Atkinsin dieetti tekee juuri sen minkä lupaa

Atkinsin dieetti oli samaan aikaan vaihtoehtohypoteesin äärimmäinen ilmentymä ja rasva-hiilihydraattiväittelyn taistelutanner seuraavien vuosien aikana. Kolmenkymmenen vuoden puoskarisyytösten jälkeen ylipainoasiantuntijat ovat huomanneet hankalaksi jättää huomiotta käytännön todistusaineiston siitä, että Atkinsin dietti tekee juuri sen minkä lupaa. Tarkastellaanpa esimerkkinä Albert Stunkardia. Hän on yrittänyt hoitaa ylipainoisia puolen vuosisadan ajan, mutta hän kertoi saaneensa Atkins-herätyksen vähän aikaa sitten, kun hän sai selville sairaalansa radiologin pudottaneen painoa 30 kiloa Atkinsin dieetillä. ”Kaikki nuoret miehet näyttivät olevan Atkinsin dieetillä”, hän sanoo. ”Niinpä päätimme tutkia asiaa”. Kun kysyin 30 vuotta sitten Stunkardilta onko hän, tai kukaan hänen kollegoistaan harkinnut tutkivansa Atkinsin dieettiä, vastaus oli kielteinen: Atkinsia pidettiin ääliönä, joka oli vain keksinyt tavan tehdä helppoa rahaa. ”Tämä ei rohkaissut ihmisiä ottamaan Atkinsia riittävän vakavasti jotta asiaa olisi kannattanut tutkia.”
1284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kun ihmisen ainnenvaihdunta o epäkunnossa ja jos se sattuu olemaan epäkunnossa hiilihydraattien kanssa niin silloin kenties Atkins auttaa. Se ei silti tarkoita että Atkins auttaisi kaikkia tai että se olisi edes terveellinen. Vitamiinilisiä ainakin popsivat Atkinsilaiset koska ilman niitä kuuri menee niin tolkuttoman tarkaksi hiilarimäärä/vitamiinitarve-tasapainoiluksi ettei monikaan viitsi sitä tehdä vaan mielummmin nappaa ne tehdastekoiset vitamiinipillerit purkista.

Ravitsemuksellisesti Atkinsia ei pidetä kovin terveellisenä mutta on vaan niiin että näillä mainituilla aineenvaihduntahäiriöisillä laihtumisen hyödyt ovat kuitenkin suuremmat kuin Atkinsin tuomat haitat.

Lihavia on paljon ja melkoinen osa heistä on yrittänyt laihtua onnistumatta siinä. Jos lihavuus johtuu jostain muusta kuin hiilihydraattiaineenvaihdunnan häiriöistä ei Atkinsilla laihduttaminen onnistu. Jos onnistuisi niin miksi he sitten edelleen ovat lihavia? Vastaapa tähän sinä joka väität että Atkins toimii aina ja kaikilla.

Äänestä

Atkins-low crb-VHH-LCHF jne. toimii suurimmalla osalla. Se että on i selviö että se ei toimi kaikilla on häirikköjen keppihevonen. Erilaiset sairaudet esim. tetkevät omia temppujaan.

Vitamiini ja mineraali saanti tutkittiin aikanan ja sen kummempaa vajetta kuin muillakaan ruokavalioilla ei havaittu. Luuletko että joka nurkalla löytyvät terveyskaupat on Atkinsilaisia vartem

"Jos lihavuus johtuu jostain muusta kuin hiilihydraattiaineenvaihdunnan häiriöistä ei Atkinsilla laihduttaminen onnistu."

Ihan ikioma teoriasi jota et pysty vahvistamaan millään lailla.

Siinä vastausta sinulle joka väität kuten häirikön kuuluukin.

Äänestä
  • Atkins ei toimi kuin harvalla. Jos se toimisi niinkuin väität ei kukaan olisi lihava vasten tahtoaan.

    "...tutkittiin aikanan ja sen kummempaa vajetta..."
    Ehkei tuossa tutkitussa VHH:ssa niitä puutteita löytynytkään kun siinä tasapainoiltiin mikrometrintarkasti siinä hiilihydraattimäärä/vitamiinimäärä-tasapainovaa'alla mutta hyvin harva viitsii moiseen rumbaan ryhtyä vaan ottaa mielummin vitamiinit purkista. Näin tapahtuu ja se on helppo todeta jos lukee karppisivuja ja onhan tälläkin palstalla juttu VHH-Matista joka syö kourallisen lisävitamiineja päivittäin sekä V. Keskinen joka sairastui VHH:lla ja korjasi tilanteen lisävitamiineila.

    Vaikkei ne terveyskaupat pelkästään Atkinsin ansiosta elä niin ainakin ne ovat kiitollisia Atkinsille.

    "Siinä vastausta sinulle...."
    Kaikenlaista liirumlaarumia laskettelit mutta et sitten vastannut siihen mitä kysyttiin:
    miksi on edelleen lihavia jos Atkins toimii takuuvarmasti ja on huomaamattoman helppo toteuttaa? Turha sanoa etteivät he tiedä Atkinsia, kaikki lihavat tietävät Atkinsin dieetin.

    Vai onko pelkästään minun teoriani se että on lihavia, että oikeasti heitä ei ole? Sekö minun pitäisi vahvistaa? Vai mikä?

    Äänestä

"Kaikenlaista liirumlaarumia laskettelit mutta et sitten vastannut siihen mitä kysyttiin:
miksi on edelleen lihavia jos Atkins toimii takuuvarmasti ja on huomaamattoman helppo toteuttaa? Turha sanoa etteivät he tiedä Atkinsia, kaikki lihavat tietävät Atkinsin dieetin."

kunhan ylipainoiset edes tietäisivät kolmen makron olemassa olon, ja jospa pystyisivät ne nimeämään.

väite että kaikki tuntisivat atkinsin dietin on kyllä huuhaata. minä en ainakaan ole sen saloihin perehtynyt.

minulle riittää kun jätän hiilihydraatit pois, paitsi ne jotka tulevat kasviksista vihanneksista ja täysrasvaisista maitotuotteista.

rasvaa tulee lihasta ja kalasta, täysrasvaiset maitotuotteet sisältävät voin.

öljyillä en ole ruokiani liiemmin pilannut.

Äänestä
  • Vai kolmen makron? Elikkä siinä kerrot että VHH on niin vaikeaselkoinen kuuri että kolmen makron tiedon puuttuminen ei mahdollista VHH:n käyttämistä.

    Ja sitten vielä myönnät että Atkinsissa on sellaisia "saloja" joihin pitää erityisesti perehtyä jotta pystyisi sitä käyttämään.

    Ilmeisesti nämä salat ovat todella vaikeita selvittää koska aivan varmaa on että 98% laihduttajista tuntee Atkinsin dieetin nimeltä ja kun sen tietää niin lisätietoa on luulisi olevan helppo löytää nykyisin. Mutta niitä salojajan on vaikea selvittää, ja sen takia Atkins onkin niin vaikea toteuttaa.

    Olet juuri osoittanut että Atkinsin dieetti on vaikea dieetti davalliselle dallaajalle, täynnä salaisuuksia ja mystiikkaa.

    Äänestä

äläpä vääristele, lue jos osaat, yritä ymmärtää, yritä joskus ymmärtää mitä on kirjoitettu. ehkä mahdoton tehtävä mutta yritä.
ei VHH ole vaikeaselkoinen, vain sinä joka on trolli haluat sen sanoa niin koska sinun tehtäväksesi on annettu sotkea keskustelua, terveisiä pomollesi, typerälle pomollesi. vain typerillä pomoilla on kyvyttömiä alaisia.

böndejä kaikki, onko siellä lisääkin kaltaisiasi böndejä. ei älä enää vastaa uskon sen kyllä.

Äänestä
  • VHH ei ole selkeä ja helppotajuinen, kuten itse sanoit. Älä itse vääristele omia puheitasi. Turha yrittää pseudotietelliseen tyyliin peitellä sitä asiaa henkilökohtaisuuksilla.

    Äänestä

trolli mikä trolli,mutta ole huomenna virkaaikaan valmiina ottaamaan lisää trollausohjeita typerältä pomoltasi, pystymättä kuitenkaan parempaan valehtelussasi. voihan kaikki viestit lukea aika ja asiajärjestyksessä.

todella on hempuleihin käsiin uskottu vääntely ja väärän tiedon levitys jota yrität, mutta näyttää jäävän yritykseksi, ja säälittäväksi sellaiseksi.

Äänestä
  • Heh heh hee, siinä meni VHH:laiselle jauhot suuhun. Vituttaako?

    Äänestä

valitan en syö mjnkäälaisia viljatuotteita, että se niistä jauhoista, oliko muuta jolla haluat itseäsi munata

Äänestä
  • No nyt söit suun täydeltä, heh heh! Kerro kumpi vituttaa enemmän, hölmöily jolla osoitit tyhmyytesi tai VHH:lla oleminen.

    Äänestä

mikään mihin osallistut ei hetkauta, varo kuitenkin ettei käämisi pala kun virt(s)aa näyttää olevan noin paljon

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Heh ! kirjoitti:

Atkinsin dieetti oli samaan aikaan vaihtoehtohypoteesin äärimmäinen ilmentymä ja rasva-hiilihydraattiväittelyn taistelutanner seuraavien vuosien aikana. Kolmenkymmenen vuoden puoskarisyytösten jälkeen ylipainoasiantuntijat ovat huomanneet hankalaksi jättää huomiotta käytännön todistusaineiston siitä, että Atkinsin dietti tekee juuri sen minkä lupaa. Tarkastellaanpa esimerkkinä Albert Stunkardia. Hän on yrittänyt hoitaa ylipainoisia puolen vuosisadan ajan, mutta hän kertoi saaneensa Atkins-herätyksen vähän aikaa sitten, kun hän sai selville sairaalansa radiologin pudottaneen painoa 30 kiloa Atkinsin dieetillä. ”Kaikki nuoret miehet näyttivät olevan Atkinsin dieetillä”, hän sanoo. ”Niinpä päätimme tutkia asiaa”. Kun kysyin 30 vuotta sitten Stunkardilta onko hän, tai kukaan hänen kollegoistaan harkinnut tutkivansa Atkinsin dieettiä, vastaus oli kielteinen: Atkinsia pidettiin ääliönä, joka oli vain keksinyt tavan tehdä helppoa rahaa. ”Tämä ei rohkaissut ihmisiä ottamaan Atkinsia riittävän vakavasti jotta asiaa olisi kannattanut tutkia.”

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu