Spinning

Ajattelin aloittaa spinningin. Onko kuinka rankka laji ja miten pian saa näkyviä tuloksia? Muokkaako hyvin pakaraa? Ajattelin ainakin aluksi käydä vain kerran viikossa, ja nimenomaan pakaralihaksia haluaisin muokata. Peppuni on aika pieni ja löysä.
113249
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Tunteja ja vetäjiä on erilaisia, eli kevyemmästä rankempaan. Tosin näillä tunneilla voi itse vaikuttaa kuinka kovaa vetää, kunhan on ensin muutaman kerran tututustunut systeemiin ja oppii tunnin vetäjän tyylin.

Äänestä

Millaiseksi spinning muokkaa pakaralihaksia? Kiinteytyykö hyvin, saako pyöreyttä? Vai viekö loputkin mennessään.

Äänestä

Spinning on monipuolinen, loistava ja mukava laji. Ainakin minä tykkään ja olen täysin koukussa. Tunneilla käyn 3-4 kertaa viikossa. Hiki tulee!! Eli hyvää aerobista liikuntaa, minkä lisäksi jalat ja peppu saavat todellakin kyytiä. Rankemmilla tunneilla poljetaan paljon seisaallaan ja vastusta on välillä todella paljon. Tämä luonnollisesti ottaa jalkoihin ja pakaroihin, mikä kasvattaa lihasta ja antaa muotoa mm. pakaroille. Lisäksi keskivartalo tiukkenee. Tämä siksi, että spinningissä täytyy muistaa koko ajan polkiessa pitää keskivartalo tiukkana ja hallinnassa. Itse hankin reilu vuosi sitten spinning-kengät, joilla saa vielä tehostettua polkemista. Suosittelen ehdottomasta kenkien hankkimista, mikäli alkaa enemmän lajia harrastamaan.
Spinningissä oikea tekniikka on kaiken a ja o eli treenin tehokkuuden, mukavuuden ja turvallisuuden kannalta. Siksi ryhmäliikuntatunnit ovat mielestäni parhaita. Itse en kotiin pyörää hankkisi. Spinning on rankka laji ja musiikilla, kanssapolkijoilla ja ohjaajalla on suuri merkitys. 50 minuuttiakin menee hujauksessa, kun tunnelma on kohdallaan.
Spinning on huonompi kuntoisellekin siinä mielessä helppo, että treenin rankkuuttaa on helppo itse säädellä pyörän vastuksella. Polkee alussa keveämmin ja kunnon kasvaessa alkaa polkemaan kunnon vastuksilla. Ja meillä ainakin ohjaajat muistuttavat, että mikäli ei jaksa seisaallaan polkea, niin aina voi jäädä istumaan. Onneksi ei ole vielä tarvinnut antaa itselle helpotuksia, vaan ajan kuluessa päinvastoin!
Suosittelen kokeilemaan lajia!

Äänestä
  • Ei tuo raju aerobinen kyllä lihasta kasvata tai muokkaa tai miten sitä haluaa kutsua. Se on lähinnä peruskunnon parantamista varten ja kaloreiden polttoa (hiilarivarastot rajussa käytössä). Dietille sopii ok, mutta jos haluaa muotoja pakaroihin ja reisiin yms pitää mennä ihan kuntosalille treenaamaan painojen kanssa. Sinne vaan rohkeasti. Parhaat liikkeet pepulle ovat Jalkakyykky leveällä jalka-asennolla syvään kyykättynä selkä mahdollisimman suorassa, askelkyykky pitkällä askeleella syvään kyykättynä, suorinjaloin maastaveto tangolla/käsipainoilla, jalkaprässi leveällä jalka-asennolla ja syvään (reidet kroppaan kiinni mutta selkä ei saa pyöristyä). Jotta saa tasapainoisen kropan niin kannattaa treenata tasapuolisesti myös yläkroppaa. Laihaläski luukasa kroppa ei miesten silmiä miellytä, eli treeniä koko kropalle niin saa sporttisen kropan. Ruokavalio pitää myös laittaa kuntoon, tähän kannattaa sijoittaa 20-40e ja pyytää valmis ruokavalio personal trainerilta tukemaan saliharjoittelua. Jos jostain syystä on vaikea mennä sinne salille niin aloita Body Pump tunneilla. Siellä käydää näitä perusliikkeitä läpi mitä tehdään salilla, tosin yleensä vajailla liikeradoilla ja todella pitkillä sarjoilla (tulokset heikompia mutta parempi kuin ei mitään). Salitreenissä on hyvä pyrkiä 3sarjaa ja 10 toistoa. Viimeisten toistojen pitää olla tiukkoja. 1-2min sarjatauot sarjojen välillä. Aina pitää lisätä vastusta tai tehdä lisää toistoja jos tuntuu kevyeltä, muuten treeni ei kehitä eli toisin sanoen se on turhaa paikallaan pyörimistä. Nousujohteisuus on avain kehitykseen! EI kannata pelkää painoja, lihakset ei kasva hetkessä. Nyt kun aloittaa ja tekee kaiken niin kuin pitää + ruokavalio heti kuntoon niin ensi kesänä näkee varsin mukavia tuloksia.

