Kol.2:17 kertoo kuinka Mooseksen laki oli "tulevaisten varjo".
Sapatti oli osa tilapäistä palvontajärjestelyä,joka edelsi jotain suurempaa.Hebr 10:1.
Sapatti lakkasi olemasta voimassa kun Jeesus kuoli.Room.10:4.
"Tunnusmerkkinä minun ja israelin poikien välillä ikuisesti".= selkokielellä seuraavaa:
1.Vain Israelin poikien ja Jumalan välillä.
2.Ikuisesti=ajan hämärään asti,joka tarkoittaa tiettyyn aikaan asti,siis Jeesuksen kuolemaan.
Apt.15:28,29 kertoo mitä kristittyjen pitää välttää.
Kristitty ei myöskään ole Kainista.
Ihmisen fyysistä tarvettaa lepoon se ei poista,mutta lauantai ei ole pakollinen Jumalan palvontapäivä,lepopäivä kristitylle.
Sekä Jumalan palvontapäivä että lepopäivä voi olla kristitylle mikä tahansa päivä.
Tässä selkokielellä k.o.asia.
Meidät on vapautettu juutalaisesta sapatista
143
138
Vastaukset
- 10-käskyä
Vastine ... Lyhyesti.
Jumala onkin lähettävä väkevän eksytyksen hengen niille, joilla ei ole rakkautta totuuteen voidaksensa pelastua, siis sinunlaisille uppiniskaisille.
Jumala kirjoitti totuuden kahteen kivitauluun omalla sormellaan 10-käskyä ja yhtäkään käskyä ei ole lupa ihmisen purkaa.
Jumala sanoo: En minä liittoani riko enkä muuta sitä mikä on minun huuliltani lähtenyt.- toentonkia
"""Jumala kirjoitti totuuden kahteen kivitauluun omalla sormellaan 10-käskyä ja yhtäkään käskyä ei ole lupa ihmisen purkaa."""
Mitä noista kivitauluista sanotaan Raamatussa? >>>> 5.Mooseksen kirja:
4:13 Ja hän ilmoitti teille liittonsa, jonka hän käski teidän pitää, nimittäin ne kymmenen käskysanaa; ja hän kirjoitti ne kahteen kivitauluun.
5:22 Nämä sanat Herra puhui koko teidän seurakunnallenne vuorelta, tulen ja synkkien pilvien keskeltä, suurella äänellä, eikä siihen enempää lisännyt. Ja hän kirjoitti ne kahteen kivitauluun ja antoi ne minulle.
Näiden liiton lakien täydellinen täyttäjä on Jeesus. Ei niitä kumottu, sillä silloinhan liitto ei enää koskisi Jeesustakaan ja ristinkuolema olisi mitätön.
Mutta meille ei noita liiton sanoja ole koskaan tarkoitettukaan.
>>> 2.Korinttolaiskirje:
3:7 Mutta jos jo kuoleman virka, joka oli kirjaimin kaiverrettu kiviin, ilmestyi kirkkaudessa, niin etteivät Israelin lapset kärsineet katsella Mooseksen kasvoja hänen kasvojensa kirkkauden tähden, joka kuitenkin oli katoavaista,
Jeesus kuoli noiden käskyjen vuoksi, siinä kuoleman virka!
Hebrealaiskirje:
8:7 Sillä jos ensimmäinen liitto olisi ollut moitteeton, ei olisi etsitty sijaa toiselle.
Ja Jeesuksessa tuli tuo toinen, Uusi liitto.
(4. Jos hän siis olisi maan päällä, ei hän olisikaan pappi, koska jo ovat olemassa ne, jotka lain mukaan esiinkantavat lahjoja,
5. ja jotka palvelevat siinä, mikä on taivaallisten kuva ja varjo, niinkuin ilmoitettiin Moosekselle, kun hänen oli valmistettava maja. Sillä hänelle sanottiin: "Katso, että teet kaikki sen kaavan mukaan, joka sinulle vuorella näytettiin".
6. Mutta tämä taas on saanut niin paljoa jalomman viran, kuin hän on myös paremman liiton välimies, liiton, joka on paremmille lupauksille perustettu.
7. Sillä jos ensimmäinen liitto olisi ollut moitteeton, ei olisi etsitty sijaa toiselle.
8. Sillä moittien heitä hän sanoo: "Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton,
9. en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. Sillä he eivät pysyneet minun liitossani, ja niin en minäkään heistä huolinut, sanoo Herra.
10. Sillä tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa näiden päivien jälkeen, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän mieleensä, ja kirjoitan ne heidän sydämiinsä, ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.
11. Ja silloin ei enää kukaan opeta kansalaistaan eikä veli veljeään sanoen: 'Tunne Herra'; sillä he kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut.
12. Sillä minä annan anteeksi heidän vääryytensä enkä enää muista heidän syntejänsä."
13. Sanoessaan "uuden" hän on julistanut ensimmäisen liiton vanhentuneeksi; mutta se, mikä vanhenee ja käy iälliseksi, on lähellä häviämistään. )
Hebr.9:15. Ja sentähden hän on uuden liiton välimies, että, koska hänen kuolemansa on tapahtunut lunastukseksi ensimmäisen liiton aikuisista rikkomuksista,
Jeesus teki adventtikirkon kiistämän uuden liiton. Ja missä liitto on uusittu, on myös sen yhteydessä oleva liiton laki uudistettu, mutta nyt ilman sapattikäskyä! - 1234567...
toentonkia kirjoitti:

Jeesus teki adventtikirkon kiistämän uuden liiton. Ja missä liitto on uusittu, on myös sen yhteydessä oleva liiton laki uudistettu, mutta nyt ilman sapattikäskyä!Vastine teontonkijalle.
Ilm. Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.
Ilm.22:14. Autuaat ovat ne, jotka Hänen käskynsä pitävät, että heidän voimansa elämän puussa olisi ja he porteista kaupunkiin sisälle menisivät. - toentonkia
1234567... kirjoitti:
Vastine teontonkijalle.
Ilm. Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.
Ilm.22:14. Autuaat ovat ne, jotka Hänen käskynsä pitävät, että heidän voimansa elämän puussa olisi ja he porteista kaupunkiin sisälle menisivät.Onhan Uudessa liitossakin laki.
Jeesus oli Uuden liiton lain opettaja. Miksi te hylkäätte Jeesuksen opetukset ja hänen ilmoittamansa lain? Lue vuorisaarna. Se on jotain enemmän kuin 10käskyä juutalaisille koskaan oli ollutkaan.
Vanhan liiton laki oli kollektiivinen laki koskien koko Israelia vaikuttaen KOKO Israelin kohtaloon niiin hyville kuin pahoillekin.
3.Mooseksen kirja:
26:33 Mutta teidät (israelilaiset) minä hajotan kansojen sekaan ja ajan teitä takaa paljastetulla miekalla, ja teidän maanne tulee autioksi ja kaupunkinne raunioiksi.
26:38 Ja te häviätte kansojen sekaan, ja vihollistenne maa nielee teidät.
26:45 Ja minä muistan heidän hyväksensä liiton heidän isiensä kanssa, jotka minä vein pois Egyptin maasta kansojen silmien edessä, ollakseni heidän Jumalansa. Minä olen Herra."
Tätäkään kohtaa adventismi ei tunnusta sellaisena kuin se on kirjoitettu väittäessään, että vanha liitto lakineen kuului myös pakanoille.
Joosua:
23:16 jos te rikotte Herran, teidän Jumalanne, liiton, jonka hän on teille säätänyt, ja menette ja palvelette muita jumalia ja niitä kumarratte, niin Herran viha syttyy teitä kohtaan, ja te häviätte pian siitä hyvästä maasta, jonka hän on teille antanut."
Adventistien väite vanhan liiton kuulumisesta myös kaikille kansoille on harhaoppia.
Vasta uusi liitto Jeesuksessa tuli koskettamaan kaikkia kansoja.
Israel valittiin kansojen esikoisena pappiskansaksi jota adventistit esimerkiksi eivät ole eivätkä koskaan tule olemaankaan.
- pyh!
Puhut puppua ja vääristelet Paavalia omaksi kadotukseksesi.
Hei
Sekoitat asiassa nyt hiukan väärää asiaa.
"Tulevaisten varjossa" mistä on kyse on tietysti kyse vanhan liiton uhripalvelusjärjestelmästä. Kaikki sen ajan yhteiskunnallinen lainsäädäntö oli
seremonialakeja, joilla oli vain yksi merkitys;
- Oli esikuvaa oikeasta uhrista, ja oikeasta pyhäkköpalveluksesta joka on taivaassa. Hebr 8-9.
Siveyslaki, ns. 10 käskyn laki, dekalogi, vapauden ja täydellisyyden laki, ja mitä nimiä sillä on, on aivan eri asia.
Sen tarkoitus taas on opettaa mikä on syntiä.
Laki on voimassa niin kauan kuin taivas ja maa on paikoillaan.
Vrt; Luuk 16:17, Jaak 2:10-13, 1 Joh 5:3.
Kerron tässä vielä alla mitä mieltä Paavali on 10- käskyn laista, ja muista että
kaikki näennäinen lain kielltäminen mitä Paavali sanoi, tarkoittaa juuri että Paavali taisteli omana aikanaan sellaista mentaliteettia vastaan että pitäisi pitää vanhat seremonialait yllä, vaikka Jeesus oli juuri käynyt ja uusi liitto alkanut. Paavalin näennäinen lain kieltämisessä oli kyse siis juuri samoista seremonialaeista, ei Jumalan valtakunnan perustuslaista.
http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/4.5
http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/4.2
yst. jari laurila- suap toestoo
Meidät on vapautettu adventismista!
Tulkitset anteeksiantamattoman väärin Raamattua >>> 15. Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun.
16. Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta,
17. jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen.
18. Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama
19. eikä pitäydy häneen, joka on pää ja josta koko ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, kasvaa Jumalan antamaa kasvua.
20. Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä:
21. "Älä tartu, älä maista, älä koske!"
22. - sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta - ihmisten käskyjen ja oppien mukaan?
23. Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi. >>>>>
Kuten näet, adventismin säädökset eivät ole voimassa. Ne ovat itsevalittua nöyryytysten harjoitusta;pelkästään... - benedi
suap toestoo kirjoitti:

Kuten näet, adventismin säädökset eivät ole voimassa. Ne ovat itsevalittua nöyryytysten harjoitusta;pelkästään...Toistetaan savolaiselle!
Jumalan lakikoontarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta????
"" Älkää (savolaiset)luulko ettäminäolen tullut
lakia ( johon sapattikuuluu)tai profeettoja kumoamaan,vaan täyttämään"Matt5:17
Mooses oli profeetta,ja hän kirjoitti että Jumala asetti ja p,yhitti sapatin..luomistyön muistomerkiksi.
Jos sapatti on tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta, niin käytetään se sitten loppuun,ja ei vietetä sitä enää sitten kun se on käytetty loppuun!!!
Sapattia ei ole näköjään käytetty loppuun,kun adventistit, juutalaiset, ja osa helluntalaisista-ja vapaa kirkollisista , ja babtististeista sitä viettää japyhittää.
Noista pitäis tehdä tappamalla loppu,niin loppuisko sapattikin?
Mutta silloin taas rikkoisit käskyt: " Älätapa"! - pyh!
suap toestoo kirjoitti:
Meidät on vapautettu adventismista!
Tulkitset anteeksiantamattoman väärin Raamattua >>> 15. Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun.
16. Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta,
17. jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen.
18. Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama
19. eikä pitäydy häneen, joka on pää ja josta koko ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, kasvaa Jumalan antamaa kasvua.
20. Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä:
21. "Älä tartu, älä maista, älä koske!"
22. - sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta - ihmisten käskyjen ja oppien mukaan?
23. Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi. >>>>>
Kuten näet, adventismin säädökset eivät ole voimassa. Ne ovat itsevalittua nöyryytysten harjoitusta;pelkästään...ja sinä vääristelet Paavalia, taas kerran.
- suap toestoo
benedi kirjoitti:
Toistetaan savolaiselle!
Jumalan lakikoontarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta????
"" Älkää (savolaiset)luulko ettäminäolen tullut
lakia ( johon sapattikuuluu)tai profeettoja kumoamaan,vaan täyttämään"Matt5:17
Mooses oli profeetta,ja hän kirjoitti että Jumala asetti ja p,yhitti sapatin..luomistyön muistomerkiksi.
Jos sapatti on tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta, niin käytetään se sitten loppuun,ja ei vietetä sitä enää sitten kun se on käytetty loppuun!!!
Sapattia ei ole näköjään käytetty loppuun,kun adventistit, juutalaiset, ja osa helluntalaisista-ja vapaa kirkollisista , ja babtististeista sitä viettää japyhittää.
Noista pitäis tehdä tappamalla loppu,niin loppuisko sapattikin?
Mutta silloin taas rikkoisit käskyt: " Älätapa"!Minähän en tulkinnut yhtäkään sanaa tuosta minkä lainasin. Uskon ne niinkuin ne ovat kirjoitetutkin. Eikä sitä asiaa adventistien tulkinnat muuksi muuta! Israelin ja Jumalan välistä liittoa ei Jeesus tullut muuttamaan; se on lakeineen yhä heillä.
Joten en kumoa lakiakaan. Meitä Mooseksen kautta annetut asiat eivät koskeneet ennen Jeesusta eikä Jeesus muuttanut niitä koskemaan meitä Hänen jälkeensäkään; joten uskon Raamattuun kuten sieltä on luettavissa, mutta en usko tippaakaan adventismin toisenlaisiin tulkintoihin.
Adventismi muuttaa alkuperäiset Raamatun opetukset pöyristyttävällä röyhkeydellä.
Raamattu ei kehoita meitä uskomaan adventismiinnne. - benedi
suap toestoo kirjoitti:
Meidät on vapautettu adventismista!
Tulkitset anteeksiantamattoman väärin Raamattua >>> 15. Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun.
16. Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta,
17. jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen.
18. Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama
19. eikä pitäydy häneen, joka on pää ja josta koko ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, kasvaa Jumalan antamaa kasvua.
20. Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä:
21. "Älä tartu, älä maista, älä koske!"
22. - sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta - ihmisten käskyjen ja oppien mukaan?
23. Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi. >>>>>
Kuten näet, adventismin säädökset eivät ole voimassa. Ne ovat itsevalittua nöyryytysten harjoitusta;pelkästään...Eli " Älä tartu"...toisen aviopuolison rintoihin, ei siis enää ole voimassa?
"Älä koske"...lähimmäisesi vaimon takapuoleen, ei siis myöskään ole enää voimassa??
" Älä maista" ,miltä lähimmäisesi vaimon huulet maistuvat, ei siis enää ole voimassa??
Eikös lähimmäisesi vaimon ruumis tulisi säästää tämän aviopuolisolle?
Mikä tapahtuu lihan tyydyttämiseksi? Huorintekeminenkö?
varastaminenko? Epäjumalankuvan tekeminenkö?
Vai lähimmäisesi vaimon himoaminenko?
Jos käytät lähimmäisesi vaimoa, niin katoaako lihan himo sillä tavalla?
Ihmisetkö ovat käskeneet: " Muista pyhittää sapatinpäivä?
Tahi : Älä himoitse? - benedi
suap toestoo kirjoitti:
Minähän en tulkinnut yhtäkään sanaa tuosta minkä lainasin. Uskon ne niinkuin ne ovat kirjoitetutkin. Eikä sitä asiaa adventistien tulkinnat muuksi muuta! Israelin ja Jumalan välistä liittoa ei Jeesus tullut muuttamaan; se on lakeineen yhä heillä.
Joten en kumoa lakiakaan. Meitä Mooseksen kautta annetut asiat eivät koskeneet ennen Jeesusta eikä Jeesus muuttanut niitä koskemaan meitä Hänen jälkeensäkään; joten uskon Raamattuun kuten sieltä on luettavissa, mutta en usko tippaakaan adventismin toisenlaisiin tulkintoihin.
Adventismi muuttaa alkuperäiset Raamatun opetukset pöyristyttävällä röyhkeydellä.
Raamattu ei kehoita meitä uskomaan adventismiinnne.Suap toestoo.
Onko savolainen ihminen? Vastaus: Ei ole
Miksei?
" Ja hän sanoi heille:: Sapatti on asetettu ihmistä varten
eikä ihminen sapattia varten" Mark 2: 27
Onko adventisti ihminen? Vastaus : On kyllä
Miksi? Koska hän pitää sapatin ,joka on ihmistä varten!
Suop toistoo, niin aina savolaanen ei oo ihminen - reppukerjäläinen
pyh! kirjoitti:
ja sinä vääristelet Paavalia, taas kerran.
Ihmisiä kait ne juutalaisetkin olivat, vai kuink? He olivat paimentolaiskansaa, mutta silti jo ihmisiä, he tarvitsivat lain, koska perustivat oman valtionsa, niinhän se oli kaikilla muillakin kansoilla, sitä mukaan kun valtioita perustettiin. Kun juutalaiset ryöstivät Kaanaan maan ja tappoivat ja ja osa heistä kai pakeni, niin Mooses ajatteli, että tälle juudan kansalle on säädettävä laki, jotteivat he ryhty riistämään toinenen toistaan ja tappamaan.
Ja kun he olivat valmiit astumaan ryöstämälleen alueelleen niin pitihän laki saada aikaan, ettei sekasorto ja anargia tulisi kansan joukkoon, ja niin laki luotiin juutalaisille ankarammasta päästä kaikkine sapattilakineen ja sen pitämisine viettämisineen, niin ettei saanut panna "tikkua ristiin" muutoin seurasi jopa kuoleman tuomio, sellainen "setä" oli jahve joka luki mukamas Moosekselle lain säädännön annettavaksi kansalleen.
Jokaisella kansakunnalla omanvaltion säätämä laki, ja jokainen kansa määrää omat siveelliset eli eettiset moraali säännöt joita olisi tietysti noudatettava. Tottakai on ihmisiä joille on jopa äärettömän tärkeää noudattaa korkeita moraali sääntöjä, koska heidän siveellinen omatuntonsa on hyvin hereillä, ja.n.e. - pyh!
suap toestoo kirjoitti:
Minähän en tulkinnut yhtäkään sanaa tuosta minkä lainasin. Uskon ne niinkuin ne ovat kirjoitetutkin. Eikä sitä asiaa adventistien tulkinnat muuksi muuta! Israelin ja Jumalan välistä liittoa ei Jeesus tullut muuttamaan; se on lakeineen yhä heillä.
Joten en kumoa lakiakaan. Meitä Mooseksen kautta annetut asiat eivät koskeneet ennen Jeesusta eikä Jeesus muuttanut niitä koskemaan meitä Hänen jälkeensäkään; joten uskon Raamattuun kuten sieltä on luettavissa, mutta en usko tippaakaan adventismin toisenlaisiin tulkintoihin.
Adventismi muuttaa alkuperäiset Raamatun opetukset pöyristyttävällä röyhkeydellä.
Raamattu ei kehoita meitä uskomaan adventismiinnne.Sinä muutat Paavalin viestin pöyristyttävällä röyhkeydellä. Jumala ei anna lupaa uskoa sinua.
- pyh!
reppukerjäläinen kirjoitti:
Ihmisiä kait ne juutalaisetkin olivat, vai kuink? He olivat paimentolaiskansaa, mutta silti jo ihmisiä, he tarvitsivat lain, koska perustivat oman valtionsa, niinhän se oli kaikilla muillakin kansoilla, sitä mukaan kun valtioita perustettiin. Kun juutalaiset ryöstivät Kaanaan maan ja tappoivat ja ja osa heistä kai pakeni, niin Mooses ajatteli, että tälle juudan kansalle on säädettävä laki, jotteivat he ryhty riistämään toinenen toistaan ja tappamaan.
Ja kun he olivat valmiit astumaan ryöstämälleen alueelleen niin pitihän laki saada aikaan, ettei sekasorto ja anargia tulisi kansan joukkoon, ja niin laki luotiin juutalaisille ankarammasta päästä kaikkine sapattilakineen ja sen pitämisine viettämisineen, niin ettei saanut panna "tikkua ristiin" muutoin seurasi jopa kuoleman tuomio, sellainen "setä" oli jahve joka luki mukamas Moosekselle lain säädännön annettavaksi kansalleen.
Jokaisella kansakunnalla omanvaltion säätämä laki, ja jokainen kansa määrää omat siveelliset eli eettiset moraali säännöt joita olisi tietysti noudatettava. Tottakai on ihmisiä joille on jopa äärettömän tärkeää noudattaa korkeita moraali sääntöjä, koska heidän siveellinen omatuntonsa on hyvin hereillä, ja.n.e.tuokin on taas potaskaa.
Sapattion JUMALAN KÄSKY. - siuap toestoo
benedi kirjoitti:
Suap toestoo.
Onko savolainen ihminen? Vastaus: Ei ole
Miksei?
" Ja hän sanoi heille:: Sapatti on asetettu ihmistä varten
eikä ihminen sapattia varten" Mark 2: 27
Onko adventisti ihminen? Vastaus : On kyllä
Miksi? Koska hän pitää sapatin ,joka on ihmistä varten!
Suop toistoo, niin aina savolaanen ei oo ihminenVastauksesi meni ohi viestistäni!
Minähän vain kopioin luotettavampaa tekstiä kuin adventismi.
Harmittaako sinua se, että Raamattu itse kumoaa oppinne mennentullen.
Mikään adventismin tulkintanne ei ole Raamatun ilmoitusten mukaista.
Miksi te väännätte kaiken päinvastaiseksi kuin mitä selkokielellä kirjoituksissa sanotaan? - levitius....
benedi kirjoitti:
Toistetaan savolaiselle!
Jumalan lakikoontarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta????
"" Älkää (savolaiset)luulko ettäminäolen tullut
lakia ( johon sapattikuuluu)tai profeettoja kumoamaan,vaan täyttämään"Matt5:17
Mooses oli profeetta,ja hän kirjoitti että Jumala asetti ja p,yhitti sapatin..luomistyön muistomerkiksi.
Jos sapatti on tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta, niin käytetään se sitten loppuun,ja ei vietetä sitä enää sitten kun se on käytetty loppuun!!!
Sapattia ei ole näköjään käytetty loppuun,kun adventistit, juutalaiset, ja osa helluntalaisista-ja vapaa kirkollisista , ja babtististeista sitä viettää japyhittää.
Noista pitäis tehdä tappamalla loppu,niin loppuisko sapattikin?
Mutta silloin taas rikkoisit käskyt: " Älätapa"!Helluntalaiset ehkä; pitävät sapattia siksi, että sen varjolla voivat kerätä kymmenyksiä pappiensa palkanmaksuun, uskoisin näin! Mutta mene ja tiedä, matkivatko hekin tuossa asiassa vanhaa leeviläistä tapaa, joka kyllä tuhansia vuosia sitten poistettiin käytännöstä.
- benedi
siuap toestoo kirjoitti:
Vastauksesi meni ohi viestistäni!
Minähän vain kopioin luotettavampaa tekstiä kuin adventismi.
Harmittaako sinua se, että Raamattu itse kumoaa oppinne mennentullen.
Mikään adventismin tulkintanne ei ole Raamatun ilmoitusten mukaista.
Miksi te väännätte kaiken päinvastaiseksi kuin mitä selkokielellä kirjoituksissa sanotaan?Selkokieli: Jumala siunasi ja pyhitti sapatin jo luomisessa.
Juutalaisia saatiin ootella yli tuhat vuotta, ja ihminen pyhitti sapatin, el i vietti sitä.
Aadan ja Eeva eivät olleet juutalaisia,,vaan ihmisiä kuten juutalaisetkin.
"Jos tahdot päästä elämään sisälle , pidä sapatti" Jeesus
- Pukeutumaan Kristuks
Nuo tekstit selvittää todella kaiken jotka olet kaivanut Paavalin kirjeistä? Hyv siinä on kätkettynä Hengen elämän usko joka tulee ilmi Paavalin Uuden Jeesuksen Kristuksen elämän ymmärryksen kautta. Vähänkin ajatteleva ihminen ymmärtää nuo lainaamasi tekstit todella sisältää todellisesta uskosta, jota paavali haluaa selvittää ihmisille omasta uudesta uskostaan jonka hän Damaskon tapahtuman kokemuksen kautta sai sielussaan kokea, muuttaen hänen elämänsä täysin.
Noissa jakeissa on aivan uudeksi muuttavan, eli henkiseksi muuttavan uskon alku, eli materialistisen uskon hylkäämisen kehoitus, siksi että se etäännyttää pois Kristuksesta, ja taas kehoitus pukeutumaan Kristukseen, eli Jeesuksen Kristuksen elämän ymmärrykseen.Pukeutua - benedi
Jumalan lakia säilytettiin arkissa 5Moos 10:5
Arkissa laki on turvassa.
Mooseksen laki oli sijoitettu arkin sivulle 5 Moos 31; 26.. Kol 2: 14.
Sieltä se huuhtoutui pois
Kol 2: 14
Se poistettiin Ef 2: 15...Se oli tulevaisten varjo Heb 10: 1
10- käskyä on voimassa- eremith21
Niillä kymmenellä käskyllä ei ole enään mitää arvoa, koska Jeesus Kristus antoi niiden sijaan paljon täydellisimmät viisi käskyään, jotka ovat täydellisen Kristusrakkauden ohjeet elämään jotka antavat ymmärryksen siihen kuinka ihmisen on mahdollista päästä nauttimaan taivaselämän tarjoamasta Jumalisesta hyvyydestä, siksi, että siinä on tuomarina vain rakkaus joka aina antaa anteeksi eikä tuomitse, vaan uhraa itsensä. Rakkauden laki ei tuomitse,
mutta juutalainen 10-käskyä on rakennettu tuomiota silmällä pitäen. Jeesuksen Kristuksen elämän ymmärryksessä ihmisellä on vapaaehtoinen halu joko seurata hänen elämän-ymmärrystään, mutta siltikään kukaan ei häntä tuomitse, sillä jokaisessa ihmisessä on omatuomarinsa, eli hänen omatuntonsa, joka hänessä varmasti vaikuttaa hänen sisäiseen elämäänsä syyttäen omaatuntoa elämän lain rikkomisesta, koska jokaisen sieluun on "kulta hippunen" kätketty jo hänen syntymässään ja joka elämän varttuessa yhäti kasvaa, jos ihminen ymmärtää Kristuksen tien kauneuden.
Jeesuksen elämän-ymmärryksellä ja juutalaisella lailla on kuin yöllä ja päivällä ero, sillä Paavali todistaa se yksinomaan Apostolien teoissa, sillä hän ei pannut juuri mitään arvoa sille elämänymmärrykselle jonka tietä hän Saulin nimeä kantaessaan vaelsi, koska perusteellisesti yritti hävittää Jeesuksen Kristuksen seuraajia hänen opetuslapsiaan hyvin intensiiviseti toimien vihan kiihkossaan. Mutta me tiedämme minkälainen usko hänet valtasi tuon Damaskon tapahtuman jälkeen?
Hänessä tapahtui täydellinen kääntyminen, sellainen jossa nimikin vaihtui Paavaliksi, hän häpesi kantaa tuota nimeäkin. Hän puhdistautui täydellisesti juutaqlaisuudest sen perinnäissäännöistä, sen hirmuiseswta laki kiihkoilusta ja pukeutui Täydellisesti Kristuksen Taivaalliseen Rakkauden anteeksi antavaan armahdukseen jonka äänen hän kohtasi aivankuin Jeesuksen Kristuksen olemuksesta: tuolta Stefanuksen murhapaikalta palatessaan. "Saula Saul miksi vainoat minua", nuo sanat viilsivät Paavalin sydämen auki, sillä niistä kaikui kuitenkin lempeä anteeksi antamuksen ääni,
muuta ei tarvittu Paavalin täydelliseen elämän muutokseen, sillä siinä oli kaikki se Jumalallinen hyvyys ikuinen anteeksianto Kristusrakkaus. Paavali jätti tuon kylmän ja raakamaisen kapitalismiin perustuvan juutalaisuuden joka jahveuskossaan oli mennyt hirmutekoihin. - pyh!
eremith21 kirjoitti:
Niillä kymmenellä käskyllä ei ole enään mitää arvoa, koska Jeesus Kristus antoi niiden sijaan paljon täydellisimmät viisi käskyään, jotka ovat täydellisen Kristusrakkauden ohjeet elämään jotka antavat ymmärryksen siihen kuinka ihmisen on mahdollista päästä nauttimaan taivaselämän tarjoamasta Jumalisesta hyvyydestä, siksi, että siinä on tuomarina vain rakkaus joka aina antaa anteeksi eikä tuomitse, vaan uhraa itsensä. Rakkauden laki ei tuomitse,
mutta juutalainen 10-käskyä on rakennettu tuomiota silmällä pitäen. Jeesuksen Kristuksen elämän ymmärryksessä ihmisellä on vapaaehtoinen halu joko seurata hänen elämän-ymmärrystään, mutta siltikään kukaan ei häntä tuomitse, sillä jokaisessa ihmisessä on omatuomarinsa, eli hänen omatuntonsa, joka hänessä varmasti vaikuttaa hänen sisäiseen elämäänsä syyttäen omaatuntoa elämän lain rikkomisesta, koska jokaisen sieluun on "kulta hippunen" kätketty jo hänen syntymässään ja joka elämän varttuessa yhäti kasvaa, jos ihminen ymmärtää Kristuksen tien kauneuden.
Jeesuksen elämän-ymmärryksellä ja juutalaisella lailla on kuin yöllä ja päivällä ero, sillä Paavali todistaa se yksinomaan Apostolien teoissa, sillä hän ei pannut juuri mitään arvoa sille elämänymmärrykselle jonka tietä hän Saulin nimeä kantaessaan vaelsi, koska perusteellisesti yritti hävittää Jeesuksen Kristuksen seuraajia hänen opetuslapsiaan hyvin intensiiviseti toimien vihan kiihkossaan. Mutta me tiedämme minkälainen usko hänet valtasi tuon Damaskon tapahtuman jälkeen?
Hänessä tapahtui täydellinen kääntyminen, sellainen jossa nimikin vaihtui Paavaliksi, hän häpesi kantaa tuota nimeäkin. Hän puhdistautui täydellisesti juutaqlaisuudest sen perinnäissäännöistä, sen hirmuiseswta laki kiihkoilusta ja pukeutui Täydellisesti Kristuksen Taivaalliseen Rakkauden anteeksi antavaan armahdukseen jonka äänen hän kohtasi aivankuin Jeesuksen Kristuksen olemuksesta: tuolta Stefanuksen murhapaikalta palatessaan. "Saula Saul miksi vainoat minua", nuo sanat viilsivät Paavalin sydämen auki, sillä niistä kaikui kuitenkin lempeä anteeksi antamuksen ääni,
muuta ei tarvittu Paavalin täydelliseen elämän muutokseen, sillä siinä oli kaikki se Jumalallinen hyvyys ikuinen anteeksianto Kristusrakkaus. Paavali jätti tuon kylmän ja raakamaisen kapitalismiin perustuvan juutalaisuuden joka jahveuskossaan oli mennyt hirmutekoihin.Puhut potaskaa. 10 käskyä = rakkauden kaksoiskäsky.
Olet julkea nikolaiitta.
- Oikeudenmukaisuus
näkyy jokasesta Jumalan käskystä:
Miten mielestäsi Jumalan kunnioitus etäännyttää Kristuksesta?
Herran sapatin Jumalan pyäpäiväksi muistaminen on Jumalan kunnioitusta, eikä lakihenkisyyttä.
Niinkauan kuin on taivas ja maa olemassa ovat kaikki Jumalan kymmenen käskyäkin voimassa.
Sillä Jeesus sanoi niin, että ennen maa ja taivas katoavat mutta Jumalan laista ei katoa pieninkään piirto. Jumalan laki on ja pysyy loppuun saakka. Jos me rakastamme ja kunnioitammeJumalaa, niin pidämme arvossa myöskin Hänen ohjeensa, eli käskynsä.- suap toestoo
Onhan käskyt voimassa siten kuin ne ovat UTssa toistetut!
Mutta Sapattikäskyä ei ole toistettu.
Etkö uskokaan apostolien opetusta? Eivät he huorintekoon kehoittaneet eivätkä varastamaan.
Eikä Jumala sinun sapatinviettojasi tarvitse. Eikä palvontatoimiasi.
Suurestipa te olette eksytetyt.
Ja ohitit vaivihkaa kun sanoin, ettei Raamattu kehoita meitä kääntymään adventismiinne? Miksi?
Eikö tapanasi ole vastata viestien sisältöihin?
Teille kirkkonne on kuin epäjumaluus. Ihmistekele! Ja ruma sellane! - Uskova mies
suap toestoo kirjoitti:
Onhan käskyt voimassa siten kuin ne ovat UTssa toistetut!
Mutta Sapattikäskyä ei ole toistettu.
Etkö uskokaan apostolien opetusta? Eivät he huorintekoon kehoittaneet eivätkä varastamaan.
Eikä Jumala sinun sapatinviettojasi tarvitse. Eikä palvontatoimiasi.
Suurestipa te olette eksytetyt.
Ja ohitit vaivihkaa kun sanoin, ettei Raamattu kehoita meitä kääntymään adventismiinne? Miksi?
Eikö tapanasi ole vastata viestien sisältöihin?
Teille kirkkonne on kuin epäjumaluus. Ihmistekele! Ja ruma sellane!Savolaisena kysyn sinulta että miksi juuri tämä käsky on niin vaikea noudattaa? Onko se pelko siitä että seurakunnassa mahdollisesti katsovat kieroon kun viettää sapattia juuri lauantaina (oletan että olet jossain seurakunnassa)? Vai onko se Juutalaiseksi muuttumisen pelko vai mikä?
- totuus esiin
suap toestoo kirjoitti:
Onhan käskyt voimassa siten kuin ne ovat UTssa toistetut!
Mutta Sapattikäskyä ei ole toistettu.
Etkö uskokaan apostolien opetusta? Eivät he huorintekoon kehoittaneet eivätkä varastamaan.
Eikä Jumala sinun sapatinviettojasi tarvitse. Eikä palvontatoimiasi.
Suurestipa te olette eksytetyt.
Ja ohitit vaivihkaa kun sanoin, ettei Raamattu kehoita meitä kääntymään adventismiinne? Miksi?
Eikö tapanasi ole vastata viestien sisältöihin?
Teille kirkkonne on kuin epäjumaluus. Ihmistekele! Ja ruma sellane!Vastine suap toestoo. Tiedätkö sinä sitä, että sinut ovat nämä valheopettajat johdattaneet syvälle valheeseen, siis nämä Jumalan lain kumoajat. Kun he kumoavat sapatin siinä kumoontuu kaikki muutkin käskyt Jumalan kymmenestä käskystä.
Muunmuassa Melleri osaa kyllä sen taidon. Kuunnellessani ohjelmaa maan ja taivaan väliltä olen sen useasti todennut, kun hän vanhalle adventisti miehelle on vastaillut. - eremith21
Valitettavasti et näköjään ymmärrä mihin lakiin Jeesus vetosi! Lueppa huolella hänen evakeliuminsa ja erikoisesti Vuorisaanan evankeliumi. Jeesus ei suinkaan vähättele juutalaisten lakia niitä kohtia jotka suojelevat ihmistä kokonauisuudessaan, mutta hän viittaqa aqivan toisenlaiseen lakiin, eli elämän kaikkeuden olemassaolo lakiin, kyllähän nyt jokaisen ymmärrys pitäisi sen verran valaista, että kaikkeuden säätämä ikuisuudesta johtuvat elämän lait ovat muuttumattomia ihmisen käyttäytymisestä huolimatta, eli elämää emme voi muuttaa maapallolla, se elää luonnonlakien voimasäännöissä.
- saa tutkia
Uskova mies kirjoitti:
Savolaisena kysyn sinulta että miksi juuri tämä käsky on niin vaikea noudattaa? Onko se pelko siitä että seurakunnassa mahdollisesti katsovat kieroon kun viettää sapattia juuri lauantaina (oletan että olet jossain seurakunnassa)? Vai onko se Juutalaiseksi muuttumisen pelko vai mikä?
Ethän sinä alkuperäistä sapattikäskyä ole milloinkaan noudattanut Raamatun ohjeiden mukaan. Miksi sitten itse et noudata? senkun sais tietää.
Tarjoat muille sitä mihin et itse aio osallistua. Adventtikirkon tapa noudattaa ei sitä missään tapauksessa ole. - Uskova mies
saa tutkia kirjoitti:
Ethän sinä alkuperäistä sapattikäskyä ole milloinkaan noudattanut Raamatun ohjeiden mukaan. Miksi sitten itse et noudata? senkun sais tietää.
Tarjoat muille sitä mihin et itse aio osallistua. Adventtikirkon tapa noudattaa ei sitä missään tapauksessa ole.Pyrin noudattamaan sitä siten kuten muutkin uskovat sitä noudattavat. Aina en työni vuoksi sitä voi noudattaa. Ja kotieläimet on hoidettava sapattinakin. Sapatin vietossa saa käyttää tervettä järkeäkin. En kuulu mihinkään seurakuntaan.
- pyh!
suap toestoo kirjoitti:
Onhan käskyt voimassa siten kuin ne ovat UTssa toistetut!
Mutta Sapattikäskyä ei ole toistettu.
Etkö uskokaan apostolien opetusta? Eivät he huorintekoon kehoittaneet eivätkä varastamaan.
Eikä Jumala sinun sapatinviettojasi tarvitse. Eikä palvontatoimiasi.
Suurestipa te olette eksytetyt.
Ja ohitit vaivihkaa kun sanoin, ettei Raamattu kehoita meitä kääntymään adventismiinne? Miksi?
Eikö tapanasi ole vastata viestien sisältöihin?
Teille kirkkonne on kuin epäjumaluus. Ihmistekele! Ja ruma sellane!EI OLE TOISTETTU KÄSKYÄ "ÄLÄ PIDÄ MUITA JUMALIAKAAN".
Sinun mukaasi saamme siis palvoa epäjumalia....
Jumala on määrännyt sapatinvieton. Se on kuuliaisuuden koetin ja te olette pelkkiä napinoitsijoita ja syyllistytte valtiopetokseen Jumalaa vastaan.
Käänny tai kuolet synteihisi. - pyh!
saa tutkia kirjoitti:
Ethän sinä alkuperäistä sapattikäskyä ole milloinkaan noudattanut Raamatun ohjeiden mukaan. Miksi sitten itse et noudata? senkun sais tietää.
Tarjoat muille sitä mihin et itse aio osallistua. Adventtikirkon tapa noudattaa ei sitä missään tapauksessa ole.niinhän te väitätte, ja olette isästä perkeleestä.
- pyh!
eremith21 kirjoitti:
Valitettavasti et näköjään ymmärrä mihin lakiin Jeesus vetosi! Lueppa huolella hänen evakeliuminsa ja erikoisesti Vuorisaanan evankeliumi. Jeesus ei suinkaan vähättele juutalaisten lakia niitä kohtia jotka suojelevat ihmistä kokonauisuudessaan, mutta hän viittaqa aqivan toisenlaiseen lakiin, eli elämän kaikkeuden olemassaolo lakiin, kyllähän nyt jokaisen ymmärrys pitäisi sen verran valaista, että kaikkeuden säätämä ikuisuudesta johtuvat elämän lait ovat muuttumattomia ihmisen käyttäytymisestä huolimatta, eli elämää emme voi muuttaa maapallolla, se elää luonnonlakien voimasäännöissä.
olet vääräuskoinen gnostilainen, joten EI KIITOS väitteillesi.
- eremith21
pyh! kirjoitti:
olet vääräuskoinen gnostilainen, joten EI KIITOS väitteillesi.
Kiitos että saan ollaGnostilainen sitähän Paavalikin edusti hyvinkin tarkasti ja voimakkaasti, kun lähemmin tutustumme hänen kirjoitustensa sisältöön! Pyh sinulla on kovin kovin horjuvaa tuo tieto noista perimmäisistä kysymyksistä joita raamattukin käsittelee, - ainaki Uusi-testamentti aika perusteellisesti.
- siellä ei ole aikaa
Koska siinä on kysymys juutalaisesta jahvesta, ja Jeesuksen Kristuksen Isästä Jumalasta joka on Iankaiikinen Jumala ja kaikkeuden äärettömyyden alkuunpanija aineellisen elämään luoja. Hän ei muuta vaadi kuin, että rakkaudella kohtelet kaikkea hänen elämäänsä, joka ilmentää itseään kaikessa
ilmmeessä: hänessä liikkuvassa, elävässä olennossa, niin ihmisessä että koko luomakunnassa. Jumala ei kyllä tiedä ketä sinä tuolla kunnioidat juutalaista jahveako vai sitä päivääkö joka on aivan samanarvoinen kuin muutkin päivät Jumalalle, koska hän ei elä ajassa, vaan ikuisuudessa - ajan ulottumattomissa. - eremith21
Ennen maa ja taivas katoaa kuin juutalaisesta jahven laista piirtokaan, mutta onneksi tuo ei nyttemmin pidä paikkaansa, Kristuksen laki on todellakin muuttumaton, siihen kun ei voi vaikuttaa maallinen ihminen, mutta nuo 10-käskyn lait ovat onneksi muuttuneet "posetiiviseen suuntaan, koska ihminen on tajunnut Kristuksen moraali lait eli säännöt yhä syvenevässä merkityksessä.
Kyllä ne ihmiset jotka osaavat ajatella, käsittävät tuon Jeesuksen Kristuksen elämänymmärryksen syvän etiikan kuuluvan ykseyteen johtavana päämääränä, jolloin ihminen kokee, että on yksi sielu ja yksi ruumis jossa kaikki sulautuvat ja ovat yhtä "Hengessä" eli Kristuksessa. Tämä on Jeesuksen Kristuksen elämänoppi jota hän seuraajilleen valotti. - eremith21
eremith21 kirjoitti:
Ennen maa ja taivas katoaa kuin juutalaisesta jahven laista piirtokaan, mutta onneksi tuo ei nyttemmin pidä paikkaansa, Kristuksen laki on todellakin muuttumaton, siihen kun ei voi vaikuttaa maallinen ihminen, mutta nuo 10-käskyn lait ovat onneksi muuttuneet "posetiiviseen suuntaan, koska ihminen on tajunnut Kristuksen moraali lait eli säännöt yhä syvenevässä merkityksessä.
Kyllä ne ihmiset jotka osaavat ajatella, käsittävät tuon Jeesuksen Kristuksen elämänymmärryksen syvän etiikan kuuluvan ykseyteen johtavana päämääränä, jolloin ihminen kokee, että on yksi sielu ja yksi ruumis jossa kaikki sulautuvat ja ovat yhtä "Hengessä" eli Kristuksessa. Tämä on Jeesuksen Kristuksen elämänoppi jota hän seuraajilleen valotti.Korjaus! Siis tuo 10 käskyn laki oli Juutalainen laki järjestelmä, eli Mooseksen kansalleen antama laki, joka on muuttunut monet kerrat nimenomaan käytännössä, että myös teoriassa, joten siihen on turha vedota. Mutta Jeesuksen Kristuksen antama 5-käskyä sitä ei voi purkaa mikään, sillä ne käskyt on antanut Jeesuksen Isä taivaasta, sillä ne nojaavat kaikkeuden äärettömyyksistä ihmisille ilmoitettuun lakiin. Niiden sijaan kaikki muu katoaa, mutta yksikään arvo niistä ei menetä voimaansa.
- pyh!
eremith21 kirjoitti:
Kiitos että saan ollaGnostilainen sitähän Paavalikin edusti hyvinkin tarkasti ja voimakkaasti, kun lähemmin tutustumme hänen kirjoitustensa sisältöön! Pyh sinulla on kovin kovin horjuvaa tuo tieto noista perimmäisistä kysymyksistä joita raamattukin käsittelee, - ainaki Uusi-testamentti aika perusteellisesti.
Paavali opetti gnostilaisia vastaan. Samoin Johannes.
- pyh!
eremith21 kirjoitti:
Korjaus! Siis tuo 10 käskyn laki oli Juutalainen laki järjestelmä, eli Mooseksen kansalleen antama laki, joka on muuttunut monet kerrat nimenomaan käytännössä, että myös teoriassa, joten siihen on turha vedota. Mutta Jeesuksen Kristuksen antama 5-käskyä sitä ei voi purkaa mikään, sillä ne käskyt on antanut Jeesuksen Isä taivaasta, sillä ne nojaavat kaikkeuden äärettömyyksistä ihmisille ilmoitettuun lakiin. Niiden sijaan kaikki muu katoaa, mutta yksikään arvo niistä ei menetä voimaansa.
Olet valheen orja.
Lisäys;
Jotkut viettävät alkuperäisen raamatullisen viikon 7 päivää, joka osuu lauantaille.
Lepopäivä on omantunnon kysymys, meillä on kaksi käytössä olevaa lepopäivää ja 5 työpäivää.
yst. jariLiväys vielä;
- Juutalaisuuden kanssa lepopäivällä ei mitään tekemistä ole.
Lepopäivää oli vietetty jo 2000 vuotta ennen kuin oli ensimmäistäkään juutalaista olemassa.
Juutalaiset ovat Juudan jälkeläisiä, eli vain yksi heimo.
Jumalan sivayslaki on koskenut kaikkea ihmiskuntaa aina.
yst. jari- näin sen näen
Noin puhuu JARI:
Mikset esitä todisteita Raamatusta?
Oman suusi löpinät eivät ole pätevä todiste. Eikä sinulla ole toimissasi osoittaa minuutti minuutilta oikeaa sapattisi viettoa Raamatun ohjeiden mukaiseen viettoon.
Adventtikirkko käyttääkin tässä asiassa silmänkääntötemppua. Jeesushan osoitti itse juutalaistenkin sapatinvieton nurjaksi ja sai itse juutalaisilta jatkuvasti tuomiota väärästä sapatinvietostaan kuten te adventistit tuomitsette muiden ihmisten viettoa. Ja sapatinvietosta (LAIN RIKKOMISESTA)Jeesus tuomittiinkin RISTINKUOLEMAANSA. Adventtikirkon motiivi onkin se, että he sapatin kanssa sitouttaisivat ihmiset adventtikirkoon ja sille kuuliaisiksi. Jumalalle kuuliaisuudesta he eivät tosissaan ole huolestuneita. näin sen näen kirjoitti:
Noin puhuu JARI:
Mikset esitä todisteita Raamatusta?
Oman suusi löpinät eivät ole pätevä todiste. Eikä sinulla ole toimissasi osoittaa minuutti minuutilta oikeaa sapattisi viettoa Raamatun ohjeiden mukaiseen viettoon.
Adventtikirkko käyttääkin tässä asiassa silmänkääntötemppua. Jeesushan osoitti itse juutalaistenkin sapatinvieton nurjaksi ja sai itse juutalaisilta jatkuvasti tuomiota väärästä sapatinvietostaan kuten te adventistit tuomitsette muiden ihmisten viettoa. Ja sapatinvietosta (LAIN RIKKOMISESTA)Jeesus tuomittiinkin RISTINKUOLEMAANSA. Adventtikirkon motiivi onkin se, että he sapatin kanssa sitouttaisivat ihmiset adventtikirkoon ja sille kuuliaisiksi. Jumalalle kuuliaisuudesta he eivät tosissaan ole huolestuneita.Kiitos henkilökohtaisuuksista;
- Minä en ole Adventtikirkon jäsen. Tämä on keskustelupalsta.
yst. jari- pyh!
näin sen näen kirjoitti:
Noin puhuu JARI:
Mikset esitä todisteita Raamatusta?
Oman suusi löpinät eivät ole pätevä todiste. Eikä sinulla ole toimissasi osoittaa minuutti minuutilta oikeaa sapattisi viettoa Raamatun ohjeiden mukaiseen viettoon.
Adventtikirkko käyttääkin tässä asiassa silmänkääntötemppua. Jeesushan osoitti itse juutalaistenkin sapatinvieton nurjaksi ja sai itse juutalaisilta jatkuvasti tuomiota väärästä sapatinvietostaan kuten te adventistit tuomitsette muiden ihmisten viettoa. Ja sapatinvietosta (LAIN RIKKOMISESTA)Jeesus tuomittiinkin RISTINKUOLEMAANSA. Adventtikirkon motiivi onkin se, että he sapatin kanssa sitouttaisivat ihmiset adventtikirkoon ja sille kuuliaisiksi. Jumalalle kuuliaisuudesta he eivät tosissaan ole huolestuneita.Näet väärin. Juutalaisten tapa viettää sapattia ei ole Raamatun käskyn mukainen. Muutenkin puhut potaskaa.
- pyh!
näin sen näen kirjoitti:
Noin puhuu JARI:
Mikset esitä todisteita Raamatusta?
Oman suusi löpinät eivät ole pätevä todiste. Eikä sinulla ole toimissasi osoittaa minuutti minuutilta oikeaa sapattisi viettoa Raamatun ohjeiden mukaiseen viettoon.
Adventtikirkko käyttääkin tässä asiassa silmänkääntötemppua. Jeesushan osoitti itse juutalaistenkin sapatinvieton nurjaksi ja sai itse juutalaisilta jatkuvasti tuomiota väärästä sapatinvietostaan kuten te adventistit tuomitsette muiden ihmisten viettoa. Ja sapatinvietosta (LAIN RIKKOMISESTA)Jeesus tuomittiinkin RISTINKUOLEMAANSA. Adventtikirkon motiivi onkin se, että he sapatin kanssa sitouttaisivat ihmiset adventtikirkoon ja sille kuuliaisiksi. Jumalalle kuuliaisuudesta he eivät tosissaan ole huolestuneita.Jeesus tuomittiin kuolemaan, koska hän sanoi totuuden aikansa ihmisistä. Hän vietti sapattia niin kuin sitä pitää viettää. Hän itse antoi sen Siinailla kansalleen, mutta kansa ei siitä välittänyt.
- totteen vaen tähän.
näin sen näen kirjoitti:
Noin puhuu JARI:
Mikset esitä todisteita Raamatusta?
Oman suusi löpinät eivät ole pätevä todiste. Eikä sinulla ole toimissasi osoittaa minuutti minuutilta oikeaa sapattisi viettoa Raamatun ohjeiden mukaiseen viettoon.
Adventtikirkko käyttääkin tässä asiassa silmänkääntötemppua. Jeesushan osoitti itse juutalaistenkin sapatinvieton nurjaksi ja sai itse juutalaisilta jatkuvasti tuomiota väärästä sapatinvietostaan kuten te adventistit tuomitsette muiden ihmisten viettoa. Ja sapatinvietosta (LAIN RIKKOMISESTA)Jeesus tuomittiinkin RISTINKUOLEMAANSA. Adventtikirkon motiivi onkin se, että he sapatin kanssa sitouttaisivat ihmiset adventtikirkoon ja sille kuuliaisiksi. Jumalalle kuuliaisuudesta he eivät tosissaan ole huolestuneita.Mikähä mies sie oot. Täällä on esitetty monena kertana sapatista, että se on asetettu ihmistä varten ja toinen merkitys sillä on myös juutalaisille.
Linkitetty on ei adventistiseen lähteeseen Keijo Lindemanin kirjaan, joka on aika paksu ooppus. Adventisti viettää sapattiaan, niinkuin moni muukin, tulipa mieleeni naapuri Ruotsista, josta Ristin Voitto lehti kirjoitti, sieltä taisi löytyä helluntalaissapatti uskovia, on baptisteja ja rapakon takaa, Apostonlinen, eli helluntalais sapattiuskovia Kristuksessa. Eli turhaa päriset "vain juutalais" sapatista, .. se kylllä on heille yhtenä merkityksenä, mutta on sillä toisetkin perusteet, ihmistä varten.
Mutta jos minuuttikalle olet, että pitäisi osoittaa kellosta sapatin "mitä saa" opetusta tehdä... niin unohda. Olet kuin juutalaiset jotka perinnäissäännöllä tekivät Jumalan tahdon tyhjäksi.
ts. tyhjähousu kyselijä, kuten tätä veisuutta joku tekee tavalla tahi toisella.
Sapatti on ihmiselle siunaus, viikko ja lepo.. mutta eipä heitellä helmiä potsien eteen, ei ymmärrä helmien arvoa ja polkee tavallasi sitä suohon.
ts. seiso vaikka päälläsi miten haluat, uskovat elävät sapatinkin kohdalla Kristuksessa sen oikeassa merkityksessä sydämestä käsin.
turhaa on selitellä, koska olet väärällä mielellä liikkeellä.
ja adventistit.... siunattua sapattia teille kirkkoonne ylihuomenna... - .
totteen vaen tähän. kirjoitti:
Mikähä mies sie oot. Täällä on esitetty monena kertana sapatista, että se on asetettu ihmistä varten ja toinen merkitys sillä on myös juutalaisille.

ja adventistit.... siunattua sapattia teille kirkkoonne ylihuomenna...Kummaa kun kysyy niin ei saakaan vastausta! Ei adventisteista voi ottaa mallia sapatinviettoon. Se on päivänselvää. Eikä kukaan Raamattua lukeva löydä mitään kehoitusta adventisteihin päin. Te olette oman häntänne nostajia ettekä koetusta kestä.
Usko kohdentuu Kristusta kohden eikä tämän maailman lahkoja kohti.
Ketä tiottelemaan te antaudutte, adventtikirkkoa vai Kristusta, sen palvelijoita te olette.
Te pyritte saamaan itsellenne opetuslapsia vaikka Jeesus lupasi lähettää omilleen opettajana Pyhän Hengen joka johtaa kaikkeen totuuteen, ei adventismia.
Adventismi kiistää perimmiltään kaiken sen mitä kristinusko edustaa ja trarjoilee ihmisten päätelmiä Totuuden tilalle. Et sinä mitään muuta puolusta kuin adventisminne lahkolaisuuta ja sen etua .... - pakanoiden herkut
. kirjoitti:
Kummaa kun kysyy niin ei saakaan vastausta! Ei adventisteista voi ottaa mallia sapatinviettoon. Se on päivänselvää. Eikä kukaan Raamattua lukeva löydä mitään kehoitusta adventisteihin päin. Te olette oman häntänne nostajia ettekä koetusta kestä.
Usko kohdentuu Kristusta kohden eikä tämän maailman lahkoja kohti.
Ketä tiottelemaan te antaudutte, adventtikirkkoa vai Kristusta, sen palvelijoita te olette.
Te pyritte saamaan itsellenne opetuslapsia vaikka Jeesus lupasi lähettää omilleen opettajana Pyhän Hengen joka johtaa kaikkeen totuuteen, ei adventismia.
Adventismi kiistää perimmiltään kaiken sen mitä kristinusko edustaa ja trarjoilee ihmisten päätelmiä Totuuden tilalle. Et sinä mitään muuta puolusta kuin adventisminne lahkolaisuuta ja sen etua ....Vastine. Kummaa kun kysyy niin ei saakaan vastausta.
Kuka tarjoilee ja mitä tarjoilee, no vääristynyt kristinusko tietenkin hernekeittoa jossa läskit sianlihoineen lilluu päällimmäisenä.
Totuus on kuitenkin tämä, jotka syövät sianlihaa ja muuta inhoittavaa sekä hiiriä niistä kaikista tulee loppu sanoo HERRA.
Antiristus syöttää omilleen kaiken minkä kiinni saa ja vielä enemmänkin kaikkea muuta valhetta. - ○
pakanoiden herkut kirjoitti:
Vastine. Kummaa kun kysyy niin ei saakaan vastausta.
Kuka tarjoilee ja mitä tarjoilee, no vääristynyt kristinusko tietenkin hernekeittoa jossa läskit sianlihoineen lilluu päällimmäisenä.
Totuus on kuitenkin tämä, jotka syövät sianlihaa ja muuta inhoittavaa sekä hiiriä niistä kaikista tulee loppu sanoo HERRA.
Antiristus syöttää omilleen kaiken minkä kiinni saa ja vielä enemmänkin kaikkea muuta valhetta.Vastaustyylisi on yksyhteen tuolla ateisteja vastaan käydyissä keskusteluissa ateistien käyttämänä. Kummasti te käytätte samoja metodeja kuin väärämieliset muuallakin. Kaikissa keskusteluyrityksissä te viette juttua pois itse puheenaiheesta ja jätätte vastausten antamisen teitä kiusaavista kysymyksistä sivuun.
Te lupaatte vastata ihmisiä kiinnostaviin kysymyksiin mutta siolti ette pidä lupaustanne. Sen olen nähnyt kerta toisensa jälkeen niin, että te samaistutte tavoiltanne ateisteihin ja muihin totuudesta poikenneisiin lieroihin. - eremith21
pyh! kirjoitti:
Jeesus tuomittiin kuolemaan, koska hän sanoi totuuden aikansa ihmisistä. Hän vietti sapattia niin kuin sitä pitää viettää. Hän itse antoi sen Siinailla kansalleen, mutta kansa ei siitä välittänyt.
Jeesus työskenteli joka päivä, eli hän piti siis sapattia joka päivä, toisin sanoen hän pyhitti jokaisen hetken Isälleen eläen hänen yhteydessään hengessä, koska Isäkin on elämän henki, niin hänenkin tuli olla Isän täydellinen kuva, eli Rakkaus ja se on adjegdi eli laatusana, eikä mikään objekdi koka on edellisen vastakohta persoona, joka on muodon maailmasta eli aistin maailmasta. Jota siis ei Jumala, eikä Kristus eli Poika ollut, koska Jeesus sanoi, että Isä ja minä olemme yhtä, niin hän hylkäsi persoonallisuutensa pois tuosta "yhteydestä" Isään Jumalaan, eli hän oli vain Hengen yhteydessä "Isäänsä" eli Jumalaan.
Hengelle on yhden tekevää mitä päivää persoonallinen, aineessa käyvä ja toimiva ihminen "pyhittää", vain henki on tärkeä ja pyhä itsessään, koska sen ansiota on muotojen elämä ja elämä ei itsessään sano sinulle, että miksi et pyhitä sapattia joka on Mooseksen antama laki Jahven määräyksen mukaan. Eikä elämä itse, eli Jumala joka on elämän henki, joksi Jeesus itsekkin häntä kutsuu, sano että minä kiellän aurinkoni sinulle paistamasta, koska et pidä sapattia ja siten kunnioita minua, ei vaan hän antaa aurinkonsa paistaa jokaiselle, ei niin pahaa rikollista edes ole.
Ihminen se on joka kaikenlaisia lakeja ja asetuksia etsii sitoakseen toisia ihmisiä omiin asetuksiinsa kahlitakseen heidän vapaata ymmärrystään ja siten käyttäen heidän ajattelemattomuuttaan hyväkseen. Tottakai jokaisen maailman valtion säätämät maalliset lait on paikallaan, jotta ihmisten turvallisuus siten jollakin tavalla taataan, ja joihin juutalaista laki systeemiä voidaan rinnastaa, vaikka se olikin ankara jopa kuoleman rangaistukseen asti sapattilain rikkomisesta alkaen.
Se oli Mooseksen luoma laki järjestelmä, koska hän oli tuon kansan päämies, jota hän johti aina siinain vuoren juurelle asti, antaen siinä lakinsa kansalle. Mutta hengen elämän laki Johon Jeesus Kristus kansaa kutsui oli taivaasta ei perustunut maallisiin laki säädöksiin, vaan Kristusrakkauteen ja sillä ei ole aineellista olemusta, vaan se perustuu *Rakkauden äärettömään elämän Hengen lakiin joka menee aistirajoitteen ja persoonallisen käsittämisen ohi, tai yli. Sitä ei voi rajoittaa mikään, siksi että se "pursuaa yli ymmärryksen.
sitä ei voi kuvailla sanoilla, sanat eivät riitä sitä selvittämään, siksi että se on elämän lähteenä maapallollemme ilmennyt iankaikkisuudesta elämän hengen Jumalan: muotoon inkarnoituessa, ja siten pukien itsensä orjan muotoon - aineen kahleisiin. - syö syöttäjä!
pakanoiden herkut kirjoitti:
Vastine. Kummaa kun kysyy niin ei saakaan vastausta.
Kuka tarjoilee ja mitä tarjoilee, no vääristynyt kristinusko tietenkin hernekeittoa jossa läskit sianlihoineen lilluu päällimmäisenä.
Totuus on kuitenkin tämä, jotka syövät sianlihaa ja muuta inhoittavaa sekä hiiriä niistä kaikista tulee loppu sanoo HERRA.
Antiristus syöttää omilleen kaiken minkä kiinni saa ja vielä enemmänkin kaikkea muuta valhetta.Kyllä sinustakin tulee loppu syöppä mitä tahansa!
- Sapatin oikea pyhitt
pyh! kirjoitti:
Jeesus tuomittiin kuolemaan, koska hän sanoi totuuden aikansa ihmisistä. Hän vietti sapattia niin kuin sitä pitää viettää. Hän itse antoi sen Siinailla kansalleen, mutta kansa ei siitä välittänyt.
Mooses sen antoi, eikä Jeesus, ja kaiken lisäksi tuolla kommentillasi leimaat itsesi jälleen syntyvään uskovaksi! Jeesus ei suinkaan olisi tuollaisia murhalakeja edes mielessään kantanut, millä tavalla Pyh viettää sapattia, koska hän tietää miten Jeesus viettää sapattia? Viettikö Jeesus sapattia arvostelemalla noin tyhmän räikeästi kuin Pyh tekee pilkkasiko hän Jeesus toisin ajattelijoita jotka eivät menneet sapattina synagoogaan vaan menivät sinne missä oli hätää ja avuntarve kaikkein kipeimmin esillä, missä, rammat ja hyljätyt, jotka olivat hyvivoivan juutalaisyhteiskunna ulkopuolelle heitetyt, kurjat ja sokeat, ja he jotka huusivat apua, niiltä jotka pyhittivät elämänsä näille hyljätyille, kuten Jeesus Kristus itse pyhitti elämänsä opetuslastensa kanssa, heidän hädälleen, pyhittäen siten sapatin päivääkin.
- silloin olisit oikea
totteen vaen tähän. kirjoitti:
Mikähä mies sie oot. Täällä on esitetty monena kertana sapatista, että se on asetettu ihmistä varten ja toinen merkitys sillä on myös juutalaisille.
Linkitetty on ei adventistiseen lähteeseen Keijo Lindemanin kirjaan, joka on aika paksu ooppus. Adventisti viettää sapattiaan, niinkuin moni muukin, tulipa mieleeni naapuri Ruotsista, josta Ristin Voitto lehti kirjoitti, sieltä taisi löytyä helluntalaissapatti uskovia, on baptisteja ja rapakon takaa, Apostonlinen, eli helluntalais sapattiuskovia Kristuksessa. Eli turhaa päriset "vain juutalais" sapatista, .. se kylllä on heille yhtenä merkityksenä, mutta on sillä toisetkin perusteet, ihmistä varten.
Mutta jos minuuttikalle olet, että pitäisi osoittaa kellosta sapatin "mitä saa" opetusta tehdä... niin unohda. Olet kuin juutalaiset jotka perinnäissäännöllä tekivät Jumalan tahdon tyhjäksi.
ts. tyhjähousu kyselijä, kuten tätä veisuutta joku tekee tavalla tahi toisella.
Sapatti on ihmiselle siunaus, viikko ja lepo.. mutta eipä heitellä helmiä potsien eteen, ei ymmärrä helmien arvoa ja polkee tavallasi sitä suohon.
ts. seiso vaikka päälläsi miten haluat, uskovat elävät sapatinkin kohdalla Kristuksessa sen oikeassa merkityksessä sydämestä käsin.
turhaa on selitellä, koska olet väärällä mielellä liikkeellä.
ja adventistit.... siunattua sapattia teille kirkkoonne ylihuomenna...Et tunnu tietävän noista "helmeistä edtkä niitten arvoista sen enempää kuin sika noista helmien merkityksestä tai niitten arvoista. On tyhjän päiväistä löpinää, jos ihmisellä ei ole tuon enempää antaa selvitystä miksi hän tuhlaa aikaansa jouten-oloon istuen jonkun "synagoogan" penkillä käden polvien päällä ristissä, kun olisi paljon arvokkaampaa oman sielunsa hoitamiseksi, esim. lähimmäisen - vanhuksen, tai sairaan työkyvyttömän ja kodittoman; syystä tai toisesta auttamisen mahdollisuus, joka olisi oman sielunsa lääkitsemistä, ja samalla lähimmäisen sielun hoitoa, siinä ilmeneisi se todellinen "sapatin" pyhittäminen.
- MUISTA...
eremith21 kirjoitti:
Jeesus työskenteli joka päivä, eli hän piti siis sapattia joka päivä, toisin sanoen hän pyhitti jokaisen hetken Isälleen eläen hänen yhteydessään hengessä, koska Isäkin on elämän henki, niin hänenkin tuli olla Isän täydellinen kuva, eli Rakkaus ja se on adjegdi eli laatusana, eikä mikään objekdi koka on edellisen vastakohta persoona, joka on muodon maailmasta eli aistin maailmasta. Jota siis ei Jumala, eikä Kristus eli Poika ollut, koska Jeesus sanoi, että Isä ja minä olemme yhtä, niin hän hylkäsi persoonallisuutensa pois tuosta "yhteydestä" Isään Jumalaan, eli hän oli vain Hengen yhteydessä "Isäänsä" eli Jumalaan.
Hengelle on yhden tekevää mitä päivää persoonallinen, aineessa käyvä ja toimiva ihminen "pyhittää", vain henki on tärkeä ja pyhä itsessään, koska sen ansiota on muotojen elämä ja elämä ei itsessään sano sinulle, että miksi et pyhitä sapattia joka on Mooseksen antama laki Jahven määräyksen mukaan. Eikä elämä itse, eli Jumala joka on elämän henki, joksi Jeesus itsekkin häntä kutsuu, sano että minä kiellän aurinkoni sinulle paistamasta, koska et pidä sapattia ja siten kunnioita minua, ei vaan hän antaa aurinkonsa paistaa jokaiselle, ei niin pahaa rikollista edes ole.
Ihminen se on joka kaikenlaisia lakeja ja asetuksia etsii sitoakseen toisia ihmisiä omiin asetuksiinsa kahlitakseen heidän vapaata ymmärrystään ja siten käyttäen heidän ajattelemattomuuttaan hyväkseen. Tottakai jokaisen maailman valtion säätämät maalliset lait on paikallaan, jotta ihmisten turvallisuus siten jollakin tavalla taataan, ja joihin juutalaista laki systeemiä voidaan rinnastaa, vaikka se olikin ankara jopa kuoleman rangaistukseen asti sapattilain rikkomisesta alkaen.
Se oli Mooseksen luoma laki järjestelmä, koska hän oli tuon kansan päämies, jota hän johti aina siinain vuoren juurelle asti, antaen siinä lakinsa kansalle. Mutta hengen elämän laki Johon Jeesus Kristus kansaa kutsui oli taivaasta ei perustunut maallisiin laki säädöksiin, vaan Kristusrakkauteen ja sillä ei ole aineellista olemusta, vaan se perustuu *Rakkauden äärettömään elämän Hengen lakiin joka menee aistirajoitteen ja persoonallisen käsittämisen ohi, tai yli. Sitä ei voi rajoittaa mikään, siksi että se "pursuaa yli ymmärryksen.
sitä ei voi kuvailla sanoilla, sanat eivät riitä sitä selvittämään, siksi että se on elämän lähteenä maapallollemme ilmennyt iankaikkisuudesta elämän hengen Jumalan: muotoon inkarnoituessa, ja siten pukien itsensä orjan muotoon - aineen kahleisiin.eremith21.
Jeesus työskenteli joka päivä, mutta sapattisin pysyi puusepänverstas kiinni. Sapattisin tapansa mukaan Jeesus meni synägoogaan opettamaan ja samalla paransi sairaita.
Tee sinä samoin. - pyh!
Sapatin oikea pyhitt kirjoitti:
Mooses sen antoi, eikä Jeesus, ja kaiken lisäksi tuolla kommentillasi leimaat itsesi jälleen syntyvään uskovaksi! Jeesus ei suinkaan olisi tuollaisia murhalakeja edes mielessään kantanut, millä tavalla Pyh viettää sapattia, koska hän tietää miten Jeesus viettää sapattia? Viettikö Jeesus sapattia arvostelemalla noin tyhmän räikeästi kuin Pyh tekee pilkkasiko hän Jeesus toisin ajattelijoita jotka eivät menneet sapattina synagoogaan vaan menivät sinne missä oli hätää ja avuntarve kaikkein kipeimmin esillä, missä, rammat ja hyljätyt, jotka olivat hyvivoivan juutalaisyhteiskunna ulkopuolelle heitetyt, kurjat ja sokeat, ja he jotka huusivat apua, niiltä jotka pyhittivät elämänsä näille hyljätyille, kuten Jeesus Kristus itse pyhitti elämänsä opetuslastensa kanssa, heidän hädälleen, pyhittäen siten sapatin päivääkin.
Jeesus kirjoitti omalla sormellaan 10 käskyä kivitauluihin Siinailla ja antoi Moosekselle.
Sinä syytät Jumalaa murhaajaksi. - pyh!
. kirjoitti:
Kummaa kun kysyy niin ei saakaan vastausta! Ei adventisteista voi ottaa mallia sapatinviettoon. Se on päivänselvää. Eikä kukaan Raamattua lukeva löydä mitään kehoitusta adventisteihin päin. Te olette oman häntänne nostajia ettekä koetusta kestä.
Usko kohdentuu Kristusta kohden eikä tämän maailman lahkoja kohti.
Ketä tiottelemaan te antaudutte, adventtikirkkoa vai Kristusta, sen palvelijoita te olette.
Te pyritte saamaan itsellenne opetuslapsia vaikka Jeesus lupasi lähettää omilleen opettajana Pyhän Hengen joka johtaa kaikkeen totuuteen, ei adventismia.
Adventismi kiistää perimmiltään kaiken sen mitä kristinusko edustaa ja trarjoilee ihmisten päätelmiä Totuuden tilalle. Et sinä mitään muuta puolusta kuin adventisminne lahkolaisuuta ja sen etua ....Sinä puolustat sitä henkeä, joka yhä sotii Jeesusta vastaan ja vaikuttaa teissä ei-uskovissa.
- EM...
pyh! kirjoitti:
Jeesus kirjoitti omalla sormellaan 10 käskyä kivitauluihin Siinailla ja antoi Moosekselle.
Sinä syytät Jumalaa murhaajaksi.Meinaako Pyh, ettei enään vähempi pilkka hänen kohdaltaan piisaa, vaan Jeesuksesta on tehtävä vielä kuoleman lain julistajakin, joka köyhän ukkoressukan, joka itselleen kokoaa puita sen verran, että saisi aterian valmistettua kurnivaan nälkäänsä, niin Jeesuksen määräämä laki määrää hänet kivitettäväksi henkiltä, koska se tapahtui lakimääräisen sapatin rikkomiseksi.
Tämä on tyypillistä niin tallaiselle adventistille kuin "Pyhhille". Mutta kyllä hänkin ajatuksensa syyttelystään anteeksi saa. - Fniss!
EM... kirjoitti:
Meinaako Pyh, ettei enään vähempi pilkka hänen kohdaltaan piisaa, vaan Jeesuksesta on tehtävä vielä kuoleman lain julistajakin, joka köyhän ukkoressukan, joka itselleen kokoaa puita sen verran, että saisi aterian valmistettua kurnivaan nälkäänsä, niin Jeesuksen määräämä laki määrää hänet kivitettäväksi henkiltä, koska se tapahtui lakimääräisen sapatin rikkomiseksi.
Tämä on tyypillistä niin tallaiselle adventistille kuin "Pyhhille". Mutta kyllä hänkin ajatuksensa syyttelystään anteeksi saa.Mikä sitä ukkoressukkaa estää keräämästä puitaan jo perjantaina? Ei ne yhdessä päivässä pilaannu.
- eremith21
MUISTA... kirjoitti:
eremith21.
Jeesus työskenteli joka päivä, mutta sapattisin pysyi puusepänverstas kiinni. Sapattisin tapansa mukaan Jeesus meni synägoogaan opettamaan ja samalla paransi sairaita.
Tee sinä samoin.Niin! on melko varmaa, että Jeesus meni sinne synagogaan siksi, että hänellä oli tuona päivänä tilaisuus tuoda esiin oma Jumalansa Isän rakkauden syvällinen "laki" eli se päämäärä mihin Kristus Rakkaus oli ihmisiä kutsunut, eli elämään lähimmäisen tuskat, surut, puutteet ja kärsimykset yhteiseksi taisteluksi ja sitä kautta *Krisyuksen rakkaudesta ansaitun siunauksen. Mistäpä tiedät, että puusepän verstaan ovet pysyi suljettuna, et kai ollut paikan päällä?
En kyllä usko, että jos tarve olisi ollut, niin suuri, että niiden aukipitämisellä olisi voitu joku ihmissielu vaikkapa pelastaa, niin varmasti ovet olisi ollut auki, sillä elämä oli tuohonkin aikaan ihmiselle, - ainakin Jeesukselle tärkeämpi kuin,sapatti neljän seinän sisllä;itseään palvovat ihmiset, jotka leimasivat siten ulkopuolella oleville, että he ovat näin jumalisia ihmisiä, ottakaa meistä esimerkkiä.
Jeesus kenties, siksi kävi farisealaisten synagoogassa, koska hän itsekkin oli juutalainen syntyperältään, ei siten kuten sanotaan viitsinyt esittää suoranaista prodestia, sillä muutenkin fariseukset vihasivat jo Jeesusta, ja hänen laiminlyöntinsä olisi viekkaille fariseuksille antanut vieläkin suurempaa pontta Jeesuksen ennenaikaiseen murhaamiseen, mutta kun Jeesus aavisti heidän viekkautensa, niin hän piti tuosta tavasta kiinni ja meni synagoogaan heidän sapattinaan, samalla sai tilaisuuden näyttää heille mikä on oikeaan Jumalan palvelukseen sisältyy, joka ei todellakaan miellyttänyt fariseuksia, vaan he ajoivat usein Jeesuksen ulos synagoogastaan. - Herätkää herätkää jo
Fniss! kirjoitti:
Mikä sitä ukkoressukkaa estää keräämästä puitaan jo perjantaina? Ei ne yhdessä päivässä pilaannu.
Mikä olisi estänyt tuon vanhuksen hirvittävän tuskallisen murhaamisen? - On käsittämätöntä, että nämä adventistit, Fniss ja Pyh varsinkin ovat tallaisia sisäisesti kehittymättömiä raakalaisia, että hyväksyvät tallaisia kauheita julmuuksia sivistymättömän paimentolaiskansan tekona, se aikalailla kertoo heidän sisäsestä sielun elämästään ja antaa adventismista kuvan jota ei varmasti ei varmasti henkisesti kehittynyt sivistinyt, ja ajatteleva ihminen juuri heränneelä sielunsa silmällä katsele.
Se kertoo hyvin "sairaalloisesta snarsismista, joka on täyttänyt koko heidän sielunelämänsä, jotakin tuollaista Hallaahomaista kylmyyttä.
TOTUUTTA SALATUIMPAAN SAAKKA
Niin, teidät ehkä, arvoisa aloittaja, mutta minua ei ole vapautettu juutalaisesta sapatista.
Jesaja 66:23
Ja aina uudenkuun päivänä ja jokaisena sapattina tulee koko ihmissuku,
ja kaikki kumartuvat minun eteeni, sanoo Herra. [Sak. 14:16]
Koko ihmissuvun puolesta,
Antti- eremith21
Niin kyllä sitten, kun ihminen on sielunsa lunastanut iankaikkiseen sapatin lepoon! Fyysin maailman ajassa ihminen etsii itseään eli käy taistelua fyysisen vihollisensa kanssa eli sisäinen minä - sielu' taistelee persoonallia pyyteitä vastaan, käyttäen Rakkauden hyviä tekoja aseinaan jonka lämpöä ei pahan kylmyys enään lopputaistelussa kestä, vaan se sulaa pois pysyvän rakkauden lämmön vaikutuksesta, siten häviten hyvän ja pahan vä'lisen taistelun, siirtyen siten sapatin pysyvään lepoon.
Näin on Jumala on luonut kuudessa päivässä tämän ihmiskunnan asuttaman maailman valmiiksi, jossa ihminen lunastaa sielunsa persoonallisen käyttövälineensä avulla, niin että hän on yhtä taivaallisen isänsä kanssa, jossa sielu eli Poikakin siirtyvät iankaikkiseen sapattilepoon
Josta 1Moos.2:2, kertoo "Ja Jumala päätti seitsemäntenä päivänä työnsä, jonka hän oli tehnyt, ja lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikesta työstänsä, jonka hän oli tehnyt". Entä sitten? Ehkä auringon valo on silloin sammunut fyysinen ihmiskunta kadonnut ja kaikki muukin fyysinen elämä maapallolta, koska fyysinen aurinko eli maapallon elämää ylläpitävä "Isä" ei enään pystykkään huolehtimaan maapallo perheestään, jos sen energia varat ovat loppuun käytetty?
Ihminen söi tuosta "elämän puusta ja hänen silloin aukenivat heidän sisäiset silmänsä ja, niin ihminen lunasti sielunsa ikuiseen elämään paratiisissa.
Hebr.4:3 "Sillä me pääsemme lepoon me jotka tulimme uskoon, niikuin hän on sanonut:"
"Hebr4:4-6."Sillä hän on jossakin sanonut seitsemännestä päivästä näin: "Ja Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikista teoistansa:" "Ja tässä taas: He eivät pääse minun lepooni". "Koska varmana pysyy, että muutamat pääsevät siihen, ja ne joille hyvä sanoma ensin julistettiin, eivät päässeet siihen tottelemattomuuden tähden". Huom: 7-jae, "niin hän taas määrää päivän, "tämän päivän", sanomalla Daavidin kautta
niin pitkän ajan jälkeen, niinkuin ennen on sanottu:
"Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä älkää paaduttako sydämiänne". Lueppa 5Moos.31:7."Ja Mooses kutsui Joosuan ja sanoi hänelle koko Israelin läsnä ollessa: 'Ole luja ja rohkea, sillä sinä viet tämän kansan siihen maahan, jonka Herra heidän isillensä vannotulla valalla on luvannut antaa heille, ja sinä jaat sen heille perinnöksi". Eli tämä koskee ajallista perintöä.
Mutta sitten Jeesuksen Kristuksen henkinen perintö, josta Paavali puheissaan selvittä opetuslapsilleen. Hebr.4:8-9. Sillä jos Joosua olisi heidät saatanut lepoon, niin hän ei puhuisi toisesta, sen jälkeisestä päivästä". "Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva". Eli Paavali painottaa yksinomaan Jeesuksen Kristuksen elämänymmärrykseen perustuvaa pelastusta ja sapatinlepoa iankaikkisuudessa. Ja siksi se ei koske meidän persoonallista ajallista elä'mää, vaan sielumme kohtaloa. On aivan yhdentekevää koska pyhittäminen kokonais toimintaa elämässä, jonka tuloksena on sielun puhtaus.
Siksi ihminen pyhittää koko elämänsä siten, että hän etsii sielulleen arvokasta ja puhdasta tietoa jota nimitämme pyhäksi tiedoksi etiikan korkeimmassa sfäärissä arvossa, jonkin päivän pyhittäminen erikseen on itsekkään ihmisen omahyväistä tarkoitusperien saavuttamista tai etsimistä, jolla pyritään tyydyttämään oma itsekäs minä, ei sem kummepaa. - pyh!
eremith21 kirjoitti:
Niin kyllä sitten, kun ihminen on sielunsa lunastanut iankaikkiseen sapatin lepoon! Fyysin maailman ajassa ihminen etsii itseään eli käy taistelua fyysisen vihollisensa kanssa eli sisäinen minä - sielu' taistelee persoonallia pyyteitä vastaan, käyttäen Rakkauden hyviä tekoja aseinaan jonka lämpöä ei pahan kylmyys enään lopputaistelussa kestä, vaan se sulaa pois pysyvän rakkauden lämmön vaikutuksesta, siten häviten hyvän ja pahan vä'lisen taistelun, siirtyen siten sapatin pysyvään lepoon.
Näin on Jumala on luonut kuudessa päivässä tämän ihmiskunnan asuttaman maailman valmiiksi, jossa ihminen lunastaa sielunsa persoonallisen käyttövälineensä avulla, niin että hän on yhtä taivaallisen isänsä kanssa, jossa sielu eli Poikakin siirtyvät iankaikkiseen sapattilepoon
Josta 1Moos.2:2, kertoo "Ja Jumala päätti seitsemäntenä päivänä työnsä, jonka hän oli tehnyt, ja lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikesta työstänsä, jonka hän oli tehnyt". Entä sitten? Ehkä auringon valo on silloin sammunut fyysinen ihmiskunta kadonnut ja kaikki muukin fyysinen elämä maapallolta, koska fyysinen aurinko eli maapallon elämää ylläpitävä "Isä" ei enään pystykkään huolehtimaan maapallo perheestään, jos sen energia varat ovat loppuun käytetty?
Ihminen söi tuosta "elämän puusta ja hänen silloin aukenivat heidän sisäiset silmänsä ja, niin ihminen lunasti sielunsa ikuiseen elämään paratiisissa.
Hebr.4:3 "Sillä me pääsemme lepoon me jotka tulimme uskoon, niikuin hän on sanonut:"
"Hebr4:4-6."Sillä hän on jossakin sanonut seitsemännestä päivästä näin: "Ja Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikista teoistansa:" "Ja tässä taas: He eivät pääse minun lepooni". "Koska varmana pysyy, että muutamat pääsevät siihen, ja ne joille hyvä sanoma ensin julistettiin, eivät päässeet siihen tottelemattomuuden tähden". Huom: 7-jae, "niin hän taas määrää päivän, "tämän päivän", sanomalla Daavidin kautta
niin pitkän ajan jälkeen, niinkuin ennen on sanottu:
"Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä älkää paaduttako sydämiänne". Lueppa 5Moos.31:7."Ja Mooses kutsui Joosuan ja sanoi hänelle koko Israelin läsnä ollessa: 'Ole luja ja rohkea, sillä sinä viet tämän kansan siihen maahan, jonka Herra heidän isillensä vannotulla valalla on luvannut antaa heille, ja sinä jaat sen heille perinnöksi". Eli tämä koskee ajallista perintöä.
Mutta sitten Jeesuksen Kristuksen henkinen perintö, josta Paavali puheissaan selvittä opetuslapsilleen. Hebr.4:8-9. Sillä jos Joosua olisi heidät saatanut lepoon, niin hän ei puhuisi toisesta, sen jälkeisestä päivästä". "Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva". Eli Paavali painottaa yksinomaan Jeesuksen Kristuksen elämänymmärrykseen perustuvaa pelastusta ja sapatinlepoa iankaikkisuudessa. Ja siksi se ei koske meidän persoonallista ajallista elä'mää, vaan sielumme kohtaloa. On aivan yhdentekevää koska pyhittäminen kokonais toimintaa elämässä, jonka tuloksena on sielun puhtaus.
Siksi ihminen pyhittää koko elämänsä siten, että hän etsii sielulleen arvokasta ja puhdasta tietoa jota nimitämme pyhäksi tiedoksi etiikan korkeimmassa sfäärissä arvossa, jonkin päivän pyhittäminen erikseen on itsekkään ihmisen omahyväistä tarkoitusperien saavuttamista tai etsimistä, jolla pyritään tyydyttämään oma itsekäs minä, ei sem kummepaa.Ketään ei kiinnosta sun potaskas. Tee parannus ja käänny oikeaan uskoon!
- eremith21
eremith21 kirjoitti:
Niin kyllä sitten, kun ihminen on sielunsa lunastanut iankaikkiseen sapatin lepoon! Fyysin maailman ajassa ihminen etsii itseään eli käy taistelua fyysisen vihollisensa kanssa eli sisäinen minä - sielu' taistelee persoonallia pyyteitä vastaan, käyttäen Rakkauden hyviä tekoja aseinaan jonka lämpöä ei pahan kylmyys enään lopputaistelussa kestä, vaan se sulaa pois pysyvän rakkauden lämmön vaikutuksesta, siten häviten hyvän ja pahan vä'lisen taistelun, siirtyen siten sapatin pysyvään lepoon.
Näin on Jumala on luonut kuudessa päivässä tämän ihmiskunnan asuttaman maailman valmiiksi, jossa ihminen lunastaa sielunsa persoonallisen käyttövälineensä avulla, niin että hän on yhtä taivaallisen isänsä kanssa, jossa sielu eli Poikakin siirtyvät iankaikkiseen sapattilepoon
Josta 1Moos.2:2, kertoo "Ja Jumala päätti seitsemäntenä päivänä työnsä, jonka hän oli tehnyt, ja lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikesta työstänsä, jonka hän oli tehnyt". Entä sitten? Ehkä auringon valo on silloin sammunut fyysinen ihmiskunta kadonnut ja kaikki muukin fyysinen elämä maapallolta, koska fyysinen aurinko eli maapallon elämää ylläpitävä "Isä" ei enään pystykkään huolehtimaan maapallo perheestään, jos sen energia varat ovat loppuun käytetty?
Ihminen söi tuosta "elämän puusta ja hänen silloin aukenivat heidän sisäiset silmänsä ja, niin ihminen lunasti sielunsa ikuiseen elämään paratiisissa.
Hebr.4:3 "Sillä me pääsemme lepoon me jotka tulimme uskoon, niikuin hän on sanonut:"
"Hebr4:4-6."Sillä hän on jossakin sanonut seitsemännestä päivästä näin: "Ja Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikista teoistansa:" "Ja tässä taas: He eivät pääse minun lepooni". "Koska varmana pysyy, että muutamat pääsevät siihen, ja ne joille hyvä sanoma ensin julistettiin, eivät päässeet siihen tottelemattomuuden tähden". Huom: 7-jae, "niin hän taas määrää päivän, "tämän päivän", sanomalla Daavidin kautta
niin pitkän ajan jälkeen, niinkuin ennen on sanottu:
"Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä älkää paaduttako sydämiänne". Lueppa 5Moos.31:7."Ja Mooses kutsui Joosuan ja sanoi hänelle koko Israelin läsnä ollessa: 'Ole luja ja rohkea, sillä sinä viet tämän kansan siihen maahan, jonka Herra heidän isillensä vannotulla valalla on luvannut antaa heille, ja sinä jaat sen heille perinnöksi". Eli tämä koskee ajallista perintöä.
Mutta sitten Jeesuksen Kristuksen henkinen perintö, josta Paavali puheissaan selvittä opetuslapsilleen. Hebr.4:8-9. Sillä jos Joosua olisi heidät saatanut lepoon, niin hän ei puhuisi toisesta, sen jälkeisestä päivästä". "Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva". Eli Paavali painottaa yksinomaan Jeesuksen Kristuksen elämänymmärrykseen perustuvaa pelastusta ja sapatinlepoa iankaikkisuudessa. Ja siksi se ei koske meidän persoonallista ajallista elä'mää, vaan sielumme kohtaloa. On aivan yhdentekevää koska pyhittäminen kokonais toimintaa elämässä, jonka tuloksena on sielun puhtaus.
Siksi ihminen pyhittää koko elämänsä siten, että hän etsii sielulleen arvokasta ja puhdasta tietoa jota nimitämme pyhäksi tiedoksi etiikan korkeimmassa sfäärissä arvossa, jonkin päivän pyhittäminen erikseen on itsekkään ihmisen omahyväistä tarkoitusperien saavuttamista tai etsimistä, jolla pyritään tyydyttämään oma itsekäs minä, ei sem kummepaa.Anteeksi pieni inhimmillinen virhe? "On siis aivan yhdentekevää, koska elämän pyhittäminen on kokonaistoimintaa jokapäiväisessä elämässä, eli täydellisyyteen sielullisessa olotilaan pyrkimisessä ajallisen elämän jälkeen.
- eremith21
pyh! kirjoitti:
Ketään ei kiinnosta sun potaskas. Tee parannus ja käänny oikeaan uskoon!
Kyllä minä sen tiedän, että sinua ei hiukankaan syvällisempi asioiden tutkiminen kiinnosta, koska sinulla älyllinen taso ei taida riittää kuin valmiiksi purettuun, tai sitten niinkuin Paavali sanoi sinun kaltaisillesi, että he eivät siedä "vahvaa ruokaa" heille on annettava lasten maitoa tai velliä, mutta minä kirjoitankin sellaisille jotka itse omakohtaisesti paneutuvat tutkimaan, pysy sinä vain siinä adventtikirkon tarjoamassa kevyessä lasten vellissä tai maidossa.
- ex sapattihössö

Nimimerkille pyh pitää antaa "käytöksen kultainen aapinen".Hän on ala-astelainen.Antakaa hänen olla.
Tai sanokaa:
"Väisty taakseni satana,sillä sinä puhut ihmisten asioita etkä jumalan". - ex sappattihöpö
Mutta se aika ei ole nyt.
Koko ihmissuku on siinä tilanteessa vasta kun Jumalan valtakunta asettuu maanpäälle.
Nyt ei ole sen aika. - mathetes
eremith21 kirjoitti:
Anteeksi pieni inhimmillinen virhe? "On siis aivan yhdentekevää, koska elämän pyhittäminen on kokonaistoimintaa jokapäiväisessä elämässä, eli täydellisyyteen sielullisessa olotilaan pyrkimisessä ajallisen elämän jälkeen.
Kiitos Herralle, eremith21!
Kiitos Herralle raikkaasta valistuksestasi tuon sapatti asian tiimoilta!
Olen lukenut joitain viestejäsi ja minulla "sisäinen ääni" alkoi laulamaan halleluja! :)
Täällä on monia jotka eivät edes yritä pohtia ja tutkia kyseistä asiaa laisinkaan järkiperäisesti, vaan mieluummin nojataan jo seurakunnan kautta valmiiksi pureskeltuihin selityksiin ja sepustuksiin, joista on kehittynyt jopa pitkälle viety oppi, tai sanoisinko jopa "kultti", ja vieläpä sellainen, joka toimellaan kantaa itsessään pelastusanomaa kun sitä harjoitetaan viikoittain elikä lauantaisapattina!
Tuohon opetukseen myös kuuluu sellainen opetus, että vain sapatinviettäjät ovat se ns, "jäännöskansa", joka pelastuu, ja muut jäävät ulkopuolella! Elikä toisinsanoen, että vaikka ihmiselle on syntynyt sydämen usko Jeesukseen, niin se ei merkitse mitään tuon ajattelun mukaan, vaan joutuukin totaalisesti ulkopuolelle pelastuksen jos ei vietä juutalaista sapattia, vaikka Raamatun sanoma selkeästi toisin opettaa, että uskon kautta Kristuksessa ihminen on vanhurskautettu synnistä ja pois lain alta! Ihminen siis pelastuu yksinomaan Jumalan armosta uskon kautta Kristuksessa Jeesuksessa!
Niin tai siis kyllähän he toki perustavat oppinsa sanaan, mutta tuohon vanhanliiton sanaan, ottamatta huomioon uudenliiton samomaa tarkemmin huomioon, eli Kristuksen kautta saatavaa vapahduksen sanomaa lainotteesta ja siitä irtipääsemiseksi! -(1Tim 1:9 / Gal 4:4-7)!
Kirjoitit tuolla hieman aiemmin näin:
>>Paavali puheissaan selvittä opetuslapsilleen. Hebr.4:8-9. Sillä jos Joosua olisi heidät saatanut lepoon, niin hän ei puhuisi toisesta, sen jälkeisestä päivästä". "Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva". Eli Paavali painottaa yksinomaan Jeesuksen Kristuksen elämänymmärrykseen perustuvaa pelastusta ja sapatinlepoa iankaikkisuudessa. - muista pyhittää
mathetes kirjoitti:
Kiitos Herralle, eremith21!
Kiitos Herralle raikkaasta valistuksestasi tuon sapatti asian tiimoilta!
Olen lukenut joitain viestejäsi ja minulla "sisäinen ääni" alkoi laulamaan halleluja! :)
Täällä on monia jotka eivät edes yritä pohtia ja tutkia kyseistä asiaa laisinkaan järkiperäisesti, vaan mieluummin nojataan jo seurakunnan kautta valmiiksi pureskeltuihin selityksiin ja sepustuksiin, joista on kehittynyt jopa pitkälle viety oppi, tai sanoisinko jopa "kultti", ja vieläpä sellainen, joka toimellaan kantaa itsessään pelastusanomaa kun sitä harjoitetaan viikoittain elikä lauantaisapattina!
Tuohon opetukseen myös kuuluu sellainen opetus, että vain sapatinviettäjät ovat se ns, "jäännöskansa", joka pelastuu, ja muut jäävät ulkopuolella! Elikä toisinsanoen, että vaikka ihmiselle on syntynyt sydämen usko Jeesukseen, niin se ei merkitse mitään tuon ajattelun mukaan, vaan joutuukin totaalisesti ulkopuolelle pelastuksen jos ei vietä juutalaista sapattia, vaikka Raamatun sanoma selkeästi toisin opettaa, että uskon kautta Kristuksessa ihminen on vanhurskautettu synnistä ja pois lain alta! Ihminen siis pelastuu yksinomaan Jumalan armosta uskon kautta Kristuksessa Jeesuksessa!
Niin tai siis kyllähän he toki perustavat oppinsa sanaan, mutta tuohon vanhanliiton sanaan, ottamatta huomioon uudenliiton samomaa tarkemmin huomioon, eli Kristuksen kautta saatavaa vapahduksen sanomaa lainotteesta ja siitä irtipääsemiseksi! -(1Tim 1:9 / Gal 4:4-7)!
Kirjoitit tuolla hieman aiemmin näin:
>>Paavali puheissaan selvittä opetuslapsilleen. Hebr.4:8-9. Sillä jos Joosua olisi heidät saatanut lepoon, niin hän ei puhuisi toisesta, sen jälkeisestä päivästä". "Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva". Eli Paavali painottaa yksinomaan Jeesuksen Kristuksen elämänymmärrykseen perustuvaa pelastusta ja sapatinlepoa iankaikkisuudessa.Jumalan käsky kuitenkin kuuluu näin: (ei siis niin, että muista pyhittää juutalaisten sapatti, vaan viikon seitsemäs päivä/sapatti ja se on lautantai)
8 Muista pyhittää lepopäivä.
9 Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi;
10 mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on.
11 Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sentähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen. - varoitus-sanoma
mathetes kirjoitti:
Kiitos Herralle, eremith21!
Kiitos Herralle raikkaasta valistuksestasi tuon sapatti asian tiimoilta!
Olen lukenut joitain viestejäsi ja minulla "sisäinen ääni" alkoi laulamaan halleluja! :)
Täällä on monia jotka eivät edes yritä pohtia ja tutkia kyseistä asiaa laisinkaan järkiperäisesti, vaan mieluummin nojataan jo seurakunnan kautta valmiiksi pureskeltuihin selityksiin ja sepustuksiin, joista on kehittynyt jopa pitkälle viety oppi, tai sanoisinko jopa "kultti", ja vieläpä sellainen, joka toimellaan kantaa itsessään pelastusanomaa kun sitä harjoitetaan viikoittain elikä lauantaisapattina!
Tuohon opetukseen myös kuuluu sellainen opetus, että vain sapatinviettäjät ovat se ns, "jäännöskansa", joka pelastuu, ja muut jäävät ulkopuolella! Elikä toisinsanoen, että vaikka ihmiselle on syntynyt sydämen usko Jeesukseen, niin se ei merkitse mitään tuon ajattelun mukaan, vaan joutuukin totaalisesti ulkopuolelle pelastuksen jos ei vietä juutalaista sapattia, vaikka Raamatun sanoma selkeästi toisin opettaa, että uskon kautta Kristuksessa ihminen on vanhurskautettu synnistä ja pois lain alta! Ihminen siis pelastuu yksinomaan Jumalan armosta uskon kautta Kristuksessa Jeesuksessa!
Niin tai siis kyllähän he toki perustavat oppinsa sanaan, mutta tuohon vanhanliiton sanaan, ottamatta huomioon uudenliiton samomaa tarkemmin huomioon, eli Kristuksen kautta saatavaa vapahduksen sanomaa lainotteesta ja siitä irtipääsemiseksi! -(1Tim 1:9 / Gal 4:4-7)!
Kirjoitit tuolla hieman aiemmin näin:
>>Paavali puheissaan selvittä opetuslapsilleen. Hebr.4:8-9. Sillä jos Joosua olisi heidät saatanut lepoon, niin hän ei puhuisi toisesta, sen jälkeisestä päivästä". "Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva". Eli Paavali painottaa yksinomaan Jeesuksen Kristuksen elämänymmärrykseen perustuvaa pelastusta ja sapatinlepoa iankaikkisuudessa.Vastine mathetekselle.
Pelastumisesta puheenollen. Kun Sapatin Herra Jeesus tulee toisen kerran ylöstempaukseen pääsevät mukaan ne, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon, muut jäävät ovien ulkopuolelle.
Kannattaa kilvoitella päästä oven sisäpuolelle. - eremith21
mathetes kirjoitti:
Kiitos Herralle, eremith21!
Kiitos Herralle raikkaasta valistuksestasi tuon sapatti asian tiimoilta!
Olen lukenut joitain viestejäsi ja minulla "sisäinen ääni" alkoi laulamaan halleluja! :)
Täällä on monia jotka eivät edes yritä pohtia ja tutkia kyseistä asiaa laisinkaan järkiperäisesti, vaan mieluummin nojataan jo seurakunnan kautta valmiiksi pureskeltuihin selityksiin ja sepustuksiin, joista on kehittynyt jopa pitkälle viety oppi, tai sanoisinko jopa "kultti", ja vieläpä sellainen, joka toimellaan kantaa itsessään pelastusanomaa kun sitä harjoitetaan viikoittain elikä lauantaisapattina!
Tuohon opetukseen myös kuuluu sellainen opetus, että vain sapatinviettäjät ovat se ns, "jäännöskansa", joka pelastuu, ja muut jäävät ulkopuolella! Elikä toisinsanoen, että vaikka ihmiselle on syntynyt sydämen usko Jeesukseen, niin se ei merkitse mitään tuon ajattelun mukaan, vaan joutuukin totaalisesti ulkopuolelle pelastuksen jos ei vietä juutalaista sapattia, vaikka Raamatun sanoma selkeästi toisin opettaa, että uskon kautta Kristuksessa ihminen on vanhurskautettu synnistä ja pois lain alta! Ihminen siis pelastuu yksinomaan Jumalan armosta uskon kautta Kristuksessa Jeesuksessa!
Niin tai siis kyllähän he toki perustavat oppinsa sanaan, mutta tuohon vanhanliiton sanaan, ottamatta huomioon uudenliiton samomaa tarkemmin huomioon, eli Kristuksen kautta saatavaa vapahduksen sanomaa lainotteesta ja siitä irtipääsemiseksi! -(1Tim 1:9 / Gal 4:4-7)!
Kirjoitit tuolla hieman aiemmin näin:
>>Paavali puheissaan selvittä opetuslapsilleen. Hebr.4:8-9. Sillä jos Joosua olisi heidät saatanut lepoon, niin hän ei puhuisi toisesta, sen jälkeisestä päivästä". "Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva". Eli Paavali painottaa yksinomaan Jeesuksen Kristuksen elämänymmärrykseen perustuvaa pelastusta ja sapatinlepoa iankaikkisuudessa.Kiitos sinulle. Matthetes! Että olet jaksanut syventyä kirjoituksiini, ja olet ymmärtänyt aivan niinkuin itse olen Jeesuksen Kristuksen antaman valon kautta saanut ymmärtää: hänen evankeliumeissaan tuoman elämään johtavan sanomansa. Hänen sanomans on taivaallinen joka perustuu ,joka johtaa "elämään hänen hengessään".
- .
muista pyhittää kirjoitti:
Jumalan käsky kuitenkin kuuluu näin: (ei siis niin, että muista pyhittää juutalaisten sapatti, vaan viikon seitsemäs päivä/sapatti ja se on lautantai)
8 Muista pyhittää lepopäivä.
9 Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi;
10 mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on.
11 Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sentähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.Mikset ota asiaa kokonaisuudessaan?
2.Moos.31:13 kertoo selkeästi kenelle alunperin
käskyt annettiin.
Tämän merkittävän
yksityiskohdan
adventistit
haluavat
sivuuttaa.Miksi?
Koska se syö adventismin
opilta perusteet pois.
Ja näinollen adventistit eivät ole huomaavinaan mitä heille kirjoitetaan Totuudessa. - .
varoitus-sanoma kirjoitti:
Vastine mathetekselle.
Pelastumisesta puheenollen. Kun Sapatin Herra Jeesus tulee toisen kerran ylöstempaukseen pääsevät mukaan ne, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon, muut jäävät ovien ulkopuolelle.
Kannattaa kilvoitella päästä oven sisäpuolelle.Ei adventistien sanan vääristely ole suinkaan käskyjen noudattamista. Kaukana siitä. Eikä adventismin noudattaminen kuulu kristilliseen kilvoitukseenkaan.
Turhaan sinä potkistelet tutkainta vastaan. - tarkistin asian
. kirjoitti:
Mikset ota asiaa kokonaisuudessaan?
2.Moos.31:13 kertoo selkeästi kenelle alunperin
käskyt annettiin.
Tämän merkittävän
yksityiskohdan
adventistit
haluavat
sivuuttaa.Miksi?
Koska se syö adventismin
opilta perusteet pois.
Ja näinollen adventistit eivät ole huomaavinaan mitä heille kirjoitetaan Totuudessa.15.9. klo 20:32 kirjoittaa, että ota selvää kenelle alunperin käskyt annettiin. Raamattu kertoo, että Jumalan kansalle, jonka Jumala on Herra, myös sapatti mukaan lukien, mutta seitsemäs päivä on HERRAN, SINUN JUMALASI, SAPATTI;
Ehkä sinulla on eri herra ja sinulle ei ole käskyjä annettu, mutta minun Herrani on käskyt täyttänyt, koska ne muuten olisivat minua vastaan ja olisin vailla armoa. Nyt olen armon varassa. - eremith21
tarkistin asian kirjoitti:
15.9. klo 20:32 kirjoittaa, että ota selvää kenelle alunperin käskyt annettiin. Raamattu kertoo, että Jumalan kansalle, jonka Jumala on Herra, myös sapatti mukaan lukien, mutta seitsemäs päivä on HERRAN, SINUN JUMALASI, SAPATTI;
Ehkä sinulla on eri herra ja sinulle ei ole käskyjä annettu, mutta minun Herrani on käskyt täyttänyt, koska ne muuten olisivat minua vastaan ja olisin vailla armoa. Nyt olen armon varassa."tarkistin asian"! Oletko syntyperältäsi juutalainen, tai onko sinulla geeni perimänä juutalaisuus, silloin voisin ymmärtää tuon tinkimättömyytesi jollain tavalla, mutta muuten en. On tyhmää kieltää noinkin selvä asia, joka niin selvästi tuo päivänvaloon tuon Juutalaisten sapatin, että se on annettu nimenomaan juudan kansalle.
- vastaus..
eremith21 kirjoitti:
"tarkistin asian"! Oletko syntyperältäsi juutalainen, tai onko sinulla geeni perimänä juutalaisuus, silloin voisin ymmärtää tuon tinkimättömyytesi jollain tavalla, mutta muuten en. On tyhmää kieltää noinkin selvä asia, joka niin selvästi tuo päivänvaloon tuon Juutalaisten sapatin, että se on annettu nimenomaan juudan kansalle.
Eremith21 kysyy syntyperääni.
Olen Jeesuksen morsian ja kuuluun siten Jeesuksen sukuun ja kansaan, vaikka olenkin Suomessa syntynyt. - .
eremith21 kirjoitti:
"tarkistin asian"! Oletko syntyperältäsi juutalainen, tai onko sinulla geeni perimänä juutalaisuus, silloin voisin ymmärtää tuon tinkimättömyytesi jollain tavalla, mutta muuten en. On tyhmää kieltää noinkin selvä asia, joka niin selvästi tuo päivänvaloon tuon Juutalaisten sapatin, että se on annettu nimenomaan juudan kansalle.
Juuri siksi sinä olet adventisti kun et halua pysyäkään siinä Totuudessa mikä Raamattuun on kirjoitettu. Ja tämä kohta ei ole ainoa adventistien erehdys.
Näistä adventismin erehdyksistä poikii lahko-oppinne toisenlaisena kuin kristinusko on. Sinun oppisi muuttaa Jeesuksen sovitustyön sisällön muuksi kuin se on Raamatussa kerrottu. Totuuden kokonaisuus riippuu pienissä yksityiskohdissa totuudessa pysymisestä . Huomaan, että totuus ei sinua kiinnosta pätkääkään. - odotan vastausta
. kirjoitti:
Ei adventistien sanan vääristely ole suinkaan käskyjen noudattamista. Kaukana siitä. Eikä adventismin noudattaminen kuulu kristilliseen kilvoitukseenkaan.
Turhaan sinä potkistelet tutkainta vastaan.Vastine sinulle joka kirjoitat. >>Ei adventistien vääristely ole suinkaan käskyjen noudattamista, kaukana siitä. Eikä adventismin noudattaminen kuulu kristilliseen kilvoitukseen.
- mathetes
varoitus-sanoma kirjoitti:
Vastine mathetekselle.
Pelastumisesta puheenollen. Kun Sapatin Herra Jeesus tulee toisen kerran ylöstempaukseen pääsevät mukaan ne, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon, muut jäävät ovien ulkopuolelle.
Kannattaa kilvoitella päästä oven sisäpuolelle.Vastausta - varoitus-sanomalle!
Olet ymmärtänyt pelastussanoman täysin väärin!
Ihminen pelastuu yksinomaan Jumalan armosta uskon perusteella Kristuksessa Jeesuksessa! -(Ef 2:8-9)! Ei siis minkään muun perusteella! Sinun laki ja sapatti oppisi on peräisin adventtiseurakunnan valmiista opetuksista, jotka ovat sinulle jo valmiiksi pureskeltu ja syötetään sinulle vastaanotettavaksi sellaisinaan! Ne jotka lakia noudattavat, ne myös "lainmukaan kerran tuomitaan"!
En tahdo johdatella sinua valmiilla ajatuksilla jotenka lue seuraavat Raamatun kohdat itse Raamatustasi rukouksen hengessä ja mieti lukemaasi! (Room 7:1-6) (Gal 3:luku) (Gal 4:4-7) (1Tim 1:9)
Kirjoitit:
>>Kannattaa kilvoitella päästä oven sisäpuolelle. - varoitus-sanoma
mathetes kirjoitti:
Vastausta - varoitus-sanomalle!
Olet ymmärtänyt pelastussanoman täysin väärin!
Ihminen pelastuu yksinomaan Jumalan armosta uskon perusteella Kristuksessa Jeesuksessa! -(Ef 2:8-9)! Ei siis minkään muun perusteella! Sinun laki ja sapatti oppisi on peräisin adventtiseurakunnan valmiista opetuksista, jotka ovat sinulle jo valmiiksi pureskeltu ja syötetään sinulle vastaanotettavaksi sellaisinaan! Ne jotka lakia noudattavat, ne myös "lainmukaan kerran tuomitaan"!
En tahdo johdatella sinua valmiilla ajatuksilla jotenka lue seuraavat Raamatun kohdat itse Raamatustasi rukouksen hengessä ja mieti lukemaasi! (Room 7:1-6) (Gal 3:luku) (Gal 4:4-7) (1Tim 1:9)
Kirjoitit:
>>Kannattaa kilvoitella päästä oven sisäpuolelle.mathetes.
Armostako pelastut uskon kautta Kristukseen kumottujen käskyjen kautta ?
Paholainenkin uskoo kristukseen, mutta pelastus tulee vain täytettyjen käskyjen kautta Kristuksessa, eikä pelkästään armosta, sillä mihin tarvitaan armoa kumottujen käskyjen kautta. Sillä missä ei ole lakia siellä ei ole rikkomustakaan joka tarvitsee armoa.
Ilmestyskirja Kertoo kenelle taivaan portit aukeaa. Ilm.22:14. Autuaat ovat ne, jotka Hänen käskynsä pitävät, että heidän voimansa elämän puussa olisi, ja he porteista kaupunkiin sisälle menisivät. - eremith21
eremith21 kirjoitti:
Niin kyllä sitten, kun ihminen on sielunsa lunastanut iankaikkiseen sapatin lepoon! Fyysin maailman ajassa ihminen etsii itseään eli käy taistelua fyysisen vihollisensa kanssa eli sisäinen minä - sielu' taistelee persoonallia pyyteitä vastaan, käyttäen Rakkauden hyviä tekoja aseinaan jonka lämpöä ei pahan kylmyys enään lopputaistelussa kestä, vaan se sulaa pois pysyvän rakkauden lämmön vaikutuksesta, siten häviten hyvän ja pahan vä'lisen taistelun, siirtyen siten sapatin pysyvään lepoon.
Näin on Jumala on luonut kuudessa päivässä tämän ihmiskunnan asuttaman maailman valmiiksi, jossa ihminen lunastaa sielunsa persoonallisen käyttövälineensä avulla, niin että hän on yhtä taivaallisen isänsä kanssa, jossa sielu eli Poikakin siirtyvät iankaikkiseen sapattilepoon
Josta 1Moos.2:2, kertoo "Ja Jumala päätti seitsemäntenä päivänä työnsä, jonka hän oli tehnyt, ja lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikesta työstänsä, jonka hän oli tehnyt". Entä sitten? Ehkä auringon valo on silloin sammunut fyysinen ihmiskunta kadonnut ja kaikki muukin fyysinen elämä maapallolta, koska fyysinen aurinko eli maapallon elämää ylläpitävä "Isä" ei enään pystykkään huolehtimaan maapallo perheestään, jos sen energia varat ovat loppuun käytetty?
Ihminen söi tuosta "elämän puusta ja hänen silloin aukenivat heidän sisäiset silmänsä ja, niin ihminen lunasti sielunsa ikuiseen elämään paratiisissa.
Hebr.4:3 "Sillä me pääsemme lepoon me jotka tulimme uskoon, niikuin hän on sanonut:"
"Hebr4:4-6."Sillä hän on jossakin sanonut seitsemännestä päivästä näin: "Ja Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikista teoistansa:" "Ja tässä taas: He eivät pääse minun lepooni". "Koska varmana pysyy, että muutamat pääsevät siihen, ja ne joille hyvä sanoma ensin julistettiin, eivät päässeet siihen tottelemattomuuden tähden". Huom: 7-jae, "niin hän taas määrää päivän, "tämän päivän", sanomalla Daavidin kautta
niin pitkän ajan jälkeen, niinkuin ennen on sanottu:
"Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä älkää paaduttako sydämiänne". Lueppa 5Moos.31:7."Ja Mooses kutsui Joosuan ja sanoi hänelle koko Israelin läsnä ollessa: 'Ole luja ja rohkea, sillä sinä viet tämän kansan siihen maahan, jonka Herra heidän isillensä vannotulla valalla on luvannut antaa heille, ja sinä jaat sen heille perinnöksi". Eli tämä koskee ajallista perintöä.
Mutta sitten Jeesuksen Kristuksen henkinen perintö, josta Paavali puheissaan selvittä opetuslapsilleen. Hebr.4:8-9. Sillä jos Joosua olisi heidät saatanut lepoon, niin hän ei puhuisi toisesta, sen jälkeisestä päivästä". "Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva". Eli Paavali painottaa yksinomaan Jeesuksen Kristuksen elämänymmärrykseen perustuvaa pelastusta ja sapatinlepoa iankaikkisuudessa. Ja siksi se ei koske meidän persoonallista ajallista elä'mää, vaan sielumme kohtaloa. On aivan yhdentekevää koska pyhittäminen kokonais toimintaa elämässä, jonka tuloksena on sielun puhtaus.
Siksi ihminen pyhittää koko elämänsä siten, että hän etsii sielulleen arvokasta ja puhdasta tietoa jota nimitämme pyhäksi tiedoksi etiikan korkeimmassa sfäärissä arvossa, jonkin päivän pyhittäminen erikseen on itsekkään ihmisen omahyväistä tarkoitusperien saavuttamista tai etsimistä, jolla pyritään tyydyttämään oma itsekäs minä, ei sem kummepaa.Niin tuo kuusi päivää on vertauskuvallisesti kuusi-ajanjaksoa, eli ne saattavat olla lukemattomia vuosimiljoonia tai jopa miljardeja vuosia, riippuen siitä milloin maapallon kehittyminen alkoi. Mooseksen kirjan symboliikka ennakoi äärettömän pitkälle etukäteen" luomisen" päätös tapahtumaa, jossa täydellisyys on saavutettu eli ajallinen voitettu, ja jossa sielu lopullisesti vapautuu ja palautuu Elämän Hengen Isän yhteyteen jossa sapatin lepo alkaa.
"Seitsemäspäivä" raamatussa ei suinkaan tarkoita ajallisen eli materiallisen käytännön elämän päivättäistä vuorottelua vaan ajattoman olotilan planeetallisia ajanjaksoja. Muodollinen elämä täällä ajassa on ikuiseen verrattuna, kuin planeettojen hengähdys kuin ihmisen hengähdys ulospäin tai
säsään päin vuorottelua, tai kuin silmän värähtely eli ihmisen silmän räpäys.
Siis toisin sanoen meillä ei ole ikuisuuteen nähden oikeastaan vertailukohdetta täällä ajassa mitä ikuisuus merkitsee, johon tallainen pöyhiukkanen kuin ihminen on, joka kaikkeutta kuvaillen - ajattellen, suunnitellen, ja sitten jonkun uskonnollisen yhteisön luoman järjestelmän pohjalle uskonnollis materialistisen elämänsä ja jonka näkökentän pohjalle rakentaa omaa persoonallista taivasparatiisiaan.
On jotenkin käsittämätöntä, että miten tallainen oppi voi saada ihmisen järjellisen ymmärryksen vinksahtamaan aivan järjen vastaiseen suuntaan. Kun Jeesus Kristus opettaa aivan päinvastaisesti liittämään ymmärryksemme omantuntomme eli sielumme kehittämiseen, jotta sen alkuperäinen Jumalan eli elämän hengen kuva tulisi meissä yhä selvemmin näkyviin, - esiin, että meistä tulisi todella ihmisiä, sillä en "minä" ruumiissani ole se ihminen, vaan se joka minun tätä objegtiivista persoonallisuuttani käyttää, se joka varoittaa kaikenlaisesta pahasta joka tuottaa surua sydämelleni.
Omatuntoni on aina hälytysvalmiina kun minä ajattelenkin jotakin joka vahinkoittaisi sieluani - sisäistä minääni, omaatuntoani. Ulkoinen ruumiini on työväline jolla minun tulisi työskennellä siten, että en tuottaisi sielulleni enkä omalle tunnolleni murhetta, sen tähden, että se joutuisi kantamaan pahanteon raskasta taakkaa, vaan muistaisin aina seurata Jeesuksen Kristuksen antamaa elämän ohjeita hänen Vuorisaarnastaan, sillä siellä ovat nuo siunatut kultaakin kalleimmat elämän ohjeet.kristityksi aikovalle ihmiselle.Jatkuu myöhemmin! - .
odotan vastausta kirjoitti:
Vastine sinulle joka kirjoitat. >>Ei adventistien vääristely ole suinkaan käskyjen noudattamista, kaukana siitä. Eikä adventismin noudattaminen kuulu kristilliseen kilvoitukseen.
""Oikaise mitä näet adventisteilla väärää opetusta, että me muutkin tiedämme. Ei se että sanoo väärin väärin mihinkään johda."""
Väärin on muuntaa kirjoituksiin toinen merkitys kuin se, joka niillä oli alunperin käskyt annettaessa. Jeesus sanoo nimenomaan, ettei tullut muuttamaan Jumalan ja Israelin välisestä liitosta yhtään mitään. Jumalan liitto Israelin kanssa on siten voimassa ja sen ainoa todellinen ISRAEL on Jeesus Kristus, sillä muut o(li)vat luopioita. Siinä on se viisaus, joka kytkeytyy tuohon liittoon. Ja kun näin åputosivat Leeviläisetkin pois virkoineen tuosta liitrosta, niin liiton lailla ei ole ihmisvirkailijoita alkuperäisessä virassa ja vanhan tyylin lailta putosi pohja pois.
Vanha lakihan oli annettu rikkomisten vuoksi jälkeenpäin olemaan siihen asti, kunnes liiton lunastaja;Jeesus Kristus tuli. Ei Paavali turhaan selittänyt sovitusoppia!
Ei adventistit pääse enää lain noudattamisillaan Kristuksen rinnalle, sillä voittajan asema on vain yhdelle. Jeesus teki lainrikkomisen kohdistua häneen itseensä jotta hän olisi asianomistaja ja(antaessaan tappaa itsensä lain rikkomisesta väärin syytettynä) jotta laki tulisi HÄNEN puolustajakseen. Kun laki näin ristinkuoleman välityksellä on Jeesuksen hallussa, voi hän armahtaa ketä tahtoo niin, ettei Jumala itse joudu syömään sanojaan.
Juutalaiset papithan virkaa toimittaessaan joutuivat jääviyden asemaan tultuaan syyllisiksi. Asia (Jeesuksenkin)ratkeaa viimeisellä tuomiolla eikä ketään muutakaan voi tuomita tällä välin.Näinollen laki on toimettomana, mutta ei kumottuna.
Jokaiselle teolle (sekä hyville että pahoille) on Jumalan edessä säädetyt seuraamukset jotka määrittävät ihmisten kohtalon tulevassa elämässä. Eikä näissä kohtaloissa kenenkään sapatinvietto vaikuta mihinkään.
Adventismi ei auta ketään Totuuden tuntemiseen, päinvastoin, on siihen esteenä. - eremith21
vastaus.. kirjoitti:
Eremith21 kysyy syntyperääni.
Olen Jeesuksen morsian ja kuuluun siten Jeesuksen sukuun ja kansaan, vaikka olenkin Suomessa syntynyt.Voin aivan varmasti sanoa, että et todellakaan ole Jeesuksen Kristuksen morsian, sillä siinä asiassa olet todella erehtynyt, sillä olet vain adventismiopin orja, joskin vapaaehtoisesti, ja adventismi kieltää opillaan Jeesuksen Kristuksen elämän ymmärryksen ja sensijaan luottaa Juutalaiseen perinnäissääntöjen uskonnollispoliittiseen järjestelmään, joka on Jeesukselle Kristukselle vierasta täysin.
- eremith21
eremith21 kirjoitti:
Niin tuo kuusi päivää on vertauskuvallisesti kuusi-ajanjaksoa, eli ne saattavat olla lukemattomia vuosimiljoonia tai jopa miljardeja vuosia, riippuen siitä milloin maapallon kehittyminen alkoi. Mooseksen kirjan symboliikka ennakoi äärettömän pitkälle etukäteen" luomisen" päätös tapahtumaa, jossa täydellisyys on saavutettu eli ajallinen voitettu, ja jossa sielu lopullisesti vapautuu ja palautuu Elämän Hengen Isän yhteyteen jossa sapatin lepo alkaa.
"Seitsemäspäivä" raamatussa ei suinkaan tarkoita ajallisen eli materiallisen käytännön elämän päivättäistä vuorottelua vaan ajattoman olotilan planeetallisia ajanjaksoja. Muodollinen elämä täällä ajassa on ikuiseen verrattuna, kuin planeettojen hengähdys kuin ihmisen hengähdys ulospäin tai
säsään päin vuorottelua, tai kuin silmän värähtely eli ihmisen silmän räpäys.
Siis toisin sanoen meillä ei ole ikuisuuteen nähden oikeastaan vertailukohdetta täällä ajassa mitä ikuisuus merkitsee, johon tallainen pöyhiukkanen kuin ihminen on, joka kaikkeutta kuvaillen - ajattellen, suunnitellen, ja sitten jonkun uskonnollisen yhteisön luoman järjestelmän pohjalle uskonnollis materialistisen elämänsä ja jonka näkökentän pohjalle rakentaa omaa persoonallista taivasparatiisiaan.
On jotenkin käsittämätöntä, että miten tallainen oppi voi saada ihmisen järjellisen ymmärryksen vinksahtamaan aivan järjen vastaiseen suuntaan. Kun Jeesus Kristus opettaa aivan päinvastaisesti liittämään ymmärryksemme omantuntomme eli sielumme kehittämiseen, jotta sen alkuperäinen Jumalan eli elämän hengen kuva tulisi meissä yhä selvemmin näkyviin, - esiin, että meistä tulisi todella ihmisiä, sillä en "minä" ruumiissani ole se ihminen, vaan se joka minun tätä objegtiivista persoonallisuuttani käyttää, se joka varoittaa kaikenlaisesta pahasta joka tuottaa surua sydämelleni.
Omatuntoni on aina hälytysvalmiina kun minä ajattelenkin jotakin joka vahinkoittaisi sieluani - sisäistä minääni, omaatuntoani. Ulkoinen ruumiini on työväline jolla minun tulisi työskennellä siten, että en tuottaisi sielulleni enkä omalle tunnolleni murhetta, sen tähden, että se joutuisi kantamaan pahanteon raskasta taakkaa, vaan muistaisin aina seurata Jeesuksen Kristuksen antamaa elämän ohjeita hänen Vuorisaarnastaan, sillä siellä ovat nuo siunatut kultaakin kalleimmat elämän ohjeet.kristityksi aikovalle ihmiselle.Jatkuu myöhemmin!Korjaus riviin! "Joka sitten mielessään kaikkeutta kuvaillen, ajattellen ja suunnitellen. Sitten luo uskon tuon hänelle luodun oppijärjestelmän kaavalle, joka on materialistiseen kaavan mukaan luotu, johon hänelle on 28 opin kohtaa johon hän sitoutuu. Jota vastoin Jeesuksella oli vain kaksi ehtoa - taivaan valtakuntaan pääsy ehtoa: "Rakasta Jumalaa yli-kaiken kaikesta sydämestäsi mielestäsi ja sielustasi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäs".
- mathetes
varoitus-sanoma kirjoitti:
mathetes.
Armostako pelastut uskon kautta Kristukseen kumottujen käskyjen kautta ?
Paholainenkin uskoo kristukseen, mutta pelastus tulee vain täytettyjen käskyjen kautta Kristuksessa, eikä pelkästään armosta, sillä mihin tarvitaan armoa kumottujen käskyjen kautta. Sillä missä ei ole lakia siellä ei ole rikkomustakaan joka tarvitsee armoa.
