Mikä on yhdyntätiheytenne sinkkuna?

Jocko-84

Itselläni on noin 2 kertaa/ kk, toisinaan vieläkin harvemmin. Käyn baarissa yleensä joka lauantai ja onnistun saamaan naista noin joka toinen kerta. Tasossakaan ei ole ollut kehumista. Moni nainen ollut sellainen, etten panis kuin pahassa puutteessa. Naisella on paljon helpompaa. Nainen saa baarissa halutessaan aina ja jos nainen vähänkin paremman näköinen saa aina valita. Itse olen ihan hyvän näköinen, mutta omat valinta mahdollisuuteni ovat silti hyvin rajalliset. Vallalla ovat naisten markkinat.

Totuin parisuhteessa naimaan päivittäin, joten nykyinen taso ei todellakaan ole tyydyttävä.

177

1854

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • n---20

      Tämän takia teillä miehillä on paljon paremmat mahdollisuudet löytää kunnon parisuhde. Useampi nainen haluaisi varmasti sitoutua,mutta te tahdotte vain paneskella ympäriinsä.
      Itse en harrasta yhdenyön juttuja ja seksiä on vain silloin kun tapailen vakavammin jotakuta, eli n. puolenvuoden välein.

      • m__27w

        Öö ei oikeastaan kun kaikki panomiehet mustamaalaa parisuhdetta haluavien miesten maineen. Koita siinä ny sanoa naiselle baarissa tutustuessa, että on tosissaan liikkeellä, kun nainen kuvittelee jo valmiiksi, että pelkkää pesää se on kuitenkin vailla.

        Yhenyönjuttuja en harasta, joten panomiestiheys 0 sinkkuna.

    • ms sawo

      Kerran elämässä.

    • ..n.

      Mielenkiintoinen sana tämä yhdyntätiheys. Kuulostaa melkein joltain sairaudelta. Teitä vaivaa sepelvaltimoiden yhdyntätiheyksien ahtauma. Leikkaus suoritettiin onnistuneesti, potilas kuoli.

    • tulossa ATM:ksi

      noin 2 kertaa/vuosi, toisinaan vieläkin harvimmin

      Sinkkuna nyt neljävuotta. Seksiä ollut 6 kertaa.

      • vvxnbv

        6 eri muijaa sulla! Oot likaine lutka. Man slut.

    • mies 33v.

      En ole saanut pillua koskaan

      • ei näitä nyhviä

        Tälle pitää antaa plussa pallero. Hyvä hyvä. Tekee työpäivästä aina paremman kun lukee näitä.

      • jk

        En minäkään

      • nöösi_poika

        En minäkään ole koskaan saanut, mutta olenkin vasta 32-vuotias.

    • Sinkkuna 0.

    • Jätkä 26

      Sinkkuna 0. Ihan yhtä tyhjän kanssa tuollaiset irtopanot, ainakin minun mielestäni.

    • kunhomoenole

      Tarve on 8-9 kertaa vaginassa vuorokaudessa.

    • -FreeSoul-

      Tällä hetkellä 1-2krt/2-7 päivässä. Mulla pari vakihoitoa joita puikottelen samanaikaisesti. Toisen lemppasin nyt kun olin viimeksi menossa käymää siellä niin tää mimmi halusi katsoa mun kainalossa elokuvaa ja illalla oli sängyssä vain pelkkää halimista, katsoin parhaakseni ottaa uuden FB:n toinen sentää tietää missä mennään. Yksi on ulk.näöllisesti YTN ja toinen KTN. Baarista en hae seksiseuraa juuri ollenkaan, mielummin selvinpäin kuin räkäkännissä ja viina kun sumentaa arviointikykyä niin ei se ole kankkusen lisäksi mukava herätä andy mccoy-näkösen sutturan vierestä.

      • Haista paska!

        Saatanan YTM!

      • KYSYMYS NAISILLE

        Ai ei ole panoverkostoja olemassa mitä hä??

      • -FreeSoul-
        Haista paska! kirjoitti:

        Saatanan YTM!

        Verbaalisesti olet lahjakas nuorimies. Olet oman tiesi kulkija ja suorastaan niin häikäisevä persoona ettet tarvitse naista tai seksiä elämääsi..

      • Kerrohan käytätkö

        kumia näitä vakkari naisiasi paniessasi?

      • KYSYMYS NAISILLE kirjoitti:

        Ai ei ole panoverkostoja olemassa mitä hä??

        Varmasti on. Varmasti on myös naisia, joilla on useita vakiopanosuhteita.
        Tuskin kukaan on sellaista kieltänyt, vaan sen että jotkut idiootit väittävät että kaikki naiset ovat osa jotain maailmanlaajuista panoverkostoa.

      • -FreeSoul-
        Kerrohan käytätkö kirjoitti:

        kumia näitä vakkari naisiasi paniessasi?

        Jos viestisi oli tarkoitettu niin, toisen kanssa kyllä ja toisen kanssa en. Käyn 4krt vuodessa sukupuolitauti testeissä ja ensimmäisen ja viimeisen kerran oli klamydia-tartunta 16 vuotiaana ja tuostakin on aikaa 8 vuotta.

      • mot.
        -FreeSoul- kirjoitti:

        Panit jo 16 vuotiaana = YTM

      • -FreeSoul-
        mot. kirjoitti:

        Panit jo 16 vuotiaana = YTM

        Niin entä sitten, itseasiassa menetin poikuuteni 15 vuotiaana vaikka tämä meneekin alk.peräisestä aiheesta ohi. Ihmettelen vain et miksi AT-mies alkaa heti purkaa raivoaan miehiin jotka menestyy paremmin, mitä tuosta katkerasta kateudesta on hyötyä? Käsittääkseni ATM:t ovat liian nirsoja eivät suostu panemaan ns. rumaa naista vaikka eivät itse ole sen parempia.

        Olen teidän mittapuulla YT-mies mutta, voin myöntää että on sitä tullut jokusen kerran pantua rumaakin naista, so what? jokainen mies ainakin kerran elämässään harrastaa seksiä ruman naisen kanssa..

      • Miksi ihmeessä
        Kerrohan käytätkö kirjoitti:

        kumia näitä vakkari naisiasi paniessasi?

        käyttäisi kumia vakkarinaisten kanssa. Seksi kumilla ja seksi ilman kumia eivät ole ollenkaan sama asia. Kyllä seksiin kuuluu mälli ja sen lennättäminen oleellisena osana. pillu ei tunnu myöskään samalta kumin läpi

      • Taidat olla
        -FreeSoul- kirjoitti:

        Niin entä sitten, itseasiassa menetin poikuuteni 15 vuotiaana vaikka tämä meneekin alk.peräisestä aiheesta ohi. Ihmettelen vain et miksi AT-mies alkaa heti purkaa raivoaan miehiin jotka menestyy paremmin, mitä tuosta katkerasta kateudesta on hyötyä? Käsittääkseni ATM:t ovat liian nirsoja eivät suostu panemaan ns. rumaa naista vaikka eivät itse ole sen parempia.

        Olen teidän mittapuulla YT-mies mutta, voin myöntää että on sitä tullut jokusen kerran pantua rumaakin naista, so what? jokainen mies ainakin kerran elämässään harrastaa seksiä ruman naisen kanssa..

        palstan uusi "Panoeino" ellet sitten ole Eino itse uudella nimimerkillä. Oletko paksumunainen vegebodari, jolla bipolaarinen mielenhäiriö?

      • -FreeSoul-
        Taidat olla kirjoitti:

        palstan uusi "Panoeino" ellet sitten ole Eino itse uudella nimimerkillä. Oletko paksumunainen vegebodari, jolla bipolaarinen mielenhäiriö?

        En ole Eino, enkä vegebodarikaan eikä ole vikaa ala, - yläpäässäkään :) vastasin aloitukseen rehellisesti ilman brassailuja. Te YT-miehet olette kuin pikkupoikia vertailunne kanssa..

      • -FreeSoul-
        Miksi ihmeessä kirjoitti:

        käyttäisi kumia vakkarinaisten kanssa. Seksi kumilla ja seksi ilman kumia eivät ole ollenkaan sama asia. Kyllä seksiin kuuluu mälli ja sen lennättäminen oleellisena osana. pillu ei tunnu myöskään samalta kumin läpi

        Totta olen samaa mieltä. Kumi vetää fiiliksen pois mutta, toisen FB:n kanssa käytetään kumia kun tämä nussii muitakin (niinkuin itsekin) en kuitenkaan ole huolissani asiasta.

      • -FreeSoul-
        -FreeSoul- kirjoitti:

        En ole Eino, enkä vegebodarikaan eikä ole vikaa ala, - yläpäässäkään :) vastasin aloitukseen rehellisesti ilman brassailuja. Te YT-miehet olette kuin pikkupoikia vertailunne kanssa..

        Tarkoitin AT-miehet. Hiukan univelkaa jäänyt.. :)

      • Oletko ihan

        sekaisin. Ei kokemukset pilaa naista vaan tekevät tästä paremman ja kiihkeämmän panon.

      • Mielestäni se on täysin olennaista. Tuostahan syntyy muuten kuva että vain miehillä on useita panosuhteita ja hyväksikäyttävät hyväuskoisia.

        Tämäkö oli sinun yhteiskunta-analyysisi, ei helvetti....
        Minä en pidä tavastasi kategorisoida ihmisiä sen mukaan miten paljon he harrastavat seksiä ja monen kanssa. Sekö on koko ihmisen ja yhteiskunnan mitta?

        Monikin on tällä palstalla väittänyt, että minunkin on pakko olla osa jotain maagista panoverkostoa. Että kaikkien on pakko olla osa jotain salaliittoa, sillä oman saamattomuuden syitä ei haluta tutkia syvällisemmin.
        Minä olen torjunut useiden palstan miesten kaltaisten yritykset. Ei johtuen siitä, että heillä ei ole kokemusta, ei koska he ovat työttömiä, ei koska he eivät ole ulkoisilta avuiltaan oksettavia gigoloita, vaan koska he ovat katkeria tai ilottomia tai vihaisia tai pinnallisia tai seksistejä. Kaikki kokemattomat miehet eivät tälläisiä ole tietenkään ja on harmillista että te toisenlaiset luotte luotaantyöntävää stereotypiaa idioottimaisuuksillanne.

        (vinkki sinun saamattomuuteesi löytyy viestisi loppuosasta viimeistään, vaikka eivätkös naiset pitäneetkään ylimielisistä seksisteistä?)

      • ei ilman kortsua
        Miksi ihmeessä kirjoitti:

        käyttäisi kumia vakkarinaisten kanssa. Seksi kumilla ja seksi ilman kumia eivät ole ollenkaan sama asia. Kyllä seksiin kuuluu mälli ja sen lennättäminen oleellisena osana. pillu ei tunnu myöskään samalta kumin läpi

        Naisen näkökulmasta "mällin lennättäminen" ei automaattisesti ole positiivinen asia. Itse en halua olla mällien kanssa missään tekemisessä...

      • Free Fannyn haamu
        gloriana_demeter kirjoitti:

        Mielestäni se on täysin olennaista. Tuostahan syntyy muuten kuva että vain miehillä on useita panosuhteita ja hyväksikäyttävät hyväuskoisia.

        Tämäkö oli sinun yhteiskunta-analyysisi, ei helvetti....
        Minä en pidä tavastasi kategorisoida ihmisiä sen mukaan miten paljon he harrastavat seksiä ja monen kanssa. Sekö on koko ihmisen ja yhteiskunnan mitta?

        Monikin on tällä palstalla väittänyt, että minunkin on pakko olla osa jotain maagista panoverkostoa. Että kaikkien on pakko olla osa jotain salaliittoa, sillä oman saamattomuuden syitä ei haluta tutkia syvällisemmin.
        Minä olen torjunut useiden palstan miesten kaltaisten yritykset. Ei johtuen siitä, että heillä ei ole kokemusta, ei koska he ovat työttömiä, ei koska he eivät ole ulkoisilta avuiltaan oksettavia gigoloita, vaan koska he ovat katkeria tai ilottomia tai vihaisia tai pinnallisia tai seksistejä. Kaikki kokemattomat miehet eivät tälläisiä ole tietenkään ja on harmillista että te toisenlaiset luotte luotaantyöntävää stereotypiaa idioottimaisuuksillanne.

        (vinkki sinun saamattomuuteesi löytyy viestisi loppuosasta viimeistään, vaikka eivätkös naiset pitäneetkään ylimielisistä seksisteistä?)

        Kokematon mies on aina tavalla tai toisella katkera.

      • Kuka tässä
        ei ilman kortsua kirjoitti:

        Naisen näkökulmasta "mällin lennättäminen" ei automaattisesti ole positiivinen asia. Itse en halua olla mällien kanssa missään tekemisessä...

        on naisen mielipidettä kysynyt

      • ed.
        Kuka tässä kirjoitti:

        on naisen mielipidettä kysynyt

        Tää on yleinen keskustelupalsta ja aloituksessa ei määritelty kuka voi vastata. Mutta olet ilmeisesti niitä miehiä, jotka eivät muutenkaan naisia arvosta ja siksi täällä sinkkuna rääytkin.

      • tämä on niin nähty
        -FreeSoul- kirjoitti:

        Niin entä sitten, itseasiassa menetin poikuuteni 15 vuotiaana vaikka tämä meneekin alk.peräisestä aiheesta ohi. Ihmettelen vain et miksi AT-mies alkaa heti purkaa raivoaan miehiin jotka menestyy paremmin, mitä tuosta katkerasta kateudesta on hyötyä? Käsittääkseni ATM:t ovat liian nirsoja eivät suostu panemaan ns. rumaa naista vaikka eivät itse ole sen parempia.

        Olen teidän mittapuulla YT-mies mutta, voin myöntää että on sitä tullut jokusen kerran pantua rumaakin naista, so what? jokainen mies ainakin kerran elämässään harrastaa seksiä ruman naisen kanssa..

        Höpö höpö. Suht taidokas trolli tämä on.

        Vaan eipä mene minulle läpi.

      • -FreeSoul-
        tämä on niin nähty kirjoitti:

        Höpö höpö. Suht taidokas trolli tämä on.

        Vaan eipä mene minulle läpi.

        Mikä tuossa niin epäuskottavaa? Olen huomannut että AT-miehet hirveesti epäilee varsinkin P/S-markkinoilla menestyvän totuuden perää, tuleeko siitä samanlainen olo kuin "ei tuolla mitenkään voi olla isompi penis kuin mulla" ajatus? tuokin on aika yleinen ajatus miehellä jolla on heikko itsetunto.

        Ei mulla ole tärvettä trollaa tai keksiä seksikokemuksia ja tuoda niitä netissä esille, ei ole tervettä semmoinen. Mulle se on sama uskooko joku mun juttuja, suomi on vapaa maa.

        Yksi juttu häiritsee kun kerran suhtautuu epäluuloisesti jonkun kokemuksiin niin missä ne teidän ns. möröt on (YTM)

      • Kokematon mies.
        Free Fannyn haamu kirjoitti:

        Kokematon mies on aina tavalla tai toisella katkera.

        En ole ollenkaan katkera

    • solitude.man77

      Elämässäni nainut yhtä naista about 4 kertaa ja niistä vain kerran orgasmiin asti. Tästäkin on 6 vuotta. Sitä ennen ja sen jälkeen ei seksiä. Selibaatti. Ei kiinnosta yhden yön suhteet, baarit jne. Viihdyn parhaiten yksin. Mielummin omassa rauhassa kuin yrittäen saada naisilta hyväksyntää ja huomiota, mikä olisi sekin täysin turhaa. Omassa rauhassa on paras olla. Ystäviä tosin olis kiva saada.

      No, elämä jatkuu.

    • matemaatikko82

      Tässä on nyt mennyt fysiikan termit sekaisin. Tiheys on massan suhde tilavuuteen kun taas taajuus on vakion suhde aikaan. Jos suoritat yhdynnän 2 kertaa kuussa, niin yhdyntätaajuutesi on noin 2/(30*24*3600) Hz eli noin 7,7*10^(-7) hertsiä.

    • Ehkä kerran

      kuussa saan pesää

    • n---20

      Ei se suhteettomuus miehillä kuule johdu vain siitä,että on kokematon. Suhde syntyy paljon muistakin tekijöistä. Tuollainen katkeruus ei ainakaan auta asiaa ollenkaan,kannattaisi vaihtaa asennetta.

    • tyhmänrehellinen

      Olen sinkku=siis ei yhdyntöjä.

      Jos on yhdyntää=on partneri, vaikka sitten vain hetken.

      15-vuodessa pari yhdyntää, luulin seurustelevani mutta mies vetäytyi nopeasti vaikka puheista luulin suhteen alkaneen.

      Baareissa en käy. Kokemattomuus on miehellä sekä naisella meriitti.
      Kokeneet ovat useimmiten vastuuta pakoilevia ja tunne-elämältään kylmiä.

      • kylnaisetkin:)

        Eronnut...nainen...40v....kolmen vuoden aikana seksiä 1x/1½ kuukautta...suhteita 7. Kylmä en ole...vaan herkkä ja lämmin. Useamminkin haluttais =))

    • aasdrb45254

      Aloittajan ajatusmaailmalla onnistuu.

    • lttl

      En mä harrasta yhden yön juttuja, enkä tuu harrastamaankaan. Eli siis kaiketi 0. Mun mielestä seksi kuuluu parisuhteeseen, ja jos mä en tule koskaan parisuhdetta saamaan, niin sitten mä en tule harrastamaan seksiäkään. Yksinkertaista kuin mikä.

      • lttl

        Niin, sanotaan nyt vielä, että jos muut ihmiset haluavat paneskella ympäriinsä, niin se on musta ok, ihan sama oikeasti, ei siinä oo mitään pahaa. Mutta mä en itse halua sitä.

      • uusio-impi
        lttl kirjoitti:

        Niin, sanotaan nyt vielä, että jos muut ihmiset haluavat paneskella ympäriinsä, niin se on musta ok, ihan sama oikeasti, ei siinä oo mitään pahaa. Mutta mä en itse halua sitä.

        mulla on sama juttu. En vaan osaa käyttää toista ihmistä itsetyydytyskaverina, yrittänyt olen, mutta mulla käy siinä niin, että rakastun väkisinkin..
        En siis osaa pitää tunteita erillään seksistä.. Oon kateellinen niille jotka siihen pystyy.
        Oon yli kolmekymppinen nainen ja viimeks seksiä 8v sitten kun vielä seurustelin=(

    • sinkku___

      Mulla on fuckbuddy, jota panen 1-2 viikossa.

      • Et ole oikea

        sinkku. Tuollainen fuckbuddymeininki on sairasta

    • eräs mies

      Minulla "yhdyntäfrekvenssi" on siinä noin kerta viidessä vuodessa tasolla. Siis sinkkuna. En oikein välitä yhden yön jutuista ja elämä ei nyt anna periksi oikealle suhteelle.

      Ihan liian vähän, mutta en silti vaihtaisi suhteeseen nyt. Niin paljon muuta juttua (mm. lapset). Suhteessa on ollut tapana panna vähintään kerran päivässä (keskimäärin, eli pari päivää kuussa noin 5-10krt/pvä, noin viikko parilla kerralla ja loput sitten tasaisemmin).

      En todella tajua tämän palstan asennetta. Siis kun puhutaan YTM:stä, ATM:stä, katkerasti pohditaan kuinka montaa rumaa naista tuokin YTM on pannut ja seuraavaksi sanotaan etten ikinä panisi kuin kaunista neitsyttä.

      Pidän itseäni varsin kokeneena. Olen pannut tuhansia kertoja. Silti naisten, joiden kanssa yhdyntää olen harrastanut, lukumäärän voi vielä laskea yhden käden sormilla. Olenko siis ATM? YTM? KTM? Ihan sama minusta.

      • ------

        10 kertaa päivässä? Eikö siinä tule jo muna kipeäksi?

      • eräs mies
        ------ kirjoitti:

        10 kertaa päivässä? Eikö siinä tule jo muna kipeäksi?

        Joskus tuleekin. Kumin kanssa ei onnistu 10krt/pv. Tulee hiertymiä helpommin.

      • Tasoluokittaja

        "Olen pannut tuhansia kertoja. Silti naisten, joiden kanssa yhdyntää olen harrastanut, lukumäärän voi vielä laskea yhden käden sormilla. Olenko siis ATM? YTM? KTM? Ihan sama minusta."

        Olet KTM.

    • Nolla. Jätän noi hommelit parisuhteeseen.

    • YTM-EVP

      Joka toisen viikon kärvistelen selibaatissa, kun mulla on lapsi. Joka toisella viikolla noin 5-7 kertaa/vko vakipartnerin kanssa.

      • Tässä taas

        näemme. Normaai yhdyntätiheys suhteessa on 5-7 kertaa viikko. Jos tiheys on ollut harvempi on ollut väärä kumppani.

      • YTM-EVP
        Tässä taas kirjoitti:

        näemme. Normaai yhdyntätiheys suhteessa on 5-7 kertaa viikko. Jos tiheys on ollut harvempi on ollut väärä kumppani.

        Ei ole olemassa mitään normaalia yhdyntätiheyttä. Tiedän pareja, jotka ovat aivan tyytyväisiä kerran kuussa rytmiin. Tärkeää on, että molemmilla on yhtenevät tarpeet. Muutoin toinen riutuu puutteessa ja toinen ahdistuu vonkauksesta. Meillä tuo viikkomäärä olisi varmasti pienempi, jos ei tulisi taukoja. Liika rutiiniseksi on aika puuduttavaa. Seksi pitäisi pystyä pitämään mielenkiintoisena. Siis laatu ajaa määrän edelle.

      • Norttimies
        Tässä taas kirjoitti:

        näemme. Normaai yhdyntätiheys suhteessa on 5-7 kertaa viikko. Jos tiheys on ollut harvempi on ollut väärä kumppani.

        Jos ihan kaikki parisuhteessa olijat laskettaisiin, olisiko normaali tiheys jotain 1-2 krt/vko? Itsellä ainakin suht nuorena miehenä vielä tekee mieli vähintään kaksi kertaa viikossa, usein enemmän.

      • YTM-EVP
        Norttimies kirjoitti:

        Jos ihan kaikki parisuhteessa olijat laskettaisiin, olisiko normaali tiheys jotain 1-2 krt/vko? Itsellä ainakin suht nuorena miehenä vielä tekee mieli vähintään kaksi kertaa viikossa, usein enemmän.

        Toisten puolesta en edes yritä arvailla ja mulle on aivan sama paljonko toiset harrastavat seksiä. Joka toinen päivä olisi varmaan itselleni sopivin. Välipäivä lisää kummasti haluja. Naisellani on vähän päinvastoin. Välipäivät vievät haluja ja yhteisen viikonlopun aikana hänestä kuoriutuu kyltymätön seksipeto.

    • minnetonka8

      Pari kertaa kuussa 3-4 päivän panomaraton ytm:n kanssa sellaiset 6-8 kertaa vuorokaudessa, enempää ei millään jaksa. Loppuaika menee toipuessa. Saisin sen suhteeseen koska vain, mutta parempi näin, pysyy varpaillaan ja voi etsiä parempaakin, jos jaksaa.

      • mikä venytin

        provo mikä provo.

    • Sinkkuna: 0.
      Suhteessa: Riippuu vähän suhteesta, mutta.. 3-10 kertaa viikossa?

      Kesällä oli yksi säätö, jonka kanssa nähtiin pari kertaa viikossa, ja silloin seksiäkin oli aika paljon. Hän vain muutti toiselle puolelle Suomea opiskelemaan ja juttu loppui siihen.. Viimeksi seksiä oli siis joskus elokuun lopulla..

      Aika masentunuthan silloin hänen muutostaan olin, mutta nyt on kiikarissa eräs todella kiinnostava ja hauska nainen! :)

    • Kun olin sinkku

      Niin noin kerran kuussa pokasin jonkun hoidon.

    • minnetonka 9

      Kumma leimata provoksi. Se ei todellakaan ollut. Viimeksi seurustelin viime marraskuussa. Suhteen loppuvaiheessakin (meni siis jo huonosti), seksiä oli 3 kertaa päivässä ( pari kertaa illalla ja aamulla). En ole mikään lahna ja seksi on kivaa ihan seksinä. Nykyinen tilanne on seurausta siitä, etten ole mitenkään rakastunut nykyiseen enkä edes voisi kuvitella olevani. Ollaan vain "kavereita" ja pidetään kivaa.Suhteessa on omat ongelmansa, luottamus ja arki ym. ja asiat lässähtävät kun suhtautuu toiseen kuin omaansa. Joillakin naisilla on varaa tälläiseen, joillakin ei, mulla nyt vaan on. Ja en ole helppo, yli 3 vuotta nykyinen fuckbuddy piiritti ja yritti ja tekee sitä edelleen. Ja mies on kai ytm: naisia riittää aina ja monta kerrallaan kierrossa, akateeminen ja sosiaalinen ja älykäs eikä edes ruma. Arvostan ihmistä, mutta en nyt halua mitään suhdetta. Kokemattomien keltanokkien on turha arvostella ihmisiä asioista, joita eivät itse hallitse lainkaan ja joista eivät tiedä mitään. Kirjat ja porno ei riitä, pitää osata lukea ihmistä. Ja mitä hemmettiä teen väärin? Siis moraalisesti? En pane muita, mutta en rajoita omaa vapauttani miehen takia, johon en voisi kuvitella sitoutuvani koskaan. Mies on ihan yhtä vapaa, ongelma on vain se, että raukka on kovin rakastunut ja minä en ja se on kyllä tiedossa ja asiasta on keskusteltu. Pitäisikö liittyä seuraanne kärvistelemään puutteessa? Saako siitä jtkn (marttyyrin kruunua en halua).

      • Kunnon nainen haluaa

        parisuhdetta eikä mitään paskaa päällensä ähkimään (mies on paska jos ei kiinnosta muuten kuin panomielessä)

      • mikä venytin

        Tuo edellinen vastaus kuulosti vain ATM:ien ärsyttämiseksi kirjoitetulta elvistelyltä, mutta tämä kuulosti enemmän joltain mitä joku oikea ihminen voisi kirjoittaa.

      • YTN, ei epätoivoa
        Kunnon nainen haluaa kirjoitti:

        parisuhdetta eikä mitään paskaa päällensä ähkimään (mies on paska jos ei kiinnosta muuten kuin panomielessä)

        Vai johtuiskohan siitä, että meitä naisiakin on erilaisia...

        Osa naisista haluaa seksiä vain parisuhteessa, mutta osa naisista haluaa seksiä koska vaan milloin vaan kenen kanssa vaan, osa antaa seksiä vain maksusta, osa harrastaa yhden yön juttuja ja/tai vakipanojuttuja. Ei tässä ole mitään sääntöä. Jokainen toimii oman moraalinsa mukaan.

        Teini-iästä asti olen ollut lähes koko ajan parisuhteessa. Silloin seksiä on harrastettu keskivertomäärä eli noin joka toinen päivä. Ihan suhteen alussa enemmän (max 3 kertaa päivä) eli miehen kunnon mukaan menty. Minäkin olen harrastanut seksiä tuhansia kertoja. Kumppaneita ei vaan ole ollut monia.

        Viimeisen 2 vuoden aikana ollut 1 mies. Häntä olen tavannut silloin tällöin. Hän haluaisi parisuhteen, minulle riittää häneltä pelkkä seksi. Hän on sinkku, minä olen sinkku, joten mikä tässä on muille ongelmana? Jos rakastun ja alan seurustella, tämä nykypanomies poistuu elämästäni välittömästi.

        Luokittelen itseni lihavuuteni vuoksi ATN:ksi. Miehen saaminen on aina ollut vaikeaa (myös yhden yön juttuihin), mutta aina on löytynyt joku, joka on valmis tinkimään ulkonäkökriteereistä, jotta vain saa säännöllisesti kyltymätöntä seksiä. Ihan sama, mitä muut minusta ajattelee.

      • rupiset riimit
        YTN, ei epätoivoa kirjoitti:

        "osa naisista haluaa seksiä koska vaan milloin vaan kenen kanssa vaan"

        Yllätytkö, jos tämä ei herätä kovin paljon kunnioitusta miesten taholta? Luin kyllä, että et itse toimi niin...

        Muuten, minkä takia otsikoit tekstisi YTN, mutta lopussa luokittelet itsesi ATN:ksi?

      • ihm.

        "seksiä oli 3 kertaa päivässä ( pari kertaa illalla ja aamulla). "

        Eikö sun vittus tullut kipeeks tuollaisella tahdilla?

      • YTN, ei epätoivoa
        rupiset riimit kirjoitti:

        "osa naisista haluaa seksiä koska vaan milloin vaan kenen kanssa vaan"

        Yllätytkö, jos tämä ei herätä kovin paljon kunnioitusta miesten taholta? Luin kyllä, että et itse toimi niin...

        Muuten, minkä takia otsikoit tekstisi YTN, mutta lopussa luokittelet itsesi ATN:ksi?

        Seksitaitojen osalta YTN, ulkonäön osalta ATN.

    • kiiiiih

      Miksi mies joka haluaa paljon kelpuuttaa vain naisen joka ei ole elämässään paljoa halunnut?

      Ongelmiahan siinä tulee.

    • 1 mies/vko

      Se on tahti. Joidenkin kanssa jää yhteen kertaan. Joidenkin kanssa pidetään hauskaa koko viikonloppu.

    • asefghj

      mitä tarkottaa YTN, KTN tai ATN?

    • 19+10=?

      Mulla oli n.2-3 naista per viikko... kaks vakkaria ja yleensä n. yks uus tapaus per viikko... Rupeshan tuo ittiäki hirvittään vaan noin mentiin tuo kesä. Nyt seurustelen ja en oo kattellu ''muihin pöytiin'' ollenkaan. Paljaalla panin lähes aina. Eihän tuo oo vielä kutitellu väärällä tavalla. Tyhmäähän se on vetää ilman kumia ventovierasta. Yleensä olleet pikkasen ''puutessa olevia'' ...osa perheenäitejä jokka ei oo saanu kotona

      • YTM on vastuuton

        paska

    • Ensimmäinen yhdyntä on vielä kokematta. Masturbointitiheys on sentään vähän suurempi.

    • Olenko hullu

      Yhdyntätiheyteni on noin kymmenen kertaa päivässä eli tommoset 3650krt / vuosi.
      En ehdi juuri muuta tehdäkään kuin vaania miehiä vuorokauden ympäri.
      Lisäksi opiskelen kyllä päätoimisesti oikeustiedettä, lääketiedettä, kauppatieteitä ja ydinfysiikkaa. Olen pöytälaatikkorunoilija , sanoitan biisejä, soitan selloa ja pianoa konservatoriossa. Harrastan ultrajuoksua ja kudon vapaa-ajallani kaulahuivia joka on nyt 5 kilometriä pitkä.

      • tämä taitaa

        olla provo

      • jghghjh

        ?

      • No shit
        tämä taitaa kirjoitti:

        olla provo

        Sherlock

    • Ja silti valitat?

      Eli olet miespuolinen horatsu? Montako tautia olet hoidattanut?

    • Ehkä kerran

      kuussa pääsen pukille

      • #*"+-*&$:n

        Eläimiinsekaantuja!

    • naiselta

      Sinkkuus=selibaatti eli nolla

      Jospa sitä joskus vaikka vuosien päästä, kun löytyis se joku joka jäis. Vuosia on jo odoteltu. Ehkä joskus. Seksin haluan kuuluvan parisuhteeseen sellaisen ihmisen kanssa joka rakastaa.

      • .............

        "Seksin haluan kuuluvan parisuhteeseen sellaisen ihmisen kanssa joka rakastaa. "

        Tyhmä periaate, joka johtaa helposti siihen että seksiä ei saa ikinä.

    • naiselta

      En tarvitse merkityksetöntä seksiä, jossa mies ei halua ottaa minua huomioon ja josta en saa itse mitään. Mies jolla ei ole oikeita tunteita kohtelee huonosti ja on äärimmäisen itsekäs. Tämä on vain minun kokemukseni. Virheen olen joskus tehnyt ja siitä oppineena tämän periaatteeni mukaan elän.

    • Viime vuoden

      joulukussa oli edellinen yhdyntä.

    • rtjrj

      Riippuu ihan siitä paljonko on ylimääräsitä rahaa taskussa kulutettavaksi huoriin.

      • puhumallaki saa

        Omaan voimakkaan seksuaalisen vietin ja 2 viikkoakin tuntui liian pitkältä ajalta. Menin kallioon sijaitsevaan strippi paikkaan ja tanssista maksoin mut, ulk.näkö ja supliikki puolen takia sain pillua ilmaiseksi. Ei ollut mikään paha venakko, tumma n. 24 vuotias...

    • jt

      Keskimäärin seksiä kerran viikossa. Vakkarihoito kenen kanssa nähdään noin kerran viikossa. Lisäksi on suhde varattuun naiseen ja hänen kanssa nähdään ehkä kerran kuukaudessa.

      • ......

        vakkarihoito kerran viikossa = et ole sinkku

    • Ehkä noin pari

      kertaa kuussa pääsen heiluttamaan peittoa

      • Onko tuo harvoin

        vai usein riippuu sukupuolesta.

        Jos olet nainen tuo on harvoin
        Jos olet mies tuo on usein

      • Niin nainen saa
        Onko tuo harvoin kirjoitti:

        vai usein riippuu sukupuolesta.

        Jos olet nainen tuo on harvoin
        Jos olet mies tuo on usein

        kyllä aina itselleen helposti panijan menemällä ravintolaan tai pistämällä ilmoituksen nettiin.

      • ghjgjgh
        Niin nainen saa kirjoitti:

        kyllä aina itselleen helposti panijan menemällä ravintolaan tai pistämällä ilmoituksen nettiin.

        Miksi nainen haluaisi kenet tahansa panemaan? Mieluummin oma käsi kuin joku ällötys tyyppi.

      • karu totuus
        ghjgjgh kirjoitti:

        Miksi nainen haluaisi kenet tahansa panemaan? Mieluummin oma käsi kuin joku ällötys tyyppi.

        ällötys tyyppi = ATM

        Nainen haluaa aina YTM-panomiehen. Miksi naiset kiistävät voimakkaasti sen, että eivät karta ATM:iä, vaan ATM:n naisettomuus on tämän omaa syytä.

      • ....
        karu totuus kirjoitti:

        ällötys tyyppi = ATM

        Nainen haluaa aina YTM-panomiehen. Miksi naiset kiistävät voimakkaasti sen, että eivät karta ATM:iä, vaan ATM:n naisettomuus on tämän omaa syytä.

        Tottakai naiset karttavat atm:iä. Mutta syy miksi he karttavat, johtuu siitä että he ovat kaltaisiasi vajukkeja.

      • vbmxbvmxcvn
        .... kirjoitti:

        Tottakai naiset karttavat atm:iä. Mutta syy miksi he karttavat, johtuu siitä että he ovat kaltaisiasi vajukkeja.

        Eivät YTM:t mitään neroja ole. Samaa älyllistä tasoa kuin "asiakaskuntansa".

      • Äly ei ole niitä
        vbmxbvmxcvn kirjoitti:

        Eivät YTM:t mitään neroja ole. Samaa älyllistä tasoa kuin "asiakaskuntansa".

        ominaisuuksia joiden perusteella naiset petikaverinsa valitsevat

    • uutisvankkuri

      Nolla.

    • Mies-impi

      0 kertaa / 40 v. Oman käteni kanssa yhdyn n. kerran päivässä.

    • En yhdy

      sinkkuna - itse asiassa en ole koskaan yhtynyt kenenkään kanssa.

    • tahdonrakastellasinu

      Sinkkuna nyt elämässä eka kerran näin kauan (8 kk)... kamalaa..
      Tänä aikana olen ollut kolme kertaa sängyssä miehen kanssa, jonka kanssa oli lyhyt romanssi kesällä.
      On ihan tuskaa olla ilman hellyyttä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    • Olen ollut nyt

      sinkkui 4 kk. Kertaakaan en ole harrastanut seksiä. Viimeinen puolivuotta parisuhteesakin meni ilman seksiä.

    • Parastahan

      sinkkuudessa on nimenomaan se, että voi vapaasti panna ketä haluaa. Miksi muuten olla sinkkuna?

      • Siksi, että kukaan

        ei anna panna

    • Sinkku M

      Sinkkuna just on elämä parhainta saa mennä ja tulla niinkun lystää ja voi seikkailla kenen kanssa tahansa ja viettää seikkailijatar elämää joka on juuri parasta ja jännittävintä.

    • puutteess,,

      Pitäis löytää sellainen mies jolla ei lerpahda, eikä säikähdä erikoisen näköisestä veneestä..

      • Miehellä lerpahtaa

        jos nainen on läski. Se on totuus!

      • puuttees,,
        Miehellä lerpahtaa kirjoitti:

        jos nainen on läski. Se on totuus!

        162/66 80D ? Olenko epämiellyttävä läski, montako kiloa pois?

      • asiaton provoilija
        puuttees,, kirjoitti:

        162/66 80D ? Olenko epämiellyttävä läski, montako kiloa pois?

        Viitisen kiloa ehkä? Harmi jos se kaikki lähtee hinkeistä...

    • Noor mees

      Minulla 2-3 kertaa kuukaudessa. Kaksi vakihoitoa tällä hetkellä. Ihan sopiva yhdyntätiheys nyt, elin jossain vaiheessa jopa yli vuoden selibaatissa. Tietysti jossain vaiheessa olisi tarkoitus löytää se loppusijoituspaikka itsellekin eli pysyvä suhde.

      • oikeudenmukaisutta

        "Kaksi vakihoitoa tällä hetkellä"

        Miksi ei yksi riitä? Miksi pitää viedä joltain toiselta mieheltä mahdollisuus?

      • Ei se aateeämmä
        oikeudenmukaisutta kirjoitti:

        "Kaksi vakihoitoa tällä hetkellä"

        Miksi ei yksi riitä? Miksi pitää viedä joltain toiselta mieheltä mahdollisuus?

        sitä naista saisi vaikka pelimies jättäisikin väliin.

      • fb-teoria
        oikeudenmukaisutta kirjoitti:

        "Kaksi vakihoitoa tällä hetkellä"

        Miksi ei yksi riitä? Miksi pitää viedä joltain toiselta mieheltä mahdollisuus?

        Yksi vakihoito voi olla niin kiireinen, ettei tapaamista saada aikaan montaa kertaa viikossa. Sitäpaitsi, jos mies alkaa ruinaamaan tapaamisia liikaa, naisen kiinnostus voi laskea, koska nainen luulee että mies on nyt enemmän kiinnostunut kuin hän. Useampi vakihoito on myös parempi, koska silloin todennäköisemmin tavoittaa jonkun naisen halutessaan.

        Sitäpaitsi, vakihoidon voi viedä koska tahansa.

      • Noor mees
        oikeudenmukaisutta kirjoitti:

        "Kaksi vakihoitoa tällä hetkellä"

        Miksi ei yksi riitä? Miksi pitää viedä joltain toiselta mieheltä mahdollisuus?

        Miksi kaksi eikä yksi? Koska vaihtelu virkistää.

        Jos päättäisin suhteeni toisen vakihoidon kanssa,niin voihan se olla, että hän nopeasti hakisi itselleen uuden miehen tilalle joko seksi- tai seurustelusuhteeseen. Veikkaan kuitenkin, että näin ei tapahtuisi. Naiset kun sinänsä voivat olla aika pitkiäkin aikoja yksikseen eivätkä he yleensä kärsi selibaatista samalla tavalla kuin miehet. Nainen lähtee siitä, että pitää löytää juuri itselle sopivanlainen mies, ja naisethan tunnetusti ovat se valikoivampi sukupuoli.

        Nimimerkki fb-teoria tuossa alla kirjoittaa ihan oikeita perusteluja, tukkoiset aikataulut tosiaan rajoittavat yhteisiä tapaamisia tehokkaasti. Lisäksi on olennaista huomata, että minunkin vakihoitoni ovat täysin vapaa lähtemään milloin tahansa, eli eivät he siinä mielessä ole markkinoilta poissa. Niinpä minä en katso vieväni keneltäkään toiselta mieheltä mahdollisuutta.

      • Nainen 34
        oikeudenmukaisutta kirjoitti:

        "Kaksi vakihoitoa tällä hetkellä"

        Miksi ei yksi riitä? Miksi pitää viedä joltain toiselta mieheltä mahdollisuus?

        Ja toisin päin, Miksi ei yksi riitä? Miksi pitää viedä joltain toiselta naiselta mahdollisuus? :D

        Itselläni vakkari, joten ei tarvitse miettiä puutetta. Toinen vakkari tosin suunnitteilla, koska nykyistä yhtä en näe niin usein kuin haluaisin. Ja ehdottomasti haluaisin rakastua uudelleen...! Ei avoimen suhteen seksi ole mielestäni mitään parisuhdeseksin rinnalla!
        Muistakaa turvaseksi!

    • Aikamiespoikamies

      En tiedä mikä yhdyntätiheyteni olisi sellaisena trendikkäänä sinkkuna. Peräkammarin iki-impi aikamiespoikamiehellä se on 0 kertaa ikinä.

    • 0 kertaa

      Saa sen orgasmin helpommallakin vaivalla kun epätoivoisella vonkaamisella joka viikonlopun päivä baareissa, tulee myös halvemmaksikin ja välttyy myös taudeilta. Monikohan jakorasia on puhdas?

      • Joo mutta kun

        runkkari on looseri. Kysy vaikka naisilta.

    • Tästä on aikaa...

      • Mutta yhdyntöjä

        on kuitenkin ollut?

    • Seksiä on ehkä

      pari kertaa kuussa.

    • miekkonen.

      Vakipanoa (exä) käy sutasemassa kerran pari viikossa

    • nainen-85---

      0, koska en harrasta vakipanoja enkä yhden illan juttuja.
      Hoitelen itse itseni mieluummin kuin päästän miestä päälleni ähkimään, joka varmasti hakisi vain omaa tyydytystään.

      • Olet kunnon

        nainen. Joku kunnon mies saa sinusta vielä hyvän vaimon.

      • sivusta seuraaja

        Mitähän se sulle kuuluu, onko se monen nussima vai ei koska et sinä häntä parempi ole missään suhteessa.
        Eikä sillä loppupeleissä ole mitään merkitystä, sillä kyllä aika monikin nainen saa kunnon miehen vaikka olisikin hieman kokemusta takana.
        Tämän palstan miehiä kun ei voi kunnon miehiksi luetella millään tavalla.

      • ei hyvää päivää..

        Ja tuo nainen on lutka, kun on seurustellut kahdesti ja suhteet päättyneet jostain syystä eroon?
        Tajuatko lainkaan, ettei syy ole aina siinä, että olisi valinnut huonon miehen?
        Syitä on monia mutta ymmärrän kyllä ettei teidän palstan miesten pieniin mieliin mahdu muuta kuin seksi. Ettehän te edes tiedä mitä kaikkea muuta parisuhde pitää sisällään, seksi on vain pieni osa sitä.

    • 5000

      Yleensä semmonen 10 kertaa tunnissa.

    • Yhden yön seksiä

      on max. 2 kertaa kuussa. Pitäis varmaan hommata joku vakipano, että sais vähän useammin.

      • musta toi on

        aika paljon - niinku sinkulle

    • annitypy

      Aika harvoin on seksiä. Ei ole kivaa, kun pitää käyttää kumia. Seksi on kuitenkin parempaa kun mitään ei ole välissä

      • Jos mies sanoisi

        noin - siis että seksi on parempaa ilman kumia - naiset väittäisivät heti vastaan.

    • Killeri vm 69

      Nuarempnana meni useamapi vuosi, että tähtäin oli 1tyyppi per kuukaus plus 1-3 lisää vuoden sisällä (kertoja saattoi siis olla useampikin per sama hlö). Sitten alko tympiä, kun ite vanhemin, mut tyypit oli vaan kakskymppisiä - tosin kyllä usein melko ihania rokkareita - ja tuli sitten enempi vähempi vahingossa toisilleen tuttujakin. Sitten lopetin kun en mitään uutta enkä fiksua löytäny.
      Ja nyt kun olin melkein 10 vuotta "kuivilla" , niin aloin taas katsella ympärille - ja pim! löytyikin oman ikäinen mies, joka toimii hyvin, on viksu ja kiva - ja seksi on erittäin monipuolista ja hauskaa hänen kanssaan. Kuitenkin pidän itseeni sinkkuna vielä, mutta keskityn nyt tähän herraan.
      Ei ne paikat siitä kulu, kuulkaa, mut tuttujen kanssa on kivempaa.

    • Kyl se on 0.

      Ei nappaa irtosuhteet, tietty sääntöön on yksi poikkeus mutta sen toteutuminen on erittäin epätodennäköistä. Joka jääköön hämärän peittoon...

      • uskotoivototeutus

        Joo mulla sama tilanne, mut mä elän toivossa.

    • -C1rca-

      Noh, eipäs ole sinkkuna ollessa kiinnostanut yhden illan jutut joten se on pyöreä nolla sitten.

    • Vakipanon kanssa

      n. 3 kertaa/ vko. Välillä baarihoitoja

      • Ja sitten tulit

        YTM tänne leveilemään panoillasi! Haista paska!

      • EOM
        Ja sitten tulit kirjoitti:

        YTM tänne leveilemään panoillasi! Haista paska!

        Huvittavaa kun jokainen mies, joka saa naista nostattaa aikaan paskamyrskyn. :D Hitto te tämän palstan itseään "ATM:ksi" tituleeraavat ootte katkeria.

        Niin, itse en sinkkuna kovin paljon naisen päässe päällyt. Nyt onnellisessa parisuhteessa.

      • .....
        EOM kirjoitti:

        Kateellisia miehille ja katkeria naisille. Ihan omaa syytään ovat yksin.

    • paradoksaalista

      Sinkkuna saisin seksiä koko ajan, mutten ota. Vuoden olen vanhapiikastatuksella pyörinyt, ja kerran olen meinannut harrastaa seksiä, mutta mies oli reppana eikä siitä tullut mitään. Joten nolla. Saisin kyllä milloin haluaisin, ja baarissa yleensä parikymmentä yritystä/ilta. Jos huono ilta, vain noin viisi.

      Mulla on kolme-viisi miestä jotka pyärivät jaloissa ja soittelevat, mutten viitsi alkaa mitään vaakamamboilua harrastamaan. Muutaman kerran joku jäänyt yöksi, mutta olen pakottanut nukkumaan toisella puolella sänkyä, ja silti ne vaan raapivat ovea yhä uudelleen. Kaksi näistä miehistä on ns. atm:iä, yksi ihan ok ja yksi mielestäni ytm. Häntä himoitsen, mutten vielä anna.

      • paradoksaalista

        En ole typpillinen, ekä lutka, ja minun ei tarvitse himoita, koska saan ja otan vain niitä YTM:iä. Olen kuulema YTN itse, joten lopetapa sinä se lutkittelu täällä ja painu sinne trukkikoppiisi lukemaan Tekniikan Maailmaa ja puristelemaan finnejä.

    • usm.

      Vedin juuri käteen. Ujolla sinkkumiehellä ei juuri ole muita vaihtoehtoja. Yhdyntä? Siitä haaveilen, mutta haaveeksi se jäänee.

      • Kannataisi

        varmaan tehdä sille ujoudelle jotain.

      • ,,,,,
        Kannataisi kirjoitti:

        varmaan tehdä sille ujoudelle jotain.

        mitä sille muka voi tehdä?

      • Ala harrastaa
        ,,,,, kirjoitti:

        mitä sille muka voi tehdä?

        jotain sosiaalista jossa joudut olemaan paljon kontaktissa ihmisten kanssa. Parasta jos harrastuksen takia joutuu olemaan kontaktissa vastakkaisen sukupuolen kanssa. Paritanssi olisi oikein hyvä tällainen harrastus.

      • ,,,,,,
        Ala harrastaa kirjoitti:

        jotain sosiaalista jossa joudut olemaan paljon kontaktissa ihmisten kanssa. Parasta jos harrastuksen takia joutuu olemaan kontaktissa vastakkaisen sukupuolen kanssa. Paritanssi olisi oikein hyvä tällainen harrastus.

        en ikimaailmassa uskaltaisi tai kehtaisi mennä paritanssiin. olen todella huono tanssimaan eikä mulla ole minkäänlaista rytmitajua.

      • Juuri tuon asenteen
        ,,,,,, kirjoitti:

        en ikimaailmassa uskaltaisi tai kehtaisi mennä paritanssiin. olen todella huono tanssimaan eikä mulla ole minkäänlaista rytmitajua.

        takia et saa pillua. Et uskalla ottaa riskiä, että mokaat itsesi.

      • ,,,,,
        Juuri tuon asenteen kirjoitti:

        takia et saa pillua. Et uskalla ottaa riskiä, että mokaat itsesi.

        eli asialle ei voi tehdään mitään kuten arvelinkin.

      • Naisasialooseri.
        ,,,,, kirjoitti:

        eli asialle ei voi tehdään mitään kuten arvelinkin.

        inborn shynesille on hyvin vähän tehtävissä. Tohtori Gilmartinkin sanoi niin.

        Ihan sama jos pitäisi yrittää muuttaa pituuttaan tai silmienväriä.

    • 2+1315

      0 kertaa tähän 41 ikävuoteen mennessä!

    • sopivasti.

    • Noin kerran

      kuussa onnistaa

    • penikseni

      PENIS

    • En harrasta seksiä

      sinkkuna. Suhteessa ainoastaan.

    • SinkkuNaineN.

      Kerran viikossa on mininimi. Ei nuoren kauniin ihmisen pidä kärvistellä puutteessa. Onneksi komeaa seuraa saa helposti.

    • Maileneé86

      Niin paljon kuin haluan.

      Kun edellinen poikaystäväni petti minua kaverini kanssa, tajusin istuvani pankkini päällä ja sen jälkeen ei ole ollut pulaa rahasta eikä vipinästä lakanoiden välissä...

      Kyllä tämä aina parisuhteen voittaa!

    • Ihan hyvä tilanne

      Noin kerran viikkoon (fuckbuddy). Vuoden aikana on ollut kolme todellista yhden yön juttua hänen lisäkseen.

    • Kerran tai kaksi

      tai kaksi parissa viikossa vakipanon kanssa.

    • Liian harva

      Olen ollut sinkkuna jo yli puolivuotta ja saanut pillua vain kerran ja sitäkin naiselta, joka oli aika kamalan näköinen.

    • heatofthenight83

      Viime kuukausina ollut n. kerta per viikko. Edellis viikonloppuna en saanut mutta viime vkl oli 2 naista samalla kertaa. Olen hyvännäköinen mies, osaan pukeutua, en juo liikaa ja osaan lukea naisia. Tulee aivan mielettömästi flirttiä yökerhoissa, ei tarvitse muuta kuin valkata flirttalijoista parhaat ja mennä juttelemaan.

    • feck

      Saisin pari kertaa vuodessa baarista. Mutta käytän prostituoitujen palveluja siihen päälle n. 15-20 krt vuodessa.

    • normaali mies

      No ennen olin jopa yli 2 vuotta ilman naist mut sit älysin ettiä maksullista naista netistä ja kappas olen ollut varmaan kuukauden pisimmilläänm ilman pil..llua. Mulla on ollut sama nainen yli vuoden ja olen ollut sinkkuna koko ajan et en petä ketään. Tyttö on todella kaunis 22 v ihan normaali opiskelija.

      • Miksi maksaa

        tavarasta jota saa helposti ilmaiseksikin?

      • ....................
        Miksi maksaa kirjoitti:

        tavarasta jota saa helposti ilmaiseksikin?

        Maksamalla saa kauniimpaa? Niinhän se tuntuu olevan kun lukee palstan miesten ruikutuksia siitä kuinka "komeatkin miehet joutuvat yhden yön jutuissa panemaan todella rumia naisia".

    • Minä tyhmä M

      viimeksi saanut 2010 elokuussa, oli saman ikäinen (40)vasta eronnut nautimme kummatkin mutta vaikean elämäntilanteen ? takia kieltäytyi muutaman yhdessä vietetyn yön jälkeen seksistä...hänen oli vaikea ajatella meitä edes seksuaalisesti, kiitos vaikean eron.
      En ole seurustellut, seksiä harrastanut n.20 krt eläissäni en ole lihava (en ehkä hyvän näköinenkään).

    • ....................

      Turhaan valitat tuota 2 kertaa kk, se on paljon verrattuna omaani vaikka olenkin nainen. Ja huom: minulla on sentään VAKIpano, joka on ollut ainoa kumppanini jo kahden vuoden ajan, ja siitä huolimatta naimistiheys on vain 1 x/kk, joskus harvoin tuo sinun 2 x/kk.

      Toki saisin tihennettyä tahtia jos alkaisin vakipanoni lisäksi pyydystää baarista yhden illan juttuja, mutta koska en tunne yhden illan juttuja omaksi jutukseni, tyydyn tähän yhteen vakipanoon niin kauaksi kunnes joko hän kyllästyy tai löydän itse oikean parisuhteen.

      • qcwdq

        No sinulla nyt ei ainakaan ole mitään valitettavaa. Ihan omasta tahdostasi kiinni kuinka paljon saat seksiä. Sinun ei tarvitse kuin pistää ilmoitus nettiin ja sinulla on hetkessä monta sataa ehdokasta uudeksi vakipanoksi.
        Toisin kuin AP, sinä voit milloin tahansa vaikuttaa tilanteeseesi.

        Ja vastatakseni aloittajan kysymykseen, saan seksiä noin kerran kolmessa kuukaudessa. Ja tämä on elämäni seksuaalisesti aktiivisinta aikaa.

    • silverfire

      (M vastaa) Alkuperäiseen kysymykseen vastaus: eron jälkeen (useita vuosia sitten) 0 krt, mikä ihmetyttää koska luulin että koulutuksen, ihmissuhdekokemuksen, vakityön, oman kämpän, kesämökin, veneen yms. omaisuuden haalimisen myötä olisin houkutteleva vaihtoehto mutta mitä vielä - en ole edelleenkään aloitteellinen, baarissa en saa signaaleja naisilta että olisivat kiinnostuneita eikä töissääkään ole mitään kunnon flirttiä, varatut & vanhemmat naiset ovat kyllä mukavia mutta kaikki potentiaalisesti mielenkiintoiset samanikäiset neidit välttelevät lähempää tutustumista kanssani. Plääh.

    • En ole harrastanut

      sukupuoliyhdyntää eron jälkeen kertaakaan ja erosta on jo yli 3 vuotta. Viimeinen vuosi parisuhteessa oli myös seksitön, joten muutos ei ollut sinkuuntuessa mikään raju.

      • Erosit koska et

        saanut seksi, mutta et saa seksiä nyt sinkkunakaan?

    • ......

      n. 1krt/vuosi. Toisinaan harvemmin.

    • EerikaHienohelma

      Noh sais kait tuota joka päivä jos kerkiäs, mut ainakin kerran viikos vähintään on pakko saada :) Muutama vakipanokin, mut yleensä tarviin aina uuden jotta mielenkiinto pysyy yllä, aika nopeasti lopahtaa jos miehessä ei ole sitä jotakin !

    • nainen.

      Tiheys on puhdas nolla. Ei irtosuhteita ole. Sellainen tiheys se.

    • topias

      Hiljaista on. Erosin vuonna -02 ja laskin että sen jälkeen olen harrastanut seksiä 16 naisen kanssa. Kaikki on ollut yhden yön juttuja. Eli kerran tai kaksi tulee vuoden aikana peittoa heiluteltua. Viimeksi viimevkolla Tukholman risteilyllä. Nyt sitten taas odotellaan vuosi seuraavaa kertaa. Masentavaa.

    • FML!

    Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olisiko sinulla mitään toiveita?

      Miten sinä toivoisit minun sinua lähestyvän? Mitään mitä olisi tosi hyvä tietää ennen sitä? Jos ei sen kummempia, niin
      Ikävä
      104
      2892
    2. Turun tunnin juna toteutetaan

      Köyhiltä viedään mutta tunnin juna Turkuun viedään läpi. Puhaltakaa PS nyt tämä poikki! https://www.hs.fi/politiikka/ar
      Perussuomalaiset
      294
      2135
    3. Oletko kertonut tästä

      Meidän oudosta jutusta kenellekään? Olen kertonut ystävälleni, että olet saanut minut sekaisin…, mutta tästä hän ei tied
      Ikävä
      122
      2005
    4. Miksi miehet kohtelevat mua huonosti

      Oon nyt tapaillut kolmea ihmistä. Ensimmäisen kanssa nähtiin kolme kertaa, ja meidän oli tarkoitus mennä leffaan tiettyn
      Sinkut
      138
      1827
    5. huono vai hyvä juttu

      Miten ulkopuoliset reagoisivat jos olisit kaivattusi kanssa yhdessä....?
      Ikävä
      93
      1430
    6. Poliisi etsii Leif Lindemannia

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/poliisi-etsii-leif-lindemania-julkaisi-kuvan/8982310#gs.cec6zf Onko nähty jo tarhar
      Kokkola
      26
      1096
    7. Mitä mielestäsi on aito

      rakkaus? Miten sen kuvailisit?
      Ikävä
      102
      1029
    8. Hitsi että olet tyylikäs!

      Sinulla on upea näkemys ja oikeaa värisilmää. Hyvä etten melkein pudonnut polvilleni eteesi kun hämmästytit minut jällee
      Ikävä
      38
      1027
    9. Ensi kerralla aion ottaa sinun kanssa

      Tuijotus kisan ja mitäs sitten tapahtuu jää nähtäväksi 🤩😃 Voi olla vähän hankalaa jos muita ihmisiä mutta odotelkoot s
      Ikävä
      46
      848
    10. Voisiko kaivattusi tehdä jotain mitä

      Et voisi antaa anteeksi
      Ikävä
      48
      846
    Aihe