Joskus maailmassa käy näköjään niin, että oikeasti pääsee sanomaan herkullisen sanonnan "mitäs minä sanoin" :)
Muistelin tässä erästä ystävääni, jonka kanssa keskusteltiin joskus 2000-luvun vaihteessa lähinnä Montignacin ruokavaliosta. Olin lukenut jo Montignacin ensimmäisen julkaistun teoksen joskus 1993 tai aivan vuosikymmenen alussa ja olin kokeillut itse systeemiä ja todennut sen hämmästyttävän vaikutuksen vireyteen ja painoon lähinnä. Kilot putosi, vaikka minä söin voita, lihaa ja rasvaista ruokaa, mutta jätin hiilarit aivan minimiin. Kun kaveripiirissä juteltiin näistä laihdutusmetodeista ja minä mainostin tätä Montignacia niin minua ei juurikaan uskottu, sen koommin että kukaan olisi silloin vaivautunut kokeilemaan metodia. Niin lujassa oli vielä tuolloin uskomus siitä, että perunaa ja leipää on pakko syödä kun kerran koko ravitsemussysteemi nojasi kaloreihin ja laihdutus mahdollisimman pieneen rasvan syöntiin.
Toiset ne söi rasvatonta ja näki nälkää ja pienen painonpudotuksen jälkeen taas sortuivat mässäilyyn vaikka kävivät painonvartijoissakin, kun eivät pystyneet muuten kontrolloimaan syömistään, jatkuvassa nälässä se on mahdotontakin, olenhan sen itse niin monta kertaa itsekin todennut. Minä se herkuttelin ja paino vaan laski. Kaikista suurinta muutosvastarintaa sain kokea siitä, että pystyin nauttimaan viiniä ruuan kanssa. Toiset kauhistelivat moista, maalla kun asuttiin ja alkoholin nauttimiseen suhtauduttiin niin mustavalkoisesti. Toinen liika kova paikka oli hedelmäasia, kun kaikille oli aina opetettu että hedelmiä pitää syödä aina laihiksella, samoin tumman suklaan syönti oli täysin käsittämätön asia. Minä jätin hedelmät minimiin ja söin tuoretuotteina lähinnä kasviksia, ja joskus, korkeintaan aamusella nappasin yhden omenankin tyhjään mahaan. Se kuitenkin aiheutti pikaisen nälän tunteen nousemisen, johon piti varautua ennakolta.
Minä monelle ihmiselle tuolloin sanoin, että uskokaa vaan pois, että kaloriteoria tulee kaatumaan ja tästä hiilaritietoisuudesta tulee tulevaisuudessa vallitseva terveysmetodi. Ranskassa tämä oli jo ihan arkipäivää, mutta Suomeen kaikki rantautuu jälkijunassa. Olen saanut monta kertaa tässä nykyisen karppaus- ja rasvakeskustelun tiimmellyksessä saanut muistuttaa kavereita ja sukulaisia siitä, että "muistattekos, mitä silloin 20 v sitten puhuin" Nyt ne kaikki entiset ikuiset laihdutuskuurilaiset on siirtyneet karppaamaan, kuka mitenkin kovin tai pehmeästi, ja kellään ei ole enää jojolaihdutusongelmaa.
Montignacin systeemillä olen pysynyt kuosissa ja terveenä, ja ylläpitovaiheessa eli silloin kun paino on jo ihannelukemissa, ei tarvitse enää niin tiukkailla sen ruuan kanssa, kunhan muistaa rajoittaa ne huonot hiilarit vain juhlapäiviin tai pakkosyöntihetkiin. Silloinkin valitaan ne vähimmän huonot vaihtoehdot huonoista. Joskus paino on noussutkin, kun joutuu syömään pakosta jossain tilaisuuksissa monena päivänä peräkkäin valmista ruokaa ilman että saa vaikuttaa aterioiden koostumukseen. Sitten muutama päivä vaan kotona ketokarppausta ja taas homma on hanskassa, olo paranee jälleen, kaikki on tasapainossa ja hiilariturvotukset poissa. Peruna on enää vain jouluruokaa, kun se ennen oli jokapäiväisen aterian osa.
Näillä sitä nyt sitten on menty jo kohta 20 vuotta. Ja näin jatkan. Hyviä ja iloisia hetkiä vaan kaikille karppauksen ja hiilaritietoisuuden parissa!
Muistelin tässä erästä ystävääni, jonka kanssa keskusteltiin joskus 2000-luvun vaihteessa lähinnä Montignacin ruokavaliosta. Olin lukenut jo Montignacin ensimmäisen julkaistun teoksen joskus 1993 tai aivan vuosikymmenen alussa ja olin kokeillut itse systeemiä ja todennut sen hämmästyttävän vaikutuksen vireyteen ja painoon lähinnä. Kilot putosi, vaikka minä söin voita, lihaa ja rasvaista ruokaa, mutta jätin hiilarit aivan minimiin. Kun kaveripiirissä juteltiin näistä laihdutusmetodeista ja minä mainostin tätä Montignacia niin minua ei juurikaan uskottu, sen koommin että kukaan olisi silloin vaivautunut kokeilemaan metodia. Niin lujassa oli vielä tuolloin uskomus siitä, että perunaa ja leipää on pakko syödä kun kerran koko ravitsemussysteemi nojasi kaloreihin ja laihdutus mahdollisimman pieneen rasvan syöntiin.
Toiset ne söi rasvatonta ja näki nälkää ja pienen painonpudotuksen jälkeen taas sortuivat mässäilyyn vaikka kävivät painonvartijoissakin, kun eivät pystyneet muuten kontrolloimaan syömistään, jatkuvassa nälässä se on mahdotontakin, olenhan sen itse niin monta kertaa itsekin todennut. Minä se herkuttelin ja paino vaan laski. Kaikista suurinta muutosvastarintaa sain kokea siitä, että pystyin nauttimaan viiniä ruuan kanssa. Toiset kauhistelivat moista, maalla kun asuttiin ja alkoholin nauttimiseen suhtauduttiin niin mustavalkoisesti. Toinen liika kova paikka oli hedelmäasia, kun kaikille oli aina opetettu että hedelmiä pitää syödä aina laihiksella, samoin tumman suklaan syönti oli täysin käsittämätön asia. Minä jätin hedelmät minimiin ja söin tuoretuotteina lähinnä kasviksia, ja joskus, korkeintaan aamusella nappasin yhden omenankin tyhjään mahaan. Se kuitenkin aiheutti pikaisen nälän tunteen nousemisen, johon piti varautua ennakolta.
Minä monelle ihmiselle tuolloin sanoin, että uskokaa vaan pois, että kaloriteoria tulee kaatumaan ja tästä hiilaritietoisuudesta tulee tulevaisuudessa vallitseva terveysmetodi. Ranskassa tämä oli jo ihan arkipäivää, mutta Suomeen kaikki rantautuu jälkijunassa. Olen saanut monta kertaa tässä nykyisen karppaus- ja rasvakeskustelun tiimmellyksessä saanut muistuttaa kavereita ja sukulaisia siitä, että "muistattekos, mitä silloin 20 v sitten puhuin" Nyt ne kaikki entiset ikuiset laihdutuskuurilaiset on siirtyneet karppaamaan, kuka mitenkin kovin tai pehmeästi, ja kellään ei ole enää jojolaihdutusongelmaa.
Montignacin systeemillä olen pysynyt kuosissa ja terveenä, ja ylläpitovaiheessa eli silloin kun paino on jo ihannelukemissa, ei tarvitse enää niin tiukkailla sen ruuan kanssa, kunhan muistaa rajoittaa ne huonot hiilarit vain juhlapäiviin tai pakkosyöntihetkiin. Silloinkin valitaan ne vähimmän huonot vaihtoehdot huonoista. Joskus paino on noussutkin, kun joutuu syömään pakosta jossain tilaisuuksissa monena päivänä peräkkäin valmista ruokaa ilman että saa vaikuttaa aterioiden koostumukseen. Sitten muutama päivä vaan kotona ketokarppausta ja taas homma on hanskassa, olo paranee jälleen, kaikki on tasapainossa ja hiilariturvotukset poissa. Peruna on enää vain jouluruokaa, kun se ennen oli jokapäiväisen aterian osa.
Näillä sitä nyt sitten on menty jo kohta 20 vuotta. Ja näin jatkan. Hyviä ja iloisia hetkiä vaan kaikille karppauksen ja hiilaritietoisuuden parissa!
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.