Sinkkumies ja kolmen lapsen äiti

Arvosta, rakasta ja kunnioita naistasi. Anna hänelle aikaa erota ja saada tuo asia laillisesti päätokseen. Anna tilaisuus lapsille tuttua ajatukseen ja kokemukseen että heidän isänsä ei ole osa jokapäiväistä elämää (olettaen että naisesi saa lapset kokonaan).
Teillä ei ole mihinkään kiirettä. Voitte aivan rauhassa jatkaa tutustumista toisiinne.

Eri kattojen alla.

Tee kristallin kirkkaasti selväksi itsellesi että et ryntää naisesi kotiin asumaan vielä pitkään aikaan.
Tämä muutos jonka lapset nyt ovat käymässä lapi, kestää kauan. Viimeinen asia mitä he tarvitsevat, on kokea äitinsä uuden miehen kanssa, nähdä teidän ystävyytenne repeävän ja sinun katoavan kuvioista. Sinun, johon he ovat alkaneet arasti luottaa ja tukea.
Nähdä taas yksi mieshahmo poistuvan heidän elämästään.

Kuten sanoin, teillä EI ole mitään kiirettä. Anna ajan kulua. Naisesi lapset tarvitsevat äitiään, hänen aikansa 100%, sinulle tuskin jää tässä vaiheessa kovin paljon naisen aikaa. (Jos hän todella on lapsiaa kunnioittava ja heille täysin paneutuva äiti, kuten kerroit).

Kuten varmasti ymmärrät, lapset ovat täysin viattomia vanhempiensa eroon, heille on (tavallisesti) raakaa tottua perheensä hajoamiseen. Anna lapsille aikaa ja tilaisuutta kokea turvallisuus ( jota kaiken aikansa ja huomionsa muille sita jakamatta) vain yksin äitinsä kanssa.

Mikäli raukkautenne ja ystävyynenne kestää tuon, saattaa hyvinkin olla että te yhdessa voitte muodostaa uuden perheen.Tämä on hyvä testiaika.

Saattaa myoskin olla että ajan kanssa sekä sinä että naisesi tulette huomaamaan että te ette sittenkävn ole toisillenne sopivat, sinun resussit eivät riitä huolehtimaan koko pesueesta. (Asia jossa EI ole mitään pahaaa!!!!!!!!!) Tälloin on kaikille parasta ettei lapset ole liikaa kiintyneet sinuun, he tulisivat olemaan taas ne suurimmat karsijät koko tilanteesta.

Tuo on liian suuri hinta maksaa. Jokaisen.

Kiitos tuosta älyttömän hienosta vastauksesta. Samoin olen itsekkin ajatellut. Ja kyllä tähän kaipaamiseenkin varmaan tottuu. Ja kuten ilmaisit, niin kaikkea voi aina sattua joka muuttaa tilannetta. Joko parempaan tai huonompaan suuntaan. Ja ne joko hidastavat kehitystä tai nopeuttavat. Tiedä häntä.

Mutta tärkeintä on mulle nyt se, että rakastan häntä niin kuin minä vaan osaan. Ja se on mulle se tärkein juttu juuri nyt. Ja haluan antaa aikaa hänen lähimilleen juuri kuten vastauksessasi ilmaisit. Olin siitä jopa suhteen alussa vähän opettavainenkin kun rakkaani olisi halunnut edetä minua nopeammin. Enkä sitä hyväksynyt.

Samaa mieltä edellisen vastaajan kanssa. Edetkää rauhassa. Naisellasi on vielä eroprosessikin edessään, joten yhteenmuuttoa kannattaa lykätä.

Sen voisin lisätä, että sinun ei kannata nähdä lapsia rajoitteena ja esteenä vaan mahdollisuutena. Pääset mahdollisesti olemaan mukana lapsien kehityksessä niin ilossa kuin murheessakin. Ne ovat aitoja asioita, jotka vaativat toki uhrautumista, mutta myös palkitsevat ruhtinaallisesti. Jos päädytte yhteen, niin sinusta tulee lapsille jopa biologiata isää tärkeämpi henkilö. Toki se tuo myös vastuuta. Lapsellisen kanssa ei voi rynnätä suin päin suhteeseen eikä erota parin vastoinkäymisen takia. Siinä menee liian monta ihmissuhdetta rikki.

Olen itse saanut huomata, että lapsettomat ymmärtävät toisiaan paremmin parisuhteessa ja vastaavasti sen että, ne joilla on lapsia edellisistä liitoista taas ymmärtävät toistensa arkea. Lähtökohdat kun on samat.

Itse lapsettomana naisena kun olen ollut suhteessa mieheen, joilla on lapsia olen aina saanutthuomata olevani se, joka saa luopua omista suunnitelmistaan ja jolta kysytään viimeiseksi asioita. Ymmärrän toki tilanteen, mutta olen itse toivonut toisenlaista parisuhdetta ja suhteet ovat aikanaan loppuneet. On vaikea yhtäkkiä jakaa lapsiperheen arkea, kun ei siihen ole yhtään tottunut.

Nykyinen suhteeni on myös mieheen, jolla on 2 lasta yhteishuoltajuudessa ja edellisitä kokemuksista viisastuneena olen päättänyt pitää oman kotini ja hänen ja lasten koti on heidän. Olemme puhuneet, että siinä vaiheessa kun miehen lapset muuttavat omilleen, niiin siinä vaiheessa me etsimme meille yhteisen kodin, siihen asti olen vähän kun vaki-vieraana heillä. Saa nähdä toimiiko...

Ei ole oikeaa tai väärää vastausta miten pitäisi toimia, kunhan vaan ymmärtää mihin on mukaan menossa ja sen että olet suhteessa ihmiseen, joka on se kaikkein tärkein sinulle - mutta sinä et ole se kaikkein tärkein hänelle. Se on fakta ja jos se ajatus vaivaa, niin voi olla fiksumpi lapsettoman hakea toista lapsetonta.

Nämä vaan omia kokemuksia ja mielipiteitä siis, sinun kohdallasi toisenlaiset ratkaisut voivat toimia paremmin.

Luulen, että isä-mies on helpommin työntämässä uutta naista sinne keittiö- ja äitiys-lokeroon tavallaan täyttämään lasten äidin jättämää tyhjää roolia kuin mitä nainen samassa tilanteessa tekisi. Naisen kuuluisa empatiakyky antanee ymmärrystä myös tunnustella uuden kumppanin mielialoja kussakin tilanteessa.
Rakkautta vaalikaa, se on tärkeintä, sen voimalla jaksatte puskea läpi tuulen ja tuiskun.

Ihan asiallisesti!Älä missään nimessä lähde tuohon rumbaan mukaan!Tiedätkö,kun monen lapsen äiti on eronsa kanssa kamppailemassa,niin juuri sinunlaisesi ihminen on hyvä saalis,koska oletuksena on että nainen haluaa sinusta elättäjän itselleen ja lapsilleen,tavalla tai toisella.Älä huumaannu rakkaudenosoituksista kovin,sillä nainen haluaa sinusta vain tukipilaria,että jaksaa katraansa kanssa.
Ole kiltti ja pidä oma asuntosi ja asu siinä niin kauan kunnes nämä naisesi lapset muuttavat pois kotoaan.Mikäli naisesi suuttuu moisesta,tiedät heti,että hän havittelee muutakin kuin sinun rakkauttasi,eli elättäjää.Laitahan nainen testiin.Jos hän oikeasti sinusta välittää,niin mukisematta odottaa..ja tuskinpa hänellä miesmarkkinoilla paljon olisikaan kunnon miestä tarjolla juuri noiden lasten takia.
Olen parin tuttuni vastaavia tilanteita seurannut ja ns.v-tuiksi on mennyt.YH-huijannut jopa naimisiin asti ja siitähän se lastenhoito/raharumba vasta onkin alkanut.
Ole fiksu ja ajattele,ajattele,ajattele,pyydän.

Tähän mennessä kommentit ovat olleet erittäin avartavia ja monipuolisiakin. Noista ajatuksista olen saanut omaan mieleeni selkeämmän kuvan siitä, millaisessa tilanteessa elän rakkaani kanssa. Ja tullut siihen tulokseen, että kyllä nyt on kuitenkin aika katsoa pikkuhiljaa eteenpäin. Olemme kuitenkin rakkaani kanssa hyvin selvillä siitä, että haluamme olla toistemme kanssa ja jakaa elämää laajemminkin kuin vuoteessa. Juteltuani hänen kanssaan eilen tulin vahvasti siihen käsitykseen, että hän taatusti välittää lapsistaan kuten nyt vain äiti voi. Mutta ei halua elää kahdessa eri suhteessa elämäänsä. Muttei toisaalta vaadi millään tasolla mitään yhteenmuuttamista, vaan vähän enemmän yhteistä aikaa niin, että hänelle rakkaimmat ihmiset ovat myös osa sitä aikaa. Ja että tulisin heille tässä vaiheessa ystäväksi, pikkuhiljaa ja varovasti. Tämä kertoo hyvin rakkaastani, joka on kyllä oppinut, että lapset ovat elämässä hänelle se suurin rakkauden kohde ja minä sitten se toinen.

Eli lähdemme rakkaani kanssa soutamaan eteenpäin ja katsotaan miltä se elämä näyttää suhteen syvetessä sinne arkeenkin. Kyllä se elämä sitten kertoo mikä tuntuu hyvältä ja mikä ei. Mutta jos nyt emme uskalla edetä, niin sitten emme koskaan.

Se vie aikaa, että löydät oman roolisi naisen perheessä. Anna naisen kokea eroprosessi rauhassa, sillä se on lapsille todella kova tilanne. Aika paljon riippuu myös siitä, että oletko sinä syyllinen eroon vai onko nainen ollut eroamassa jo ennen sinuun tutustumista. Jos olet syypää lasten vanhempien eroon, voit joutua kohtaamaan jossain vaiheessa lasten taholta vihaa, koska olet rikkonut lasten perheen.

Varoituksen sana: mitä ilmeisimmin naisellasi on takana pitkä parisuhde, koska lapsiakin on jo kolme. On pelkona, että sinä olet naiselle laastarisuhde. Hän ei välttämättä sitä tajua, mutta moni (myös minä) hankkii suhteen liian nopeasti eron jälkeen lievittämään erotuskaa ja myös sitä, ettei osaa oikein olla yksin.

Tutustu naiseen ja hänen lapsiinsa rauhassa pieninä annoksina. Joudutte miettimään, että millä tavalla voit helpottaa hänen arkeaan. Omalla kohdallani laastarisuhteen mies teki esim. ruoat sillä viikolla, kun lapseni olivat luonani ja kun lapset menivät isälleen, minä tein ruoat itselleni ja miehelle. Mies piti kiinni omista harrastuksistaan, jotta hänellä oli henkireikä perhe-elämästä (mies oli siis lapseton itse) ja minunkin piti sisäistää ajatus, että MINÄ vastaan lapsista eikä suinkaan niin, että voisin siirtää puolet vastuusta miesystävälleni. Eron jälkeen joutuu todella tekemään enemmän itse kasvatustyötä kuin vielä lasten isän kanssa asuessa.

Minä itse en lähtisi muuttamaan yhteen tai muutenkaan vielä tutustumaan naisen lapsiin, koska lapsethan tuosta tilanteesta kärsivät suurimmaksi osaksi. Ymmärrän että ollaan rakastuneita ja että halutaan edetä, mutta miltä sekin sitten näyttää lasten silmissä, kun äiti hylkää isin ja ottaa uuden miehen tilalle?

Lapset mitä suuremmalla tödennäköisyydellä saattavat ruveta sinua syyttämään asiasta, että se on sinun vika että oikeaa isää ei enää ole kuvioissa.

Se ettei edetä nyt ei tarkoita etteikö ikinä edettäisi suhteessa. Nyt kuitenkin on ajateltava lapsia, koska jos teette heidän kanssa nyt alussa virheitä, ne kostautuvat myöhemmin.

Ja jos olette toisillenne ne oikeat, niin mikä hoppu on edes edetä?

Anna naisen hoitaa eroaminen sovinnossa, älä sekaannu kuvioihin ennenkuin nuo eroamisprosessit ja muut asiat ovat hoidettu alta pois. Sitten ala vasta tutustumaan perheeseen, mutta vain ystävänä, koska tulee olemaan vielä pitkä aika kun lapset huutavat oikean isänsä perään... ja luultavasti aina tulevatkin.

Olen aina sitä mieltä, että vaikka olen sitä mieltä että kaikki vanhemmat ansaitsevat rakkautta ja kumppanin vierelleen, niin lapsien pitäisi AINA olla tärkeimmässä päässä, on ne sitten omat lapset tai jonkun toisen lapset. Ja jos sinä haluat perheen tämän naisen kanssa, niin niistä tulee myös sinun lapsia.

Joten, hidasta vauhtia, kerro se naisellesikin, että hidastatte lapsien takia.

Itselläni 4 ihanaa lasta aikaisemmasta parisuhteestani. Nykyisellä aviomiehelläni ei omia lapsia ole. Tilanteeni oli toisaalta hieman erilainen, koska ehdin olemaan sinkkuna parisen vuotta, ennen kuin tapasin mieheni.Mutta.. Me etenimme olosuhteiden vuoksi siten, että varsin varhaisessa vaiheessa lapset tapasivat uuden "ystäväni". Kun niitä lapsia on kuitenkin enemmän kuin yksi tai kaksi, niin sellaista aikaa ei juuri ole, etteivät lapset siinä läsnä olisi. Aluksi tosin pidimme suhteen tavallaan "kaverilinjalla" lasten läsnäollessa, tarkoitan lähinnä sitä, että kuhertelut jätimme kahdenkeskiseen aikaan. Oli kiva huomata että mies tuli lasten kanssa juttuun vaikka hänellä ei omia olekaan, niinhän se on pakkokin mennä, lapset aina kuitenkin tärkeimpiä. Siinä vaiheessa kun ipanat alkoivat pyydellä, että "jäätkö sä yökylään tänään?" tulivat mukaan ne yöpymisetkin. Ja siitä eteenkinpäin ollaan menty lasten ehdoilla. Kesällä mentiin naimisiin ja tytöt morsiusneitoina =).

Ongelmiakin toki on vastaan tullut, nehän kuuluvat elämään. Minulla on koko aikuisikäni ollut lapsia, joten olen siihen maailmaan kasvanut, tottunut jakamaan ja joustamaan. Aluksi tuli eteen tilanteita, joissa olin äärimmäisen hämmästynyt joistakin mieheni reaktioista, kun kyse oli esim. jostain jäätelön jakamisesta =D. Tietynlainen itsekkyys siis tuli yllärinä. Mutta asioista puhumalla, kahden kesken ja lasten kanssa, tilanteet ovat selvinneet. Opetteluahan tämä vielä on meille kaikille uusperheen jäsenille. Tärkeintä on kuitenkin se että välitämme toisistamme, me kaikki 6.

Joskus tuntuu siltä, että ihmisillä on sellainen suhtautuminen äitiyteen, että kun kerran on eronnut, niin uutta miestä ei oteta, eikä ainakaan asumaan samaan kotiin. Aivan kuin se automaattisesti tarkoittaisi sitä, että lapset kärsivät. Niin.. Lapset ovat kuitenkin useimmiten onnellisia kun vanhemmat ovat onnellisia :-).

Muista luoda hyvät tai ainakin asialliset välit myös lasten isään, helpottaa arkea huomattavasti. Huomioi lapset ja ole valmis kasvamaan perheeseen. Äläkä kuvittele, että pelkästään sinun läsnäolosi saa eteen tulevat känkkärännkäpäivät poistumaan, ne kun eivät ole merkki huonosta kasvatuksesta (ainakaan yleensä). Kunnioita lapsien vanhempien näkemyksiä ja kasvatustyyliä, jos koet että jonkin asian voisi tehdä toisin, keskustele asiasta naisesi kanssa ennen kuin sovellat käytäntöön. Ole läsnä sekä naisellesi että hänen lapsilleen, kunnioitus pitää ansaita viisaudella. Näillä me on menty =).

Niin kyllä minua on tänään muistutettu ihan parisuhteiden parissa työskentelevän ihmisen toimesta siitä, että ihmissuhteissa pitää myös itse pitää kiinni sellaisista periaatteista, jotka itse uskoo tärkeiksi. Ei voi siis valehdella itselleenkään. Ja eroava ihminen elää aina vaiheessa, joka tuo paljon erilaisia tunteita pintaan. Ja jos ero koskettaa monia ihmisiä, niin sitä enemmän noita tunteita yleensä tulee. Eikä toista voi rakastaa vain siksi, että toisella on paha mieli. On syynä sitten eroaminen tai uuden rakastumisen merkityksen puntarointi.

Minä rakastan rakastani on hänellä sitten hyvä tai huono päivä. Mutta molempien pitää kunnioittaa toisen osapuolen arvoja ja löytää se yhteinen tie. Sen tien haluan rakkaani kanssa löytää pitäen myös omista toiveistani kiinni. Ymmärtäen toki, että elämässa joutuu antamaan ja joskus jopa luopumaan saadakseen jotain tärkeää elämäänsä. Ja joskus sitä tietä ei sitten yrittämisestä huolimatta löydy. Vaan jos ei yritä ei voi koskaan tietää.

JEP,yritä vaan,pian tulet huomaamaan mihin olet kätesi upottanut.VOI SINUA!

Kyllä täytyy nyt sanoa, että tärkeää on myös näissä keskusteluissa muistaa yksi aivan keskeinen asia. Tämä vinkkinä kaikille meille, jotka haluamme saada näkemyksiä omiin haastaviin elämäntilanteisiimme tällaisilta palstoilta.

Minä nimittäin en tunne teitä, ettekä te tunne minua tai rakastani. Me molemmat olemme hyvin tunteikkaita ihmisiä ja kuitenkin osaamme pitää sen järjenkin mukana. Ja joskus toinen puoli on enemmän pelissä kuin toinen. Siksi edellisen kaltaiset kommentit ovat kyseenalaisia, vaikka olisivatkin henkilön itsensä näkökulmasta kuinka perusteltuja.

Mutta kiitän kaikkia vastanneita erittäin paljon näkemyksistänne. Ne ovat olleet hyvin valaisevia ja antoivat paljon ajattelemisen aihetta. Vaan nyt ne ajatukset on ajateltu ja on toiminnan aika. Antaa elämän osoittaa miltä mikäkin tuntuu eikä turhaan pelätä asioita etukäteen. Muistetaan, että rakkaus toiseen näkyy myös rakastuneiden ympärille ja luo turvallisuutta niin rakastuneille kuin heidän ympärillään oleville ihmisille. Kunhan otetaan kaikkien osapuolten tunteet huomioon. Ja edetään suhteessa niin, että kaikenlaisille tunteille on tilaa.

Ja lopuksi rakastan sinua XXX. Ja vaikka tänään vähän nuhattaakin, niin on mukavaa tulla viereesi. Ja minua saa paijata ja helliä. Kuten minä sinua.

Hei,

Mulla vähän vastaavanlainen tilanne. Olen ihastunut kolmen lapsen äitiin ja itselläni ei ole lapsia.. Vähä mietityttää tottakait, mutta kokeilemallahan se selviää.. Makee nainen on... ;)

M35

Omat lapset ovat aina numero yksi. Jos on kolme lasta, ihme, että jää aikaa sekuntiakaan seurusteluun.

Olen sitä mieltä, että alaikäisten lasten elämään ei pidä tunkea vieraita aikuisia. Eroon voi olla pätevä selitys, mutta uuteen suhteeseen tuskin on riittävän hyvää syytä (kaipaaminen ei riitä syyksi).

Täällä on ollut varsin hienoja ja pitkälle mietittyjä kirjoituksia. Itse olen kiinnostunut miehestä, jolla tietääkseni noin 12 ja 14 vuotiaat lapset. Minua eivät lapset haittasi laisinkaan (omat jo aikuisia) oikeastaan päinvastoin, olisi kiva kuulua osana tällaiseen perheeseen ja lapsetkin kuitenkin jo lähestymässä teini-ikää ja omat kaverit ja itsenäisempi elämä heillä alkamassa. Säpinää ja tekemistä varmaan riittäisi. Fiksuja ja ajttelevaisia kun ollaan tiedetään sanomattakin, mikä on tärkeysjärjestys ja eikun aikansa kutakin ajatuksella yhdessä eteen päin.

Mistäs ihmeestä tämä aloittamani viestiketju sai yhtäkkiä näin paljon aktiviteettiä ? No hyvä niin, koska aihe on hyvin ajankohtainen tässä eronneiden ihmisten maailmassa.

No kaikille skeptikoille kerrottakoon, että juuri puoli vuotta tuli täyteen suhteessani ja juuri elän suurinta tuskan aikaa omasta riittämättömyydestäni kumppanilleni. Vaan mikä taas iloisinta, en ole koskaan enempää ketään ihmistä rakastanut kuin häntä rakastan ja odotan kahdenkeskistä joulua todella onnellisena. Tuo riittämättömyys liittyy tuohon omaan lapsisuhteeseen ja kykyyn olla toiselle se hyvinkin osa-aikainen miestyyppi, johon rakkaani lapset saavat/joutuvat tutustumaan. Mutta kun on hienovaraisesti edetty ja edetään edelleen, niin katsotaan mitä käy. Eli hyvin on meidän suhteessa lapset huomiotu ja nyt vain on kyse siitä olenko ylipäänsä vakavampaan parisuhteeseen kykenevä ja voinko muuttaa omaa elämääni perhekeskeiseksi nykyisestä elämäntyylistäni. Ehkä tämä rakastaminen sen mahdollistaa kun muutosta elämään kaipaa.

Ja kuka on sanonut, että rakkaus on helppoa. Minulle se ei ainakaan ole ja jos tämä suhde ei minulla kestäisi, niin tuskin paljon olisi vaihtoehtoja enää jäljellä.

Lopuksi tuon erään viisaan miehen sanoihin perustuen esille seuraavan näkemyksen. "Ihmissuhteissa ei voi olla vain siksi, että toinen osapuoli tuntee pahaa mieltä eron mahdollisuudesta ja eron tuskaa ei haluaisi toiselle tuottaa. Suhteessa ollaan vain, jos se tuottaa onnellisuutta ja sisäistä rauhaa molemmille."