Ihmeiden tärkeys

matem. opisk.

Onko neitseellinen syntymä suurempi ihme kuin kuolleista herääminen, kun kaikki papit eivät enää usko neitseelliseen syntymään, mutta silti voivat uskoa Jeesuksen kuolleista heräämiseen?

Vai onko asian ydin se, että uskovaista kiinnostaa eniten oma kuolleista heräämisensä, ja siksi siihen halutaan uskoa. Neitseellisellä syntymällä ei niin ole väliä, kun oma tulevaisuus askarruttaa.

14

59

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mz

      Kyse taitaa olla lähinnä siitä että halutaan mukauttaa kristinuskoa sopimaan nykyajan tieteellisiin stantardeihin karsimalla pois kaikki turha taikuus. Ylösnousemusta vain ei käy karsiminen, koska se on koko homman perusidea.

    • Neitseestä syntyminen on yksi tapa kertoa, että Jeesus on Jumalan poika. Varhaisin kommentti Ut:ssa on Paavalilta, jossa hän ymmärtää Jeesuksen saaneen jumallisen luontonsa ylösnousemuksessa. Seuraavana kronologisessa järjestyksessä on Markus, joka kertoo Jeesuksen saaneen Jumallisen luontonsa kasteessa. Sitten tulevat Matteus ja Luukas, jotka puhuvat neitseestä syntymisestä. Lopulta Johannes kertoo, että Jeesus on ollut Jumala ennen aikojen alkua. Nämä eri tavat puhua kertovat kaikki yhden asian, että Jeesus on Jumalan poika.

      Matem. opisk. kerro minulle, mikä näistä vaihtoehdoista on oikea? Minä en tiedä ja siksi minun on hyvin vaikea ottaa mitään näistä historiallisena totena. Uskon, että neitseestä syntyminen on saanut suuremman huomion siksi, että se on mainittu uskontunnustuksessa.

      Ylösnousemuksen todellisuudesta kertoo koko Ut.Missään kirjassa ei kyseenalaisteta ylösnousemusta Sitäpaitsi ilman ylösnousemusta ei olisi kristillistä kirkkoa.Vielä kun olen itse kokenut Ylösnousseen läsnäolon elämässsäni, ei minulla ole enää mitään mahdollisuuksiakaan kieltää ylösnousemuksen historiallisuutta.

      Hannu Lehdeskoski
      Pastori

      • outoa kyllä

        Mitä sinä muka sitten tiedät. Oletko pappi vain sen takia, että saat hyvän liksan. Tutkimuksista höpöttäminen taas luo jotain akateemista sädekehää.

      • outoa kyllä kirjoitti:

        Mitä sinä muka sitten tiedät. Oletko pappi vain sen takia, että saat hyvän liksan. Tutkimuksista höpöttäminen taas luo jotain akateemista sädekehää.

        Miksi Hannu Lehdeskoski ei saa ajatella omilla aivoillaan? Onko hyvä pappi sellainen, joka ei kyseenalaista yhtään mitään, vaikka kyseessä olisi ilmiselvä todistamaton asia, jonka voi luokitella joskus oikopäätä legendaksi? Minusta sellainen antaa papista aika tyhmän vaikutelman. Tai ainakin todella yksinkertaisen.

        Hannu vastailee rehellisesti, toisin kuin eräät muut tällä palstalla.

      • edesauttamus

        "mikä näistä vaihtoehdoista on oikea?"

        Olisi helpompi lähestyä koko teemaa mikäli nuo kohdat olisivat esillä. Muut Raamattuun vetoavat ovat yleensä kaivaneet jakeet näkyville, joten toivoisin sitä myös papilta.

      • matem. opisk.

        Oletko lainkaan vakavasti harkinnut sitä mahdollisuutta, että Jeesus ei ollut jumalan poika eikä jumalinen luonnoltaan? Rooman keisareitakin pidettiin jumalina,entä jos Jeesus ei ollut sen enempää jumala kuin hekään?

        Kertomus ylösnousemuksen todellisuudesta on pelkkä kertomus.

        Islam pohjauttuu Muhammedin kertomuksiin ilmestyksistään. Osoittaako islamiin levinneisyys Muhammedin kertomukset hänen enkeliltä saamistaan viesteistä tosiksi?

        Mistä tiedät että koit Jeesuksen läsnäolon elämässäsi etkä vain kuvitellut kokevasi?

        On tietysti äärimmäisen vaikeata luopua tutusta maailmankuvastaan, varsinkin kun sen levittämisestä on tullut ammatti. Mutta koska tunnut avoimesti kertovan uskostasi ja epäilyksistäsi, niin kysyn: onko uskosi takana toive omasta ikuisesta elämästäsi?

      • matem. opisk. kirjoitti:

        Tuo oli hyvä kysymys matem opisk. Minun uskoni takana ei ole toive ikuisesta elämästä. Kaikkein eniten haluaisin oppia elämään tätä elämää hyvin, siten että minulla ja läheisilläni ja lähellä elävillä ihmisillä olisi hyvä elää, siten että pystyisin myös auttamaan ihmisiä toisella puolella maailmaa. Toivon, että elämälläni olisi jokin merkitys tuntemilleni ihmisille. Uskon kuolemani ja sen, mitä kuoleman jälkeen tulee Jumalan käsiin. Se riittää minulle.

        Matem, opisk., mikä ero on todellisella kokemuksella ja kuvitellulla kokemuksella? Minun mielestäni niitä ei voi erottaa toisistaan, koska jokainen kokemus, todellinen ja kuviteltu on henkilökohtainen kokemus, eikä itse voi lajitella kokemuksia todellisiin ja kuvitelluihin.

        Mitä tulee kysymykseen Jeesuksen jumalallisuudesta, sekin on uskon varassa. Joko me uskomme, että Jeesus oli Jumalan poika tai sitten emme. Kukaan ei pysty esittämään todisteita puoleen eikä toiseen.

        Hannu Lehdeskoski
        Pastori

      • ihmettele.vä
        kuunteleva_kirkko kirjoitti:

        Millä oikeudella sinä muuten levität tätä harhaoppiasia täällä. Muut vastaajat ovat ilmiesti niin kilttejä, ettei ne uskalla sanoa sulle vastaan. Kuitenkin olet melko yksin noinen selityksinesi. Miksi sinun pitää runnoa niitä täällä läpi.

      • matem. opisk.
        kuunteleva_kirkko kirjoitti:

        Tuo oli hyvä kysymys matem opisk. Minun uskoni takana ei ole toive ikuisesta elämästä. Kaikkein eniten haluaisin oppia elämään tätä elämää hyvin, siten että minulla ja läheisilläni ja lähellä elävillä ihmisillä olisi hyvä elää, siten että pystyisin myös auttamaan ihmisiä toisella puolella maailmaa. Toivon, että elämälläni olisi jokin merkitys tuntemilleni ihmisille. Uskon kuolemani ja sen, mitä kuoleman jälkeen tulee Jumalan käsiin. Se riittää minulle.

        Matem, opisk., mikä ero on todellisella kokemuksella ja kuvitellulla kokemuksella? Minun mielestäni niitä ei voi erottaa toisistaan, koska jokainen kokemus, todellinen ja kuviteltu on henkilökohtainen kokemus, eikä itse voi lajitella kokemuksia todellisiin ja kuvitelluihin.

        Mitä tulee kysymykseen Jeesuksen jumalallisuudesta, sekin on uskon varassa. Joko me uskomme, että Jeesus oli Jumalan poika tai sitten emme. Kukaan ei pysty esittämään todisteita puoleen eikä toiseen.

        Hannu Lehdeskoski
        Pastori

        Yritän parilla esimekillä selvittää todellisen kokemuksen eroa siihen mitä sanoin kuvitelluksi kokemukseksi.

        Unihalvaustilassa ihminen voi kokea joutuvansa ufon kaappaamaksi ja tekevänsä avaruuslennon. Hän voi pitää sitä totena, mutta kuitenkin hän on ollut koko ajan omassa sängyssään.

        Skitsofreniassa on tavallista, että ihmisellä on kuuloharhoja, Ne tuntuvat hänestä todellisilta, mutta kuitenkin äänet syntyvät hänen päänsä sisässä ilman että kukaan ulkopuolinen sanoisi hänelle mitään.

        Oletko kohdannut Jeesuksen unennäkönä?

      • juutas.
        kuunteleva_kirkko kirjoitti:

        Tuo oli hyvä kysymys matem opisk. Minun uskoni takana ei ole toive ikuisesta elämästä. Kaikkein eniten haluaisin oppia elämään tätä elämää hyvin, siten että minulla ja läheisilläni ja lähellä elävillä ihmisillä olisi hyvä elää, siten että pystyisin myös auttamaan ihmisiä toisella puolella maailmaa. Toivon, että elämälläni olisi jokin merkitys tuntemilleni ihmisille. Uskon kuolemani ja sen, mitä kuoleman jälkeen tulee Jumalan käsiin. Se riittää minulle.

        Matem, opisk., mikä ero on todellisella kokemuksella ja kuvitellulla kokemuksella? Minun mielestäni niitä ei voi erottaa toisistaan, koska jokainen kokemus, todellinen ja kuviteltu on henkilökohtainen kokemus, eikä itse voi lajitella kokemuksia todellisiin ja kuvitelluihin.

        Mitä tulee kysymykseen Jeesuksen jumalallisuudesta, sekin on uskon varassa. Joko me uskomme, että Jeesus oli Jumalan poika tai sitten emme. Kukaan ei pysty esittämään todisteita puoleen eikä toiseen.

        Hannu Lehdeskoski
        Pastori

        "., mikä ero on todellisella kokemuksella ja kuvitellulla kokemuksella? Minun mielestäni niitä ei voi erottaa toisistaan, koska jokainen kokemus, todellinen ja kuviteltu on henkilökohtainen kokemus, eikä itse voi lajitella kokemuksia todellisiin ja kuvitelluihin"

        Parahin Hannu,

        tuohan jo kuulostaa siltä, että todellisuudentaju olisi hämärtynyt. Tokihan on niin, että esimerkiksi psykoosissa henkilö ei itse kykene erottamaan tositapahtumia aistiharhojen tuottamista epätosista epätodellisista havainnoista. http://fi.wikipedia.org/wiki/Psykoosi

        Tuollaisessa tilassahan toki ihminen ei kykene lajittelemaan kokemuksia todellisiin ja kuviteltuihin. Mutta silloin on kyse sairaudesta.

        Vai tarkoitatko sitä, että jos jotain kokee, syystä tai toisesta, niin ei kun kritiikittä uskomaan todeksi jos siltä tuntuu. Ja että siihen on hyvä elämänsä perustaa ja sitä muillekin tarjota?

    • turha ammatti

      Olisi mielenkiintosta nähdä joku tutkimus, mihin kirkon papit oikeasti uskoo ja mihin ei. Kuinkahan moni ei usko edes koko Jumalaan. Sepittelee vain palkkansa eteen.

    • Tiedemiehimys

      Jo nyt tieteen avulla voidaan neitseellinen hedelmöitys toteuttaa!

      Myöhemmin tieteen avulla voidaan herättää henkiin muutaman päivän vanha raato. Tähän menee varmaan n. 100 vuotta vielä.

      Mikään jumalan ihme ei ole kovin kummoinen, tiedemiehet kykenevät suorittamaan aivan kaikki samat ihmeet lähtien maailmankaikkeuden luomisesta. Mutta eii aivan vielä...

    • EL. a. k. IM

      matem. opisk.

      Pieni matematiikasn oppitunti :)

      Paljon on pataljoonan koko, jos 144000 jaetaan kahdellatoista?

      Neitsyen tekeminen on ihan iisi homma.

      Mutta niiden kahdentoista pataljoonan ruokkiminen, ohjaaminen, ja kaitseminen on vähän vaikeampi duuni.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävöin sinua kokoyön!

      En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun
      Ikävä
      50
      3354
    2. Kova karman laki

      Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko
      Hindulaisuus
      551
      2077
    3. Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia

      jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si
      Maailman menoa
      84
      1956
    4. Päivieni piristys, missä olet?

      Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei
      Ikävä
      17
      1950
    5. Älä mahdollisesti ota itseesi

      En voinut tietää. Sitäpaitsi.. niin
      Ikävä
      20
      1588
    6. Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin

      Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo
      Tunteet
      43
      1528
    7. Ota nainen yhteyttä ja tee Tikusta asiaa?

      Niin sitten minä teen Takusta asiaa.
      Ikävä
      28
      1386
    8. Millainen kaivattusi luonne on?

      Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?
      Ikävä
      90
      1349
    9. Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.

      Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      128
      1297
    10. KALAJOEN UIMAVALVONTA

      https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar
      Kalajoki
      48
      1220
    Aihe