En ole koskaan eronnut, koska tämä on ensimmäinen suhteeni. Pelkään kuollakseni yksinäisyyttä, koska ennen suhdettamme olin aika onneton. Ei tämä suhdekaan minua niin onnelliseksi ole tehnyt, vaikka hyviä hetkiä on ollut silloin tällöin.
En ole kovin kokenut suhdeasioissa, mutta suhteemme tuntuu kulissilta. Miehellä ei tunnu olevan voimakkaita tunteita minua kohtaan, vaan hän on aina hyvin hillitty ja neutraalin kohtelias seurassani. Emme näe kovin usein, emmekä koskaan keskustele mistään asiasta vakavasti. Minusta tuntuu, että hän on edelleen kovin rakastanut edelliseen tyttöystäväänsä eikä sen takia pysty olemaan täysillä mukana tässä suhteessa.
Hän kysyy usein, haluanko erota (en tietenkään halua!) ja jotenkin jättää sen ikävän velvollisuuden minun tehtäväkseni. Eroaminen tuntuu yhtä kamalalta kuin pitäisi hypätä jyrkänteen reunalta tyhjyyteen, en pysty siihen. Miten saan itseni rohkaistua hyppäämään, koska en selvästikään saa miestä rakastumaan itseeni?
En ole kovin kokenut suhdeasioissa, mutta suhteemme tuntuu kulissilta. Miehellä ei tunnu olevan voimakkaita tunteita minua kohtaan, vaan hän on aina hyvin hillitty ja neutraalin kohtelias seurassani. Emme näe kovin usein, emmekä koskaan keskustele mistään asiasta vakavasti. Minusta tuntuu, että hän on edelleen kovin rakastanut edelliseen tyttöystäväänsä eikä sen takia pysty olemaan täysillä mukana tässä suhteessa.
Hän kysyy usein, haluanko erota (en tietenkään halua!) ja jotenkin jättää sen ikävän velvollisuuden minun tehtäväkseni. Eroaminen tuntuu yhtä kamalalta kuin pitäisi hypätä jyrkänteen reunalta tyhjyyteen, en pysty siihen. Miten saan itseni rohkaistua hyppäämään, koska en selvästikään saa miestä rakastumaan itseeni?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Miten voit sietää hetkeäkään oloa suhteessa, jossa toinen ei rakasta ja jossa neutraalisti vihjaillaan erosta ja koko homma tuntuu teeskennelyltä? Minä räsynukkena itseäsi pidät? Lietsot itsellesi jotain hyppäämisiä muka, ruokit mielikuvitusta ja totuus on se, että tuossa suhteessa sulta jää just sen vuoksi sen rakastavan miehen löytämisen mahdollisuus pois. Yksinäisyys on tuttua ehkä sinulle, mutta rankinta yksinäisyyttä on silloin, jos on muita ihmisiä, mutta on henkisesti yksin jokatapauksessa. Sitä et kuitenkaan voi tietää rakastaako hän entistä vai ei, eikä sillä ole väliä, jos susta vain tuntuu, että teidän suhde ei ole sitä mitä sen pitää olla. Ja sen tietää kyllä sisimmässä, onko se sitä mitä pitää vai ei, koska nyt joku alkaa kuitenkin saivartelemaan, että hyvä suhde ja blaablaa, mutta kyllä ne tunteet tietää kuitenkin.
Jos olisit sinkku ja ajattelisit, että alkaisitko tunteettomaan kulissisuhteeseen, jossa puhutaan enemmän erosta kuin tunteista, niin mihin tulokseen tulisit? Olisiko houkuttelevaa? Ei varmaan silloin kävisi mielessä, että otanpa tuon huonon valinnan, ettei tarvi vaan olla koskaan hetkeäkään yksin. Kaikki on joskus yksin. Siitä monesti nauttii tosi paljon.
Hei aloittaja! Mikä on vointisi? Saitkin jo tosi hyödyllisen vastauksen viestiisi mutta ajattelin myös vastata :) En ole mikään terapeutti,todellakaan, ja kuka minä olen ketään neuvomaan, mutta oma mielipiteeni kertomasi perusteella on se että suhteenne ei tulisi kantamaan pitkälle. Kokemuksesta tiedän sen että jos asioista ei kyetä keskustelemaan niin se on ennemmin tai myöhemmin suhteen loppu.Itselleni on avoimuus kaikki kaikessa ja kaikesta olisi pystyttävä puhumaan.Ja sitten tuo entinen tyttöystävä... Oletko varma, että hän yhä kaipaa häntä vai onko mahdollista että olet vain saanut sellaisen kuvan? Jos kysyisit asiaa häneltä ihan suoraan, ja kertoisit miten pahalta tuntuu kun et ole varma hänen tunteistaan. Kirjoita tämä hänelle kirjeenä,tai sähköpostina jos ette kasvotusten keskustele näistä. Tulet todella masentuneeksi jos jatkat näin ja pidät kaiken SISÄLLÄSI! Kerroit että et ole onnellinen suhteessasi, minusta jo se on vastaus mitä sinun on tehtävä. Älä ole onnettomassa ja epävarmassa suhteessa, se tulee syömään sua sisältäpäin, tiedän sen kokemuksesta! Yksinkin on hyvä olla, siihen on vaan suhtauduttava.Musta on ainakin ihanaa tehdä ihan omia juttuja enkä ole tilivelvollinen kellekään.Se oikea tulee kun sitä ei etsimällä ehdi, ei tässä ole mihinkään kiire, muistahan
Tarkasta, onko hänellä joku toinen, koska kuulostaa siltä. Miksei hän halua keskustella? Yksinäisyys tai yksinelo on tosiaan kaksipiippuinen juttu, itse olen niin joutunut elämään. Pahin ongelma on ollut taloudellinen, sen lisäksi ettei ikäänkuin ole olemassa kenellekään eikä sille rakkaalle. Kyllä se siitä. Yksin voi harrastaa kaikkea resurssien mukaan tai sitten päättää mitä tekee. Uni ja hiljaisuus on joskus ystäviä, koska kaupungissa on muutenkin autojen jyrinää.