Hankala tilanne, miten toimia?

kollega nr. 1

Elikkäs olen kiinnostunut kollegastani ollut jo pidempään. Kyseessä on keskikokoinen työyhteisö ja riippuen työvuoroista näen tätä naista milloin mitenkin.

Aivan mahdottoman paljon ei ole juteltu ja hän ei tietäne minusta paljoakaan. Itse olen hieman ottanut hänestä selvää ihan perusjuttuja.

Sen ajan kun olen ollut töissä nykyisessä työpaikassa niin hän on kaiketi ainakin kahdesti seurustellut. Siinä välissä on ollut jonkin sortin tauko nähtävästi.

Ongelma on se että koko tuon ajan hän on toisinaan vaikuttanut aivan kuin voisi olla minusta kiinnostunut, mutta on torjunut minut pariin otteeseen. Edellisellä kerralla hän oli varattu, mutta ekasta kerrasta en ole niin varma oliko hän varattu.

Olen yrittänyt hänet unohtaa ja varsin hyvin onnistunutkin siinä, mutta minua vaivaa tietyt asiat ja signaalit joita hän antaa jotka voisivat osoittaa että hänellä voisi olla jonkin sortin tuntemuksia sekä ainakin jonkin asteista kiinnostusta minua kohtaan.

Aiemmat yritykseni olivat suhteellisen suoria, mutten tahdo tehdä itsestäni pelleä hänen edessään taas yrittäen suoraa aloitetta varsinkin kun joudumme työskentelemään myös jatkossa jollakin tavalla yhdessä.

Onko ehdotuksia miten toimia varsinkin epäsuorasti asiassa?
Olisi kiva tutustua ja katsoa miten asiat etenisi sekä voisi kiinnostusta löytyä enempään.
Tällä hetkellä ollaan vain pattitilanteessa.

5

228

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Instructions4victory

      Sinuna muuttaisin taktiikkaa sillai et oot kylmän viilee sitä kohtaan, MUTTA kuitenkin asiallinen. Akat ei kestä että niitä kohtaan ollaan neutraaleja/välinpitämättömiä, jos ne on yhtään susta kiinnostunu, that's a fact. Jos huomaat mitään merkkejä että muija saattas olla millää lailla kiinnostunu ni ota rohkeesti seuraava askel ja koita päästä lähempään kontaktiin! Ja tällä en tarkoita sitä että meet puristelee sen ( . )( . )

    • porkka----

      Minkä merkin nää akat lähettää kun on viilee ja välinpitämätön? Rehellisesti voin kertoa, että kuka tahansa työpaikalla olisi minulle yht'äkkiä välinpitämätön, on aika selkeää, että loukkaantuisin.

    • oletko tosissasi?

      Miesvaltaisella työpaikalla on aika säännönmukaista, että saa asiatontakin/perusteetonta huomiota sekä työkavereilta että asiakkailta. Kannattaa vakuuttaa toinen sillä, että on tosissaan, eikä vain heiluttele huulia omaksi ilokseen.

    • rva vaan

      Yrität jonkin ajan kuluttua tosimielellä ja kerro tämä myös silloin kollegallesi! Minä "hellyin "aikanaan miehelleni kun hän kyseli ainakin 3 kertaan mua treffeille...ja viimen suostuin..(olin välillä varattukin) Kyllä kannatti..:) Naimissa jo 20v...

    • kollega nr. 1

      Olen välillä yrittänyt suhtautua välinpitämättömästi koska olen ajatellut että on varattu ja en tiedä sitten mutta nyt vaikuttaa siltä ettei hänellä taida olla sen enempää kiinnostusta.
      Tätä samaa tilannetta on kuitenkin jatkunut jo niin kauan enkä jaksa jahdata häntä sillä perusteella mikä hänen päivän tuntonsa ovat.
      Välillä vaikuttaa niin avoimelta ja etsii suoraan katsettani kun taas välillä vaikuttaa täysin päinvastaiselta.

      Kuvittelisi tuollaisen vaikkakin nuoren naisen osaavan tehdä aloitteen jos siltä hänestä oikeasti tuntuu.
      Ehkä on parempi unohtaa etten johda tilannetta entistä kiusallisemmaksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      240
      1898
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      186
      1601
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      46
      1230
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      952
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      40
      769
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      760
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      751
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      740
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      23
      712
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      627
    Aihe