Minäkin olisin voinut näiden viimeisten kolmen vuoden aikana, mitä olen ruikuttanut ja häröillyt täällä netissä, ruveta käymään aktiivisemmin salilla, syödä terveellisemmin, liikkua enemmän ja panostaa jollain tapaa tyyliini. Nuo olisivat vielä olleet ns. helppoja tapoja kehittää itseään, toisin kuin hieman hämärämpi sosiaalisten taitojen kehittäminen. Eihän tuo tietenkään olisi taannut onnistumista, mutta parantanut mahdollisuuksia kummiskin, tai sanottaisiinko antanut edes jonkinlaiset mahdollisuudet.
Tunnen paljon henkilöitä jotka ovat käyttäneet paljonkin vaivaa ulkonäkönsä kehittämiseen, varsinkin kun ovat ymmärtäneet että mahdollisuudet naisten suhteen ovat muuten heikkoja. Minä taas en ole jaksanut oikein mitään (noh, viimeisen vuoden aikana jonkun verran). Minulla on vain sellainen mielikuva päässä, että minun pitäisi tälläisenä saada kumppani.
Miksiköhän itsensä kehittäminen ja tyytyminen ruikuttamiseen on minulle ja monelle muulle AT-miehelle niin vaikeaa? Lapsena en saanut tahtoani koskaan ruikuttamalla läpi, joten ei se sieltä voi olla peräisin. Jostain on päähäni kehittynyt tietynlainen narsistinen harha siitä, että minulle kuuluu jotain, koska muillakin on yms.
Huvittavaa kyllä, en ole tyytyväinen itseenikään, ja tiedän että tälläisessä tilassa on elämä kumppaninkin kanssa vain tietynlaista puoli-elämää. Silti itsensä kehittäminen tuntuu tuskaisan vaikealta. Mistäköhän mahtaa johtua?
Tunnen paljon henkilöitä jotka ovat käyttäneet paljonkin vaivaa ulkonäkönsä kehittämiseen, varsinkin kun ovat ymmärtäneet että mahdollisuudet naisten suhteen ovat muuten heikkoja. Minä taas en ole jaksanut oikein mitään (noh, viimeisen vuoden aikana jonkun verran). Minulla on vain sellainen mielikuva päässä, että minun pitäisi tälläisenä saada kumppani.
Miksiköhän itsensä kehittäminen ja tyytyminen ruikuttamiseen on minulle ja monelle muulle AT-miehelle niin vaikeaa? Lapsena en saanut tahtoani koskaan ruikuttamalla läpi, joten ei se sieltä voi olla peräisin. Jostain on päähäni kehittynyt tietynlainen narsistinen harha siitä, että minulle kuuluu jotain, koska muillakin on yms.
Huvittavaa kyllä, en ole tyytyväinen itseenikään, ja tiedän että tälläisessä tilassa on elämä kumppaninkin kanssa vain tietynlaista puoli-elämää. Silti itsensä kehittäminen tuntuu tuskaisan vaikealta. Mistäköhän mahtaa johtua?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Noh itellä on tehokas auto, käyn salilla, kuntoilen, ostan uusia vaatteita, kiinnitän huomiota ulkonäkööni yms juttua mikä mielestäni on ihan normaalia itsestä huolehtimista, mutta eipä oo teiniritsoja näkynyt. Loppujen lopuksi ihmisen luonne on ainoa mikä ratkaisee, mies voi olla vaikka yksisilmäinen mettänpiru, mutta jos luonne on rautaa niin aina löytyy nainen. Toisaalta mies voi olla ulkopuolisesti täydellinen mutta jos on henkisesti kynnysmaton tasolla niin on turha yrittää saada naista.
Tai voi olla vieläpä henkisestikin ihan hyvällä tasolla, mutta jos ei vaan osaa iskeä naista niin se siitä, yksin jäät.
Ettei vaan johtuisi naisten vääristyneestä pillunjakopolitiikasta.
Salilla käyminen, vaatteet, yms. ovat tietysti ihan hyväksi mutta naisen saamisen kannalta lopulta yhdentekeviä. Ainoa asia mitä naisen saamiseksi kannattaa kehittää on vonkauskita. Ja jos on koko ikänsä ollut yksin niin on aika vaikea oppia uskottavasti esittämään mitään vonkalärvi panomiestä, vaikka olisi bodannut itsensä millaiseksi palloksi tahansa ja ahtautunut typeriin muotireleisiin.
Ja mitä sitten jos siinä onnistuukin? Miten kauan jatkan teatteria, esitänkö muka kymmenen vuotta jotain mitä en oikeasti ole, ettei rouva vaan päätä häipyä jakelemaan niille oikeille vonkalärveille?
Jos kehittämisestä ei ole mitään hyötyä, niin turhautuminen on aika ymmärrettävää. Ja se että minulle kuuluu parisuhde ei ole mikään "narsistinen harha" vaan aivan kohtuullinen vaatimus.
Pikku hiljaa pitää vain opetella vonkausläppä. Muuttua hitaasti vonkauspuheen osaajaksi. Ja muuten on sitten oma itsensä.
Tämä on ihan sairasta, mutta näin on tehtävä, koska naiset ovat kehitysvammaisen tasolla olevia idiootteja, joille pitää osata puhua aivan erityisellä tavalla. Muuten he eivät ymmärrä miestä.
En kyllä yhtään ihmettele jos teille ei lohkea.
Suomalainen yhteiskunta on liian tasapäistävä jne...
Kun parisuhteet on nykyään feministien tasa-arvoistamia, eli suosittu nainen yleensä ei juuri tarvitse mieheltä elämäänsä kuin, panoa, jännitystä ja supliikkia koreassa paketissa ja hyvin itselle sopivassa muodossa niin on selvää että "ruikutus" on jotenkin tilanteen miettimistä ääneen mikä menee mönkään useilla miehillä nyky-Suomen ps-markkinoilla.
Lähes kaikki naiset pääsisivät parisuhteeseen miehen kanssa jossa voisi olla piileviä hyviä juttuja kunhan mies saisi aikaa näyttää niitä naiselle, usein naisella on taipumus yliarvioida itsensä ja aliarvioida lähestyvät miehet.
Sen sijaan useat miehet taistelevat ps-laadun minimimääränsä kanssa että kelpaisivat vaikka ovatkin aivan kelpo aviomies-matskua kunhan lasikatto vain poistetaan.
Allekirjoitan täysin sen että auto, muotireleet, ym. ulkoinen on vain kakun koriste ps-markkinoilla toimiessa miehellä.
Oma supliikki on aivan tärkein ja avain edistymiseen, sitä ei rahalla saa ja sen treenaus on helkkarin vaikeaa. Kukapa voisi napsauttaa päässän moden päälle että on kuin ruuneberi naisille yks kaks?
Ja kyllä, rohkenen tunnustaa olleeni parhaan nuoruuteni total-atm. Syistä jotka olen tarkkaan fiksannut.
Itsensä kehittämisen vaikeus ei ole pelkästään AT-Miesten ongelma vaan samasta asiasta kärsii hyvin moni.
Itsensä kehittäminen on vaikeaa koska kokoajan joutuu tarkkailemaan omia toimia, asenteita ja ennakkoluuloja. Siihen tarvitsisi ikään kuin toisen tyypin kokoajan katsomaan sinua ja kertomaan sinulle mahdollisimman objektiivisesti mitä sinä teet ja miten sinä suhtaudut asioihin tavalla, jolla myös sinä ymmärrät oman tekemisesi niin sanotusti "ulkopuolisen näkökulmasta"
Mutta kun kaiken tämän pitää tapahtua siellä oman pään sisällä niin pakostikin tulee tilanteita, jolloin tuo valvonta pettää ja taas hiipii esiin ne möröt, jotka kertovat sinun olevan oikeassa ja toisen väärässä tai sinun olevan tilanteen uhri, mistä johtuen kiukuttelu tai periksi antaminen on oikein. Yksi isoista ongelmista on myös se kun rupeaa selittelemään omia tekemisiään tai tuntemuksiaan muiden käytöksellä tai laittamaan niitä muiden syyksi (esim. "sinä teit minusta vihaisen", todellisuus kuitenkin on, että itse kontrolloimaan vihastutko toisen puheista vai et tai tunnetko toisen loukkaavan sinua vai oletko välittämättä asiasta ollenkaan).
Itsensä muuttaminen on hankalaa jos on tottunut vaan ajautumaan eteenpäin ja antamaan asioiden tapahtua omalla painollaan. Tällaisen ajattelu tyylin muuttaminen "minä olen vastuussa tekemisistäni ja tuntemuksistani" tyyliseen on iso askel eikä todellakaan tapahdu hetkessä.
Hyvin tyypillistä tällaiselle "ajelehdin eteenpäin ilman kontrollia" -maailmankuvalle on idealisointi, eli siis miettiä miten asioiden pitäisi olla, että tilanne olisi paremmin. Idealisointi lähinnä estää ihmisiä näkemästä mitä maailmassa oikeasti tapahtuu ja erityisesti siitä he monesti saavat "oikeutuksensa" sille käyttäytymiselle, asenteelle tai tuntemukselle. Ja ne tunnekuohussa tehdyt päätökset harvemmin ovat yhtään rakentavia vaikka tunnetkin olleesi "oikeassa".
Mitä tälle sitten voit tehdä? Ihan ensimmäiseksi pitää jättää se itsensä syyllistäminen asioista pois ja ruveta keskittyä havainnoimaan, mitä oikeasti teet ja tunnet, myöhemmin sitten kun alat saamaan itsesi kiinni idealisoinnista, tunnekuohuista, asioiden tapahtumisesta tai taitojen hallitsemisesta vain koska haluat muiden näkevän sinun kokevan/hallitsevan sen, yms. niin voit pikkuhiljaa alkaa muokkaamaan käyttäytymistäsi siihen suuntaan kun haluat, mutta siis ihan ensimmäiseksi sinun pitää havaita tekeväsi sitä.
Esimerkki tuosta edellisestä, liikenteessä tai liikenneruuhkassa monelle tulee vihanpuuskia (ns. roadrage). Osa tulee kiukkuiseksi kun liikenne takkuilee, toiset koska joku toinen kuski ajaa mielestäsi idioottimaisesti tai vastaavaa. Jos tuollaisessa tilanteessa huomaat olevasi tai tulevasi kiukkuiseksi antaa se sinulle mahdollisuuksia. Voit esimerkiksi ruveta miettimään, että hyödytkö sinä yhtään mitään oikeasti jos suutut tilanteesta ja kulutat energiaa kiukustumalla sille toiselle kuskille, auttaako se kiukustuminen sinua pääsemään eteenpäin yhtään nopeammin tai muuttaako se tilannetta jotenkin? Sen jälkeen sitten voit päättää jatkaako vai antaako olla, vaiko kehitellä jonkun kolmannen ratkaisun. Eli siis käytännössä saat lisää vaihtoehtoja.
Alkuun ei kannata kovin isoa palasta ruveta yrittämään koska siinä helposti sitten pettyy kun ne "tulokset" eivät ole käsin kosketeltavia tai helposti huomattavissa, mutta välillä sitä päätyy tilanteisiin jossa huomaa pystyvänsä katsomaan tilannetta ulkopuolisen silmin, päättämään mitä oikeasti haluaa tehdä kun niitä vaihtoehtoja tuntuukin olevan paljon enemmän tarjolla ja erityisesti näkemään sen kuinka se "vanha minä" olisi automaattisesti käyttäytynyt sillä yhdellä tavalla koska se ei nähnyt tilanteen lukuisia vaihtoehtoja.