieteisiinkin perustuen.

      • sade..
        R. Sitia kirjoitti:

        ja sinä uskot tähän?

        mitä oli ennen siemen?
        kuin puun aika loppuu niin loppuuko maan aika?

      • R. Sitia
        sade.. kirjoitti:

        ja sinä uskot tähän?

        mitä oli ennen siemen?
        kuin puun aika loppuu niin loppuuko maan aika?

        "ja sinä uskot tähän?"

        No itsellä ei riitä rahkeita lähteä haastamaan Stephen Hawkingin näkemyksiä, kaveri on kuitenki aika paljon pätevämpi kun minä tai kukaan henkilökohtaisesti tuntemani ihminen.
        Tässä vielä linkki tv-ohjelmaan, jossa nämä tulevat esille hyvin havainnollisesti:
        http://www.youtube.com/watch?v=WQhd05ZVYWg

    • Agnostikkona myönnän, että on olemassa asioita, joista en voi saada tietoa.
      Esim tuhannet jumalat, tapahtumat ennen alkuräjähdystä etc.
      Olen siis agnostikko.

      "Agnostisismi on käsitys, jonka mukaan ei voida tietää, onko jumalaa tai jumalia olemassa. Käsitettä käytetään myös laajemmin käsityksestä, että ei ole mahdollista saada mitään tietoa joistakin asioista." wiki

      Ateistina myönnän, etten ole jumaluskoinen eli teisti.

      "Ateismi... tarkoittaa jumalauskon puuttumista tai käsitystä, jonka mukaan jumalia ei ole olemassa." wiki

      Tuo 50-50 koskien juuri raamatun kaikkivoipaa jumalaa, joka heittää ikuiseen helvettiin kaikki muut, paitsi kenkänsä nuolijat, on hieman pessimistinen.
      Toki teoreettisesti tuonkin jumalan olemassaolo on mahdollinen, kuten muidenkin, tuhansien eri jumalien.

      • Thronos

        Minulla on tuossa agnostismin määritelmässä joku kohta jota en vain ymmärrä. Miten niin ei ole mahdollista tietää onko jumalaa tai jumalia olemassa? Sehän on jo jumalien määrittelyä - "tiedän että jumala tai jumalat ovat sellaisia että niiden olemassaolosta ei voi tietää". Mitä jos jumalat olisivatkin sellaisia että jokainen täysin ehdottoman varmasti tietäisi niiden (sen) olemassaolosta, mutta niitä vain ei ole?

      • Thronos kirjoitti:

        Samalta näkökannalta minäkin imhettelen, miten joku voi sitten olla niin varma että juuri hänen jumalansa on totta. - Ilam todellisia todisteita hänestä. Mutta saatan nyt sekoittaa pakkaa. Mutta itse näen että kyllä uskovainenkin voi olla agnostikko. Samoin kuin ateisti voi olla gnostinen.

        Perustelu puolelta. Ateistin ei käytännössä tarvitse edes todistaa tai kumota minkään yliluonnollisen olemassaoloa. Koska ei usko siihen ensinnäkään.

        En siis näe kovin hyvää perustelua sille miksi "Tyhmä vain kieltää, ja toinen tyhmä sokeasti uskoo."

        Kun ateisti ei kiellä mitään. Hän ei vain näe tarpeeksi perusteluja/todisteita miksi pitäisi uskoa.

      • Thronos
        atac kirjoitti:

        "Kun ateisti ei kiellä mitään. Hän ei vain näe tarpeeksi perusteluja/todisteita miksi pitäisi uskoa."

        Täsmälleen näin minäkin ajattelen ja siksi olen ateisti.

        Hieman kyllä epäilen gnostista ateismia - jos se tarkoittaisi sitä että TIETÄÄ ettei jumalia ole. Miten sen voisi tietää? En minä ainakaan luule tietäväni tästä maailmankaikkeudesta ja sen sisältämistä ilmiöistä kuin olemattoman aavistuksen verran.

        Tai agnostinen uskominen - siis että uskoo jumalaan mutta uskoo ettei tästä jumalasta voi saada tietoa? Mistä sitten on tullut tieto siitä mihin jumalaan uskoa?

        Jostakin syystä tämä gnostisuus-agnostisuusakseli on minulle hyvin vaikea hahmottaa. Kaipa se johtuu siitä että en luule tietäväni oikeastaan yhtään mitään vaan kaikki asiat sijaitsevat mielessäni todennäköisyysliukumon jollakin kohdalla - se että aurinko nousee huomenna on aika lähellä toista päätä ja se että olisi jokin jumala joka olisi hyvin kiinnostunut nimenomaan maapallon ihmisten sukupuolikäyttäytymisestä taas siellä lähempänä toista päätä...

        > Hieman kyllä epäilen gnostista ateismia - jos se
        > tarkoittaisi sitä että TIETÄÄ ettei jumalia ole.

        Se tarkoittaa käytännössä sitä, että henkilö on varma siitä, ettei jumalia ole. Onhan se radikaali näkemys, enkä minäkään sitä voi allekirjoittaa. Pidän itse vain erittäin todennäköisenä, ettei jumalia ole, ja käytännössä varmana, ettei mitään tiettyä jumalaa ole... :)

        > Tai agnostinen uskominen

        Tuo on tiettyjen uskovaisten mielestä ainoaa oikeaa uskoa. Usko, joka uhmaa järkeä (noh, eikös ne kaikki).
        Lainaanpa wikipediaa:
        > Kierkegaard pitää kristinuskoa suurimpana mahdollisena
        > paradoksina, joka on mahdollista omaksua vain uskon hypyllä.
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Søren_Kierkegaard

        Gnostilaisuus, siis tässä se akselin ääripää, on minusta suhteellisen järjetön. Toisaalta ymmärrän, että ihminen haluaa varmuutta ja on siten valmis väittämään varmaksi asioita, joista ei ole minkäännäköisiä todisteita olemassa (doh, jumalat). :)

    • "Ei tarvitse arvata onko jumalaa olemassa vai eikö ole."

      Mutta kuitenkin olet arvuutellut asian niin pitkälle että voi olla olemassa vain yksi jumala? Miksei yhtä hyvin voi olla useampia jumalia? Niitä jumaluuksia voi olla tasan yhtä hyvin yksi kuin myös niitä voi olla vaikka miljoonia erilaisia.

    • "Asia selviää kun aika jättää."

      Et sinä sitä voi tietää. Kun ihmisen aivotoiminta loppuu, ei ihminen tiedä enää yhtään mitään.

      "Ja eiköhän tuo ole 50-50."

      Millä perusteella olisi?

      "Se voi olla kummin vaan."

      Aurinko voi huomenna nousta tai olla nousematta, kummin vaan, mutta todennäköisyydet eivät ole 50-50.

      Aika paljon sinä arvuuttelet asioita vaikka väität, että et arvuuttele.

    • Arvuuttelu, kieltäminen ja epäusko ovat eri asioita. Ateisti ei vain usko jumaliin.

    • Tautolooginen

      Oletko agnostinen myös menninkäisten ja lentävien yksisarvisten suhteen?

      Joko niitä on tai sitten ei, 50-50, eikös niin?
      Tietoa ei voi saada kunnes sitä saa, eikös?

      Mielestäni jokainen on ateisti kunnes omaksuu teismin.

    • ++++++++++++++++++

      "Siksi olen agnostikko."

      Niin kauan kunnes joku kysyy uskotko jumalaan tai jumaliin, kysymys johon on pakko vastata kyllä tai ei.

      "Ei tarvitse arvata onko jumalaa olemassa vai eikö ole."

      Jumalien olemassaoloa ei voi tutkia mutta olemassaolo väitteitä voi.

      Esim: Jumala joka on kaikkivoiva ei voi olla olemassa koska kaikkivoivuus ei ole mahdollista.

      Joidenkin jumalien kohdalla voi sanoa onko ne olemassa vai ei.