    Jos polvet on kunnossa ja on varaa ostaa hyvät juoksukengät vaimennuksilla tarjouksesta, niin hyvä. Kengät ostoon ja mielyttävä juoksupuku + mp3 soitin jos tahtoo kuunnella musiikkia treeneissä. Kengät jalkaan ja menoksi. Pehmeä pururadan ylämäki. Mäkijuoksua siis. Mäen ei tarvitse olla kauhean pitkä(50-100m), hiukan jyrkkyyttä kumminkin. Aluksi lämmittelyt ja hölkät ja sitten pitäisi vetää mäet ylös kovalla vauhdilla. Pari ekaa iisimmin ja nopeutta nostaen. Tarkoitus on ottaa kaikki irti mitä saa, eli täysillä. Ekoina kertoina ei välttämättä tarvitse 100%tehoilla vedellä, mutta siihen pitää pyrkiä mahd.pian. Alaspäin kävellään hitaasti että saadaan sykettä alaspäin ja taas juosten ylös. Todella hyvää treeniä jos on paikat löllönä ja haluaa hyvän näköisen kropan ja hyvään kuntoon muutenkin. Tämä on siis HIIT tyylistä treeniä, tutkimusten mukaan tehokkain muoto rasvanpolttoon, mutta nämä spurtit herättävät nopeat lihassolut joten on mahdollista saada voimaa ja lihasta reisiin+peppuun. Ei näitä turhaan tehdä. Kannattaa kokeilla jos haluaa sporttisen muodokkaan kropan. Ei maksa juuri mitään (kengät). Pieni sadekkaan ei haittaa suoritusta yleensä, kun metsässä juostaan ja mäkijuoksu ei rasita polvia läheskään niin paljon kuin suoralla alustalla/asfaltilla juoksu. Kannattaa aloittaa iisisti. Vaikka 5vetoa ylöspäin + alku/loppulämmittelyt. Sitten kun tuntuu parin kolmen kerran jälkeen ok:lta niin joka kerta lisää yhden vedon lisää. 15vetoa on varsin kova setti lyhyempiä mäkiä, sinne tavoitteet. Vaihteluna sitten pidemmät mäet ja vähemmän vetoja. Myös spurttailut tasaisella pehmeällä alustalla ovat varsin toimivia. Ylös ulos ja lenkille vielä kun on lämpöset ilmat!!!

    Äänestä

Ihan hyvä kommentti ja olen osittain samaa mieltä. Spinning ei mielestäni kuitenkaan ole pelkästään aeorobista liikuntaa. Kovilla vastuksilla polkiessa aivan varmasti jalkojen ja takapuolen lihaksisto kehittyy. Se pointti, minkä unohdin aiemmassa viestissäni sanoa- joka mielestäni pitäisi olla selvää - on se, että ruokavalion on oltava kunnossa. Lihaskasvuun tarvitaan proteiinia ja tietenkin lepoa.
Harrastan itsekin spinningin ohessa Pilatesta sekä salilla treenaamista. Ja salillakin luonnollisesti treenaan myös alakroppaa. Kyykkyjä ja suorin jaloin maastavetoja, jotka epäilemättä myös muokkaavat takapuolta. Sitähän on vaikea sanoa, millä on suurin vaikutus takapuoleni muotoon - muotoa siis on - salilla ja edellä mainituilla liikkeillä vaiko spinningillä. Sen kyllä spinnaajista voi sanoa, että ahkerasti siellä käyvillä on yleensä melkoisen lihaksikkaat jalat sekä takapuoli. Tiedän, että useat heistä eivät salilla käy.
Järkevintä on mielestäni kuitenkin liikkua monipuolisesti ja huolehtia siitä, että ruokavalio on kunnossa ja lepoa saa riittävästi. Kropan pitää muistaa antaa palautua. Lihaskasvu tapahtuu levossa.

Äänestä

Tuosta ruokavaiosta vielä, voitteko antaa esimerkkejä? Vaikka yhden päivän esimerkki ateriat.

Äänestä

Auttaako spinning jenkkakahvoihin tai vatsan seudulle ylipäätään?

Äänestä
  • Spinningissä on erittäin tärkeää pitää keskivartalo tiukkana koko treenin ajan. Eli vatsalihasten hallinnasta on huolehdittava, että ajoasento pysyy oikeana. Mielestäni spinning-treeni kiinteyttää keskikroppaa tästä syystä. Toki siinä rasvakin palaa. Jenkkakahvathan ovat rasvaa ja sitä pitää saada vähemäksi. Lihasten kehittyminen ja kontrollointi antavat ryhtiä, joka jo sinänsä antaa ulospäin kuvan hoikemmasta vartalosta. Suosittelen muuten siihen myös Pilatesta. Loistava laji. Sillä saa vahvan keskikropan ja lisäksi liikkuvuutta ja tasapainoa.
    Mielestäni ptää kuitenkin muistaa, että rasvan poltto vaatii monipuolista liikuntaa ja ennenkaikkea järkevän ruokavalion.

    Äänestä

Jos spinningissä palaa myös rasvaa, niin vaikuttaako se kasvoihinkin? En ole ylipainoinen joten ei sinänsä ole tarvetta laihduttaa (ainoastaan kiinteyttää), mutta kasvot ovat pyöreähköt ja leuan alla on hieman löysää. Minulla on ns hamsteriposket.

Äänestä

Viimeinen on spinningin kannalta tärkeä kysymys. Esimerkiksi Jaren spinningtunneilla on tapana, että Jare tsekkaa takamuksen kehityksen laittamalla nenänsä tuntilaisten pakaroiden väliin ja tsekkaamalla yltääkö kieli tussuun tai nenä anukseen, kun posket ovat kiinni pakaroissa. Tämän jälkeen testatuilla ont apana ottaa Jarelta ns. poskeen. Siinä hamsteriposket ovat hyväksi.

Jaren spinningistä siirrytään Gene Simmons jumppaan, kun Jaren kieli jää lyhyeski.

Äänestä

"112233": Spinnin polttaa todella tehokkaasti rasvaa ihan koko kehosta, joten kyllä, jopa käsivarret laihtuvat ahkeralla spinnailulla.

".....": Kun ihminen laihtuu, hän laihtuu myös kasvoista. Luontaisille piirteilleen ei kuitenkaan älyttömästi voi tehdä. Jos olet muuten jo hoikka ja timmi, taitaa oikeanlainen kampaus ja meikki olla parhaita aseita tuossa tilanteessa.

"jarenkemusaliklta": Taisi virtuaalipippelisi kasvaa huimasti "hauskan" kommenttisi myötä..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


.,.,.,.,. kirjoitti:

Ajattelin aloittaa spinningin. Onko kuinka rankka laji ja miten pian saa näkyviä tuloksia? Muokkaako hyvin pakaraa? Ajattelin ainakin aluksi käydä vain kerran viikossa, ja nimenomaan pakaralihaksia haluaisin muokata. Peppuni on aika pieni ja löysä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu