En tiedä, olenko huono ihminen vai vain heikko. Mies, jota pidin ystävänäni, haluaa nyt irtisanoa koko ystävyyden. Olemme tunteneet vajaan vuoden. Hän on velkainen, työtön jne. Minä kiskuttelen pienillä tuloilla. Olen antanut hänelle lahjoja, jotka ovat aivan suhteettomia tuloihini. Yli tuhannen euron ulkomaanmatka ja kaikkea muuta. Hän ei muistanut edes kortilla syntymäpäivänäni. Oman syntymäpäivänsä edellä oli kyllä taas esittämässä toivomuksia, mitä hänelle pitäisi antaa lahjaksi.
Hän voisi auttaa minua monella tavalla. Rahaa häneltä ei kuluisi, hiukan aikaa vain. Eipä vaan passaa. Sen sijaan hän haluaa nyt irtisanoutua pois ystävyydestämme / suhteestamme. Ei vastaa viesteihin, eikä minulla ole varaa soittaa hänelle.
Minun ongelmani on se, että painiskelen nyt kysymyksen kanssa: haluan kostaa. Toisaalta haluan voittaa kostonhaluni ja antaa hänen painua historiaan hellyydellä. Toisaalta voin tuskin vastustaa kiusausta ilmiantaa hänen matkustelunsa sossulle. Hän joutuisi maksamaan tuet takaisin matkansa ajalta ja saisi ehkä sakkojakin. Mitä mieltä te olette, näyttääkö tämä dilemma, että olen juuri sellainen 'ystävä', josta kannattaakin päästä mahdollisimman pian eroon (kun alkaa näyttää siltä, että kaikki mahdollinen hyöty on revitty irti), vai ihan ok ihminen, koska edes ponnistelen ollakseni korkeamielinen, vaikka suututtaa?
Pidän siitä miehestä edelleen.
Toivon rehellisiä mielipiteitä. Haukkujakin, jos siltä tuntuu. Ei ole ketään, jolle puhua. Ystävä jätti.
Hän voisi auttaa minua monella tavalla. Rahaa häneltä ei kuluisi, hiukan aikaa vain. Eipä vaan passaa. Sen sijaan hän haluaa nyt irtisanoutua pois ystävyydestämme / suhteestamme. Ei vastaa viesteihin, eikä minulla ole varaa soittaa hänelle.
Minun ongelmani on se, että painiskelen nyt kysymyksen kanssa: haluan kostaa. Toisaalta haluan voittaa kostonhaluni ja antaa hänen painua historiaan hellyydellä. Toisaalta voin tuskin vastustaa kiusausta ilmiantaa hänen matkustelunsa sossulle. Hän joutuisi maksamaan tuet takaisin matkansa ajalta ja saisi ehkä sakkojakin. Mitä mieltä te olette, näyttääkö tämä dilemma, että olen juuri sellainen 'ystävä', josta kannattaakin päästä mahdollisimman pian eroon (kun alkaa näyttää siltä, että kaikki mahdollinen hyöty on revitty irti), vai ihan ok ihminen, koska edes ponnistelen ollakseni korkeamielinen, vaikka suututtaa?
Pidän siitä miehestä edelleen.
Toivon rehellisiä mielipiteitä. Haukkujakin, jos siltä tuntuu. Ei ole ketään, jolle puhua. Ystävä jätti.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Olet antanut lahjoja ystävänä. Jos hän ei halua olla oikea ystävä, maksakoon takaisin antamasi lahjat.
Sossulle ilmoittaminen kuulostaisi aika ilkeältä, vaikka ymmärrän tunteen. En tiedä, mitä itse tekisin. Miltä sinusta itse tuntuisi sen jälkeen? Kestäisikö koston riemu kauan? Katumisesta ei olisi sitten apua. Ehkä on parempi antaa itsensä lauhtua ensin ja sitten vasta päättää, mitä tekee, ettei tule liikaa rumihia.
Minulla ainakin on kostofantasioita silloin kun tuntee tulleensa kaltoin kohdelluksi. Monta kertaa, kun minulle on mielestäni tehty tai sanottu ilkeästi, en ole reagoinut ainakaan omasta mielestäni juuri kuinkaan, joskus kyllä reagoin, mutta yleensä hyvin tuntemalleni henkilölle, josta ei seuraa sen enempää.
kosto on alhainen vaisto, mutta inhimmillinen.
Kosto on teko, jonka tekijä pyrkii vahingoittamaan joko suoraan tai epäsuoraan henkilöä, jonka hän joko katsoo aiheuttaneen hänelle vääryyttä tai kohdelleen häntä epäoikeudenmukaisesti.
Kosto on puolustautumisen keino, jolla varmistetaan, ettei toisen hetkellisesti saavuttama voitto muutu pysyväksi tavaksi alistaen käyttää hyväksi häviäjää.
Niin, inhimillistä, mutta tosiaan alhaista. Yirtän nousta sen yläpuolelle. Ehkä voin oppia jotain tästäkin. Ainakin sen, ettei ihmissuhteiden epäonnistuminen aina ole minun syyni. Toisessa voi olla enempi vikaa. Jokin sai silti minut valitsemaan hänet monien joukosta. Miksi? Täyttikö hän jonkin alitajuisen tarpeen? Oppimisen tarpeen?
Hoivakiintynyt on vakuuttunut omasta kaikkivoipaisuudestaan ja merkityksestään. Hän on pienestä saakka tottunut hoitamaan muita tunteakseen itsensä tarpeelliseksi. Hän valitsee kumppanikseen usein hoivattavan, jota voi muovata.
Väärin arvattu. En ole ollenkaan hoivaluonne, kaukana siitä. En ole koskaan ollut. Lahjoja kyllä olen antanut ja saanut. Yleensä se on ollut molemminpuolista, mutta tässä suhteessa ei. Jotain patologista tässä varmaan on, mutta sinun arvauksesi ei osunut oikeaan.
Oletko siis itse nainen vai mies, kyseessä romanttinen vai puhdas ystävyyssuhde?
Olen huomannut, että jos on liian ystävällinen ja antaa toiselle liikaa, toiset eivät arvosta sinua lainkaan, päinvastoin alkavat halveksumaan. Kaiketi pitävät liian avuliasta ja anteliasta henkilöä jonkinlaisena epätoivoisena liehakkona ja nuoleskelijana, jota kuuluu kohdella kynnysmattona.
Luultavasti osasyynä voi olla myös jonkinlainen kateus, kun näkee toisen hyvyyden kontrastina oman alhaisuutensa, eikä sitten kestä nähdä totuutta itsestään ja itsekkyydestään tämän "kirkasotsan" hyvyyden häikäisevässä valossa.
Itsellä kanssa raivostuessa kyllä on kostofantasioita. Prosessoin raivoni ja kostonhaluni aikani pyöritellessäni näitä päässäni. En ole kostoja toteuttanut, sillä niiden suunnittelu riittää paineiden purkuun ja parin päivän päästä viimeistään lepyn.
Itseäni AINA auttaa, kun pyydän Jumalalta voimaa, kykyä ja halua antaa anteeksi ja pyydän Jeesusta ottamaan myös vihani, katkeruuteni ja kostonhaluni pois. Auttaa mielettömän paljon!
Tsemppiä! Muista ettei hän ole ystävyytesi arvoinen, joten hyvä vain, että näytti todellisen karvansa ja pääsit moisesta loisesta eroon!
Ikävämpi se olisi ollut vasta vuosien kuluttua pitkään jatkuneen kuppaamisen ja hyväksikäytön jälkeen havahtua huomaamaan, että se henkilö, jota pidit ystävänäsi olikin vain harhakuva ja oikeasti jotain ihan muuta.
