Olen seurustellut mieheni kanssa kohta 3 vuotta ja lapsi tulossa paikoin. Meillä suhde toimii ja on ihana mutta anopin kanssa hiertää ja pahasti. Mieheni on 35-vuotias ja tuntuu että napanuora ei ole katkennut äitiinsä vieläkään. Minusta on hyvä juttu että on hyvät välit vanhempiin ihan lastenlapsienkin takia mutta liika on minulle liikaa. Mieheni äiti soittaa viikottain miehelleni 3-8 krt. Mitään asiaa ei aina edes ole kunhan pitää päästä utelemaan meidän asioita ja tekemisiä tai juoruamaan toisten asioista. Kaiken huippu on että yleensä vielä kehtaa kertoa kaikki kuulemansa muille mieheni sukulaisille kuten esim.mieheni siskolle joka yleensä anopin puhelun jälkeen soittaa ja kertoo että äiti just soitti ja sano sitä ja tätä. Toiseksi anoppini on loukannut minua suunnttomasti vertailemalla äänekkäästi minua mieheni ex vaimoon. Monet kerrat on tullut itkettyä miehelleni että voisitko sanoa äidillesi että rajoittaa vähän puhumisiaan sillä jos itse avaudun pelkään sanovani todella pahasti. Sitten minulla on koko suhteemme ajan ollut olo kuin olisin jonkun suurennuslasin alla. Kaikki mitä teen, miten teen, mitä sanon ja miten sanon on se tärkein. Koen ettei häntä kiinnosta pätkääkään millainen olen ihmisenä, mitä tunnen ja mitä ajattelen. Sitten asia mikä ärsyttää myös on se että olen raskaana. Mieheni on paljon töissä eli olen 80% yksin ja lääkärin määräyksestä en saisi enää tehdä kotihommia tai rasittaa itseäni yhtään sillä minulla on ollut eritttäin vaikeita komplikaatioita loppurakauden aikana. Kaikki minun sukulaiseni on tarjonnut apua tarvittaessa vaikka en ole sitä pyytänyt. Olen saanut käyttää anoppiani kaupoissa ja olen ystävällisesti tarjoutunut auttamaan aina milloin missäkin, jos voin, vaikkei kiinnostaisi vittuakaan, mutta ihan sen takia että se edes lähentäisi meitä mutta ei. Anoppi tasan tietää miten vaikea minun on hoitaa kotia ja ulkoiluttaa koiraa tässä tilassa eikä apua tarjoa edes ystävällisyydestä. En ole toisten avusta riippuvainen mutta alkaa kyllä tuntumaan siltä että olen ilmaa anopilleni eikä sitä kiinnosta minun asiat oikeasti yhtään, paitsi pinnallisella tasolla. Kuitenkin sitten haaveilee siitä kun ""saa hoitaa vauvaa ja viettää aikaa lapsen kanssa". Voin sanoa että saa haaveilla rauhassa sillä kun vauva on syntynyt ei tarvitse vauvan hoito apua tyrkyttää sillä sitten minulla ei ole rajoituksia imuroida vaikka keskellä yötä tai käydä koiran kanssa niin pitkällä lenkillä kuin huvittaa. Nythän minä sitä apua tarvitsen eniten. Tässä pieni avautuminen ja kylläpä helpotti!!!!!
En halua olla missään tekemisissä
ihan loppu
3864
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Noh, olipa aika purkaus, jonka suurimpana sisältönä on se, että pelkäät anoppia.
Tuo pelko pitäisi opetella pois ja katsoa realiteetit.
Itselleni tuli mieleen, että sinänsä miehen äidin soittamisessa pojalleen ei pahaa... avioliitosta huolimatta miehellä voi olla äitikin. Olkoon se heidän juttunsa, josta voit rajata itsesi kokonaan pois. Anna piut paut moiselle.
Toinen on se, että ei kannata tosiaan odottaa anopilta mitään kodinhoitoapua! Miksi ihmeessä? Ole iloinen, että anoppi ei tule kotiisi häärimään.
Jos apua tarvitset, etsi se muualta, ei anoppi voi olla ainut ihminen jolta apu löytyisi.
Kolmas on se, että minkä ihmeen takia yrität ystävällisesti auttelemaan anoppia, jos tosiasiallisesti et niin ystävä haluaisi olla.
Uskalla olla rehellinen nykytilanteessa, että teidän välinne ei siedä tällaista läheisyyttä.
Neljäs, älä tee elämääsi anopista kovin suurta numeroa. Jos juoruaa, niin juorutkoon. Kyllä juoruja mahtuu ja loppupelissä ne kaatuvat hänen omaan niskaansa.
Yritä kehittää itsellesi anopin suhteen jonkinlaista siannahkaa, ettet huomioisi hänen luonteenpiirteitään liikaa.
Hyväksy hänet omanlaisenaan hönttinä, niin sinun on helpompi kestää. Jos asetat kovasti toiveita siitä, millainen hänen oikeaoppisesti kuuluisi olla, niin petyt varmasti.
Lähde nollasta anopin suhteen. Sinun ei tarvitse tehdä sitä eikä tätä.
Kun lapsi syntyy, niin silloin rajat, milloin lasta saa tavata. Toki mummous hänelle kuuluu, ja suotakoon, mutta pääasiallisesti sinä olet vastuussa.
Mummolle voisi antaa kiinteän ajan jolloin voi lasta tavata. Mutta pyryharakkana hänen on turha rynniä tupaan, milloin huvittaa...
Miksi noiden ukkojen pitää olla niin tossuja, etteivät voi vetää rajoja oikein mihinkään suuntaan, mitä tulee ihmissuhteisiin? Miten tuota vain siedetään, riitojen pelossako? Sanele miehellesi säännöt, mistä asioista saa puhua ja mistä ei, soitteli mamma miten usein tahansa. Kuuntele vaikka vieressä ne puhelut. Toivottavasti mies oikeasti ottaa onkeensa eikä jää salavihaiseksi. Olisi siis oikea mies eikä pikkupoika. Ehkä voisitte myös muuttaa tarpeeksi kauas jossain vaiheessa. On tietysti varmaan paljonkin perheitä, joissa kun yhdelle puhuu, niin muutkin saavat kuulla. Ajatellaan varmaan, että mitä se perheen kesken haittaa. Se ei kuitenkaan mielestäni luo sitä luottamusta, jota läheisiin ihmissuhteisiin tarvitaan - niitä ei voi synnyttää väkisin. Kaikesta tulee vain teennäistä kailottamista, ollaan vain olevinaan avoimia.
?, voi kunka se ....