    • 1000sanaa1totuus

      "Ei tarvitse arvata onko jumalaa olemassa vai eikö ole."

      En mäkään arvaile, en vain usko.

      "Asia selviää kun aika jättää."

      Ei välttämättä, koska kuolemanjälkeinen elämä ja jumaluus ovat kaksi toisistaan riippumatonta asiaa.

      "Ja eiköhän tuo ole 50-50."

      Ei. Samalla logiikalla voidaan sanoa, että pataässän vetäminen korttipakasta on 50-50, koska joko se vedettävä kortti on pataässä tai se ei ole pataässä.

      "Tyhmä vain kieltää, ja toinen tyhmä sokeasti uskoo."

      Olet sitten keksinyt tavan olla ylimielinen kaikkia kohtaan. Entäs porukka, joka ei vain usko?

    • vakava arpa

      Entäpäs jos 50 % paljastuu totuudeksi, etä Hän, iankaikkisuus, taivas ja helvetti ovat olemassa. Silloin erehdyksesi on iankaikkisen peruttamaton, kun heräät helvetissä ilman Jeesusken Kristuksen anteeksiantoa. Et voi paeta vastuuta, että et ole kuullu evankeliumia, Jumala on sinua kutsunut, kun ylipäätänsä pohdit näitä asioita. Ilman Pyhää Henkeä kukaan ei pohdi iankaikkisuusasioita ja Jumalan olemassaoloa.

      • Mutta ketkä olivat oikeassa? Juutalaiset, kristityt, mormonit, ...

        Oikea vastaus on tietysti: mormonit. Mutta mitään syytä siihen ei ole. Valitan.

      • Thronos

        Minua on sitten kutsunut moni muukin jumala sillä pohdin kyllä muitakin uskontoja.

        Jos kuoltuani heräisin helv***ssä niin pitäisi kai sanoa Jumalalle että hanki seuraavalla kerralla parempi tiedotusosasto. Sillä järjellä jonka minulle annoit ei sinun touhuistasi saanut uskottavia sitten millään. Ja mieti sitten myös vähän etukäteen suunnitelmaasi ennenkuin alat hosua.

        Tulisi vähän vähemmän niitä "eiku"-juttuja....

      • Ensinnäkään markkinoimastasi jumalolennosta ei ole olemassa minkäänlaisia todisteita. Toisekseen jos leikittäisiin sellaisella ajatuksella että jokin jumalolento olisi olemassa ja kukaan muu ei voisi pelastua kuin sellainen henkilö joka uskoo tämän jumalan markkinointiin tarkoitettuja uskonnollisia tekstejä.

        Pelkästään jumalolennon valinnassa on noin 0,03% mahdollisuus oikeaan valintaan (3000 rekisteröityä jumalaa --> www.godchecker.com).

        Kun otetaan huomioon vielä täydellinen todisteiden puute koskien näiden jumalien olemassaoloa päädytään todella pieniin lukuihin ja sitä kautta lähes olemattomiin todennäköisyyksiin.

      • O'ou

        Taidanpa laittaa loton vetämään, onhan 50% mahdollisuus, että minusta tulee mijonääri...

        Ei, mutta hetkinen. Lotossahan voin laittaa _kaksi_ kuponkia... toisin kuin tässä "taivaslotossa."

        HURRAA! Minusta tulee 100% varmasti miljonääri!
        (Päätelmä tehty Taivaallisella logiikalla)

      • R. Sitia
        The_Rat kirjoitti:

        Mutta ketkä olivat oikeassa? Juutalaiset, kristityt, mormonit, ...

        Oikea vastaus on tietysti: mormonit. Mutta mitään syytä siihen ei ole. Valitan.

        "Oikea vastaus on tietysti: mormonit. Mutta mitään syytä siihen ei ole. Valitan."

        No siis tämä totuusha kerrottiin South Parkissa. ;)

        http://en.wikipedia.org/wiki/Probably_(South_Park)

      • "Entäpäs jos 50 % paljastuu totuudeksi"

        Mikä 50%

        Entä jos lehmät lentävät ja sinä kuolet niiden lannan alle? Et voi paeta lantaa, jos et usko siihen.

        Oliko kysymys mielestäsi mielekäs? Jos ei ollut, niin ymmärrätkö, että sinun kysymyksesi on ihan yhtä mielekäs?

      • "Entäpäs jos 50 % paljastuu totuudeksi, etä Hän, iankaikkisuus, taivas ja ******** ovat olemassa. Silloin erehdyksesi on iankaikkisen peruttamaton, kun heräät helvetissä ilman Jeesusken Kristuksen anteeksiantoa."

        Entäpäs jos paljastuukin että Dionysis ja Zeus olivat totta ja allahi sekä Juutalaiskristilliset jumalat ja Jeesukset vääriä ja heräät gehennasta Haadeksen valtakunnasta vailla toivoakaan pelastuksesta?

        "Et voi paeta vastuuta, että et ole kuullu evankeliumia,"

        Et voi itsekkään, ettetkö näistä olisi kuullut. Ja jos et. Niin on Yleissivistyksessäsi kyllä todella pahoja puutteita.

        "Jumala on sinua kutsunut, kun ylipäätänsä pohdit näitä asioita. Ilman Pyhää Henkeä kukaan ei pohdi iankaikkisuusasioita ja Jumalan olemassaoloa."

        Kyllä. Dionysis levitti viisauttaa. Ja kuoli ristillä jotta juuri sinä saisit paikan Zeuksen kanssa. Aijai kun aattelee mitä lie lieneekään tapahtuvan kun Zeus pettyy.

      • sErpiEntE

        Entäpä jos jokin muu tuon helvetin huonosti ja epäpätevästi lasketun "50 % mahdollisuuden" skenaarioista paljastuu totuudeksi, että Buddha, Nirvana, Valaistus ja Naraku ovatkin olemassa. Silloin erehdyksesi on peruuttamaton, kun heräät ensin Narakuun ja siellä muutaman ikuisuuden kärvisteltyäsi synnytkin uudestaan jonkun laboratorion koe-eläimenä, kun haaskasit elämäsi tyhjään armonanelemiseen sen sijaan, että olisit etsinyt Valaistusta ja pyrkinyt kehittämään itseäsi. Et voi paeta vastuuta ettet etsinyt totuutta, Valaistus odottaa jokaista ja on ihan omaa saamattomuuttasi ettet etsinyt sitä ahkerammin vaan odotit että sinut vaan päästetään olematonta henkiolentoa nuoleskelemalla johonkin paratiisiin. Ilman ankaraa omistautumista ja itsensä kehittämistä ei kukaan voi saavuttaa Buddhan asemaa ja vapautua olemassaolonkahleista osaksi suurempaa kokonaisuutta.

        Vakuuttiko yllä oleva teksti sinut pohtimaan uskonnollista maailmankuvaasi uudelleen?
        Niinpä niin, miksi sitten oletat että me ateistit piittaisimme hevonkukkua sinun jeesus-satuilustasi tai helvetillä pelottelustasi?

      • sErpiEntE kirjoitti:

        Arvotaan ensimmäinen jumala ja sille varajumala.
        ;-)

        Lotossa on panoksena, ei enempää eikä vähempää kuin ikuisuus paikassa a tai b.
        Uskovia vois sanoa pelimiehiksi, jotka ei riskejä pelkää.

    • Mikään ei ole varmaa paitsi epävarma.

    • Kerrotko meille?

      "Asia selviää kun aika jättää."

      Jos taivas ja helvetti sittenkin ovat olemassa, niin mitä aiot ehdä kuoleman jälkeen?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      119
      4605
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      28
      3346
    3. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      20
      3235
    4. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      47
      2969
    5. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      50
      2846
    6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      121
      2806
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      18
      2580
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2305
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2125
    10. Vornanen ja oulainen

      Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
      Oulainen
      8
      2022
    Aihe