Ei ei, annoin aivan väärän kuvan. Ei hän ole hyväksikäyttäjä, vaikka onkin ottanut vastaan lahjoja. Hän olisi ihan yhtä hyvin voinut antaa lahjat ja minä vastaanottaa, jos taloudellinen tilanteemme olisi olleet toisinpäin. En tiedä, miksi hän haluaa lopettaa suhteemme (olen siis nainen ja kyllä meillä oli ainakin aluksi hyvinkin romanttiset aikeet, vaikka kyllä minulle ystävyyskin riittäisi, ehkä). Olen kuulemma liian vaikea. Hassu juttu on se, että hänkin on vaikea. Olemme hyvin samanlaiset. Minusta se juuri on mahtava pohja ihanalle ystävyydelle. Miten saisin hänet näkemään sen?
Minulla ei ole uskonnollisia näkemyksiä. Uskon (jos se on oikea sana) siihen, että kaikki on lopulta vain energiaa ja olemme ehkä osa jotain suurta kokonaisuutta. Yritän lähettää hänelle täältä kaukaa rakastavia ajatuksia. Jos se auttaa, uskon sitten yhä vankemmin kvanttifysiikkaan. Se lohduttaa minua, kun ajattelen, että minunkin ajatukseni vaikuttavat maailmankaikkeuteen. Voin parantaa omaa nurkkaani tai olla syöpäpesäke. Haluaisin oppia levittämään rakkautta. Ystävän kanssa se olisi helpompaa. Hän vaan teilasi kaikki minun uskomukseni. Omat uskomuksensa sitten muka olivat tieteellisiä ja niitä ei saanut kyseenalaistaa. Minusta kaikkea, jopa minun asenteitani, saa kyseenalaistaa, kunhan se tekee toista kunnioittaen.
Hän on hieno ihminen. Ehkä erehtyvä. Ehkä hiukan itsekeskeinen. Ehkä hiukan lapsellinen. Ihan niin kuin minä. Ihana!
Anna hänelle tilaisuus maksaa lahjasi takaisin sinulle. Se voi saada hänet arvostamaan ystävyyttänne. Se on totta, lahjoja ei aina osaa arvostaa. Tai paremminkin, kannattaa antaa pieniä lahjoja, koska niitä arvostetaan suurin piirtein yhtä paljon kuin kalliita. Tarkoitus on, mikä merkitsee, ei lahjan arvo.
Eikö lahjat anneta toisille pyytteettömästi??
Mielestäni lahjan takaisin pyytäminen ja kostaminen ei ole inhimillistä.
Ymmärrän, että sinuun sattuu hänen ratkaisunsa.
Rakkautta on antaa toisen mennä, jos se on hänen ratkaisunsa.
Negatiivisella ajattelulla hän ei palaa.
Ja kostamalla saat itselles ja hänelle pahaa oloa. Silloin et aidosti hänestä välitä, jos sellaiseen ryhdyt. Ihmisiä ei vaan voi omistaa ja kontrolloida.
Mitä oikein kostaisit hänelle, lahjat olet antanut omasta halustasi (ihmistä ei voi ostaa) ja sitten vielä harkitset joitakin ilmiantoja "sossuun" muka kostat, kostatko ihmiselle sitä että hänen tunteensa eivät ole sinua kohtaan niin kun luulit. Anna hänen mennä ja lahjat jotka olet antanut, mitä itua olisi niitä takaisin pyytää, lahja on lahja silloin kun se annetaan eikä mikään kiristys kapula suhteessa että kun et kerran välitä minusta niin otampa lahjani takaisin. Hommaa uusi suhde ihmisen kanssa joka välittää sinusta oikealla tavalla ja lopeta turha lahjominen, se ei anna toivomaasi tulosta. Kai käsität että itse lahjallasi houkuttelit hänet matkalle ja nyt sitten olet jo valmis ilmoittamaan.joten ei se sinunkaan rakkautesi ollut niin aitoa------vai