Ihana downshifting!

työtön sinkku

Ihanaa olla työtön! Ei mistään stressiä ja saa käyttää päivänsä niin kuin haluaa, valvoa myöhään ja nukkua aamuisin pitkään.

Töissä oli kamala stressi ja suorituspaine koko ajan ja viikonloppuisinkin sai usein paiskia töitä, illoista puhumattakaan. Jatkuvia palavereita ja ylitöitä ja uusia vaatimuksia johdolta. Rahaa tuli mukavasti, mutta jatkuvasti oli väsynyt. Palkasta ei voinut eikä ehtinyt nauttia.

Nyt käytän kertyneitä säästöjä ja nautin liiton korvausta. Huomaa, että pärjää paljon vähemmällä kuin luulin. Elämisen laatu parani kertaheitolla. Ei ole kiirettä töihin.Ihanaa!

Työttömyys ei tosiaankaan ole loppu elämälle vaan uuden elämän alku. Nyt voisi jopa alkaa etsiä kumppaniakin, kun vihdoinkin on aikaa!

12

278

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • toinen työtön

      Näin on juu!
      Elämästä kannattaa muistaa nauttia!
      Elämä ei ole vain työtä ja muiden mielistelyä ja pomojen käskyjen vastaanottamista ja työkavereiden paskapuheiden kuuntelua tai urakkatöiden tekemistä saati kellokortin lyömistä.

      Muista nyt nauttia! niin minäkin teen.
      Töihin menen kun sopiva pesti löytyy.

    • M.

      Mulla on ihan sama tilanne. Perusperiaate on, että enemmän aikaa, vähemmän roinaa. Eihän tässä nyt koko elämän ajan ole aikeissa olla työttömänä, mutta paljolti riippuu itsestä miten sen työttömyyden tuoman ajan käyttää hyväksi. Mä ainakin täydennän opintojani ja etsin rauhassa sitä uutta mahdollista työpaikkaa. Rahaa tulee vähemmän, mutta elintaso muuten on kasvanut ihan mielettömästi!

    • m36-INTJ

      Tällaisia olenkin odottanut, tervetuloa mukaan makeaan elämään =) Tosin itse en kyllä mitään vakituista työtä ole koskaan viitsinyt edes tehdäkään. Olen aika ennakoiva luonne, tiesin etten viihtyisi töissä koskaan. Mutta ei se mitään, kohta monet ovat kuitenkin työttömiä. Tässä vaan odottelen.

    • yrittäjä.

      Loiset downshiftaavat ja ahkerat maksavat viulut. Kova työnteko oli ennen kunniassa, nykyään halutaan saada kaikki ilmaiseksi.

      • alyn_haamu

        Kun sillä työnteolla ei saa muuta kuin vitutuksen.


      • Kisukissa
        alyn_haamu kirjoitti:

        Kun sillä työnteolla ei saa muuta kuin vitutuksen.

        Miauuu! Ruokaa!!


      • alyn_haamu
        Kisukissa kirjoitti:

        Miauuu! Ruokaa!!

        Ei tipu! Mene metsästämään hiiriä.


      • En ole ikinä nostanut työttömyystukea, vaikka en ole käynytkään töissä. Tosin valtio on minulle velkaa noin 35 000 € kaikista epäreiluista perintöveroista ja myyntivoittoveroista, joissa ei ole päätä eikä häntää. Verotetaan jo usean kertaan verotettua omaisuutta.


    • sir_von_baughen

      jooo,ei siinä mitään jos homma pysyy hanskassa ettei tule "elämätapatyötön " joka vain loisii yhteiskunnan rahoilla.Sellaiset vois potkia mun puolesta Venäjälle missä ei pahemmin nähdä tukia tms.
      Ja ap:lle tiedoksi että on olemassa sellaisiakin työpaikkoja joissa pärjää ihan 8h/päivä.Ei tarvitse elää laidasta toiseen

    • 15+7

      Kuulostaa tosi hyvältä.
      En ymmärrä ihmisiä jotka eivät pysty nauttimaan lomista tai työttömyydestä tyyliin "mitä sitä sitten tekisi". Ihan kuin työnteko olisi se ainut tekeminen, miten joku voi nauttia työnteosta? Varmaan jos heille tarjoaisi rahaa ilman työntekoa niin olisivat vain pettyneitä :D
      Harrastukset pitäisi olla se elämänsisältö eikä työ..

      • Kyllä työ on

        elämän sisältö. Se tuo leivän pöytään. Harrastusten ei pidä koskaan antaa mennä työn ohi.


    • Kansantalous

      ei kasva makaamalla ja kasvua me juuri nyt tarvitsemme. Jyrkkä ei downshift-villitykselle

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      3
      2721
    2. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      106
      2521
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      4
      2239
    4. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      44
      1855
    5. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1443
    6. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      14
      1433
    7. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      176
      1155
    8. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      101
      1134
    9. Persu ajoi autoa

      Ajoi lapsen yli https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/597a7468-3d1d-455e-bed2-21c1efc31ac1
      Perussuomalaiset
      20
      1043
    10. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      81
      938
    Aihe