Otsikossahan se jo tulikin, siis mistä tietää että on aika jatkaa elämää erillään.. tässä tuon kysymyksen äärellä olen painiskellut nyt viimeajat.
Käytännössä ei normaalia perhe-elämää ole juurikaan enkä jaksaisi tällaista. Miehen kanssa ei pysty keskustelemaan koska hänen mielestään meillä ei ole ongelmaa..no, ymmärrettävää koska olen meillä niin kokki, siivooja, lastenhoitaja, ja mitä vielä. Mies ei osallistu mihinkään ja viikonloput ryyppää enemmän tai vähemmän kavereidensa kanssa. Läheisyys on sitä että pyytämällä hädin tuskin saa pikaisen halin, mies "ei jaksa" .
Helpompaa kai olisi elää lasten kanssa. Ei tarvitsisi uhrata ajatustakaan sille missä toinen könyää. Mutta silti se pelottaa, miten selviän ja jaksan. Toisaalta taas mies olisi silloin enemmän lasten kanssa kuin mitä hän on nyt! Miksi elämän pitää olla niin hankalaa!
Käytännössä ei normaalia perhe-elämää ole juurikaan enkä jaksaisi tällaista. Miehen kanssa ei pysty keskustelemaan koska hänen mielestään meillä ei ole ongelmaa..no, ymmärrettävää koska olen meillä niin kokki, siivooja, lastenhoitaja, ja mitä vielä. Mies ei osallistu mihinkään ja viikonloput ryyppää enemmän tai vähemmän kavereidensa kanssa. Läheisyys on sitä että pyytämällä hädin tuskin saa pikaisen halin, mies "ei jaksa" .
Helpompaa kai olisi elää lasten kanssa. Ei tarvitsisi uhrata ajatustakaan sille missä toinen könyää. Mutta silti se pelottaa, miten selviän ja jaksan. Toisaalta taas mies olisi silloin enemmän lasten kanssa kuin mitä hän on nyt! Miksi elämän pitää olla niin hankalaa!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Elämäsäs kaikki ei mene kuin elokuvissa. Parisuhde tarvitsee molempia osapuolia toimiakseen, eikä nainen ole talossa se joka siivoaa, hoitaa lapset, kokkaa vaan miehen pitää osallistua niihin yhtä lailla. Ei ole reilua, että sinä joudut tekemään kaikki asiat ja mies painelee vkl kännipäissään ties missä. Kiinnostaakohan miestäsi ollenkaan jos asenne on ''en jaksa'' ? Olen sitä mieltä, että jos ratkaisusi on lähteä, niin sinulla on varmasti mahtava tukiverkosto joka pitää sinut pystyssä ja lapset, jotka tulevast sinua rakastamaan kaikesta huolimatta. :)
Lasten takia oikeastaan lähtemistä tässä vatvonkin..heillä olisi koulun vaihto edessä silloin. Mutta toisaalta taas parempi olisi kai kaksi rakastavaa kotia kuin yksi jossa ilmapiiri on huono ja äiti aina kireä kuin viulunkieli vaikka muuta toki yritän esittää... mutta vaistoavathan lapset. Pienessä kunnassa asumme ja uusi koulu olisi myös pikkuinen joten kavereita varmasti saisivat uusia, ja serkut olisivat samassa koulussa.
Eron / poismuuton myötä saisin todennäköisesti yhteyden jälleen sukulaisiini, joita mies ei voi sietää.
Olen oikeasti niin yksinäinen ihminen tässä suhteessa että ihan hirvittää itseänikin! Ja pelottaa että jos jään tähän, huomaan sitten vanhempana sen olleen todella paha virhe :(
On sellainen nyt tai ei koskaan -fiilis joka on vähitellen vuosien myötä tullut, lupauksistaan huolimatta mies ei ole tyyliään muuttanut..pahenee vain.
Voi kun saisin voimaa tehdä ratkaisuni!
uskon ja toivon, että jossain vaiheessa sinunkin "maljasi" vain täyttyy ja teet ratkaisun- itselläni vähän vastaava tilanne, tosin ilman tuota alko-juttua, tarpeeksi kauan kärvisteltyäni ja jouduttuani käymään aika pohjalla terveyteeni liittyvässä asiassa-ratkaisu on nyt päivänselvää ja erokeskusteluja jo käyty, tietenkin se on järkytys toiselle osapuolelle, hänhän on pitänyt minua itsestäänselvyytenä vaikka olen erosta puhunutkin jo kauan sitten, lapset nyt senverran kasvaneet että on jäänyt aikaa kuunnella omia tuntemuksia ja punnita sitä haluanko asioiden olevan tässä jamassa kiikkustuoliin saakka ja nyt tiedän vastauksen ;)) Joskus joku sanonut että sen vain tietää....
Minua auttoi, kun luin väestöliiton nettisivuja, ja katselin testejä sieltä. Se auttoi jäsentämään omia sekalaisia ajatuksia järjestykseen. Kirjoitin samalla paljon kun mietin eroa ja lopulta päädyin muuttamaan kotoa pois. Minulla tilanne oli sikäli helpompi että lapset olivat jo muuttaneet pois ja suhde mieheen kumisi onttouttaan.
9 kk olen nyt opetellut tätä uutta elämäää, enkä enää voisi palata takaisin. Olen hiljalleen palautumassa omaksi itsekseni pitkän avioliiton jälkeen, ja se tuntuu todella kivalta.
Elämää ei ole tarkoitettu helpoksi...
Etköhän sielun sopukoissa tiedäkin, että teidän yhteiselämä on jo päättynyt, eikö niin? Kun välillänne ei ole enää mitään (ainakaan sinun puoleltasi) niin ei ole mitään syytä jatkaa.
Selviät ja jaksat lasten kanssa paljon paremmin ilman taakkaa miehestäsi.