Milloin menestyvä ultrajuokija Suomesta?

Kansainvälisten kisojen tuloslistat ovat synkkää luettavaa. Hävitään tuntitolkulla muille.. Suomen miehet eivät pärjää edes parhaille naisille.. jne. Siis milloin menestytään ihan oikeasti ja ollaan sankareita muuallakin kuin Juoksufoorumilla?
466
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

http://yle.fi/urheilu/lajit/yleisurheilu/2008/11/raittila_juoksi_neljanneksi_100_kmn_mm-kilpailussa_1319706.html

Joo. Kyllähän toi on valitettavan totta, että menestystä ei juurikaan ole tullut. Tiedä sitten, pitäisikö lajin pariin saada lahjakkaampia nuoria. Ainakaan menestystä ei edistä se, että hommaan on viime vuosina pesiytynyt wannabee-ultraajia, joilla ei oo kulkenut millään matkalla, eikä milloinkaan. Ainakaan näiden jälkeleäiset tai geeniperimä ei tule tuottamaan sitä ainesta, jolla menestystä haetaan kansainvälisiltä kilpakentiltä tulevinakaan vuosina.

Äänestä

No mitäs Janne Kankaansyrjä ja onhan niitä vai oliksne jo ja nykyään ei o. Ihmiset haluaa laiskotella mieluummin ku olla kestävyysjuoksijoita tai ees hölkkäilijöitä

Äänestä

Ei ne foorumin ultraajat luule olevansa kovia urheilijoita tuloksiensa perusteella, mutta nauttivat foorumihaaremin itsensä näpittämisestä ja ihailusta. Toki, onhan idolius mairittelevaa - miksei olisi? Oikeasti suomen genrestä puuttuu vain ne oikeat urheilijat, joten mistään "pesiytymisestä" on turha pahaan sävyyn puhua. Harrastelijoita ovat ihan siinä missä me 2.40 maratoonaritkin.

on siellä toki joku säälittäväkin tapaus (motiiviensa puolesta?). Tunnusmerkkinä voinee pitää hyvin keskinkertaista tulostasoa suomenkin mittakaavassa, mutta kovaa halua osallistua yhä kovempiin ja pidempiin kisoihin.

Äänestä

Kyllä varmasti löytyisi jo tälläkin hetkellä jokunen, mutta ultramatkalle vaan ei viitsi lähteä, kun se on niin kamalaa kovalla vauhdilla. Testasin kaksi maratonia lenkillä palautuksetta alle 3 tuntia/maraton (yht. 5.57,28) ja kamalaa oli jo tuokin. Siitä pitäisi sitten vielä kiristää liki vartin maratonia kohden, että vauhti tyydyttäisi itseä. Kiitos ja ei.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Milloin menestys? kirjoitti:

Kansainvälisten kisojen tuloslistat ovat synkkää luettavaa. Hävitään tuntitolkulla muille.. Suomen miehet eivät pärjää edes parhaille naisille.. jne. Siis milloin menestytään ihan oikeasti ja ollaan sankareita muuallakin kuin Juoksufoorumilla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu