Autoveron korotus nostaan hintoja rajusti

Milloin Suomen kansa nousee kapinaan ja autoverosta päästää ikuisesti eroon?! Ei pelkoakaan että autovero edes laskisi, katso miten suosikkiautojen hinta senkuin nousee! http://www.taloussanomat.fi/kauppa/2011/09/28/katso-30-suosikkiautoa--nain-rajusti-hintoja-nostetaan/201113777/12?rss=13
22265
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Suomessa on aluksi auton hinta korkea, sitten maksetaan kovaa käyttömaksua ja lopuksi polttoaineen hintakin on suht' kova ja vuoden vaihteessa nousee lisää bensa ja vielä enemmän diesel.

Autovakuutukset ei aina, mutta se riippuu mallista.

Äänestä

"Autottomien tiedonpuute on hätkähdyttävä. Useimmat luulevat, että autoilijat eivät maksa esimerkiksi tiestön rakentamisen ja ylläpidon kustannuksia.

Heitän luvun ulkomuistista. Autoilusta ja liikenteestä kerättävistä veroista vain noin viidesosa (20 prosenttia) tarvitaan liikenteen aiheuttamien kulujen maksatukseen.

Minä siis tuen autottoman elämää noin 3000 eurolla joka ikinen vuosi. Luku pitää sisällään verot polttoaineesta sekä käyttöveron. Se ei pidä sisällä sitä noin 25 tuhatta euroa, jonka lahjoitin valtiolle ostaessani perheemme käyttöön ison auton.

Yksityisautoilusta voidaan luopua. Pulma: mistä silloin verotuloja. Olisiko oikeudenmukaista että kerätään erillistä "julkisten käyttöveroa"? Jokaiselle sinkulle tuo summa olisi noin 500 euroa vuodessa. Jokaiselle perheelle noin 2000 euroa vuodessa.

Tämän lisäksi kerättäisiin joka 12 vuosi (auton keskimääräinen käyttöikä) kertaluonteinen varsinainen autovero eli sinkut 11 tuhatta ja perheet 19 tuhatta euroa.

Kun autoilijat maksavat noin rankasti yhteiskunnan ylläpidosta, niin eikö autoilijoita olisi syytä arvostaa ja kunnioittaa julkisuudessa?"

Kauppalehden keskustelupalstalta löytyi. Julkisten kulkuvälineiden käyttövero vai olisiko ulkonaliikkumisvero parempi? Toteutuisi tasa-arvo verotuksessa ja saataisiin yhteiskunnan veropummit myös maksajiksi.

Äänestä
  • On ihan oma valinta jos ostaa ison ja kalliin auton ja maksaa siten vapaaehtoisesti paljon autoveroa. Ihan turha kitistä omista valinnoistaan.

    Äänestä

Jutussa väitettiin että keskiverto uusi auto maksaa 30 tonnia. Huomattavasti halvemmallakin pääsee joten se on ihan oma valinta paljonko tahtoo autoveroa maksaa. Jos ostaa halvan käytetyn maksaa vielä vähemmän.

Äänestä

Minä kyllä kannatan progressiivista auton hankintaveroa.

Vähän kuluttavan perusauton kuuluu olla halpa, mutta tarpeettomat kerskavälineet voi puolestani laittaa himoverolle.

Äänestä
  • Progressiivinen autovero olisi hyvä idea! Jos on varaa ostaa ökyauto on varaa maksaa enemmän autoveroakin.

    Äänestä

  • Autovero hyvä vero kirjoitti:

    Progressiivinen autovero olisi hyvä idea! Jos on varaa ostaa ökyauto on varaa maksaa enemmän autoveroakin.

    Kiva vastailla itselleen. Jos joku auto on sinusta ökyauto niin se ei ole sitä muista.

    Minä katson, että sinulla on ökykengät jalassasi, niihin pitää laittaa kova vero.

    Mihinkäs vanha sosialisti karvoistaan pääsisi...

    Äänestä

  • Yhtälailla omakotitasujille voidaan määrätä kiinteistövero kolminkertaisena, koska se on turhaa luksusta. Puheesi todistavat, että Suomi on viimeinen neuvostotasavalta. Kateellisia (sosialisteja) riittää.

    Äänestä

  • ddr here we come kirjoitti:

    Yhtälailla omakotitasujille voidaan määrätä kiinteistövero kolminkertaisena, koska se on turhaa luksusta. Puheesi todistavat, että Suomi on viimeinen neuvostotasavalta. Kateellisia (sosialisteja) riittää.

    Kunkas se onkaan... Muistelisin että Saksassakin sosoaalidemokraattinen puolue SPD on huomattavasti suurempi kun suomalainen sisarpuolueensa. Ilmeisesti siellä on suhteessa vielä enemmän kateellisia, vai kuinka?

    Äänestä

  • 345d9o kirjoitti:

    Kunkas se onkaan... Muistelisin että Saksassakin sosoaalidemokraattinen puolue SPD on huomattavasti suurempi kun suomalainen sisarpuolueensa. Ilmeisesti siellä on suhteessa vielä enemmän kateellisia, vai kuinka?

    Sosiaademokratialla on eroja, katso vaikka Ruotsi. Suomen Kokoomuskin olisi varsinainen kommaripuolue USA:ssa

    Äänestä

  • adsfgasghafg kirjoitti:

    Sosiaademokratialla on eroja, katso vaikka Ruotsi. Suomen Kokoomuskin olisi varsinainen kommaripuolue USA:ssa

    Taidat olla äärioikeistolainen. Sen vaikutelman saa, että muut saavat kuolla ojanpohjille kunhan itsellä vaan menee hyvin.

    Äänestä

  • adsfgasghafg kirjoitti:

    Sosiaademokratialla on eroja, katso vaikka Ruotsi. Suomen Kokoomuskin olisi varsinainen kommaripuolue USA:ssa

    Mitä täällä Suomessa tee, tämä kun on siitä poikkeuksellinen sossumaa että pois pääsee helposti. Tervemenoa, ei tuollaista kukaan jää kaipaamaan. Luultavasti ulosottomies ja poliisi tahtoisi jutella ennen muuttoasi.

    Äänestä

  • vaikutuin kirjoitti:

    Taidat olla äärioikeistolainen. Sen vaikutelman saa, että muut saavat kuolla ojanpohjille kunhan itsellä vaan menee hyvin.

    "Taidat olla äärioikeistolainen. Sen vaikutelman saa, että muut saavat kuolla ojanpohjille kunhan itsellä vaan menee hyvin."

    No sinä ainakin paljastit minkä aatteen mies olet.

    En ole havainnut, että täällä kukaan olisi vaatimassa sen kevyempää autoverotusta kuin länsimaissa keskimäärin. En minäkään vaadi.

    Äänestä

  • No mutta hyväy ystävät, toiveenne on jo toteutettu. Autoveroprosentti on sitä korkeampi, mitä enemmän auto kuluttaa fossiilista polttoainetta (eli toisin sanoen tuottaa hiilidioksidipäästöjä polttoaineen palaessa). Siis isorukaisesta autosta kaksetaan myös suhteellisesti suurempaa autoveroa!
    Nyt on vain niin, että kun kansa on tuohon porkkanaan tarttunut, ja uudet autot ovat aina vain keskimäärin entistä vähäruokaisempia - pitää valtiovallan verotulonsa säilyttääkseen tuota progressiota kiristää ja tarkistaa.

    Äänestä

Suomi on euroopan viimeinen itablokkimaa.
Tasta kirjoitti The Economist jo vuonna 2003

Äänestä
  • Vuonna 2010 Newsweek valitsi Suomen maailman parhaaksi maaksi. Elämänlaatua mittaavissa tutkimuksissa Suomi on ollut aivan kärkisijoilla. Elämänlaatuun kun kuuluu muutakin kuin verottomat autot. Sinä ja kaltaisesi varmaan tahtovat autot sekä viinan verottomana ja huorat halpoina, sitten on kaikki kohdallaan muulla ei niin väliä?

    Äänestä

  • Autovero hyvä vero kirjoitti:

    Vuonna 2010 Newsweek valitsi Suomen maailman parhaaksi maaksi. Elämänlaatua mittaavissa tutkimuksissa Suomi on ollut aivan kärkisijoilla. Elämänlaatuun kun kuuluu muutakin kuin verottomat autot. Sinä ja kaltaisesi varmaan tahtovat autot sekä viinan verottomana ja huorat halpoina, sitten on kaikki kohdallaan muulla ei niin väliä?

    Mene stalinisti nyt määkimään puoluekokoukseesi. Olet hävinnyt kaikki väittelyt tällä palstalla.

    Äänestä

Tuo on ihan höpö höpö puhetta, että autovero muka nousisi. Päinvastoin autovero poistuu kokonaisuudessaan kertarysäyksellä ja verotus kautta linjan kevenee Suomessa suurten euromaiden johdolla.

Suomen ainoa ja pätevin veroasiantuntija Kpy on näin sanonut ja silloin saa hallitus yrittää mitä vain, mutta vain Kpy tietää totuuden, hänellä on sisäpiirin tietoa asiasta.

Olkaa huoletta autovero poistuu ja verotus muutenkin kevenee - näin sanoo Kpy.

Äänestä

Pitäisi olla sama juttu kuin aikaisemminkin oli. Venäjältä, Puolasta ja Tsekeistä tuotavilla autoilla on halvempi vero ja pitempi maksuaika.

Äänestä

Turhaa kapinoida. Näistä satelliittivalvonnoista eikä jätevesistä ym. ollut mitään puhetta ennen vaaleja. Ei mitään rajaa valehtelun määrässä. Demokratia ei kyllä tällä tavalla natsaa.

Pää kyllä tulee Jykän käteen jo parissa vuodessa. Siis maailman parhaalle talouden hoitajalle.

Ja sitten me poijjaat kyllä nauretaan.

Äänestä
  • Jahas, ja kenenkäs luulet sitten olevan paremman taloudenhoitajan. Kansantaudesta et mitään ymmärrä, vain naureskella osaat, mutta sillä ei talous kohene.

    Äänestä

Minä taas kannatan autoveroa ja samoin tätä kiristynyttä ajokortti
uudistusta. Mielestäni autoveroa EI saa poistaa! Eikä itselleni, ole
maksaminen ongelma. Tähän ratkaisuun olen
päätynyt VAIN ja ainoastaan siksi, kun pikkupaikan asukkina täällä tuppaa
olemaan niin paljon rikkaita isejä, mitkä hankkivat autoja jotka on loppuun
ajettuja paskoja sitten juuri komean vaivaisen B-kortin saaneet esittävät
miesmäisiä kylällä. Minun mielestäni autolla ajetaan kunnollisia ajoja EI
kylällä rinkiä siinäkin mielessä on polttoaineen kallis hinta oiva asia!
Katson kuitenkin voivani ottaa kantaa tähän tällä
paremmalla ABeC kortilla ja omistan uuden autonkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Se on väärin! kirjoitti:

Milloin Suomen kansa nousee kapinaan ja autoverosta päästää ikuisesti eroon?! Ei pelkoakaan että autovero edes laskisi, katso miten suosikkiautojen hinta senkuin nousee! http://www.taloussanomat.fi/kauppa/2011/09/28/katso-30-suosikkiautoa--nain-rajusti-hintoja-nostetaan/201113777/12?rss=13

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu