Vain

Terve!

Nyt, kun golf-kausi on aluillaan haluaisin avata keskustelun, joka koskee lähinnä alkajia mutta miksei jo kokeneempiakin.

Monet aloittelijat Greengard-kortin saatuaan (varsinkin jos on porukka) alkavat mailaa puristellen kilpailla tasoituksen tiputtamisesta. Ensimmäisenä haluan sanoa, että

1)olkaa rehellisiä itsellenne ja palauttakaa vain kortit, jotka on todellakin pelaamalla saatuja.

2) Käykää välillä seuranne järjestämissä kilpailuissa, niissä jos missä näkee sen oman todellisen osaamisen ja siellä oppii monta kertaa hyvin sääntöjä. Kilpailuissa lasketaan kaikki ja silloin voidaan kysyä sinunkin mielipidettäsi, joten joudut skarppaamaan.

3) Aina on mukavempaa pelata joko samalla tasoituksella pelaavien tai hieman parempien kanssa.

4) Laadi itsellesi selvä suunnitelma jokaiselle reiälle miten pelaat. Esim PAR 4 väylällä (keskimääräistä pitempi), joka kaartaa lopussa hieman vasemmalle: Lyön avauksen varmasti keskelle väylää (En edes ajattele sitä, että toisella on päästävä päälle). Kakkosen lyön varmasti mutkaan sillä tavalla, että pääsen chippaamaan greenille. Kolmannen chippaan greenille. neljännen puttaan niin jotta saan sen varmasti viidennellä sisään. Viides sisään. Tällöin on saatu bogey!, joka on paljon parempi kuin mitä seuraavassa...

Aloittelija ja miksi ei vähän kokeneempi ajattelee monta kertaa, että avaampa täysillä jos vaikka onnistuisi. Vedetään takapuolesta ja yksi kymmenestä ehkä onnistuu. Pallo on joko Outissa, metsässä tai mahdollisessa sivuvesiesteessä. Tällöin avaat joko uutta tai kakkosen sijaan lyöt kolmatta. Aloittelijana on turha yrittää lyödä esim. PAR4:lla kakkosia päälle. Varmasti vaan greenin eteen. Pitkiä putteja on turha yrittää reikään, varmasti vaan reiän lähelle niin ei tule sellaisia edestakaisin tilanteita ja kolmen-neljän putin greenejä....ja tasoitus laskee varmasti nopeammin.

Kun sitten alkaa tuntua, että pystyy noudattamaan suunnitelmaa niin voi alkaa miettiä missä kohtaa voisi ruveta vähentää lyöntejä. Rauhallisella pelillä kehittyy parhaiten ja liikeradat jäävät paremmin selkäytimeen.

Ja kuuntele aina tarkasti mitä "kokeneemmat" pelaajat sinulle sanovat tai opettavat. Itselleni siitä on ollut todella paljon hyötyä. Ja jos lyöntisi ei ole oiken kohdallaan niin katso noilta kokeneemmilta mallia ihan vaikka että kuinka ne pitää käsiään jne.

Ja muistakaa aina korjata jälkenne se on jos mikä toisten pelaajien huomioon ottamista.

HYVÄÄ GOLF-KESÄÄ KAIKILLE PALSTAN LUKIJOILLE
2260
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tunnistin itseni noista aloittelijan kunnianhimoista. Olipas hyviä vinkkejä! Otan niistä vaarin =)
¨Kiitos.

Äänestä

Mielestäni kyllä! siksipä lisäisin noihin hyviin vinkkeihin vielä sen, että siellä väylällä liikuttaisiin reippasti - ei tarvitse tietenkään juosta mutta ripeästi liikkumalla myös rasvat palavat vyötäröltä:)

Tiiauspaikalla olisi maila valmiina kun oma vuoro tulee samaten griinillä voi puttilinjat katsoa jo etukäteen. Pisteet / lyönnit lasketaan vasta seuraavalla tiiauspaikalla. Eli ei jäädä viheriölle tai sen viereen miettimään, että mitenkäs ne lyönnit menikään...
Näin pelin rytmi säilyy parempana ja joskus aika ruuhkaisetkin kentät vetävät paremmin. Seurataan edelläolevia ja takaa tulevia ryhmiä, ettei olla kentällä tukkona tai myöskään paukutella edellämenevien kantapäille. Etiketin mukaan...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hyvillekkö? kirjoitti:

Terve!

Nyt, kun golf-kausi on aluillaan haluaisin avata keskustelun, joka koskee lähinnä alkajia mutta miksei jo kokeneempiakin.

Monet aloittelijat Greengard-kortin saatuaan (varsinkin jos on porukka) alkavat mailaa puristellen kilpailla tasoituksen tiputtamisesta. Ensimmäisenä haluan sanoa, että

1)olkaa rehellisiä itsellenne ja palauttakaa vain kortit, jotka on todellakin pelaamalla saatuja.

2) Käykää välillä seuranne järjestämissä kilpailuissa, niissä jos missä näkee sen oman todellisen osaamisen ja siellä oppii monta kertaa hyvin sääntöjä. Kilpailuissa lasketaan kaikki ja silloin voidaan kysyä sinunkin mielipidettäsi, joten joudut skarppaamaan.

3) Aina on mukavempaa pelata joko samalla tasoituksella pelaavien tai hieman parempien kanssa.

4) Laadi itsellesi selvä suunnitelma jokaiselle reiälle miten pelaat. Esim PAR 4 väylällä (keskimääräistä pitempi), joka kaartaa lopussa hieman vasemmalle: Lyön avauksen varmasti keskelle väylää (En edes ajattele sitä, että toisella on päästävä päälle). Kakkosen lyön varmasti mutkaan sillä tavalla, että pääsen chippaamaan greenille. Kolmannen chippaan greenille. neljännen puttaan niin jotta saan sen varmasti viidennellä sisään. Viides sisään. Tällöin on saatu bogey!, joka on paljon parempi kuin mitä seuraavassa...

Aloittelija ja miksi ei vähän kokeneempi ajattelee monta kertaa, että avaampa täysillä jos vaikka onnistuisi. Vedetään takapuolesta ja yksi kymmenestä ehkä onnistuu. Pallo on joko Outissa, metsässä tai mahdollisessa sivuvesiesteessä. Tällöin avaat joko uutta tai kakkosen sijaan lyöt kolmatta. Aloittelijana on turha yrittää lyödä esim. PAR4:lla kakkosia päälle. Varmasti vaan greenin eteen. Pitkiä putteja on turha yrittää reikään, varmasti vaan reiän lähelle niin ei tule sellaisia edestakaisin tilanteita ja kolmen-neljän putin greenejä....ja tasoitus laskee varmasti nopeammin.

Kun sitten alkaa tuntua, että pystyy noudattamaan suunnitelmaa niin voi alkaa miettiä missä kohtaa voisi ruveta vähentää lyöntejä. Rauhallisella pelillä kehittyy parhaiten ja liikeradat jäävät paremmin selkäytimeen.

Ja kuuntele aina tarkasti mitä "kokeneemmat" pelaajat sinulle sanovat tai opettavat. Itselleni siitä on ollut todella paljon hyötyä. Ja jos lyöntisi ei ole oiken kohdallaan niin katso noilta kokeneemmilta mallia ihan vaikka että kuinka ne pitää käsiään jne.

Ja muistakaa aina korjata jälkenne se on jos mikä toisten pelaajien huomioon ottamista.

HYVÄÄ GOLF-KESÄÄ KAIKILLE PALSTAN LUKIJOILLE

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu