Kuolleena sängyssään 2-3 yötä!

Tuttuni löydettiin kotoaan kuolleena sängystä yövaatteillaan ja peitto päällä Tiistaina. Lauantaina hänet oli kuitenkin nähty vielä autollaan liikkeellä 85-vuodesta huolimatta. Vainajan hakijoiden mukaan talossa oli ollut lämmöt päällä ja todellakin huomattavan lämmin ( 30). Minun pitäisi käydä talossa koska kaukaiset sukulaiset eivät tiedä miten pienentää lämpötiloja eivätkä missä vainaja säilyttää tärkeitä papereitaan.
Oma uskallus ei oikein tahdo riittää vaikka hän on ollut poissa talosta kuitenkin jo pari päivää. Pelkään että sieltä tulee vastaan hajua tjtms.
Kertokaa mitä teen, menen jos voitte vakuuttaa että tuossa ajassa vainaja ei vielä muutu miksikään.
3231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Valitettavasti se kalman haju tulee kyllä aika nopeasti. Eikä lähde oikein tuulettamallakaan. Voithan käydä katselemassa eteisessä että miltä tuntuu, kyllä sen heti huomaa jos ei pysty menemään sisään.

Äänestä

Kiitos vastauksestasi! Kävin ottamassa sähkölämmityksen pois talon ulkopuolella olevasta sähkökaapista. Uskallus ei riittänyt mennä sisään, kun on jotenkin kamalaa mennä sinne kun tunsi vainajan todella hyvin noin 10-vuoden kokemuksella. Tiedän myös että kuolinsänky lakanoineen/peittoineen on paikoillaan niin pelkään että jos hänestä on jo ehtinyt valua jotain ja huomaan sen?

Äänestä

vai iin

Äänestä

Kommentoi aloitusta


??? kirjoitti:

Tuttuni löydettiin kotoaan kuolleena sängystä yövaatteillaan ja peitto päällä Tiistaina. Lauantaina hänet oli kuitenkin nähty vielä autollaan liikkeellä 85-vuodesta huolimatta. Vainajan hakijoiden mukaan talossa oli ollut lämmöt päällä ja todellakin huomattavan lämmin ( 30). Minun pitäisi käydä talossa koska kaukaiset sukulaiset eivät tiedä miten pienentää lämpötiloja eivätkä missä vainaja säilyttää tärkeitä papereitaan.
Oma uskallus ei oikein tahdo riittää vaikka hän on ollut poissa talosta kuitenkin jo pari päivää. Pelkään että sieltä tulee vastaan hajua tjtms.
Kertokaa mitä teen, menen jos voitte vakuuttaa että tuossa ajassa vainaja ei vielä muutu miksikään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu