Minulla oli useamman vuoden ajan varsin romanttinen ja kiihkeä suhde toisella paikkakunnalla asuvaan naiseen. Olimme töissä samassa firmassa ja tapailimme useamman kerran vuodessa. Suhde oli kaikin puolin hyvä niin henkisesti, että seksinkin puolesta. Naisen omatunto alkoi kuitenkin jossain vaiheessa kolkuttaa ja hän päätti suhteen, se oli kova pala meille molemmille. Omassa liitossani olen löytänyt suhteemme uudelleen. Olemme onnellisia ja seksikin sujuu.. Olen miettinyt tulisiko minun kertoa vaimoilleni tästä jo muutamia vuosia sitten päättyneestä salasuhteesta. Asia on joskus painanut mieltäni, tosin nykyään melko harvoin, onhan suhteestani tähän vieraaseen naiseen jo aikaa vuosia. Minkä ohjeen antaisitte ? Olen varma, että vaimoni voi asiasta järkyttyä, mutta toisaalta hän voisi arvostaa rehellisyyttäni, tiedä sitten mikä tässä on järkevää.
Pitäisikö tunnustaa ?
Vieraissa käynti
16407
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Älä enää kerro.Se olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten silloin kun olit suhteessa tähän toiseen naiseen.Mikäli nyt kerrot tiedät, että luottamus tippuu vaimolla sinua kohtaan 0 etkä voi olla varma mitä vaimosi tekee asian suhteen. Voit todellakin pahimmassa tapauksessa menettää hänet. Sitäkö haluat? Haluatko riitaa vaimosi kanssa? Oletko valmis puhumaan ja selittelemään tekoja vuosia sitten? Oletko valmis avamaan tuon kaiken. Vaimosi nimittäin haluaa tietää kaiken aivan juuriaan myöten ja sittenkään vaikka miten hyvin kertoisit asia joudut ne kertomaan yhä uudelleen ja uudelleen. Uskotko todellakin vaimosi suhtautuvan asiaan yhdellä käden heilahduksella. Oma mieheni jäi kiinni reilu 3 kk pituisesta suhteestan joka jatkuisi vieläkin ellei olisi jäänyt kiinni. Meillä on tällähetkellä tuo tilanne päällä. välillä huudan ja välillä olen kuin ei mitään. Mies saa koko ajan olla selittelemässä ja katuu erittäin paljon tekoaan, mutta se ei riitä. SE EI VAAN RIITÄ,,, luottamus on 0. joten paljon saa vielä tapahtua, että suhteemme olisi ennallaan eikä se koskaan ennalleen tule palautumaan mikäli päätän tähän suhteeseen jäädä. SITÄKÖ HALUAT?
Tämä oli kuin suoraan minun elämästäni...taitaa olla aika yleistä tällainen. Valitettavasti. Minullakin on ihan samat fiilikset ,että katselen tässä vielä josko lähden taikka en..kaikki miehen työreissut kyllä potuttaa ja epäillys kalvaa
Kerro vasta sitten, kun olet sortunut toisen kerran, vaikkakin vain yhdenyön juttuun.
Tiedät kyllä että jos asia tulee julki etkä ole sitä kertonut, suhteenne ajautuu kriisiin. Paha sanoa kun en vaimoasi tunne. Sinä tunnet hänet paremmin, ellet sitten halua että minä tutustun häneen ja kerron sitten mielipiteeni?
Suhteenne perustuu nyt valheelle. Siitä saatte vielä kärsiä kumpanenkin. Olisit ajatellut aikoinasi mitä teit. Tai ajattelithan sinä... Mitä jos sivusuhteesi on kertonut jollekin ja juttu on levinnyt? Asioilla on taipumus paljastua. Olet tosiaan valehdellut vaimollesi vuosikaudet!
Jos tietäisit, että juttu tulee muuta kautta ilmi, miten sitten toimisit?
Omituista, että olet voinut noin kauan olla kertomatta, ja nyt vasta omatunto kolkuttaa. Tässä kirjoittaessani tulin kuitenkin siihen tulokseen, että sinun pitäisi olla rehellinen. Kerro, jotta sinuun voisi luottaa.
Tottakai kannattaa tunnustaa, rehellisyys on parasta politiikkaa tässäkin. Vaimosi on ensiksi vihainen mutta myöhemmin hän arvostaa rehellisyyttäsi. Avioliittonne tulee entistä kestävämmäksi!
Tämän on pakko olla trolli tai mikä provo lieneekään, ei noin tyhmiä miehiä ole olemassakaan.
Mitäs nyt luulet, mikäköhän olisi fiksuinta, vaieta iäksi tai kertoa kaikki. Jos kerrot voi tulla avioero, vaimo vie lapset, omaisuus menee puoliksi jne. mutta siitä vaan, anna palaa.
Vaikka ei tulisi eroa käyttää vaimosi tekoasi vuosikymmenet, kun riita tulee vetää hän aina tuon esiin.
Kiitos kannanotoista ja neuvoista. Trolli tämä ei ole vaikka ehkä joku niin ajatteekin. Luulen, että annan vaan asian olla ja hautua muistojen joukkoon. Todennäköisesti edessä oli vaimon raivarit, pesän jako ja kärsivät lapset. Ulkoruokinnassakaan ei ole niin kiva olla ja toisaalta suhde on nyt ihan kunnossa, joten tein päätöksen, en kerro. Tiedän, että tätäkin päätöstä voidaan moralisoida.
Suhteenne ei ole ikinä "ihan kunnossa" ollutkaan. Toivon, että vaimosi löytää nuoren komean rakastajan ja saat itse jäädä kotiin lerpukkaasi runkkaamaan.
Mitä jos minä kerron vieläkin vaimollesi? Ajattelin soittaa tai laittaa meilin, kun löysin yhteystiedot netistä.
Ymmärräthän että tässä ei ole kyse siitä mikä on parasta sinulle. Olet tehnyt typeryyksiä, ja saatat joutua kärsimään seuraukset ja se on ihan oikein sinulle. Niin makaat kuin petaat.
Se että salasuhteestasi on jo vuosia, ei tarkoita sitä että tekoasi voisi vähätellä. Kanna vastuusi. Se olit sinä joka petit vaimoasi, sinä joka on hänelle valehdellut vuodesta toiseen. Ymmärrän että olet päässäsi näiden vuosien aikana varmasti kehitellyt kaikenlaisia tekosyitä ja vähätellyt asiaa mielessäsi, mutta se johtuu vain omasta itsekkyydestäsi. Sittä samasta minkä takia lankesit toiseen vaikka olet naimisissa.
Tällä hetkellä suhteenne perustuu valheeseen. Vaimosi ei tiedä kenen kanssa on. Hän luulee sinua joksikin muuksi, uskolliseksi mieheksi. Onko se mielestäsi oikein? Eikö olisi enemmän oikein että hän saisi valita millaisen ihmisen kanssa viettää (tai tuhlaa) elämänsä? Eikö hän ansaitse totuutta?
Ainoa miten voit pelastaa suhteenne sen jälkeen kun olet tunnustanut, on koittaa ymmärtää vaimoasi. Ymmärtää miksi hän on loukkaantunut ja miksi hän ei voi enää luottaa. Älä puolustele itseäsi vaikka se olisi luonnollinen reaktio syytöksiin joita tulet saamaan osaksesi. Olet syyllinen. Anna hänelle aikaa, älä vaadi anteeksiantoa. Joudut myös katsomaan kun hän luultavasti murtuu, itkee, masentuu, ottaa sairaslomaa, muuttuu haluttomaksi, paljastaa petollisuutesi sukulaisilleen ja ystävilleen. Mutta se on sinun palkkasi, hänen kärsimys. Ole hänelle myös rehellinen. Hän saattaa kysellä jokaisen yksityiskohdan. Älä jatka valehtelua enää.
Millaista on mielestäsi sellainen rakkaus jossa petetään ja valehdellaan, esitetään muuta kuin on, pidetään pilkkana?
Anteeks ny vaan aloittaja, mut naisena en voinu kun nauraa kommentillesi :"Olen varma, että vaimoni voi asiasta järkyttyä, mutta toisaalta hän voisi arvostaa rehellisyyttäni" siis mitä ihmettä? pidät itseäsi rehellisenä vaikka petit vaimoasi pitkään? musta tuntuu ennemminki et vaimosi saisi raivarin ja ihmettelisi pitkään MIKSI et ole ollut REHELLINEN ja kertonut asiasta. Ei siinä vaiheessa tule ekana mieleen et : no voi kun kiva että olet niinkin rehellinen että oikeen petit pitkään ja vuosia pimitit asian"
Miksi sinun pitäisi kertoa ja aiheuttaa vaimollesi turhaa pahaa mieltä ellei jopa eroa. Asia on ollut ja mennyt; jokainen meistä töppäilee enemmän tai vähemmän. Älä siirrä omaa agstiasi vaimollesi vaan kärsi itse tunnon tuskat.
Äläkä puhu rehellisyydestä samassa lauseessa pettämisen kanssa!
Niinpä niin, mies päästetään kuin koira veräjästä ja vaimoa on häpäisty takanapäin. Mies kantaa nyt omantunnon tuskia uskottomuutensa kanssa ja se on hänelle oikein. Vaimo ei tiedä eikä voi näin ollen tuntea tuskaa mutta jos vaimo joskus saa jotakin kautta tietää on aviomies lirissä. Aina olisi uskottoman osapuolen varauduttava että toinen osapuoli voi lähteä ja jättää kun uskottomuus tulee tietoon jotakin kautta. Nyt mies nauttii onnea valheensa varjossa mutta tilanne voi muuttua ja ero voi kirpaista tosi pahasti.
Kumpi nyt on sitten parempi vaihtoehto, tunnustaa ja tuottaa tuskaa vaimolle ja lapsille, vai vaieta ikuisesti ? Rehellinen en tietenkään ole ollut, mutta kun asioita puntaroi taitaa vaikeneminen olla tässä kohdin viisainta kokonaisvaltaisesti ajatellen, asiahan on jo kuitenkin muutamia vuosia sitten koettu ja päättynyt. Väitänpä, ettei ne naisetkaan aivan kaikkea aviomiehilleen kerro, ja harva nainenkaan on täysin pulmunen.
Olen aina ollut rehellisyyden ja totuuden kannalla, en pidä valehtelusta ja salailusta. Mieheni petti minua ja jäi kiinni. Täytyy kyllä sanoa, että joinain tuskaisempina ja mustinpina hetkinä olen toivonut, että en olisi koskaan saanut tietää pettämisestä ja että tuo salasuhde olisi loppunut ilman että olisin saanut siitä tietää. Eikä tuollainen shokki, suru ja viha mene ohi hetkessä. Ensimmäinen vuosi oli täyttä helvettiä ja olimme monta kertaa eron parralla. Nyt olemme kuitenkin saaneet asiat kuntoon ja olemme päättäneet jatkaa liittoamme.
En oikein tiedä onko siitä hyötyä, että tunnustat enää näin jälkikäteen. Loukkaat pahasti vaimoasi ja perhettäsi. Tärkeintä on kuitenkin, että miten toimit jatkossa ja se että ymmärrät, että et voi mitään pettämisjuttuja harrastaa.
Näin minäkin olen tuon asian puntaroinut. Asiat ovat nyt hyvin ja luulen, että oli jopa helpotus päästä eroon tuosta syyllisyysleikistä, joka perustui intohimoon, itsekkyyteen ja petokseen. Tehtyä ei saa tekemättömäksi, mutta parempaan suuntaa voi aina pyrkiä.
Petetty olen kanssa. ja aina aiemmin miettinyt, että aivan takulla vaimolla/ petetyllä on ehdoton oikeus saada tietää. Enää en ole niin varma, kun olen tämän kaiken kaynyt läpi.
Ihan itsekkäästi mietin, että mitä se totuus on minulle antanut? Millä tavalla koen oloni ja elämäni jollain tavalla reilummaksi tai puhtaammaksi. Vastaus on aika yksiselitteinen; en millään. Se totuus ei ole tuonut elämääni mitään sellaista, jota ilman en voisi olla. Totuus on arvo sinällään, toki. Ja minulla on toki oikeus tietää missä elämäni menee. Mutta välillä ihminen voi paremmin jos kaikki ei ole nenän edessä. Vähän samalla tavalla kuin geeniteknologia mahdollistaisi meille jokaiselle tiedon siitä, mihin me mahdollisesti sairastumme tai kuolemme. Silti harva haluaa sen vastauksen, vaikka sen avulla voisi muuttaa elämäänsä, elintapojaan ja kenties ehkäistä sairautta. Tieto, totuus ja onnellisuus eivät kulje käsikädessä. Suljemme joka tapauksessa päivittäin silmämme monelta totuudelta, turrutamme itsemme ja kieltäydymme näkemästä, koska voisimme totuuden kohtaamalla paljon huonommin. Lapsia kuolee vuorokaudessa 17 000 pelkkään nälkään samalla kun me kannamme roskiin päivän vanhoja leipiä. Väkimäärä maapallolla hipoo sellaista rajaa, että se ei enää kestä. Sademetsiä hakataan, ihmisiä kidutetaan mielipiteidensä vuoksi, sodassa raiskataan naisia ja lapsia satojatuhansia. Me vain toteamme ne, koska niiden hyväksyminen sellaiseksi totuudeksi, joka pakottaisi meidät toimimaan ja muuttamaan elämäämme on liian työlästä, vaikeaa ja kivuliasta.
Minulla on vain tämä elämä, ja jos pystyisin kääntämään kelloa, minä luultavasti haluaisin, että mieheni suhde jäisi minulta piiloon. Sen totuuden arvo ei ole sen hinnan arvoinen, jonka siitä olen joutunut maksamaa. Se suhde ei ollut sen arvoinen millään tavalla.
Mutta toisaalta....pohjimmiltaan tämä on hirvittävän vaikea kysymys. Jokaisen täytyy päättää, missä kohdin elämää haluaa elää harmaalla alueella, ja missä vaatii itsellensä selkeän mustan tai valkoisen.
Minä olin ennen tätä hyvin musta-valkoinen. Nyt harmaan sävyt, realismi ja elämä ovat opettaneet näkemään ja katsomaan maailmaa hieman kokonaisvaltaisemmin. Maailmassa kun on paljon muutakin pahaa.