Ilmestyskirja Kertoo kenelle taivaan portit aukeaa. Ilm.22:14. Autuaat ovat ne, jotka Hänen käskynsä pitävät, että heidän voimansa elämän puussa olisi, ja he porteista kaupunkiin sisälle menisivät.Mitä höpäjät -varoitussanoma?
Kirjoitit:
>Armostako pelastut uskon kautta Kristukseen kumottujen käskyjen kautta?<
Vastausta:
Mitä sinä siis oikein höpäjät veli hopea???
Minkä ihmeen "Kristukseen komottujen käskyjen" kautta muka pelastun???
Ei Kristuksessa ole mitää "kumottuja käskyjä", vaan hän on antanut aivan uuden käskyn hänen valmistamaansa uuteen liittoon!
Lue - (Matt 22:34-40 / Room 13:8-10)!
Vanhantestamentin lakihan on voimassa edelleenkin niille joille se on alunperin annettukin! Siis ISRAELILLE, elikä juutalaiselle kansanheimolle!
Lue -(Psa 147:19-20)!
Lue myös tämä! - (1Tim 1:9)!
Jeesus sinulle runsaasti sanaansa valaiskoon! :)
Terv, mathetes - pyh!
ex sapattihössö kirjoitti:
Nimimerkille pyh pitää antaa "käytöksen kultainen aapinen".Hän on ala-astelainen.Antakaa hänen olla.
Tai sanokaa:
"Väisty taakseni satana,sillä sinä puhut ihmisten asioita etkä jumalan".Viimeiset sanasi kuvaavat teitä sapatin vihaajia oikein hyvin.
- pyh!
eremith21 kirjoitti:
Voin aivan varmasti sanoa, että et todellakaan ole Jeesuksen Kristuksen morsian, sillä siinä asiassa olet todella erehtynyt, sillä olet vain adventismiopin orja, joskin vapaaehtoisesti, ja adventismi kieltää opillaan Jeesuksen Kristuksen elämän ymmärryksen ja sensijaan luottaa Juutalaiseen perinnäissääntöjen uskonnollispoliittiseen järjestelmään, joka on Jeesukselle Kristukselle vierasta täysin.
sinä olet valheen orja.
- pyh!
. kirjoitti:
Juuri siksi sinä olet adventisti kun et halua pysyäkään siinä Totuudessa mikä Raamattuun on kirjoitettu. Ja tämä kohta ei ole ainoa adventistien erehdys.
Näistä adventismin erehdyksistä poikii lahko-oppinne toisenlaisena kuin kristinusko on. Sinun oppisi muuttaa Jeesuksen sovitustyön sisällön muuksi kuin se on Raamatussa kerrottu. Totuuden kokonaisuus riippuu pienissä yksityiskohdissa totuudessa pysymisestä . Huomaan, että totuus ei sinua kiinnosta pätkääkään.Meille on totuus. Te seuraatte Jumalan vihollista.
- pyh!
. kirjoitti:
""Oikaise mitä näet adventisteilla väärää opetusta, että me muutkin tiedämme. Ei se että sanoo väärin väärin mihinkään johda."""
Väärin on muuntaa kirjoituksiin toinen merkitys kuin se, joka niillä oli alunperin käskyt annettaessa. Jeesus sanoo nimenomaan, ettei tullut muuttamaan Jumalan ja Israelin välisestä liitosta yhtään mitään. Jumalan liitto Israelin kanssa on siten voimassa ja sen ainoa todellinen ISRAEL on Jeesus Kristus, sillä muut o(li)vat luopioita. Siinä on se viisaus, joka kytkeytyy tuohon liittoon. Ja kun näin åputosivat Leeviläisetkin pois virkoineen tuosta liitrosta, niin liiton lailla ei ole ihmisvirkailijoita alkuperäisessä virassa ja vanhan tyylin lailta putosi pohja pois.
Vanha lakihan oli annettu rikkomisten vuoksi jälkeenpäin olemaan siihen asti, kunnes liiton lunastaja;Jeesus Kristus tuli. Ei Paavali turhaan selittänyt sovitusoppia!
Ei adventistit pääse enää lain noudattamisillaan Kristuksen rinnalle, sillä voittajan asema on vain yhdelle. Jeesus teki lainrikkomisen kohdistua häneen itseensä jotta hän olisi asianomistaja ja(antaessaan tappaa itsensä lain rikkomisesta väärin syytettynä) jotta laki tulisi HÄNEN puolustajakseen. Kun laki näin ristinkuoleman välityksellä on Jeesuksen hallussa, voi hän armahtaa ketä tahtoo niin, ettei Jumala itse joudu syömään sanojaan.
Juutalaiset papithan virkaa toimittaessaan joutuivat jääviyden asemaan tultuaan syyllisiksi. Asia (Jeesuksenkin)ratkeaa viimeisellä tuomiolla eikä ketään muutakaan voi tuomita tällä välin.Näinollen laki on toimettomana, mutta ei kumottuna.
Jokaiselle teolle (sekä hyville että pahoille) on Jumalan edessä säädetyt seuraamukset jotka määrittävät ihmisten kohtalon tulevassa elämässä. Eikä näissä kohtaloissa kenenkään sapatinvietto vaikuta mihinkään.
Adventismi ei auta ketään Totuuden tuntemiseen, päinvastoin, on siihen esteenä.Olet pahasti harhassa. Valhehenki pitää sinua saaliinaan.
- pyh!
mathetes kirjoitti:
Vastausta - varoitus-sanomalle!
Olet ymmärtänyt pelastussanoman täysin väärin!
Ihminen pelastuu yksinomaan Jumalan armosta uskon perusteella Kristuksessa Jeesuksessa! -(Ef 2:8-9)! Ei siis minkään muun perusteella! Sinun laki ja sapatti oppisi on peräisin adventtiseurakunnan valmiista opetuksista, jotka ovat sinulle jo valmiiksi pureskeltu ja syötetään sinulle vastaanotettavaksi sellaisinaan! Ne jotka lakia noudattavat, ne myös "lainmukaan kerran tuomitaan"!
En tahdo johdatella sinua valmiilla ajatuksilla jotenka lue seuraavat Raamatun kohdat itse Raamatustasi rukouksen hengessä ja mieti lukemaasi! (Room 7:1-6) (Gal 3:luku) (Gal 4:4-7) (1Tim 1:9)
Kirjoitit:
>>Kannattaa kilvoitella päästä oven sisäpuolelle.Sinun oppisi on peräisin valheiden isästä.
- pyh!
mathetes kirjoitti:
Mitä höpäjät -varoitussanoma?
Kirjoitit:
>Armostako pelastut uskon kautta Kristukseen kumottujen käskyjen kautta?<
Vastausta:
Mitä sinä siis oikein höpäjät veli hopea???
Minkä ihmeen "Kristukseen komottujen käskyjen" kautta muka pelastun???
Ei Kristuksessa ole mitää "kumottuja käskyjä", vaan hän on antanut aivan uuden käskyn hänen valmistamaansa uuteen liittoon!
Lue - (Matt 22:34-40 / Room 13:8-10)!
Vanhantestamentin lakihan on voimassa edelleenkin niille joille se on alunperin annettukin! Siis ISRAELILLE, elikä juutalaiselle kansanheimolle!
Lue -(Psa 147:19-20)!
Lue myös tämä! - (1Tim 1:9)!
Jeesus sinulle runsaasti sanaansa valaiskoon! :)
Terv, mathetesOlet väärässä. Jeesus antoi saman rakkauden kaksoiskäskyn, joka löytyy Vanhasta testamentista. Uutta oli vain se, että Jeesus näytti mitä se käytännössä tarkoittaa.
Etkö sinä tiedä edes sitä, että jokainen joka uskoo Jeesukseen, ON ISRAELILAINEN, Paavalin mukaan.
Te ei-adventistit olette pahasti eksyksissä ja väärien oppienne noitumia. - pyh!
eremith21 kirjoitti:
Kiitos sinulle. Matthetes! Että olet jaksanut syventyä kirjoituksiini, ja olet ymmärtänyt aivan niinkuin itse olen Jeesuksen Kristuksen antaman valon kautta saanut ymmärtää: hänen evankeliumeissaan tuoman elämään johtavan sanomansa. Hänen sanomans on taivaallinen joka perustuu ,joka johtaa "elämään hänen hengessään".
Sinä et opeta Jeesuksen oppia. Sinä opetat vihollisen oppia.
- sokea kun ei ymmä
pyh! kirjoitti:
Olet väärässä. Jeesus antoi saman rakkauden kaksoiskäskyn, joka löytyy Vanhasta testamentista. Uutta oli vain se, että Jeesus näytti mitä se käytännössä tarkoittaa.
Etkö sinä tiedä edes sitä, että jokainen joka uskoo Jeesukseen, ON ISRAELILAINEN, Paavalin mukaan.
Te ei-adventistit olette pahasti eksyksissä ja väärien oppienne noitumia.oLIVATKO juutalaiset niin tolloja, ettei ne ymmärtäneet, että miten ne käskyt käytännössä toimivat? No niin näyttää tämän päivän adventismi kommentoijat olevan samanluokan asiantuntijoita täällä johonka sopii erikoisesti Pyh ja pari muuta saman luokan "askustelijaa", anteeksi kommentoijaa, joilla ei juuri ole mitään asiallista sanottavaa, mutta sellaistahan se on, kun ei ymmärrä raamatun sisällöstä juuri mitään.
- huomiota hänelle!
pyh! kirjoitti:
Meille on totuus. Te seuraatte Jumalan vihollista.
Tämä Pyh"! hän on sellainen kaveri täällä palstalla, joka nalkuttaa samaa "säveltä" kerrasta toiseen, mutta mitään hän ei edes yrittäkkään perustella, vaan narutta samaa virttä, "että sinä olet väärässä, tee parannus uuten joudut helvettiin". Hän on "ressukka", häntä on paras sellaisena ymmärtää!
- eremith21
pyh! kirjoitti:
Sinä et opeta Jeesuksen oppia. Sinä opetat vihollisen oppia.
Vai niin onko Jeesuksesta tullut Pyhille vihollinen, Jeesus Kristus kyllä näytti oikean elämäntien evankeliumissaan ainakin minulle ja myös monelle muulle täällä keskustelevalle, mut' ei kai sitten adventisteille kelvannut se tie, koska he pitävät kiinni vanhasta juutalaisesta elämän opista; heidän kirjaimellisesta laista ja yhdessä Pyhhin kanssa edelleen Kristusta ristiin naulitsevat.
- eepu*
mathetes kirjoitti:
Kiitos Herralle, eremith21!
Kiitos Herralle raikkaasta valistuksestasi tuon sapatti asian tiimoilta!
Olen lukenut joitain viestejäsi ja minulla "sisäinen ääni" alkoi laulamaan halleluja! :)
Täällä on monia jotka eivät edes yritä pohtia ja tutkia kyseistä asiaa laisinkaan järkiperäisesti, vaan mieluummin nojataan jo seurakunnan kautta valmiiksi pureskeltuihin selityksiin ja sepustuksiin, joista on kehittynyt jopa pitkälle viety oppi, tai sanoisinko jopa "kultti", ja vieläpä sellainen, joka toimellaan kantaa itsessään pelastusanomaa kun sitä harjoitetaan viikoittain elikä lauantaisapattina!
Tuohon opetukseen myös kuuluu sellainen opetus, että vain sapatinviettäjät ovat se ns, "jäännöskansa", joka pelastuu, ja muut jäävät ulkopuolella! Elikä toisinsanoen, että vaikka ihmiselle on syntynyt sydämen usko Jeesukseen, niin se ei merkitse mitään tuon ajattelun mukaan, vaan joutuukin totaalisesti ulkopuolelle pelastuksen jos ei vietä juutalaista sapattia, vaikka Raamatun sanoma selkeästi toisin opettaa, että uskon kautta Kristuksessa ihminen on vanhurskautettu synnistä ja pois lain alta! Ihminen siis pelastuu yksinomaan Jumalan armosta uskon kautta Kristuksessa Jeesuksessa!
Niin tai siis kyllähän he toki perustavat oppinsa sanaan, mutta tuohon vanhanliiton sanaan, ottamatta huomioon uudenliiton samomaa tarkemmin huomioon, eli Kristuksen kautta saatavaa vapahduksen sanomaa lainotteesta ja siitä irtipääsemiseksi! -(1Tim 1:9 / Gal 4:4-7)!
Kirjoitit tuolla hieman aiemmin näin:
>>Paavali puheissaan selvittä opetuslapsilleen. Hebr.4:8-9. Sillä jos Joosua olisi heidät saatanut lepoon, niin hän ei puhuisi toisesta, sen jälkeisestä päivästä". "Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva". Eli Paavali painottaa yksinomaan Jeesuksen Kristuksen elämänymmärrykseen perustuvaa pelastusta ja sapatinlepoa iankaikkisuudessa.mathetes kirjoitti:
"Tuohon opetukseen myös kuuluu sellainen opetus, että vain sapatinviettäjät ovat se ns, "jäännöskansa", joka pelastuu, ja muut jäävät ulkopuolella!
eepu.
Kyllä, ne muut jäävät ulos, sellaiset niin kuin sinä, te jotka änkyröitte Jumalan asetuksia vastaan ja vastaavasti noudattte roomalaiskatolisen kirkon harhaoppeja?!!
mathetes:
"Elikä toisinsanoen, että vaikka ihmiselle on syntynyt sydämen usko Jeesukseen, niin se ei merkitse mitään tuon ajattelun mukaan, vaan joutuukin totaalisesti ulkopuolelle pelastuksen jos ei vietä juutalaista sapattia,”
eepu:
Niinpä, sillä eihän se usko vielä takaa, että olisit tehnyt parannusta?!! Parannuksen tekeminen on totella Jumalaa!!!
mathetes:
"vaikka Raamatun sanoma selkeästi toisin opettaa, että uskon kautta Kristuksessa ihminen on vanhurskautettu synnistä ”
eepu:
Kyllä, mutta missä on sinun parannuksen hedelmä? Ei se sinun uskosi vielä takaa sitä, että olisit tehnyt parannusta/pyhitystä – niin kuin olemme sen kirjoituksistasi jo nähneetkin?!!
mathetes:
”ja pois lain alta!
eepu:
Ymmärräpä tuosta laittomuuden harhaoppi sekoilustasi se, että meidät on pelastettu Lain kiroukselta/tuomiolta kasteen kautta Kristukseen tekemää Jumalan Laintahdon mukaista Hengen Hedelmää!!!
”Niin, veljeni, teidätkin on KUOLETETTU Kristuksen ruumiin kautta, tullaksenne toisen omiksi, hänen, joka on kuolleista herätetty, että me kantaisimme hedelmää Jumalalle. Sillä kun OLIMME LIHAN VALLASSA, niin synnin himot, jotka laki herättää, vaikuttivat meidän jäsenissämme, niin että me kannoimme hedelmää kuolemalle, mutta nyt me olemme irti (synnin ja kuoleman) laista ja KUOLLEET pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me PALVELEMME JUMALAA HENGEN UUDESSA tilassa emmekä kirjaimen vanhassa.” (7:1-6) "Sillä ELÄMÄN HENGEN LAKI Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista. Mutta jos Kristus on teissä, niin ruumis tosin on kuollut synnin tähden, mutta henki on elämä vanhurskauden tähden." (Room.8:2,10)
”Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka ELÄVÄT HENGEN MUKAAN, on HENGEN MIELI. Sillä lihan mieli on kuolema, mutta hengen mieli on elämä ja rauha; sentähden että LIHAN MIELI on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan. Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset.
Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran JUMALAN HENKI teissä ASUU. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa.” (8:5-9)
...jatkuu - eepu*
eepu* kirjoitti:

...jatkuumathetes:
”Ihminen siis pelastuu yksinomaan Jumalan armosta uskon kautta Kristuksessa Jeesuksessa!”
eepu:
Äläpä vääristele, sillä; ” Usko ilman tekoja on voimaton”, sillä ”..ihminen tulee vanhurskaaksi (rakkauden) teoista eikä ainoastaan uskosta.” Sillä usko, ”jos sillä ei ole (rakkauden) tekoja, on itsessään kuollut. Sillä niinkuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko ilman (rakkauden) tekoja on kuollut.” (Jaak. 2:17)
”Mutta jos tahdot päästä elämään sisälle, niin pidä käskyt."
Hän sanoi hänelle: "Mitkä?" Jeesus sanoi: "Nämä: 'Älä tapa', 'Älä tee huorin', 'Älä varasta', 'Älä sano väärää todistusta', 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi', ja: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'." (Matt.19:17-19)
”ja eräs heistä, joka oli lainoppinut, kysyi häneltä kiusaten: "Opettaja, mikä on suurin käsky laissa?"
Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi. 'Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky.
Toinen, tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.' Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat." (Matt.22:35-40)
… ”niin te hyvin teette jos täytätte kuninkaallisen lain Raamatun mukaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi" (Jaak.2:8)
"Älä tee huorin, älä tapa, älä varasta, älä himoitse", ja mikä muu käsky tahansa, ne sisältyvät kaikki tähän sanaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi."
Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain (noudattamista) täyttymys.” (Room.13:9,10)
Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin.
Sillä hän, joka on sanonut: "Älä tee huorin", on myös sanonut: "Älä tapa"; jos et teekään huorin, mutta tapat, olet lainrikkoja.” Jaak.2:10,11)
Tiedä, että ”joka eksyttää oikeamielisiä (laittomuuteen) pahalle tielle, se lankeaa omaan kuoppaansa; mutta nuhteettomat perivät onnen. Joka korvansa kääntää kuulemasta LAKIA, sen rukouskin on kauhistus.
Lain hylkijät kehuvat jumalattomia, mutta lain noudattajat kauhistuvat heitä.
Pahat ihmiset eivät ymmärrä, mikä oikein on, mutta Herraa etsiväiset ymmärtävät kaiken.” (Sanl.28.Luku)
Lue siis: KASTEENSANOMA USKOVALLE; "ETTÄ LAIN VANHURSKAUS TÄYTETTÄISIIN MEISSÄ"!
http://suomi24kristinuskomme.phpbb.fi/viewtopic.php?f=2&t=11
*
Ystävällisesti Siunausterveisin Totuuden etsijöille
minulle niin Rakkaassa
Voittoisassa ja Voimallisessa י ה וֹ שׁ ﬠ
JAHSHUAN (Ilm.14:1) MESSIAAN Armollisessa ja Pyhässä Nimessä
*
eepu
*
Katso lisää:
http://suomi24kristinuskomme.phpbb.fi/viewtopic.php?f=2&t=46&sid=4085bc93d804769410c132c258040f46
*
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10075426
*
♥ MARANATA! ♥
- ex sapattihösö.
Minkähän takia Nooalle ei sanottu:"muista pyhittää lepopäivä,lauantai"?
Miksiköhän raamatussa sanotaan että:"minä laitan lakini heidän sydämiinsä"?
Jumala lepäsi seitsämäntenä päivänä,niin lepään minäkin,mutta se ei tee siitä minulle,kristitylle mitään palvontajuttua.
Seitsämentenä päivänä ei voi aina levätä sanan täydessä merkityksessä.Hullut on hoidettava,samoin sairaat.Myös härkä/aasi on nostettava kaivosta jos sattuu sinne putoamaan sapattina.
Ihminen tarvitse lepoa ja jos se ei onnistu per/lauantaina niin jonain muuna päivinä,koska minulle,kristitylle ei ole sapattia annettu merkiksi vaan Israelin pojille.- pyh!
Niin, sinä kristitty kapinoit Jumalaa vastaan ja sen mukaan sinut helvettiin tuomitaankin. Käänny tai kuolet synteihisi.
Kyllä hulluja aina hoitaa pitää.
t. jari- ◄
Aabrahamille sanottiin; Mene ja uhraa poikasi Iisakki....
Senkö perustewella jokaisen pitäisi uhrata poikansa? Vai miksi Nooalle määrätty koskisi sinua? Ethän tee sitäkään mikä Nooalle KÄSKYNÄ annettiin, eli arkin rakentamine. - Selkokieltä adv:lle
Nooalle sanottiin:"älä syö verta".
Apt.15 sanoo":älä syö verta."
Nooalle sanottiin:"pidä sapatti"
Kristityille sanottiin:"Pidä sapatti".
Kaksi ensimmäsistä virkettä on tosi,kaksi seuraavaa epätosi.
Näin yksinkertaista se on.- pyh!
Sinä valehtelet.
- Uskova mies
Vastaisiko joku näihin kysymyksiini? Siis että mikä tekee juuri tämän käskyn noudattamisesta niin vaikean? Onko se pelko että ajetaan ulos seurakunnasta, vai juutalaiseksi muuttumisen pelko tai yleisen mielipiteen painostus? Siis ihmispelko. Myönnän että minullakin saattaisi olla pelko että katsotaan kieroon seurakunnassa. Kerran sanoin vapiksen johtajalle että vietän sapattia lauantaina, mutta siihen hän ei virkkanut mitään.
- .
Vaikeaa?Mutta ettehän te noudata! Se mitä pidät noudattamisena ei ole sitä.
Sitten kun kysyit vastausta asiaan mikä Sinua vaivasi kysymyksessä voit edetä asiassa seuraavalla tavalla:
- Kun olet tehnyt testin maitopurkin ja huvilakauppojen kanssa, niin kokeile seuraavaksi samaa sunnuntaipäivänä.
Testin tulos:
- Jos Sinun omaatuntoasi kilkatti jompana kumpana päivänä maitopurkin osto, tai huvilakaupan teko, niin tee siitä johtopäätös kumman päivän itse vietät, ja pidä ns. turpa kiinni, äläkä vaadi muilta asiassa,
Lepopäivä nk. Jes 58:13-14 on ilon ja levon päiväksi tarkoitettu, ei riitoija ja syytöksiä ja vaatimuksia varten, vaan omantunnon mukaan hengen varassa.
Jos maitopurkki ja huvilakauppa ei tuota tulosta, kokeile seuraavaksi jotakin omia mienoja, -harrastuksia, vaikka kylän tylppäaisaistenyhdistyksen puuhapäivää tai esim. auton öljynvaihtopäivää, tai aidankorjauspäivää.
Tee testi molempina päivinä.
Tee sitten yhteenveto asiassa.
Tässä yhteydessä sitten voit huomioida sen verran lepopäivähistoriaa että raamatullinen viikon 7 päivä on eedenissä asetettu, 1 Moos 2:1-4.
300 luvulla asiassa tuli hankaluuksia kun valtakunnassa oli 6 työpäivää, ja 1 lepopäivä ja osa kansasta juhli kristittyjen sapattia, ja osa kansasta Heliumin juhlaa, valon juhlaa, sundayta. Suomessa kalenterimuutos astui voimaan 1.1.1973 jolloin sunnuntaista tuli viikon 7 päivä.
300 luvulla keisari raapi päänsä puhki mitä tehdä ?
Hän määräsi sitten molempian kansaryhmien päivät yhdistettäväksi ja menoja sitten otettiin molemmista ja myönnytyksiäkin.
Tässä on kaikki lyhyesti ja ytimekkäästi.
Muista riippua ja roikkua, kiikkua ja keikkua Hengen varassa ja kannattelemana oheisien testien merkeissä.
Siis omantunnon mukaan. Ei riittaa ei vaatimuksia. Omantonnon asioita joissa on kyse rakkaudesta ei käsketä eikä määrätä.
Vuosisatoja on ollut vilpittömiä sunnuntainviettäjiä joilla jää pyykit pesemättä ja öljyt vaihtamatta "pyhöpäivänään."
Eivät ole syyllistyneet mihinkään missään taivaan kannen alla eikä päällä.
Ei taivaan kannen päällekään.
t. jari
Tässä kaikki, vrt mitä edellä juuri kirjoitin; kopsaan sen vielä alle;
"Vaikeaksi ?
- Kaikessa hengellisyydessä on vain yksi idea;
Pitää olla sen hengen varassa ja kantamana. Kaikessa toki tarvitaan omaa päätöstä ja ratkaisua ensin tietysti, mutta sitten vaan riippua ja roikkua, kieppua ja keikkua Hengen kannattama. Ei tuon kummempi asia.
Jos joku tihkaasoo, ei väkisin.
Yksinäisillä ihmisillä on omat ongelmansa lepopäivän vietossa kun pitäisi olla ja viihtyä läheisten ihmisten kanssa Jumalan yhyteydessä, mutta kun jos sellaisia ihmisiä ei ole.
Maantieteellisistä syistä jossakin erämaamökissä on hiukka hankalaa monta kertaa varmasti yksinäisyydessä jokaisen pikku asian kanssa.
Maatako sohvalla vaan taivaallisia unelmeoiden ja välillä lukea raamattua, ja katsella Jumalan luomistöitä.
Lauleskellako virsiä pikkasen ?
Vaihtoehdot vähissä. Välillä varmasti alkaa pikku askare mökissä pakostakin.
Ääritarkkoja orjallisuuksia ei pidä ajatella taakkana, ihan vaan siis riippua, roikkua, kieppua ja keikkua Hengen kannattamana.
Jumalan Henki on se joka ihmisen kasvattaa, puhuttelee, nuhtelee, jne. sieltä ne käytännön ratkaisut löytyvät.
Jes 58:13-14; - Maitopurkin hakeminen tarpeeseen, itse sen tuntee tuntuuko sellainen synniltä? Jos synti alkaa puhuttaan, tyydy veteen jos maito loppu.
Itse sellaisen tuntee ja tietää, Henki sellaisesta puhuttelee, tulee fariseukseksi jos yrittää jotakin muuta konstia.
Sitten voi mennä kokeilemaan huvilakauppojen kanssa samaa asiaa.
Tuossa Jes kohdassa on käytännön ohjeet mitä on laki annettu ja mitä Jeesus opetti oikeata lepopäivän viettoa."- Uskova mies
. kirjoitti:
Vaikeaa?Mutta ettehän te noudata! Se mitä pidät noudattamisena ei ole sitä.
Kuka voi sanoa miten joku tuntematon noudattaa käskyjä ja tätäkään sapattikäskyä? Minulla ei ole kanttia sanoa miten joku noudattaa käskyjä jos en käytännössä näe miten toimitaan. Jos tarkoitat niitä kaikkia sapatti säännöksiä, niin kukaan ei saata niitä täydellisesti noudattaa. En tiedä miten tarkasti sinä noudatat.

Vai onko joku joka noudattaa niitä? En tiedä asiaa.
- mathetes
Uskova mies kirjoitti:
Vai onko joku joka noudattaa niitä? En tiedä asiaa.
Jos olet juutalainen, niin noudatat lakia koska laki annettiin juuri ISRAELILLE, eli juutalaiselle kansanheimolle! Näin sana mainitsee! -(Psa 147:19-20)! Mutta jos olet Jeesukseen uskova Kristitty, olet silloin vanhurskautunut Kristuksen kautta pois juutalaisista lainmääräyksistä ja siteistä kuten sana tuo hyvin asian esiin! -(1Tim 1:9)!
Vanhatestamentti mainitsee Jumalan sanoin sapatista Moosekselle näin!
(2Moos 31:13 "Puhu Israelille ja sano:
Pitäkää minun sapattini, sillä se on merkkinä meidän välillämme, minun ja teidän, sukupolvesta sukupolveen, tietääksenne, että minä olen Herra, joka pyhitän teidät"!
14."Siis pitäkää sapatti, sillä se on teille pyhä. Joka sen rikkoo, rangaistakoon kuolemalla; sillä kuka ikinä silloin työtä tekee, hävitettäköön kansastansa"!)
Toisinsanoen! Noudatat siis mielelläsi tuon jakeen (14) alkuosan? Mutta jätät kokonaan noudattamatta samasta käskystä jakeen loppuosan!? Sinun joko tulee noudattaa koko tuon jakeen ilmoittamaa käskyä, tai sitten ei laisinkaan! Ymmärsithän nyt!? Onko mitään älyä ja järkeä noudattaa vain pientä "osaa" Jumalan käskystä mikä miellyttävät itseään ja jättää sitten muu osa tyystin huomioimatta käskystä, joka ei miellytä!? Ja huomasithan, jotta tuo käsky nimenomaan annettiin ISRAELILLE, elikä juutalaiselle kansanheimolle!
Jos noudatat VT,n lakia, et saa edes tulta sytyttää saunaan tai vaikkapa kynttilään sapatinpäivänä! Se on käsky! - (2Moos 35:3)!
Sinä et ystävä hyvä pääse yhtään lähemmäksi Jumalaa VT,n sapatin ja lain viettämisellä ja noudattamiselle, koska vain Kristuksen kautta uskon perusteella hänen vanhurskauttamaan me voimme sen saavuttaa, emme siis mitenkään muuten! Näin se vain on! Vain Jumalan armosta uskon kautta Kristuksessa se on mahdollista! Lue -(Ef 2:8-9 / 1Tim 1:9)!
Me elämme Jeesukseen uskovina uudenliiton aikaa, emme siis vanhaa juutalaista lakiliiton aikaa!
Jeesus sinulle runsaasti sanaansa valaiskoon ja päästäköön sinun sanansa ja henkensä vapauteen! -(Gal 5:1)!
Terv, mathetes - varoitus-sanoma

Terv, mathetesMathetes.. Näin on me elämme Uudenliiton aikaa. Jeesus sanoo: Löytäneekö Hän uskoa maanpäältä kun Hän tulee.
Uskoa tosiaankin löytyy hyvin vähän niin on valhesaarnaajat kaiken kumonneet ja harhauttavat opetuksillaan kenet pystyvät.
Minuun ei ainakaan matheteksen ja muiden kumoajien opetukset uppoa. - kas näin se vain on!
jarlau kirjoitti:
Sitten kun kysyit vastausta asiaan mikä Sinua vaivasi kysymyksessä voit edetä asiassa seuraavalla tavalla:
- Kun olet tehnyt testin maitopurkin ja huvilakauppojen kanssa, niin kokeile seuraavaksi samaa sunnuntaipäivänä.
Testin tulos:
- Jos Sinun omaatuntoasi kilkatti jompana kumpana päivänä maitopurkin osto, tai huvilakaupan teko, niin tee siitä johtopäätös kumman päivän itse vietät, ja pidä ns. turpa kiinni, äläkä vaadi muilta asiassa,
Lepopäivä nk. Jes 58:13-14 on ilon ja levon päiväksi tarkoitettu, ei riitoija ja syytöksiä ja vaatimuksia varten, vaan omantunnon mukaan hengen varassa.
Jos maitopurkki ja huvilakauppa ei tuota tulosta, kokeile seuraavaksi jotakin omia mienoja, -harrastuksia, vaikka kylän tylppäaisaistenyhdistyksen puuhapäivää tai esim. auton öljynvaihtopäivää, tai aidankorjauspäivää.
Tee testi molempina päivinä.
Tee sitten yhteenveto asiassa.
Tässä yhteydessä sitten voit huomioida sen verran lepopäivähistoriaa että raamatullinen viikon 7 päivä on eedenissä asetettu, 1 Moos 2:1-4.
300 luvulla asiassa tuli hankaluuksia kun valtakunnassa oli 6 työpäivää, ja 1 lepopäivä ja osa kansasta juhli kristittyjen sapattia, ja osa kansasta Heliumin juhlaa, valon juhlaa, sundayta. Suomessa kalenterimuutos astui voimaan 1.1.1973 jolloin sunnuntaista tuli viikon 7 päivä.
300 luvulla keisari raapi päänsä puhki mitä tehdä ?
Hän määräsi sitten molempian kansaryhmien päivät yhdistettäväksi ja menoja sitten otettiin molemmista ja myönnytyksiäkin.
Tässä on kaikki lyhyesti ja ytimekkäästi.
Muista riippua ja roikkua, kiikkua ja keikkua Hengen varassa ja kannattelemana oheisien testien merkeissä.
Siis omantunnon mukaan. Ei riittaa ei vaatimuksia. Omantonnon asioita joissa on kyse rakkaudesta ei käsketä eikä määrätä.
Vuosisatoja on ollut vilpittömiä sunnuntainviettäjiä joilla jää pyykit pesemättä ja öljyt vaihtamatta "pyhöpäivänään."
Eivät ole syyllistyneet mihinkään missään taivaan kannen alla eikä päällä.
Ei taivaan kannen päällekään.
t. jari
Tässä kaikki, vrt mitä edellä juuri kirjoitin; kopsaan sen vielä alle;
"Vaikeaksi ?
- Kaikessa hengellisyydessä on vain yksi idea;
Pitää olla sen hengen varassa ja kantamana. Kaikessa toki tarvitaan omaa päätöstä ja ratkaisua ensin tietysti, mutta sitten vaan riippua ja roikkua, kieppua ja keikkua Hengen kannattama. Ei tuon kummempi asia.
Jos joku tihkaasoo, ei väkisin.
Yksinäisillä ihmisillä on omat ongelmansa lepopäivän vietossa kun pitäisi olla ja viihtyä läheisten ihmisten kanssa Jumalan yhyteydessä, mutta kun jos sellaisia ihmisiä ei ole.
Maantieteellisistä syistä jossakin erämaamökissä on hiukka hankalaa monta kertaa varmasti yksinäisyydessä jokaisen pikku asian kanssa.
Maatako sohvalla vaan taivaallisia unelmeoiden ja välillä lukea raamattua, ja katsella Jumalan luomistöitä.
Lauleskellako virsiä pikkasen ?
Vaihtoehdot vähissä. Välillä varmasti alkaa pikku askare mökissä pakostakin.
Ääritarkkoja orjallisuuksia ei pidä ajatella taakkana, ihan vaan siis riippua, roikkua, kieppua ja keikkua Hengen kannattamana.
Jumalan Henki on se joka ihmisen kasvattaa, puhuttelee, nuhtelee, jne. sieltä ne käytännön ratkaisut löytyvät.
Jes 58:13-14; - Maitopurkin hakeminen tarpeeseen, itse sen tuntee tuntuuko sellainen synniltä? Jos synti alkaa puhuttaan, tyydy veteen jos maito loppu.
Itse sellaisen tuntee ja tietää, Henki sellaisesta puhuttelee, tulee fariseukseksi jos yrittää jotakin muuta konstia.
Sitten voi mennä kokeilemaan huvilakauppojen kanssa samaa asiaa.
Tuossa Jes kohdassa on käytännön ohjeet mitä on laki annettu ja mitä Jeesus opetti oikeata lepopäivän viettoa."Noiden päivien lauantain tai sunnuntain viedolla ei ole yhtään mitään merkitystä hengellisyyden kannalta, puhumattakaan jonkin ikuisen pelastuksen kannalta, se on sama kuin sanoisi koiralle istu; nyt tämä "sapatin päivä" paikoillas huomenna saat taas juoksennella ja leikkiä, siis aivan yhtä ymmärtä'mätöntä on tuo ihmiselle, joka vähänkin ajattelee.
- ovet suljetaan
kas näin se vain on! kirjoitti:
Noiden päivien lauantain tai sunnuntain viedolla ei ole yhtään mitään merkitystä hengellisyyden kannalta, puhumattakaan jonkin ikuisen pelastuksen kannalta, se on sama kuin sanoisi koiralle istu; nyt tämä "sapatin päivä" paikoillas huomenna saat taas juoksennella ja leikkiä, siis aivan yhtä ymmärtä'mätöntä on tuo ihmiselle, joka vähänkin ajattelee.
kas näin se vain on! vastine sinulle.
Sapatin vietolla alkaa olla merkitystä siinä vaiheessa, kun Jeesus sanoo: Menkää pois minun tyköäni te laittomuuden tekijät minä en ole koskaan tuntenut teitä. Siinä vaiheessa on myöhäistä muuttaa suuntaa, sillä ovet suljetaan on vain itku ja hammasten kiristys jäljellä. - mathetes
ovet suljetaan kirjoitti:
kas näin se vain on! vastine sinulle.
Sapatin vietolla alkaa olla merkitystä siinä vaiheessa, kun Jeesus sanoo: Menkää pois minun tyköäni te laittomuuden tekijät minä en ole koskaan tuntenut teitä. Siinä vaiheessa on myöhäistä muuttaa suuntaa, sillä ovet suljetaan on vain itku ja hammasten kiristys jäljellä.Vastaus sinulle nimim, - ovet suljetaan!
Olet käsittänyt tuon asian täysin väärin, sillä kyse tuossa ei ole laisinkaan mistään VT,n lain, kuten esim, sapatin noutattamatta jättämisestä, vaan Kristuksen antamien käskyjen noutattamatta jättämisestä joita hän sanassaan on antanut, esim, kuten tämän- (Matt 22:34-40 / Room 13:8-10)! Jeesuksen antama uudenliiton käsky on lähimmäisen rakastaminen!
Laittomuus on siis Jeesuksen mukaan lähimmäisen huomioon ottamatta jättämistä, sekä myöskin vääränlainen muu toiminta, kuten omanpään mukaan toimiminen vastoin Kristuksen tahtoa! Sellainen on laittomuutta! Ei riitä kerran viimeisellä tuomiolla pelastukseksi se, että itsekkäästi sanotaan "Herra Herra, me teimme sinun nimessäsisi voimallisia tekoja"... jne...!
Jos esim, sinä joka tahdot noudattaa lain kirjainta viettämällä sapattia, mutta rikot lakia vastaan jossain toisessa kohtaa, niin sinäkin olet silloin myös laittomuuden tekijä! Ja sinulle Jeesus myös sanoo nuo kovat sanasta viimeisellä tuomiolla joita itsekin tänne viljelit! "Mene pois minun tyköäni laittomuuden tekijä, en ole koskaan tuntenut sinua"...!
Kristitty ei elä VT,n lainkirjaimen alla, vaan Jumalan armahduksen alla Kristuksen hengessä, eli Pyhän Hengen johdatuksessa!
Lue - 1Tim 1:9
Jeesus sinulle runsaasti sanaansa valaiskoon!
Terv, mathetes - älä hylkää sapattia.
mathetes kirjoitti:
Vastaus sinulle nimim, - ovet suljetaan!

Terv, mathetesNo niin, mathetes, nyt puhut itsesi pussiin, eli raamattu kietoo sinut sanoistasi kiinni.
Puhut lähimmäisestäsi ja siitä rakkaudesta.
Missäs se on, kun sapatin kiellät. Taidat olla oikein ekkyyptiläinen ja pistät tiilien tekoon oljet lisäksi.
Kyse on koko maailmanlaajuisesta Sanasta ja siksi lähimmäinen on päästettävä palvelemaan Jumalaa JHWH.ta. Jahvea, koska Hän päätti pelastaa ihmisen Sapatin Herran Jeesuksen avulla.
Paljon voisi kirjoittaa asian tiimoilta, mutta avatkoon Pyhä Henki tuon ajatuksen sinulle.
Sapatti on ihmistä varten, jokaviikkoinen Herran omien Herran juhlapäivä.
Siinä siemenessä on elämän siemen, eikä ihmisoppisessa näköalassa, mitä pyrit kertomaan, kuten pakanat yleensä puhuvat korvasyyhyllään, mitä on isät opettanut.
Siihen ne juutalaisetkin kompastu Jeesuksen aikana, ja josta Jeesus nuhteli.
Eli isien perinnäissäännöistä, jolla tehdää Jumalan tahto tyhjäksi.
kuten sinäkin opetuksellasi pyrit tekemään ja jätät lähimmäisesi tiilikassaa kasvattamaan tähä aikaan.
Nosta katseesi YLÖS ja mieti mitä Isä haluaa todistaa täältä pohjolan perukoilta maailmaan, pohjolan perukoilta jossa on niiiiin laodikelalisen laiskaa aikaa, on vapaata yllinkyllin, ettei ymmärretä Herran päivien merkityksiä OLLENKAAN.... Toivottavasti hoksasit Sanan syvimmän syyn sapatille. - Sanan miekka...
mathetes kirjoitti:
Vastaus sinulle nimim, - ovet suljetaan!
Olet käsittänyt tuon asian täysin väärin, sillä kyse tuossa ei ole laisinkaan mistään VT,n lain, kuten esim, sapatin noutattamatta jättämisestä, vaan Kristuksen antamien käskyjen noutattamatta jättämisestä joita hän sanassaan on antanut, esim, kuten tämän- (Matt 22:34-40 / Room 13:8-10)! Jeesuksen antama uudenliiton käsky on lähimmäisen rakastaminen!
Laittomuus on siis Jeesuksen mukaan lähimmäisen huomioon ottamatta jättämistä, sekä myöskin vääränlainen muu toiminta, kuten omanpään mukaan toimiminen vastoin Kristuksen tahtoa! Sellainen on laittomuutta! Ei riitä kerran viimeisellä tuomiolla pelastukseksi se, että itsekkäästi sanotaan "Herra Herra, me teimme sinun nimessäsisi voimallisia tekoja"... jne...!
Jos esim, sinä joka tahdot noudattaa lain kirjainta viettämällä sapattia, mutta rikot lakia vastaan jossain toisessa kohtaa, niin sinäkin olet silloin myös laittomuuden tekijä! Ja sinulle Jeesus myös sanoo nuo kovat sanasta viimeisellä tuomiolla joita itsekin tänne viljelit! "Mene pois minun tyköäni laittomuuden tekijä, en ole koskaan tuntenut sinua"...!
Kristitty ei elä VT,n lainkirjaimen alla, vaan Jumalan armahduksen alla Kristuksen hengessä, eli Pyhän Hengen johdatuksessa!
Lue - 1Tim 1:9
Jeesus sinulle runsaasti sanaansa valaiskoon!
Terv, mathetes17. Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa. Sillä minä sanon teille pakanoillekin: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.
Ette pääse, kun puratte pienimmänkin käskyn, ette pääse perille, tuloo laittomuuden tekijät ja menkää pois sanoo Isä, tuomiolla.
Mieti ja lue, äläjä yhtää jaetta ylihyppää.. muutoin on hirmuista langeta Jumalan käsiin.
Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään, jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun, se on hänen lihansa, kautta, ja koska meillä on "suuri pappi, Jumalan huoneen haltija", niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä; pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen; ja valvokaamme toinen toistamme rohkaisuksi toisillemme rakkauteen ja hyviin tekoihin; älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän. Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, [laittomuutta] päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä, vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat. [HUOMAA tämä] Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman: kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä! Sillä me tunnemme hänet, joka on sanonut: "Minun on kosto, minä olen maksava"; ja vielä: "Herra on tuomitseva kansansa." Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin.
Siis tuo on samassa luvussa Uudessa testamentissa, kertooko todistajat sinun hyljänneen Jumalan lain ja polkeneen armon henkeä? Herra tuomitsee KANSANSA... Oletko kansaa? - sapatti ja ihminen
älä hylkää sapattia. kirjoitti:
No niin, mathetes, nyt puhut itsesi pussiin, eli raamattu kietoo sinut sanoistasi kiinni.
Puhut lähimmäisestäsi ja siitä rakkaudesta.
Missäs se on, kun sapatin kiellät. Taidat olla oikein ekkyyptiläinen ja pistät tiilien tekoon oljet lisäksi.
Kyse on koko maailmanlaajuisesta Sanasta ja siksi lähimmäinen on päästettävä palvelemaan Jumalaa JHWH.ta. Jahvea, koska Hän päätti pelastaa ihmisen Sapatin Herran Jeesuksen avulla.
Paljon voisi kirjoittaa asian tiimoilta, mutta avatkoon Pyhä Henki tuon ajatuksen sinulle.
Sapatti on ihmistä varten, jokaviikkoinen Herran omien Herran juhlapäivä.
Siinä siemenessä on elämän siemen, eikä ihmisoppisessa näköalassa, mitä pyrit kertomaan, kuten pakanat yleensä puhuvat korvasyyhyllään, mitä on isät opettanut.
Siihen ne juutalaisetkin kompastu Jeesuksen aikana, ja josta Jeesus nuhteli.
Eli isien perinnäissäännöistä, jolla tehdää Jumalan tahto tyhjäksi.
kuten sinäkin opetuksellasi pyrit tekemään ja jätät lähimmäisesi tiilikassaa kasvattamaan tähä aikaan.
Nosta katseesi YLÖS ja mieti mitä Isä haluaa todistaa täältä pohjolan perukoilta maailmaan, pohjolan perukoilta jossa on niiiiin laodikelalisen laiskaa aikaa, on vapaata yllinkyllin, ettei ymmärretä Herran päivien merkityksiä OLLENKAAN.... Toivottavasti hoksasit Sanan syvimmän syyn sapatille."Älä hylkää sapattia"! Aivan oikein sanoit, että sapatti on ihmistä varten, niinkuin muutkin päivät, joten ihminen voi tehdä päivällään kaikkea mikä on hänen elämälleen välttämätöntä, kaikkea sitä mitä fyysinen elämä siltä päivältä vaatii pitääkseen kaiken elämälle välttämättömän kunnossa. Niinhän ruokakin on ihmistä varten perheessä laitettava, eli siis ruoka on ihmistä varten, puhdas vesikin on ihmistä varten, jotta hän voi poistaa janon. Koulut on ihmistä varten, jotta he voivat opiskella, eikä ihminen ole koulua varten, ei koulu ole opiskelija, vaan ihminen.
Ei ihminen ole ruokaa varten tehty, vaan ruoka on ihmistä varten. j.n.e. Tätä nimenomaan Jeesus tarkoitti, kun hän sanoi, että sapatti on ihmistä varten, on aivan hölmöä mennä kääntämään hänen ajatustaan tuon päivän merkityksestä, sillä jokainen päivä on ihmistä varten. Tottakai Jeesuksen piti oikaista niitä juutalaisia jotka halusivat loukata Jeesusta sapatin rikkomisesta, siksi hän oikaisi heitä sanomalla, että sapatti on ihmistä varten.
Niinhän olisi nähtävästi sanonut myöskin henkilölle, joka olisi häntä syyttänyt vaikkapa sellaista pyhäpäivää, joka olisi ollut vaikkapa keskiviikko, että keskiviikko on ihmistä varten, joten hän saa tehdä tuolla päivällään sen mitä hän ei ehtinyt edellisenä päivänä tehdä valmiiksi, eli jokainen päivä on ihmistä varten. Siis hän voi levätä minä päivänä hän tahtoo, sillä kaikki päivät on annettu ihmistä varten, tottakai, sitä varten hän on syntynytkin. Mutta iäsyydessä, eli ikuisuudessa ei ole enään päiviä, siellä sielumme on sapatti-levossa, kun ajallinen aikamme on päättynyt, jossa yö ja päivä vaihtelevat olemassa olossamme, mutta kun aineellinen elämämme on täytetty, niin silloin siirrymme sapatti lepoon. - eremith21
Sanan miekka... kirjoitti:
17. Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa. Sillä minä sanon teille pakanoillekin: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.
Ette pääse, kun puratte pienimmänkin käskyn, ette pääse perille, tuloo laittomuuden tekijät ja menkää pois sanoo Isä, tuomiolla.
Mieti ja lue, äläjä yhtää jaetta ylihyppää.. muutoin on hirmuista langeta Jumalan käsiin.
Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään, jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun, se on hänen lihansa, kautta, ja koska meillä on "suuri pappi, Jumalan huoneen haltija", niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä; pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen; ja valvokaamme toinen toistamme rohkaisuksi toisillemme rakkauteen ja hyviin tekoihin; älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän. Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, [laittomuutta] päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä, vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat. [HUOMAA tämä] Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman: kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä! Sillä me tunnemme hänet, joka on sanonut: "Minun on kosto, minä olen maksava"; ja vielä: "Herra on tuomitseva kansansa." Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin.
Siis tuo on samassa luvussa Uudessa testamentissa, kertooko todistajat sinun hyljänneen Jumalan lain ja polkeneen armon henkeä? Herra tuomitsee KANSANSA... Oletko kansaa?Ei kai Jeesus olisikaan voinut kumota aikoja ja päiviä, tai yleensäkään luonnossa itsessään ilmeneviä kaikkeuden äärettömiä aineellisen luonnon lakeja, eihän persoonallinen pieni ihminen aineellisen luonnon omalle laille mahda mitään, mutta se henki, joka Jeesus Kristuksessa puhui oli se ikuisuuden elämän henki, joka ilmaisi itsensä tuona kosmisena lakina, joka hallitsi äärettömyyttä, eli se oli se Jumala jota Jeesus kutsui Isäksi, hänen lakiinsa ei ulottunut minkäänlainen maallinen laki, johon juutalainen 10-käskyn lakinkin luettiin kuuluvaksi.
Siksi Jeesuksen Kristuksen ja juutalaisen lain välillä oli todella suuri ero, jotta niitä ei voi edes ajatella henkiseltä tasolta eli pyhyydessään samalla ymmärrys-tasolla tehdyksi tai annetuksi. - pyh!
mathetes kirjoitti:
Jos olet juutalainen, niin noudatat lakia koska laki annettiin juuri ISRAELILLE, eli juutalaiselle kansanheimolle! Näin sana mainitsee! -(Psa 147:19-20)! Mutta jos olet Jeesukseen uskova Kristitty, olet silloin vanhurskautunut Kristuksen kautta pois juutalaisista lainmääräyksistä ja siteistä kuten sana tuo hyvin asian esiin! -(1Tim 1:9)!
Vanhatestamentti mainitsee Jumalan sanoin sapatista Moosekselle näin!
(2Moos 31:13 "Puhu Israelille ja sano:
Pitäkää minun sapattini, sillä se on merkkinä meidän välillämme, minun ja teidän, sukupolvesta sukupolveen, tietääksenne, että minä olen Herra, joka pyhitän teidät"!
14."Siis pitäkää sapatti, sillä se on teille pyhä. Joka sen rikkoo, rangaistakoon kuolemalla; sillä kuka ikinä silloin työtä tekee, hävitettäköön kansastansa"!)
Toisinsanoen! Noudatat siis mielelläsi tuon jakeen (14) alkuosan? Mutta jätät kokonaan noudattamatta samasta käskystä jakeen loppuosan!? Sinun joko tulee noudattaa koko tuon jakeen ilmoittamaa käskyä, tai sitten ei laisinkaan! Ymmärsithän nyt!? Onko mitään älyä ja järkeä noudattaa vain pientä "osaa" Jumalan käskystä mikä miellyttävät itseään ja jättää sitten muu osa tyystin huomioimatta käskystä, joka ei miellytä!? Ja huomasithan, jotta tuo käsky nimenomaan annettiin ISRAELILLE, elikä juutalaiselle kansanheimolle!
Jos noudatat VT,n lakia, et saa edes tulta sytyttää saunaan tai vaikkapa kynttilään sapatinpäivänä! Se on käsky! - (2Moos 35:3)!
Sinä et ystävä hyvä pääse yhtään lähemmäksi Jumalaa VT,n sapatin ja lain viettämisellä ja noudattamiselle, koska vain Kristuksen kautta uskon perusteella hänen vanhurskauttamaan me voimme sen saavuttaa, emme siis mitenkään muuten! Näin se vain on! Vain Jumalan armosta uskon kautta Kristuksessa se on mahdollista! Lue -(Ef 2:8-9 / 1Tim 1:9)!
Me elämme Jeesukseen uskovina uudenliiton aikaa, emme siis vanhaa juutalaista lakiliiton aikaa!
Jeesus sinulle runsaasti sanaansa valaiskoon ja päästäköön sinun sanansa ja henkensä vapauteen! -(Gal 5:1)!
Terv, mathetesPuhut taas ihan palturia. Jeesus ei sinua ole valaissut, kun koko ajan napiset häntä vastaan.
- pyh!
eremith21 kirjoitti:
Ei kai Jeesus olisikaan voinut kumota aikoja ja päiviä, tai yleensäkään luonnossa itsessään ilmeneviä kaikkeuden äärettömiä aineellisen luonnon lakeja, eihän persoonallinen pieni ihminen aineellisen luonnon omalle laille mahda mitään, mutta se henki, joka Jeesus Kristuksessa puhui oli se ikuisuuden elämän henki, joka ilmaisi itsensä tuona kosmisena lakina, joka hallitsi äärettömyyttä, eli se oli se Jumala jota Jeesus kutsui Isäksi, hänen lakiinsa ei ulottunut minkäänlainen maallinen laki, johon juutalainen 10-käskyn lakinkin luettiin kuuluvaksi.
Siksi Jeesuksen Kristuksen ja juutalaisen lain välillä oli todella suuri ero, jotta niitä ei voi edes ajatella henkiseltä tasolta eli pyhyydessään samalla ymmärrys-tasolla tehdyksi tai annetuksi.Olet edelleen valheen orja.
- eremith21
mathetes kirjoitti:
Vastaus sinulle nimim, - ovet suljetaan!
Olet käsittänyt tuon asian täysin väärin, sillä kyse tuossa ei ole laisinkaan mistään VT,n lain, kuten esim, sapatin noutattamatta jättämisestä, vaan Kristuksen antamien käskyjen noutattamatta jättämisestä joita hän sanassaan on antanut, esim, kuten tämän- (Matt 22:34-40 / Room 13:8-10)! Jeesuksen antama uudenliiton käsky on lähimmäisen rakastaminen!
Laittomuus on siis Jeesuksen mukaan lähimmäisen huomioon ottamatta jättämistä, sekä myöskin vääränlainen muu toiminta, kuten omanpään mukaan toimiminen vastoin Kristuksen tahtoa! Sellainen on laittomuutta! Ei riitä kerran viimeisellä tuomiolla pelastukseksi se, että itsekkäästi sanotaan "Herra Herra, me teimme sinun nimessäsisi voimallisia tekoja"... jne...!
Jos esim, sinä joka tahdot noudattaa lain kirjainta viettämällä sapattia, mutta rikot lakia vastaan jossain toisessa kohtaa, niin sinäkin olet silloin myös laittomuuden tekijä! Ja sinulle Jeesus myös sanoo nuo kovat sanasta viimeisellä tuomiolla joita itsekin tänne viljelit! "Mene pois minun tyköäni laittomuuden tekijä, en ole koskaan tuntenut sinua"...!
Kristitty ei elä VT,n lainkirjaimen alla, vaan Jumalan armahduksen alla Kristuksen hengessä, eli Pyhän Hengen johdatuksessa!
Lue - 1Tim 1:9
Jeesus sinulle runsaasti sanaansa valaiskoon!
Terv, mathetesAivan oikein "Mathetes" toin tämän Jeesuksen Kristuksen rakkauden lakia koskevan elämän-ymmärryksen esiin, jonka juutalaiset fariseukset, eli lainoppineet yrittävät tyrmätä typerällä kysymyksellään Jeeskselt. Matt.22:35.-39."Ja eräs heistä joka oli lainoppinut, kysyi häneltä kiusaten: "Opettaja, mikä on suurin käsky laissa"?
Niin Jeesus sanoi hänelle" "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämmestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi'. Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky. "Toinen tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".
Eli noissa jakeissa siis kehoitetaan rakastamaan omaa Jumalaa, eli siis meissä on tuo Kristuksen Rakkauden Hengen alku kylvetty sieluumme jo syntyessämme fyysiseen maailmaan, koska näin Jeesus Kristus sanassaan kehoittaa, että 'Rakasta Herraa, inun Jumalaasi, ja vieläpä kaikesta sydämestäsi, kaikesta sielustasi, mielestäsi'.
Eli Jeesus nKristus ei tee eroa lainkaan ihmisten välillä, eli kaikki ihmiset ovat tässä mitattuna samalla *Rakkauden arvolla, koska hän vertaa tuolla Jumalallisen Rakkauden laadulla - ihmiset saman arvoisiksi, eli sama rakkauden henki tulee yhdistää jokaisen ihmisen joka tahtoo seurata hänen Jeesuksen Kristuksen elämän-ymmärrystä eli kulkea samaa elämän tietä.
Eli tuohon Jeesuksen Kristuksen "lakisanaan" Matt.22:39-ään, "akasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi", koko laki. Gal.5:14. Eli jos me muuta odotamme evankeliumin totuudelta, joka poikkeaa Jeesuksen Kristuksen ikuisen elämän evankeliumin sanomasta, niin me olemme poikenneet pois totuudesta, aivan niinkuin juutalaiset fariseukset olivat tehneet, ja joiden kelkkaan myöskin adventistit ovat "yydittäviksi istuneet", ainakin ne jotka täällä kommentoivat. - EREMITH21
eremith21 kirjoitti:
Aivan oikein "Mathetes" toin tämän Jeesuksen Kristuksen rakkauden lakia koskevan elämän-ymmärryksen esiin, jonka juutalaiset fariseukset, eli lainoppineet yrittävät tyrmätä typerällä kysymyksellään Jeeskselt. Matt.22:35.-39."Ja eräs heistä joka oli lainoppinut, kysyi häneltä kiusaten: "Opettaja, mikä on suurin käsky laissa"?
Niin Jeesus sanoi hänelle" "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämmestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi'. Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky. "Toinen tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".
Eli noissa jakeissa siis kehoitetaan rakastamaan omaa Jumalaa, eli siis meissä on tuo Kristuksen Rakkauden Hengen alku kylvetty sieluumme jo syntyessämme fyysiseen maailmaan, koska näin Jeesus Kristus sanassaan kehoittaa, että 'Rakasta Herraa, inun Jumalaasi, ja vieläpä kaikesta sydämestäsi, kaikesta sielustasi, mielestäsi'.
Eli Jeesus nKristus ei tee eroa lainkaan ihmisten välillä, eli kaikki ihmiset ovat tässä mitattuna samalla *Rakkauden arvolla, koska hän vertaa tuolla Jumalallisen Rakkauden laadulla - ihmiset saman arvoisiksi, eli sama rakkauden henki tulee yhdistää jokaisen ihmisen joka tahtoo seurata hänen Jeesuksen Kristuksen elämän-ymmärrystä eli kulkea samaa elämän tietä.
Eli tuohon Jeesuksen Kristuksen "lakisanaan" Matt.22:39-ään, "akasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi", koko laki. Gal.5:14. Eli jos me muuta odotamme evankeliumin totuudelta, joka poikkeaa Jeesuksen Kristuksen ikuisen elämän evankeliumin sanomasta, niin me olemme poikenneet pois totuudesta, aivan niinkuin juutalaiset fariseukset olivat tehneet, ja joiden kelkkaan myöskin adventistit ovat "yydittäviksi istuneet", ainakin ne jotka täällä kommentoivat.Eli siis tuo "aki" joka koskee tässä ajassa muodollisen elämän ikuista "lakia" joka on ollut ennenkuin ainuttakaan ihmistä on vielä ilmennyt tällä meidä tellus planeetallamme. Vasta sen jälkeen kun tuo 'Jumalainen henki' inkarnoitui tuohon aineen materiaan, alkoi inhimmillinen järjellinen kehitys: kehitys joka askel-skeleelta vei fyysisessä ihmisessä järjellistä ymmärrystä vuosimiljoonien jaksoissa kohti nykyisyyttä.
Ihminen, joka nykyisyydessään tulisi olla vapaa ajattelija, eikä hänen vapauttaan saisi "vainota kenenkään kehittämällä opilla, koska ei hänen tule ajatella toisin kuin hänen sisäinen äänensä häntä kehoittaa muutoin hänestä tulee orja, joka sitoo sisäisen minänsä sielunsa, toisen määrämän opin orjaksi ja häneltä puuttuu yksilöllinen vapaus omakohtaiseen syvälliseen perusteluun,syvälliseen uskoon, ja hän on sidottu toisen kehittämään oppiin.
Lue Gal.4:22-31. Paavali puhuu juuri juutalaisesta sidonnaisuudesta ja kuvailee sitä miten orjuudesta tulisi vapautua puhtaaseen Hengen elämään. Sillä tuo Siinain vuori kuvaa nimenomaan tuota sidonnaista orjuutta joka siellä saatiin aikaan, jota mm. Adventistimi hyvin kuvaa tämän päivän opillaan.
jEESUKSEN kRISTUKSEN SEURAAJAT OVAT VAPAITA.! - mathetes
varoitus-sanoma kirjoitti:
Mathetes.. Näin on me elämme Uudenliiton aikaa. Jeesus sanoo: Löytäneekö Hän uskoa maanpäältä kun Hän tulee.
Uskoa tosiaankin löytyy hyvin vähän niin on valhesaarnaajat kaiken kumonneet ja harhauttavat opetuksillaan kenet pystyvät.
Minuun ei ainakaan matheteksen ja muiden kumoajien opetukset uppoa.Vastaus - varoitus sanomalle!
Kirjoitit:
>>Näin on me elämme Uudenliiton aikaa. Jeesus sanoo: Löytäneekö Hän uskoa maanpäältä kun Hän tulee. - eremith21
ovet suljetaan kirjoitti:
kas näin se vain on! vastine sinulle.
Sapatin vietolla alkaa olla merkitystä siinä vaiheessa, kun Jeesus sanoo: Menkää pois minun tyköäni te laittomuuden tekijät minä en ole koskaan tuntenut teitä. Siinä vaiheessa on myöhäistä muuttaa suuntaa, sillä ovet suljetaan on vain itku ja hammasten kiristys jäljellä.Ja näin sanoo teille varmasti Kristus. Sillä adventistit ovat varautuneet juuri siihen, että Kristus edelleen pysyy ristillä. He "piikittävät" yhä lujemmin farisealaisella laki kiihkoilullaan, ja etenkin sapatti laillaan yhä tuskallisemmin Kristusta ristille, kylmän viileällä suhtautumisellaan armoon ja anteeksiantoon, jota Jeesus Kristus painotti opetuslapsilleen, että anteeksianto joka hetkistä sydämestä pulppuavaa Kristuksen rakkautta, niin nämä adventistit täällä painottavat sen ristille naulitsemista, eli sen kuolettamista ja vain lakiin turvaamista suosittelevat, Jeesus Kristus on heille näin ollen toisarvoinen.
Vaikeaksi ?
- Kaikessa hengellisyydessä on vain yksi idea;
Pitää olla sen hengen varassa ja kantamana. Kaikessa toki tarvitaan omaa päätöstä ja ratkaisua ensin tietysti, mutta sitten vaan riippua ja roikkua, kieppua ja keikkua Hengen kannattama. Ei tuon kummempi asia.
Jos joku tihkaasoo, ei väkisin.
Yksinäisillä ihmisillä on omat ongelmansa lepopäivän vietossa kun pitäisi olla ja viihtyä läheisten ihmisten kanssa Jumalan yhyteydessä, mutta kun jos sellaisia ihmisiä ei ole.
Maantieteellisistä syistä jossakin erämaamökissä on hiukka hankalaa monta kertaa varmasti yksinäisyydessä jokaisen pikku asian kanssa.
Maatako sohvalla vaan taivaallisia unelmeoiden ja välillä lukea raamattua, ja katsella Jumalan luomistöitä.
Lauleskellako virsiä pikkasen ?
Vaihtoehdot vähissä. Välillä varmasti alkaa pikku askare mökissä pakostakin.
Ääritarkkoja orjallisuuksia ei pidä ajatella taakkana, ihan vaan siis riippua, roikkua, kieppua ja keikkua Hengen kannattamana.
Jumalan Henki on se joka ihmisen kasvattaa, puhuttelee, nuhtelee, jne. sieltä ne käytännön ratkaisut löytyvät.
Jes 58:13-14; - Maitopurkin hakeminen tarpeeseen, itse sen tuntee tuntuuko sellainen synniltä? Jos synti alkaa puhuttaan, tyydy veteen jos maito loppu.
Itse sellaisen tuntee ja tietää, Henki sellaisesta puhuttelee, tulee fariseukseksi jos yrittää jotakin muuta konstia.
Sitten voi mennä kokeilemaan huvilakauppojen kanssa samaa asiaa.
Tuossa Jes kohdassa on käytännön ohjeet mitä on laki annettu ja mitä Jeesus opetti oikeata lepopäivän viettoa.
http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/8.4
yst. jari- Vielä lyhemmin .....
Kukahan sun nappeja painelee? Kauhea tarve sulla on sotia Jumalan meille äärettömässä rakkaudessaan antamaa kymmentä käskyä vastaan. Kehoitan sinua ystäväni nöyrtymään Herran edessä ja pyytämään Häneltä johdatusta tässä asiassa.
Minä en ole juutalainen, siksi haluankin pitää pyhänä sen päivän, jonka Jumala lepopäiväksi ihmiselle asetti ja pyhitti: Herran, minun Jumalani sapatin.
Muista pyhitys
15.9.2011 23:42
>> Onko Katollisella kirkolla suurempi valta kun Jumalalla, kun se pystyi valtasuuruudellaan muutamaan Jumalan pyhittämän lepopäivänkin viikon seitsemänneltä päivältä viikon ensimäiselle päivälle, sunnuntaille?
Tosiasia kuitenkin on, että ainoa Jumalan lepopäiväksi eroittama ja lepoa varten pyhittämä päivä on raamatun mukainen viikon seitsemäs päivä, eli lauantai. Monessa kielessä lauantain nimenäkin on sapatti, joka tarkoittaa suoraan lepoa.
Vain osassa eurooppaa muutetiin ajat ja lait 1973, silloin muutettiin viikojärjestystä, niin että heille sununtai on nyt viikon seitsemäs päivä. Raamatunmukaan tulee sunnuntai kuitenkin AINA olemaan viikon ensimäinen päivä ja lauantai viikon seitsemäs.
Jumalan lapset eivät ole eksytettävissä, vaan he tulevat aina pitämään pyhä-päivänään sen päivän minkä Jumala pyhitti ja ihmiselle lepopäiväksi asetti. Sillä Jeesus itse sanoi että lepopäivä on ihmistä varten asetettu.- Ketjun aloittaja
Eräs ihminen oli pulassa,eilisestä klo 15:sta alkaen,tähän päivään klo 13:00 asti.
Sapattivouhottajat eivät häntä auttaneet,mutta minä autoin.Homma saatiin lähestulkoon hoidettua ja tuo ihminen sanoi että:"kiitos avusta."Asia on nyt lähes tulkoon järjestyksessä ja loput hän pystyykin hoitamaan itse.
Jos hän olisi turvautunut sapattivouhottajiin,hän olisi tällä hetkellä:K...SA.!!
Mitä hyötyä on sapatista jos rakkaus ei ole ylinnä!!
Kysyn vaan teiltä fariseuksilta.
Tosi uskovat jotka tämän ymmärtävät,älköön vastatko.- pyh!
Mitä hyötyä TEISTÄ on, kun te vain napisette ja kapinoitte Jumalaa vastaan. Ei hän teidån öykkäröintiänne siedä, vaiika kuinka karjutte "jeesus, jeesus, jeesus". Ette te sapatin vihaajat palvele Jeesusta, vaan tämän maailman henkeä.
- Pamppersse
Ketjun aloittaja lainasi kaverille omia vaippojaan tuoksi ajaksi. Muuten kaveri olisi tällä hetkellä:K...SA!!
- pyhhill
pyh! kirjoitti:
Mitä hyötyä TEISTÄ on, kun te vain napisette ja kapinoitte Jumalaa vastaan. Ei hän teidån öykkäröintiänne siedä, vaiika kuinka karjutte "jeesus, jeesus, jeesus". Ette te sapatin vihaajat palvele Jeesusta, vaan tämän maailman henkeä.
Ettehän te ole jumalia! Mitä sää höpiset?
- pyh!
pyhhill kirjoitti:
Ettehän te ole jumalia! Mitä sää höpiset?
Niin, te napisette JUMALAA vastaan, ette vain meitä vastaan.
- ?????..
Vastine ketjun aloittaja.
Mitä eroa on työllä ja hyvän tekemisellä ? Oliko hänellä pudonnut härkä kaivoon ja kielsikö Jeesus parantamasta sairaita sapattina ?- "Eihän??
Ei yhtään mitään eroa, työ on vain tekemisen, eli auttamisen, sen objegtiivinen muoto teko, kaikki työ on auttamista, jos se tehdään niin, että siitä on aineellisessa maailmassa, yhteiskunnassa kanssaihmisille välttämätön hyöty, poistaen mitä tahansa puutetta, kärsimystä, henkistä ahdistusta, eli kaikkea mikä saattaa ihmisen avuntarpeeseen.
Tallaiseen tehtävään on aina ihmisen oltava valmiina, kaikkeuden elämän olemassaolon ja sen jatkuvuuden kannalta. Eli se" härkä saattaa olla kaivossa" vaikkapa joka hetki, eli ei siinä oteta päiviä huomioon. - hölöpölöpölöpyh
"Eihän?? kirjoitti:
Ei yhtään mitään eroa, työ on vain tekemisen, eli auttamisen, sen objegtiivinen muoto teko, kaikki työ on auttamista, jos se tehdään niin, että siitä on aineellisessa maailmassa, yhteiskunnassa kanssaihmisille välttämätön hyöty, poistaen mitä tahansa puutetta, kärsimystä, henkistä ahdistusta, eli kaikkea mikä saattaa ihmisen avuntarpeeseen.
Tallaiseen tehtävään on aina ihmisen oltava valmiina, kaikkeuden elämän olemassaolon ja sen jatkuvuuden kannalta. Eli se" härkä saattaa olla kaivossa" vaikkapa joka hetki, eli ei siinä oteta päiviä huomioon.Adventisteja on kielletty auttamasta ihmisiä sapattina,jos he noudattavat juutalaista sapattia.
- pyh!
hölöpölöpölöpyh kirjoitti:
Adventisteja on kielletty auttamasta ihmisiä sapattina,jos he noudattavat juutalaista sapattia.
Eipäs ole. Valehtelet.
- åpyh!
"Eihän?? kirjoitti:
Ei yhtään mitään eroa, työ on vain tekemisen, eli auttamisen, sen objegtiivinen muoto teko, kaikki työ on auttamista, jos se tehdään niin, että siitä on aineellisessa maailmassa, yhteiskunnassa kanssaihmisille välttämätön hyöty, poistaen mitä tahansa puutetta, kärsimystä, henkistä ahdistusta, eli kaikkea mikä saattaa ihmisen avuntarpeeseen.
Tallaiseen tehtävään on aina ihmisen oltava valmiina, kaikkeuden elämän olemassaolon ja sen jatkuvuuden kannalta. Eli se" härkä saattaa olla kaivossa" vaikkapa joka hetki, eli ei siinä oteta päiviä huomioon.ja höpöhöpö. suurin osa työstä EI ole mitään auttamista, vaan omien etujen ajamista.
- aloitteen tekijä
pyh! kirjoitti:
Eipäs ole. Valehtelet.
Ei ole kielletty,ei,mutta käytäntö on eri.Adv.ei kiinnosta pätkääkään muu kuin oma "sapattikiva".Oma lässytys ja höpöhöpö.
Adventismi ei ole käytäntöä vaan satujen sepustusta.
Adventistit ei ole juutalaisia,samoinkun moni muukaan ja siksi sapattisopimus ei kuulu kristityille.
Se ei kuulunut Nooalle eikä muillekkaan ei juutalaisille ja siksi ei myöskään kristityille.Siis huom:KRISTITYILLE tänä aikana eikä menneenä 2000 vuotena.
Mitä sitten tapahtuu kun Jeesus antaa kaiken vallan Isälleen on eri asia.Mutta se on tulevaisuudessa.
- aloitteen tekijä
Sapatti vouhottajat kieltäytyivät auttamasta,kun on sapatti!!!
Niinkö Jeesus opetti?
Juutalainen sapattivouhotus ehkä opetti niin että sapattina ei saa tehdä mitään hyvää,mutta Jeesus opetti toisin."Hyvää saa tehdä AINA,mutta pahaa ei koskaan".
Eli juutalainen sapatti ei koske TOSIkristittyä.Adventisteja ehkä se koskee,mutta hehän ovat valekristittyjä.Niitä joille Jeesus sanoo:"menkää pois minun luotani,te laittomuuden tekijät"
Tosin adventistit ei tee mitään muutakaan,kun soittavat suutaan ehkä.- pyh!
Jeesus sanoo sinulle: käänny tai kuolet synteihisi.
- pyh!
no, se sun TOSIkristitty ei ole Jeesuksen seuraaja ollenkaan, joten WHO CARES mitä se ns, "tosikristitty" tekee ja ajattelee.
- Rakasta lähimäistäsi
Sinä vouhotat omiasi ja tiedät sen hyvin itsekkin.
Adventistit tekevät hyväntekeväisyyttää lähimäistään kohtaan joka päivä tarpeen niin vaatiessa, riippumatta mitenkään siitä että onko kysymykswssä Herran sapatti vai "paavin pyhä." Rakkaus mrnee edelle kaikessa.
- pyh!
SAPATTI ON IKUINEN.
- benedi
Kerrohan milloin tuo sapatista vapauttaminen toimeenpantiin??
Ja kuka sen toimeenpani? Koska lepopäivä pitää olla, niin kerrohan , että jos aluviikosta pakanat vapautuivat sapatista,
niin oliko jo loppuviikosta, joku muu päivä
odottamassa, että kaveri pääsee sapatin lepoa pakoon, jonkun muun lepopäivän turviin!!
Ja minkä niminen lepopäivä tuli sapatin tilalle jo samalla viikolla? - Annu***
Minun Vapahtajani oli juutalainen Jeesus, joka antoi tuon päivän, jo luomisessa. Mikä sen mukavampaa, kuin olla Jumalan huoneessa toisten samanmielisten kanssa ja nauttia sapatin siunauksista ja vapaudesta olla tekemättä työtä, jota viikolla on riittämiin.
Eläköön sapatti!!!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla6002136- 1081078
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,191008Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki4887Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101845- 79795
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50749Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?87727- 63715
- 65563