Aikanaan minulla on ollut kavereita. Olen ollut onnekas ja muutama ystäväkin on löytynyt. Muuttamisen jälkeen osa on karsiutunut sellaisiksi että joskus kirjoitellaan jos muistetaan.
Nykyisin olen usein yksinäinen ja syy on vähän hämärä. Tiedän kyllä ihmisiä joilla on samoja kiinnostuksenkohteita ja luulisi että yhteistä tekemistä ja juteltavaa löytyisi. Jotenkin tuntuu etten osaa oikein luottaa tarpeeksi että tutustuisin keneenkään.
Tuntuu että aina kun kiinnostun ihmisestä niin pian, avoin kun olen, aletaan puhua syvemminkin asioista. Samalla löytyy se ihmisen itsekäs puoli jota en kiitos muutamien elämäni paskojen kokemusten takia jaksaisi enää ihan koko ajan.
Tuntuu että minusta kaivataan lähinnä kuuntelevaa korvaa kun elämä potkii päin näköä. Apu ja neuvot kelpaa aina. Silloin kun itse olisin avun tarpeessa ei jakseta tai viitsitäkään samalla lailla.
Yhteiset tekemisetkin menee vähän niin että silloin vaan jos toista osapuolta sattuu asia kiinnostamaan eikä parempaa seuraa löydy. Olenko ainoa joka lähtee toisinaan myös ns. ystävyys velvoittaa periaatteella? Joskus on hauskaa joskus ei. Monta uutta kiinnostustakin on näin löytynyt. Yksipuolisena vaan ikävää pitemmän päälle.
Onko kellään vastaavia tunteita, kokemuksia tai ASIALLISIA neuvoja miten kannattaisi toimia ettei vallan yksin jäisi tai muuttuisi itsekin itsekkäämääksi annetun mallin mukaan?
Nykyisin olen usein yksinäinen ja syy on vähän hämärä. Tiedän kyllä ihmisiä joilla on samoja kiinnostuksenkohteita ja luulisi että yhteistä tekemistä ja juteltavaa löytyisi. Jotenkin tuntuu etten osaa oikein luottaa tarpeeksi että tutustuisin keneenkään.
Tuntuu että aina kun kiinnostun ihmisestä niin pian, avoin kun olen, aletaan puhua syvemminkin asioista. Samalla löytyy se ihmisen itsekäs puoli jota en kiitos muutamien elämäni paskojen kokemusten takia jaksaisi enää ihan koko ajan.
Tuntuu että minusta kaivataan lähinnä kuuntelevaa korvaa kun elämä potkii päin näköä. Apu ja neuvot kelpaa aina. Silloin kun itse olisin avun tarpeessa ei jakseta tai viitsitäkään samalla lailla.
Yhteiset tekemisetkin menee vähän niin että silloin vaan jos toista osapuolta sattuu asia kiinnostamaan eikä parempaa seuraa löydy. Olenko ainoa joka lähtee toisinaan myös ns. ystävyys velvoittaa periaatteella? Joskus on hauskaa joskus ei. Monta uutta kiinnostustakin on näin löytynyt. Yksipuolisena vaan ikävää pitemmän päälle.
Onko kellään vastaavia tunteita, kokemuksia tai ASIALLISIA neuvoja miten kannattaisi toimia ettei vallan yksin jäisi tai muuttuisi itsekin itsekkäämääksi annetun mallin mukaan?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Keskustelutilanteissa se "tila" puhumiseen pitää ottaa, muuten jää armotta aina muiden löpinän alle siihen passiivisen kuuntelijan rooliin. Hyviä kuuntelijoita käytetään aina hyväksi, se on inhimillistä, varsinkin täällä Pohjolassa, jossa ei ole helppoa ylipäätään tutustua kehenkään.
Sama ystävyyden kanssa.
Hyvien ystävien seuraa tulee hakea aktiivisesti juuri silloin kun heitä tuntee tarvitsevansa, oli sitten hyvä tai huono aika. Siitä sen tosiystävän erottaa, että hän todellakin on saatavilla myös silloin kun itse ei tarvitse seuraa.
Osa ihmisistä ei edes ymmärrä mitä kaikkea käsite "ystävyys" pitää sisällään. Heillä itsellään on ehkä estoja ja rajoitteita, jotka suorastaan estävät todellisen ystävystymisen muiden kanssa. He saattavat kutsua ystävyydeksi sellaista yksipuoleista suhdetta, jossa saavat itse olla valokeilassa koko ajan ja jossa kukaan ei kyseenalaista heidän briljantteja mielipiteitään. Sellaisista "ystävistä" pääsee yleensä hetkessä eroon kun ilmaiseekin olevansa täysin eri mieltä tai kehtaa ruveta jopa väittelemään heidän kanssaan!
Harva meistä siis osaa kunnolla edes keskustelun jalon taidon...
Suurin osa meistä ottaa enemmän kuin antaa. Ehkä sekin on sidoksissa johonkin "kansalliseen itsetuntoon", sillä täällähän ollaan totuttu tulemaan toimeen omillaan ja esittämään muuta kuin ollaan, koska pelottaa ettei "riitä" sellaisena kuin on.
Eniten meitä kuitenkin aina viehättävät tyypit, jotka ovat vaan rohkeasti sitä mitä ovat, vahvuuksineen ja heikkouksineen, ja joissa on tarpeeksi empaattisuutta ymmärtämään erilaisuutta.
Ei ystävystyminen ole helppo asia. Ensin pitää synkata persoonien kesken, sitten pitää uskaltaa avautua ja päästää lähelleen ja luottaa, ja sitten olla käytettävissä toiselle vaikka itsellä ei olisikaan tarvetta tavata.
Ystävystyminen vaatii siis itseluottamusta, epäitsekkyyttä ja itsekkyyttä sopivina annoksina sekä hiukan psykologin taitoja, että ymmärtää ja sietää itseään ja toisia riivaavia heikkouksiakin.
Monien kaltaisten puolesta. Viisaita sanoja.
että pidä arvoistasi kiinni, ja ole ystävä niille joille haluat. Ystävyys jo sanana itsessään sisältää aika hienon "velvoitteen". Se joka ei sitä ymmärrä menettää itse paljon. Ihmiset saattavat käyttäytyä itsekkäästi joissain elämäntilanteissa, kaikki. Pidemmänpäälle kuitenkin kuka osaa arvostaa ystäviään ja käsittää jotain vastavuoroisuudesta saa myös itsekin varmasti aika paljon.
Käsitän itsekin ystävyyden aika laajasti ja itsestäänselvää että ketä ystävänäni pidän on tervetullut elämääni niin hyvinä päivinä kuin niinä vaikeipinakin. Ei se "kuuntelevana korvana olo" sinällään haittaa, kun on kyseessä edes jollain muotoa tasapainoinen ihmissuhde josta ei tule hyväksikäytön maku suuhun.
Luottamushan se olisi oleellista ja sen taidan olla pitkälle menettänyt, kiitos näiden vaikeina aikoina välit katkaisseiden ystävien ja muutaman vieläkin pimeämmällä tavalla luottamuksen pettäneiden ihmisten ja tilanteiden. Kaipa menneiden pitäisi pysyä menneinä, ikävä vaan että selvittämättöminä jättää pitkäaikaiset haavat.
Kiitoksia mielipiteistä...
luottamuskeni monessa asiassa pitkälti menettäneenä voin vain kuvitella tuntemuksesi. Ja kyllä, olet varmasti aivan oikeassa siinä, että selvittämättömät asiat todella satuttavat paljon. Luottamus on monelle varmasti arka aihe jos joutuu erilaisten vastoinkäymisten ja täysin hämärien tilanteiden keskelle. Toivottavasti sydämessäsi tiedät kuitenkin mitä ystävyys merkitsee, etkä arvoistasi luovu. Joissain tilanteissa ne ovat ainoa asia mitkä saavat jaksamaan seuraavaan päivään. Ystävyys niistä yksi tärkeimmistä.
nyt vielä että surullisinta tietenkin on jos ihmiset joihin luotat kaikkein eniten pettävät luottamuksesi.
ne jotka eivät sitä tee :)
Petää voi vain hän kehen luotat.
Luottamuksen MÄÄRÄ on petoksen suuruuden/syvyyden mitta.
Todella hyvä viestiketju.