Siis musta tää ongelma tuntuu, jotenkin tyhmältä kun parisuhteemme on muuten keskimääräistä parempi. On hellyyttä, samat kiinnostuksen kohteet yms.. enemmän kuin keskiverto suhteissa tuntuu olevan. Ja vaikka alkuhuuma onkin jo ohi, niin aina välillä tulee niitä perhosia mahaan ja tunne kuin elämä olisi kuin elokuvista :)
Mutta...
Me ei pystytä riidellä mielestäni normaalisti! Riitelemme vähän eikä riitely ole mitenkään täyttä huutamista tai agressiivistä, mikä on tietysti hyvä.
Mutta tällä hetkellä on tilanne, että mies menee riidellessä täysin lukkoon kun huomaa loukanneensa minua! Hän ei saa pyydettyä anteeksi tai aikaiseksi tulla lohduttamaan minua kun itken, sillä omien sanojensa mukaan menee jotenkin aivan lukkoon, on kauhuissaan että sai minulle pahan mielen yms..
Sopiminen meneekin sitten usein niin että odotetaan että minä rauhoitun ja sitten selitän mitä tunsin ja mitä mies olis voinu tehdä, käytännössä kuinka pahoitan mieleni entisestään kun tuntui ettei hän piitannut minusta. Sitten mies usein alkaa itkeä kuinka ei halua pahoittaa mieltäni yms..
Mies on luonteeltaan hiljainen sekä hiukan ujo ja tunteellinenkin, joten tavallaan ymmärrän.. Mutta toisaalta sitten taas en, luulis kun monta kertaa olen kertonut mitä tarvitsisin tilanteessa ni edes joskus hoksais toimia niin..
En vaan jaksa, enkä koe että on oikein että minun täytyy aina vain ymmärtää että mieheni on vain hiljainen ja arka, eikä tarkoita mitään pahaa, vaikka saankin aina itkeä yksikseni ja selvittää lopulta riidatkin, vaikka minua olisi loukattu..
Onko muilla kokemusta vastaavasta? Mitä tälle tilanteelle voisi tehdä, että vastuu menisi vähän tasaisemmin riidelles?
Mutta...
Me ei pystytä riidellä mielestäni normaalisti! Riitelemme vähän eikä riitely ole mitenkään täyttä huutamista tai agressiivistä, mikä on tietysti hyvä.
Mutta tällä hetkellä on tilanne, että mies menee riidellessä täysin lukkoon kun huomaa loukanneensa minua! Hän ei saa pyydettyä anteeksi tai aikaiseksi tulla lohduttamaan minua kun itken, sillä omien sanojensa mukaan menee jotenkin aivan lukkoon, on kauhuissaan että sai minulle pahan mielen yms..
Sopiminen meneekin sitten usein niin että odotetaan että minä rauhoitun ja sitten selitän mitä tunsin ja mitä mies olis voinu tehdä, käytännössä kuinka pahoitan mieleni entisestään kun tuntui ettei hän piitannut minusta. Sitten mies usein alkaa itkeä kuinka ei halua pahoittaa mieltäni yms..
Mies on luonteeltaan hiljainen sekä hiukan ujo ja tunteellinenkin, joten tavallaan ymmärrän.. Mutta toisaalta sitten taas en, luulis kun monta kertaa olen kertonut mitä tarvitsisin tilanteessa ni edes joskus hoksais toimia niin..
En vaan jaksa, enkä koe että on oikein että minun täytyy aina vain ymmärtää että mieheni on vain hiljainen ja arka, eikä tarkoita mitään pahaa, vaikka saankin aina itkeä yksikseni ja selvittää lopulta riidatkin, vaikka minua olisi loukattu..
Onko muilla kokemusta vastaavasta? Mitä tälle tilanteelle voisi tehdä, että vastuu menisi vähän tasaisemmin riidelles?
Vastaukset 4
Vanhimmat
hahhah, mahtaa ottaa koville kun naiselliset riitelytaktiikat, jotka on suunniteltu täsmäohjuksiksi miehen mieleen ja menemään ihon alle, ei sun tapauksessa toimikkaan.
et voi tehdä mitään, sun pitää vaan alistua siihen faktaan että syyllistämällä et saa tätä miestäsi alistettua. sun pitää keksiä toiset keinot että voisit kokea alistavasi miehesi jotta voisit sen jälkeen kyllästyä häneen.
sori, en tarkottanu pahalla!
Voisin lyödä vetoa, että jätät neitimiehesi jonkun kk-vuoden kuluttua:) Uskonpa että tunnet ettet koe itseäsi naiseksi ja turvassa olevaksi, kun mies poraa vieressä kuin hiiri.
Niin se vaan menee teillä ja mitä nopeammin totut siihen sen parempi.
Ihmiset ovat erilaisia, samoin suhteet ja miehesi on sellainen kuin kerroit.
Se että sinua itkettää ei tarkoita sitä, että olisit mitenkään heikompi riitatilanteessa, kyllä se on miehesi joka ei saa/osaa purkaa tilannetta vaan odottaa että se menee ohi.
Miehesi todella menee lukkoon niinkuin kerroit ja hänen lukkonsa avautuu siinä vaiheessa kun selität asian jälkeenpäin.
Voisiko riittää, että olet nyt nähnyt useaan kertaan kuinka paha miehelläsi on olla riitatilanteessa eikä hän kykene toimimaan sinulle perinteisenä olkapäänä.
Uskon että sinulla on herkkä, hieman erilainen mies ja kyllä sinun vain täytyy jaksaa ymmärtää ja hyväksyä hänen käytöksensä, toisen luontaista käytöstä ei muuteta noin vaan oman maun mukaiseksi, sensijaan voit miettiä mitä itse voit tehdä toisin.
Kuulostat miestäsi vahvemmalle käsittelemään tunteita, se että saat hänet itkemään "syyllistämällä" ei ole hyvästä. Jos sinun on pakko itkeä etkä voi hillitä itseäsi niin anna mennä vaan, mutta jälkeenpäin voit mennä ja kertoa voivasi nyt paremmin ilman, että alat kertaamaan roolimallia jota odotat mieheltä siinä tilanteessa.
Ymmärsinkö oikein, että riitatilanteessa se olet sinä joka on aina se loukattu osapuoli, keskity mielummin käsittelemään tilanteita joissa loukkaannut, hiokaa mielummin sitä puolta kuin keskitytte siihen mikä "oikea tapa riidellä"
Toivon teille hyvää ja voin vetää ihaan huoletta vastavedon tuon edellisen kirjoittajan kanssa, kunhan kertoimesta sovitaan :)
Arvasin että tuli kirjoitettu varmaan huonosti, kun menin suoraan asiaan ja kirjoitin nopeasti :)
En siis ole mikään nalkutan kaikesta naistyyppi, marttyyri. Itseasiassa olen tietoisesti nostanut hermostumis kynnystäni, koska olen ymmärtänyt ettei mieheni vain tajua tilannetta, eikä tarkoita pahaa.
Taustalla on varmasti suurimmaksi osaksi minun vaikeat elämän kokemukset, jotka kyllä olen käsitellyt pääasiallisesti, mutta joskus nekin nostavat tottakai päätään, varsinkin mikäli joku (mieheni) esimerkiksi ottaa ne asiat riidellessä puheeksi. Tälläisissä tilanteissa se itku pääse ja mielestäni ihan oikeutetusti..
Totta varmasti että osaan käsitellä paremmin tunteitani kuin mieheni, sillä olen purkanut melkoiset solmut lyhyen elämäni aikana, ja olen muutenkin avoimempi luonteeltani.
Mutta näin..
tuntuu vaan ettei miehen tunteista kyseleminen yms. tilanteen läpi käyminen (syyllistämättä) auta mitään..