Suurentuneet ihohuokoset

hämmentynyt

Miksi ihohuokoset laajenevat? Minulla on aikaisemmon ollut melko hyvä iho, ei ole koskaan ollut pahemmin finnejä (t-alueella on kyllä aina ollut mustapäitä). Tai en ole ainakaan ennen kiinnittänyt asiaan huomiota.. Nyt minulla on nenän ympärillä ihohuokoset laajentuneet. Voiko niitä hoitaa mitenkään pienemmiksi?

Ongelmani on sekin, että ihoni on aina ollut herkkä ja olen hoitanut sitä kuivana/herkkänä. Nyt ihoni on selvästi sekaiho ja minulle tuli myös lievä finniongelma kun vaihdoin puolisen vuotta sitten e-pillerimerkkiä Yasminiin. Finniongelma taitaa olla laantumassa onneksi jo.

En tajua, miten iho voi muuttua näin paljon, teinivuosina en muista juuri kärsineeni iho-ongelmista ja nyt parikymppisenä saa tapella epäpuhtauksia vastaan.

Käytän naamanpesuun Eucerinin sekaihon geeliä ja Lumenen Milky Touch-kasvovettä. Ihovoiteena minulla on couperosaa hoitava Avenen voide, koska minulla on couperosaa hieman. Kuorin kahdesti kuukaudessa rakeettomalla kuorinta-aineella ja laitan silloin tällöin puhdistavan naamion. Pitäisi tosin hankkia varmaan jokin laadukkaampi naamio kuin nykyinen.

Onko noiden isojen ihohuokosten hoitoon esim. kosmetologeilla jotain tehokkaita hoitoja? Olen valmis kyllä satsaamaan ihonhoitoon. Ongelmani on, että kun ei ole oikein koskaan ollut epäpuhtauksia, en osaa niitä hoitaa, kun hoidettavana on couperosakin.

13

23909

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tyttö

      Jos huomasit, että iho-ongelmasi ilmestyivät pillerimerkin vaihdon jälkeen, voisitko harkita uudelleen vaihtoa? Varmaan kannattaisi puhua lääkärille aiheesta, jos muuttuu ihotyyppi noin paljon.

      • hämmentynyt

        Ei ihotyyppini muuttunut pillereiden vaihdon myötä, se oli muuttunut pikkuhiljaa jo aikaisemmin. Uudet pillerit vaan aiheuttivat hetkellisesti finnejä naamaan.


    • Voikukka

      Eräs tuttuni sanoi pilanneensa ihonsa Lumenen öljypohjaisilla ihonhoitotuotteilla, joiden käytön seurauksena hänelle tuli laajentuneita ihohuokosia. Ihohuokoset pitää supistaa puhdistuksen jälkeen mieluiten kylmällä vedellä, sillä se on kaikkein luonnollisin tapa. Itsesupistavat kasvovedet aiheuttavat pitempään käytettynä ihohuokosten laajenemista. Laajentuneisiin ihohuokosiin ei kuulemma ole hoitokeinoa. Niitä voi ainoastaan ehkäistä ennalta hoitamalla ihoa oikein oikeanlaisilla aineilla. Kannattaisi varmaan silti jatkossa hoitaa ihoa oikein ja toivoa kovasti, että ongelma paranisi.

      • hämmentynyt

        öljypohjaisia? Käytän tällä hetkellä Humektania yövoiteena ja Avenen voidetta päivällä. Onko Humektanissa öljyjä? Olen itsekin kuullut pahaa mineraaliöljyistä.

        Kiitos tiedoista. Lumenea en enää käytä, olen joskus käyttänyt, mutta ei ne sopineet minunkaan iholleni.


      • Voikukka
        hämmentynyt kirjoitti:

        öljypohjaisia? Käytän tällä hetkellä Humektania yövoiteena ja Avenen voidetta päivällä. Onko Humektanissa öljyjä? Olen itsekin kuullut pahaa mineraaliöljyistä.

        Kiitos tiedoista. Lumenea en enää käytä, olen joskus käyttänyt, mutta ei ne sopineet minunkaan iholleni.

        Kaikki Lumenen tuotteet eivät ole öljypohjaisia. Lumenella on eri laatuisia ja monenhintaisia tuotteita. Kalliimmat ovat varmasti ihan laadukkaita. Lumene on mielestäni siitä hyvä merkki, että se on kotimainen.


    • Sissi

      Kannattaa ottaa hieman alkoholia sisältävä kasvovesi ihonpuhdistukseen mukaan. Eli jokin hellästi puhdistava kasvosaippua/geeli tms. ja lievästi alkoholipitoinen kasvovesi sekä yökäyttöön raskaampi kosteusvoide sekä päiväkäyttöön kevyempi. Humektan ei ole kova hyvä voide mielestäni, on tukkinut ainakin minulla monesti ihohuokosia ja aiheuttanut näin näppylöitä joten olen sen käytön ajat sitten jo lopettanut. Parhaat tuotteet löydät mielestäni Cliniquelta sillä he tekevät hyviä tuotteita herkkäihoisille, tuotteista löytyy myös rasvaiselle iholle. Esimerkiksi herkän tai normaalin ihon kasvosaippua, numero 2 kasvovesi ja yökäyttöön Turnaround-voide ja päiväkäyttöön Amazingly Different Moisturizing Lotion tai Moisture Surge Extra Thirsty Skin Relief (öljytön nimestään huolimatta, erittäin hyvä rasvoittuvalle pintakuivalle iholle) sekä mahdollisesti Exceptionally Soothing Cream for Upset Skin hetkille jolloin kasvosi ovat erittäin herkät kuumuudelle tai muuten vain temppuilevat.

      N7:ltä puolestaan saat hyvän mattavoiteen valkoisessa tuubissa, joka pienentää ihohuokosia ja tekee ihostasi mattapintaisen poistaen kiillon. Se auttaa myös meikkiäsi pysymään hyvin paikallaan, värittömänä sopii myös ilman meikkiä. Lumenen Spot Away on hyvä finnigeeli mikäli tulee epäpuhtauksia.

      • Voikukka

        Alkoholia sisältävät kasvovedet saattavat ärsyttää ihoa auringonpaisteessa, sillä alkoholi "palaa" kiinni ihoon. Samoin käy, jos käyttää akneihoisille tarkoitettuja alkoholia sisältäviä ihonpuhdistusaineita, jotka pitäisi pestä puhdistuksen jälkeen vedellä pois tai pyyhkiä alkoholittomalla kasvovedellä.

        Esimerkkinä näistä auringonpolttamista: jos olet nähnyt naisia avokaulaisissa asuissaan, olet varmasti huomannut, että joillakin heistä on kaulassa ja rinnan yläosassa erilaisia muuta ihoa tummempia läiskiä. Ne johtuvat siitä, että jotkut naiset suihkuttavat alkoholipitoisia hajuvesiä kaulalle ja rintaan, ja ne palavat kiinni ihoon. Nämä "arvet" tai ihottuma (miksi moni niitä luulee) paranevat, kun laittaa parfyymiä vain niihin kohtiin, mitkä eivät altistu auringonvalolle niin paljoa, kuten ranteisiin tai korvan taakse. Jälkien häviäminen saattaa kestää jonkin aikaa.


      • hämmentynyt

        Kiitos vastauksista. Olen hieman kiinnostunut Cliniquesta, koska ne ovat mm. hajusteettomia. Paljonko tuotteet suunnilleen maksavat? Katselin Cliniquen nettisivuja jo. Millä tavalla olet itse havainnut tuotteet hyväksi, ovatko ne parantaneet ihoasi?

        Ongelmani on myös se, että minulla on couperosaa, enkä halua päästää sitä pahenemaan yhtään, vaan hoitaa sitä. Cliniquella ei näytä olevan sitä hoitavia tuotteita. Voisinkohan ostaa pelkät Cliniquen puhdistustuotteet, saippuan ja kasvoveden? Luulen tarvitsevani ainakin talvella ne herkimmän ihon tuotteet, koska ihoni on herkkä ja punoittaa herkästi.


      • Sissi
        hämmentynyt kirjoitti:

        Kiitos vastauksista. Olen hieman kiinnostunut Cliniquesta, koska ne ovat mm. hajusteettomia. Paljonko tuotteet suunnilleen maksavat? Katselin Cliniquen nettisivuja jo. Millä tavalla olet itse havainnut tuotteet hyväksi, ovatko ne parantaneet ihoasi?

        Ongelmani on myös se, että minulla on couperosaa, enkä halua päästää sitä pahenemaan yhtään, vaan hoitaa sitä. Cliniquella ei näytä olevan sitä hoitavia tuotteita. Voisinkohan ostaa pelkät Cliniquen puhdistustuotteet, saippuan ja kasvoveden? Luulen tarvitsevani ainakin talvella ne herkimmän ihon tuotteet, koska ihoni on herkkä ja punoittaa herkästi.

        Anteeksi myöhäinen vastaus. :-) Cliniquen tuotteet maksavat noin 30-50 euroa, varsinkin kasvovedet yms. saa halvemmalla ostamalla vaikkapa koejakson jälkeen suuremmissa erissä (pulloja on eri kokoisia). Olen itse huomannut että Cliniquen tuotteet auttavat tekemään hyvän pohjan meikille, eivät tuki ihohuokosiani, levittyvät erinomaisesti ja tuntuvat pehmeiltä ihollani. Ainoastaan aknesarjan tuotteet joita käytin aikoinaan vuosia sitten eivät soveltuneet minulle. Itselläni on myös herkkä punertuva iho (esimerkiksi jo tavallisen kevyen liikuntasuorituksen jälkeen ja auringon yms. ärsytyksestä) ja tuotteet ovat sopineet ainakin minulle todella hyvin. Itse olen atoopikko ja mieheni jonka perheessä on psoriasista käyttää puolestaan Cliniquen miesten tuotteita sekä on niihin erittäin tyytyväinen.

        Uskon että jos ostat herkän ihon tuotteet Cliniquelta ja tuon mainitsemani Exceptionally Soothing Cream for Upset Skinin ihosi pysyy hyvässä kunnossa. Mitä käsitin tuosta tuotteesta asiakaspalvelusta kysyessäni (en ole vielä itse ostanut sitä, mutta on kesän ostoslistalla) se on tarkoitettu juuri erittäin herkälle ja nopeasti kaikkeen reagoivalle iholle. Hinta on vain aika kallis, noin 50 euroa.

        Toivottavasti tästä oli apua sinulle pohdinnoissasi. :-)


      • kuin...

        että yöksi ei saa laittaa kosteusvoidetta. kuulema tehoaa hyvin.


      • couperosanaama
        kuin... kirjoitti:

        että yöksi ei saa laittaa kosteusvoidetta. kuulema tehoaa hyvin.

        TÄMÄ ON TOTTA. Itsellä pahin vaikuttanut menevän ohi kun jättää yöksi rasvaamatta.

        Itselläkin teininä ei paljoa iho-ongelmia kunnes päälle parikymmisenä BUM, aknea iski päälle. Käytän apteekin ACO SPOTLESS DAILY FACE WASH puhdistukseen, NEUTROGENA V/C OILFREE MOISTURISER kosteuttamaan ja paikallishoitona vielä BASIRON AC 5 % GEELI joka vaikutusajan jälkeen huuhdellaan pois. muutaman kuukauden olen käyttänyt ja on ollu apua akneen. Ongelmana vielä kuitenkin hankalat ihohuokoset jotka tukkeutuvat, olen harkinnut mineraalimeikkeihin vaihtamista.. Ilmeisesti couperosaihon voisin itselle diagnosoida. olisipa joku apu noihin laajentuneisiin huokosiin!


    • minä vaan

      Kurkun viipaleet supistavat ihohuokosia

      • kokeile toimiiko

        Jossain keskusteluissa näin osoitteen verkkokosmetologi sivuille kysy sieltä tai mene käymään kasvohoidossa. Nämä maallikoiden neuvot on niin moninaisia.
        Itse sekaihoisena kolmekymppisenä olen saanut hyvän avun Dermalogican MediBac tuotteista niissä ei ole mineraalirasvoja. Ne ei myöskään kuivata ja minulla on taas Cliniquesta se kokemus ettei sen surkeampia tuotteita voi olla. Ihoni kuivui ihan koppuraksi ja silloin vasta huokoset isoina mollotti.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      150
      6478
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      32
      2322
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      187
      2099
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1343
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      89
      1286
    6. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      73
      1077
    7. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      1047
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      25
      987
    9. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      44
      951
    10. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      10
      858
    Aihe