Hei !
Aloin seurustelemaan 6 vuotta sitten mielestäni maailman ihanimman ja kauneimman naisen kanssa. Tapasin hänet ensimmäistä kertaa baarissa ja ihastuin häneen saman tien. Rakastuin hänen kauneuteensa, luonteeseensa ja itsevarmuuteensa. Olin itse tuolloin 20 vuotias ja hän oli 17. Pian suhteemme vakiintui ja 2 vuoden seurustelun jälkeen muutimme yhteen. Alkutaival oli kovin kivinen ja matkan varrelle ilmaantui muutama erokriisikin, koska käyttäydyin asiattomasti. Selvisimme mielestäni niistä kuitenkin kohtalaisesti.
Hieman vajaa 4 vuotta yhdessäoloa toi uuden asunnon ja tulevaisuuden haavet, haaveet omasta talosta sekä lapsista ja naimisiin menosta. Parisuhteeseemme kuului tuolloin uskollisuus, luotettavuus ja rehellisyys. Molemmat arvostivat niitä todella paljon. Näin ollen hankimme myös yhteisen koiran. Koiraharrastuksen lisäksi teimme paljon asioita yhdessä. Välillä olimme kuin paita ja peppu.
Oltuamme saman katon alla vuoteen 2010 asti, olimme molemmat lähes 100% varmoja että eläisimme elämämme yhdessä loppuun asti. Nautimme toistemme seurasta todella paljon. Syystä tai toisesta aloin kuitenkin haikailemaan paremmasta onnesta (en tiedä miksi). Aloin kokemaan avoliittomme liian itsestäänselvyytenä. Seurauksena luonteeni muuttui ja rajusti. Meille tuli riitoja erittäin herkästi. Suutuin mitättömistä asioista ja paisuttelin ongelmia, olin tyly. Tuli joulu ja halusin suhteeseemme taukoa vedoten että riitelemme paljon. (Todellisuudessa minä olin niihin syyllinen).
Avovaimoni sanoi tuolloin, että hän rakastaa minua niin paljon ettei halua erota ja että haluaa antaa minulle aikaa päättää asioista. Asuimme saman katon alla, mutta emme tahdostani puhuneet tai tehneet mitään romanttista.
Ennen uuttavuutta tapasin erään toisen naisen, johon ihastuin. Halusin viettää uudenvuoden tämän naisen kanssa vaikka avovaimoni pyysi ja itki haluavansa viettää sen kanssani. Petin häntä tapailemalla tätä toista naista. Hetkellisesti mietin, että hyppäisin suhteesta toiseen tämän uuden kanssa. Mielestäni hän oli minua kohtaan ihana ja hellä, uskoi ja ymmärsi minua.
Noin 2 viikkoa myöhemmin ymmärsin mitä pahaa olin tehnyt. Aivan kuin olisin herännyt unesta. Huomasin samalla että tunteeni tähän uuteen tuttavuuteen kuihtuivat silmissä. Samalla tajusin rakastavani avovaimoani erittäin paljon. Näin ollen pyysin avovaimoani ottamaan minut takaisin. Lupasin tehdä kaiken oikein, jotta korjaisin tilanteen. Tunnustin tapailleeni toista naista, 2 viikon taukomme aikana. Minulla ei ollut kuitenkaan koskaan sydäntä tunnustaa itselleni että petin hänen luottamuksensa.
Näin ollen palasimme yhteen. Olin hetken aikaa onnellinen ja suunnittelin, kosivani häntä tulevana kesänä, kun kaikki olisi palannut taas entiselleen. Niin ei kuitenkaan tapahtunut, koska ajattelin että ristiretkeni vieraan naisen kanssa tuomitsee minun ja sinun välisen avioliiton. Ja niin tuli kevät ja kesä. Aloin jälleen käyttäytymään oikukkaasti avovaimoani kohtaan, koska en uskaltanut olla hänen lähellään julkisilla paikoilla, en uskaltanut suudella häntä ystäviemme juhlissa, en mennä syömään hänen kanssaan ravintolaan. Pelkäsin kuolakseni, että talvella tapaamani ulkopuolinen nainen näkisi asian ja pahoittaisi mielensä. Pelkäsin satuttavani rakasta avovaimoani. Tästä seurasikin pitkiä riitoja ja kinastelua, koska olin hänen mielestä etäinen, kylmä ja tyly. Luulin suojelevani häntä pahoilta teoiltani. Pian aloimme keskustelemaan mahdollisesta erosta, jota emme kuitenkaan toteuttaneet. Minä en tahtonut ja uskoin suhteemme korjaantuvan tulevaisuudessa. Mitään en kuitenkaan tehnyt asian eteen. Olin ja menin vain. Vietin paljon aikaa ystävieni kanssa vaikka minun olisi pitänyt olla kotona paikkailemassa haavoja. En tukenut avovaimoani kun hän sitä eniten tarvitsi. Olin tyhmä ja itsekäs.
Tämän vuoden syyskuussa avovaimoni ilmoitti minulle haluavansa erota. Aluksi otin asian hyvin koska olin osaltani toivonutkin sitä. Toivoin koska häpesin viime talvisia tekojani. Häpesin itseäni. Koin että ansaitsen tämän kaiken. Viikkoa myöhemmin havahduin ja kauhistuin. Tajusin, että rakastavani häntä vieläkin enemmän kuin ketään muuta. Sovimme että asuisimme saman katon alla, niin kauan kunnes hän löytää uuden asunnon.
Välillemme tuli jälleen riitoja koska halusin hänen muuttavansa mielensä, jota hän ei kuitenkaan tehnyt. Kinastelimme melkein joka kolmas päivä samoista asioista. Olin valmis tekemään mitä tahansa, jotta hän muuttaisi mielensä, tai niin ainakin lupasin.
Aloin seurustelemaan 6 vuotta sitten mielestäni maailman ihanimman ja kauneimman naisen kanssa. Tapasin hänet ensimmäistä kertaa baarissa ja ihastuin häneen saman tien. Rakastuin hänen kauneuteensa, luonteeseensa ja itsevarmuuteensa. Olin itse tuolloin 20 vuotias ja hän oli 17. Pian suhteemme vakiintui ja 2 vuoden seurustelun jälkeen muutimme yhteen. Alkutaival oli kovin kivinen ja matkan varrelle ilmaantui muutama erokriisikin, koska käyttäydyin asiattomasti. Selvisimme mielestäni niistä kuitenkin kohtalaisesti.
Hieman vajaa 4 vuotta yhdessäoloa toi uuden asunnon ja tulevaisuuden haavet, haaveet omasta talosta sekä lapsista ja naimisiin menosta. Parisuhteeseemme kuului tuolloin uskollisuus, luotettavuus ja rehellisyys. Molemmat arvostivat niitä todella paljon. Näin ollen hankimme myös yhteisen koiran. Koiraharrastuksen lisäksi teimme paljon asioita yhdessä. Välillä olimme kuin paita ja peppu.
Oltuamme saman katon alla vuoteen 2010 asti, olimme molemmat lähes 100% varmoja että eläisimme elämämme yhdessä loppuun asti. Nautimme toistemme seurasta todella paljon. Syystä tai toisesta aloin kuitenkin haikailemaan paremmasta onnesta (en tiedä miksi). Aloin kokemaan avoliittomme liian itsestäänselvyytenä. Seurauksena luonteeni muuttui ja rajusti. Meille tuli riitoja erittäin herkästi. Suutuin mitättömistä asioista ja paisuttelin ongelmia, olin tyly. Tuli joulu ja halusin suhteeseemme taukoa vedoten että riitelemme paljon. (Todellisuudessa minä olin niihin syyllinen).
Avovaimoni sanoi tuolloin, että hän rakastaa minua niin paljon ettei halua erota ja että haluaa antaa minulle aikaa päättää asioista. Asuimme saman katon alla, mutta emme tahdostani puhuneet tai tehneet mitään romanttista.
Ennen uuttavuutta tapasin erään toisen naisen, johon ihastuin. Halusin viettää uudenvuoden tämän naisen kanssa vaikka avovaimoni pyysi ja itki haluavansa viettää sen kanssani. Petin häntä tapailemalla tätä toista naista. Hetkellisesti mietin, että hyppäisin suhteesta toiseen tämän uuden kanssa. Mielestäni hän oli minua kohtaan ihana ja hellä, uskoi ja ymmärsi minua.
Noin 2 viikkoa myöhemmin ymmärsin mitä pahaa olin tehnyt. Aivan kuin olisin herännyt unesta. Huomasin samalla että tunteeni tähän uuteen tuttavuuteen kuihtuivat silmissä. Samalla tajusin rakastavani avovaimoani erittäin paljon. Näin ollen pyysin avovaimoani ottamaan minut takaisin. Lupasin tehdä kaiken oikein, jotta korjaisin tilanteen. Tunnustin tapailleeni toista naista, 2 viikon taukomme aikana. Minulla ei ollut kuitenkaan koskaan sydäntä tunnustaa itselleni että petin hänen luottamuksensa.
Näin ollen palasimme yhteen. Olin hetken aikaa onnellinen ja suunnittelin, kosivani häntä tulevana kesänä, kun kaikki olisi palannut taas entiselleen. Niin ei kuitenkaan tapahtunut, koska ajattelin että ristiretkeni vieraan naisen kanssa tuomitsee minun ja sinun välisen avioliiton. Ja niin tuli kevät ja kesä. Aloin jälleen käyttäytymään oikukkaasti avovaimoani kohtaan, koska en uskaltanut olla hänen lähellään julkisilla paikoilla, en uskaltanut suudella häntä ystäviemme juhlissa, en mennä syömään hänen kanssaan ravintolaan. Pelkäsin kuolakseni, että talvella tapaamani ulkopuolinen nainen näkisi asian ja pahoittaisi mielensä. Pelkäsin satuttavani rakasta avovaimoani. Tästä seurasikin pitkiä riitoja ja kinastelua, koska olin hänen mielestä etäinen, kylmä ja tyly. Luulin suojelevani häntä pahoilta teoiltani. Pian aloimme keskustelemaan mahdollisesta erosta, jota emme kuitenkaan toteuttaneet. Minä en tahtonut ja uskoin suhteemme korjaantuvan tulevaisuudessa. Mitään en kuitenkaan tehnyt asian eteen. Olin ja menin vain. Vietin paljon aikaa ystävieni kanssa vaikka minun olisi pitänyt olla kotona paikkailemassa haavoja. En tukenut avovaimoani kun hän sitä eniten tarvitsi. Olin tyhmä ja itsekäs.
Tämän vuoden syyskuussa avovaimoni ilmoitti minulle haluavansa erota. Aluksi otin asian hyvin koska olin osaltani toivonutkin sitä. Toivoin koska häpesin viime talvisia tekojani. Häpesin itseäni. Koin että ansaitsen tämän kaiken. Viikkoa myöhemmin havahduin ja kauhistuin. Tajusin, että rakastavani häntä vieläkin enemmän kuin ketään muuta. Sovimme että asuisimme saman katon alla, niin kauan kunnes hän löytää uuden asunnon.
Välillemme tuli jälleen riitoja koska halusin hänen muuttavansa mielensä, jota hän ei kuitenkaan tehnyt. Kinastelimme melkein joka kolmas päivä samoista asioista. Olin valmis tekemään mitä tahansa, jotta hän muuttaisi mielensä, tai niin ainakin lupasin.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Erostamme oli ehtinyt kulua 1kk, kun avovaimoni tapasi erään miehen koulunsa juhlissa ja ihastui häneen. Seuraavana aamuna avovaimoni kertoi rehellisesti viettäneensä edeltävän yön kyseisen miehen luona. Ajauduin ikään kuin paniikkiin. Muutuin kehoni sisältä hysteeriseksi ja todella ilkeäksi, koska tajusin että paluuta entiseen ei enää ollut. Ahdistuin. Hämmästyin itsekin kuinka tylyksi muutuin. Syytin avovaimoani pettämisestä vaikka olimmekin jo eronneet. Katsoin että hän ei kunnioittanut suhdettamme tarpeeksi, koska asuimme toistaiseksi saman katon alla.
Näin ollen työnsin häntä pois luotani ja hän alkoikin puolestaan tapailla kyseistä miestä ja kertoi siitä onneksi rehellisesti minulle. Edelleenkin asumme yhdessä ja ex-avovaimoni tapailee kyseistä miestä. Olemme riidelleet viimeisten 3 päivän aikana runsaasti, minun tahdostani. Olen käyttäytynyt lapsellisesti ja ilkeästi häntä kohtaan.
Tänä aamuna herättyäni tajusin kaiken olevan ohi. Tunnen rakastavani häntä todella paljon, en osaa edes sanoin kuvailla sitä määrää. Käytöksestäni se ei näy. Minuun sattuu ajatuskin, että hän on löytänyt jo uuden. Kun hän tulee koulusta kotiin tiedän hänen nähneen tätä miestä.
En tiedä mitä tehdä, olen onneton. Vielä vuosi sitten minulla oli kaikki mitä vaan ihmisellä saattoi olla. Minulla oli maailman ihanin nainen, rakkaus, hellyys, hyvä koti johon oli ihana tulla työpäivän jälkeen, koira ja valoisa tulevaisuus! Koen etten osannut arvostaa sitä kaikkea. Suhteemme aikana aloitin riitoja koska luulin ettei hän rakasta minua tarpeeksi. Halusin ottaa asiasta aina selvää, uudelleen, uudelleen ja uudelleen. En vain tajunnut, että ajoin häntä vain kauemmaksi ja kauemmaksi minusta.
Kun sain tietää hänen uudesta ihastuksesta, luulin rakentavani vihaa rakastani kohtaan, koska koin sen olevan ainoa selviytymiskeino. Tänä aamuna tajusin etten rakentanutkaan vihaa häntä kohtaan vaan itseäni. Häpeän luonnettani, joka on manipuloiva, tärkeilevä, pikkumainen ja ilkeä. Olisin valmis tekemään mitä vain korjatakseni välimme! Siis ihan mitä vain! Ajattelen, että olen valmis hakeutumaan vaikka hoitoon jos siitä olisi apua asioiden korjaamisessa.
En kuitenkaan halua olla parisuhteen rikkoja. Mikäli rakkain kokee olevansa onnellinen tämän uuden miehen kanssa, niin en voi muuta kuin olla iloinen hänen puolestaan. En ikimaailmassa halua hänelle muuta kuin parasta! En ole ikinä halunnut häntä satuttaa vaikka tiedän tehneeni niin, enkä pahoittaa hänen mieltään. Tehtyä en saa tekemättömäksi, mutta tiedän pystyväni korjaamaan virheeni .
Eilen illalla pyysin häneltä, jos voisimme harrastaa normaalisti seksiä vaikka olemmekin eronneet ainakin niin kauan kun asuisimme saman katon alla. En pyytänyt häneltä seksiä siksi että olisin sen tarpeessa. Pyysin siksi, että saisin viettää edes hetken elämästäni vielä hänen lähellään. Saada hellyyttä, tuntea hänen läsnäolonsa ja muistella millaista rakastelu hänen kanssaan on. Sekä antaa hänelle sitä nautintoa minkä hän ansaitsee. Pian hän on kuitenkin poissa ja se ajatuskin tekee pahaa.
Tässä tarinassa on varmasti miljoona opetusta. Sanotaan, että jos naiselle antaa hellyyttä, hän antaa vastineeksi rakkautta. (Miksi en tuota tajunnut aikaisemmin!). Ääneen en voi sanoa tehneeni kaikkea väärin, koska läheiset kiistävät sen. Ajatuksissani tiedän kuitenkin olevani se ainut oikea syypää suhteemme päättymiseen, niihin riitoihin joita välillämme oli. Tiedän myös että rakkaani tietää sen. Uskonkin ettei hänkään voi sitä ääneen sanoa, koska ei halua syyllistää minua.
Ääneen en voi enkä saa sanoa sitä että tekisi mieli heittää kirves kaivoon ja saada ikuinen rauha ja onni. Olen henkisesti aivan rikki. Tiesin kuitenkin että näin tulee tapahtumaan, en vain hyväksynyt sitä tosiasiaa. Ainoa asia joka saa minut yrittämään elämässäni eteen päin on työ jota teen. Siinä työssä koen olevani moitteeton, ihmisille rehellinen, ystävällinen ja sovinnollisuutta edistävä. Eli sellainen jonka minun olisi pitänyt olla myös avovaimoani kohtaan. En käsitä että miten saatoin ryssiä niinkin tärkeän asian elämässäni kuin hän on minulle ollut. Äitini on aina minulle sanonut, että oppirahat on maksettava. Tällä kertaa maksan suuren summan, summan jota minulla ei ole.
Tämä on siis minun versioni tarinasta, joka on saanut päätöksensä. Olen todella pahoillani teoistani, jotka olen tehnyt ja sanoistani joilla olen saanut hänen olonsa tuntemaan ikäväksi. Enää en aio tehdä niin, vaikka hän kohtelee minua sitten miten tahansa.
Tarvitseepa hän sitten mitä tahansa, niin annan sen! Näin ollen en vastusta jos hän haluaa tapailla tätä miestä ja olla hänen kanssaan vaikka asummekin saman katon alla.
T: 26 vuotias, onnensa menettänyt
ps. Kumpa saisin hänet takaisin. Tiedän kuitenkin ettei se ole osaltasi enää mahdollista. Ja toivonkin tapaavani hänenlaisensa naisen, joka on yhtä ihana ja kaunis. Pelkään vaan pahoin että maailmassa on vain se yksi ainut hän.
No jaa. Aika törkee akka kun kehtaa panna jo jotain ukkoa vaikka asutte samassa kämpässä. Mulle kävi samoin ekan suhteen päättyessä. Olis pitäny tajuta lopettaa haikailu siinä vaiheessa. Rakkautta mä vaan kaipasin en sitä ämmää jolla oli kiire viettämään elämätöntä nuoruuttaa. Toiset ottaa laastarin rakkauden tarpeeseen toiset kaipaa puolisoa takas. Molemmat yhtä tuhoon tuomittua. Seuraava suhde kun päätty niin nainen halus pitää suruajan. Huomattavasti helpompaa oli ku ei heti tarvinnu katella jyystämistä. Mietin vaa kuinka paljo mustakaan välitettiin silloin ku heti oli seuraava kierros? Mutsi sanoi et suruaika pidetää, koska halutaan kertoo että kunnioitetaan mennyttä suhdetta.
Olin melkein myötätuntoinen sinua kohtaan siihen asti kunnes luin:
"Eilen illalla pyysin häneltä, jos voisimme harrastaa normaalisti seksiä vaikka olemmekin eronneet ainakin niin kauan kun asuisimme saman katon alla. "
Ja kaikki arvostus sinua kohtaan katosi.
Toivottavasti entinen tyttöystäväsi löytää uuden asunnon ja onnen tämän uuden miehen kanssa, koska sinä selvästi olet vielä keskenkasvuinen kakara.
Eikä oo entisesen tyttöystävänkään moraalissa kehumista!
Ikävä kuulla, että ihmiset tuomitsevat seksin perusteella =( lukemalla kappaleen kokonaan loppuun ymmärtänette syyn. Kaipasin häneltä rakkautta, en muuta. Hän itsekkin oli sitä mieltä, että voisimme harrastaa niin kauan kun asumme saman katon alla.
Näiden kommenttien jälkeen vetäydyn täysin. Tietenkin toivon entisen puolisoni parasta, tapahtu mitä tahansa. Olen vain pettynyt hänen toimintaansa.
Kuules nyt, kirjailijan alku. Sen verran itseriittoista ja imelää on tekstisi, ettei kyllä uppoa nyt millään. Puuttuu vain "Oih" ja "Voih" huudahdukset useine huutomerkkeineen. Tiedä sitten, saitko inspiraatiosi tuosta aiemmasta postauksesta, jossa höntti tyttönen valitteli exänsä määräilevää käytöstä, mutta pikku vinkki tähän nyt kuitenkin.
On helppoa turvautua korniuksiin ja kuluneisiin sanaparsiin silloin, kun luovuus loppuu kesken. Parempi olisi kuitenkin lähteä liikkeelle vaikka siten, että ensin opettelee kirjoittamaan kuivakkaa asiatekstiä, ja sitten siirtyy sinne kaunokirjallisempaan suuntaan. Helposti ennakoitavat juonenkäänteet eivät yhtään parane siitä, että käytetään kaikenlaisia ylisanoja "tunteiden suurta paloa ja roihuntaa" ilmaisemaan.
Rakkaus, aih ja voih! Tuo kaiken kestävä ikuinen palo meidän sielumme syvimmässä sopukassa! Nyt rakkaasi liitää vapaana kuin kesäinen perhonen tuhansissa väreissä hohtavan kedon yllä! Miten suurta onkaan elämä ja miten pieni ihminen! Vain kaipaus jää iltaruskoon hiljaa väräjämään.
Ihquu, eiks joo?
Tää kirjoittaja yritti sanoa, että tuossa sulla on se kaikille tuttu tarina. Ei siitä sen suurempaa tuskallista rakkaustarina kannata vääntää. Muutkin on selvinneet siitä ajan kanssa. Ihastut johonkin toiseen joskus ja elämä hymyilee taas. Unohdat exääsi kohtaan olevat tunteet ajan kanssa. Niin me muutkin ollaan unohdettu.
Onko mielestäsi väärin, jos puhun asioiden oikeilla nimillä? En käsittääkseni ole paisutellut omia tunteitani millään tavalla. Viesti saattaa olla sinun makuusi hieman korni. En näe luovuudella minkään laista roolia ko. tekstissä, sillä tarinaa ei ole kirjoitettu kirjaksi tai saatika sitten runoksi.
Lisätään vielä, että en ole lukenut muiden ihmisten tarinoita, joista olisin saanut jonkinlaista inspiraatiota.
Tiedän kyllä pääseväni yli tilanteestamme. Eihän tämä liene ensimmäinen kerta kuin kunniaani tai luottamustani petetään. Kyseinen nainen petti minua parisuhteemme valoisina vuosina 2 kertaa. Niiden seurauksena erosimme. Kuten sanoin rakastin häntä silloin ja rakastan häntä nytkin, siksi annoin anteeksi. Näin ollen palasimme aina yhteen.
Tällä kertaa yhteen paluun mahdollisuutta ei ole! Olenkin pettynyt siihen, että hän viettää illat uuden miehensä luona ja tulee yöksi kotiin nukkumaan. Kotiin tultuaan hän kertoo mitä kaikkea jännää tai romanttista he ovat tehneet.
Nyt itseä niskasta kiinni! Herää kysymys, että miksi sä vielä siedät tuota??? Et kai halua olla kenenkään ovimatto?
Muutamia pointteja
*Kiinnyt aika vahvasti, koska annat tuollaista sairasta käytöstä anteeksi. PIDÄ HUOLI, että kiintymyksen kohde osaa kohdella sua arvokkaana ihmisenä. Sitä entinen avokkisi ei ole tehnyt.
Näe teidän ero mahdollisuutena tutkiskella tarkkaan, että seuraava kumppani on luotettava ja rakkauden arvoinen.
*Erotilanteessa joudut päästämään irti jostakin. Irtipäästäminen aiheuttaa haikeutta ja tuo positiivisia tunteita. Et itkisi avokkisi perään noin suurella tuskalla, jos tilanne olisi toisin ja joutuisitkin jatkamaan yhdessä oloa. Tulisit tyytymättömäksi tilanteeseen. Löytäisit itsesi ajattelemasta, että et ole saanut elämältä mitä halusit. 2 pettämistä tuhoaa kenen tahansa suhteen. Ilmeisesti itsekään et aina ole saanut täysin sitä, mitä halusit, koska olet etsinyt sitä muualta taukonne aikana.
*Avokkisi ei ihan suoraan sanottuna kuulosta miltään saaliilta. Kukaan ei halua pettäjää tyttöystäväkseen kutsua. Avokkisi moraali epäilyttää muakin, kun suostuu harrastamaan seksiä sun kanssa, vaikka harrastaa seksiä toisenkin miehen kanssa. Kuulostaa oksettavalta. Hän kuulostaa myös todella lapselliselta, kun kertoilee sulle asioistaan noin. Ei kuulosta siltä, että sua arvostetaan. Hän käyttää hyväksi sitä, että voi tulla kotiin nukkumaan ja sitä, että sä kuuntelet. Toisaalta hän voi haluta vaan selkeästi kertoa suhteenne olevan ohi, mutta seksin harrastaminen vaikuttaa siltä, että sä olet aivan arvoton ja sua voi riepotella miten vaan. Sun tunteilla leikitään. Et ole menettänyt mitään korvaamatonta. Ymmärrät sen itse sitten, kun alat saada etäisyyttä tilanteeseen.
*Älä enää kuuntele hänen juttujaan äläkä missään nimessä ruinaa seksiä tai suostu siihen. Pitkität sillä omaa tilannettasi. Hänkin vaan roikottaa sua tuskaisuudessa antamalla vähän ja torjumalla taas. Ihan kuin hän nauttisi siitä, että sulla on paha olo. Älä anna sellaisen jatkua. Ala keskittyä aivan muihin asioihin. Vietä paljon aikaa ystävien kanssa, käy vaikka salilla, matkustele, ihan mitä tahansa mistä tulee hyvä mieli. Tekemisen avulla voit alkaa rakentaa uutta itseäsi ja elämääsi. Sulle voi kuule olla ihan hyväksi, että voit alkaa rakentaa identiteettiäsi ilman avokkiasi. Et kuulosta kovin tyytyväiseltä omaan suhdeitseesi. Se sinä on avokkisi kuva sinusta. Tietysti teillä sä olet ollut hankala, kun olet joutunut antamaan jopa 2 pettämistä anteeksi. Eiköhän ole aika suunnata katse tulevaisuuteen ja päättää, että joku päivä sulla on terve suhde ihanaan ja luotettavaan naiseen. Sun on helpompi olla ja suhdeidentiteettisi on kunnossa.
Kiitoksia viestistäsi, olen melekein sanaton! Avasit silmäni aivan eritavalla kuin muut. Kieltämättä osuit naulan kantaan joka ikisessä asiassa.
Olen varmaankin sietänyt häntä, koska hän on arvostellut minua tai tapojani rankalla kädellä mikäli en ole taipunut hänen tahtoonsa. Lisäksi minulla ei ole ollut sydäntä vastustaa häntä. Ovimattona oleminen saakin nyt loppua tähän. Kiitos siitä kuuluu sinulle!
1. ”Mitä näitä eron syitä enää vatvomaan, kun ero on jo selvä"
Ero on yleensä epätasapainoinen. On tavallista, että toinen päättää erosta ja toinen joutuu suostumaan eroon. Se osapuoli, joka ei olisi toivonut eroa, jää yleensä kaipaamaan vastauksia eron syihin. Tyydyttäviä vastauksia kuitenkaan on harvoin. Toiselta loppuu kiintymys tai hän kaipaa uutta suuntaa elämäänsä, johon toinen ei valitettavasti mahdu.
Eron luonne on hyvä ymmärtää: eropäätöksen tehneen seuraava askel on auttaa toinen sopeutumaan ajatukseen. Se vie aikaa ja on työlästä, mutta varmistaa hyvän eron.
2. ”Mun ystävät on sitten mun ystäviä, sinä et niitä tapaa”
Eron myötä osapuolten ihmissuhteet muuttuvat. Muutos voi pelottaa ja pelko voi näkyä esimerkiksi yrityksenä omia ystäviä. Ero kuitenkin vaikuttaa kaikkiin ja näin ollen on luontevaa, että osa ystävistä tulee entistä läheisemmiksi ja osa sen sijaan etääntyy eron vuoksi.
3. ”Pysytäänkö me ystävinä eron jälkeenkin?”
Ero on ennen muuta luopumista. Luovutaan ainakin parisuhteesta ja usein luovutaan myös ystävyydestä kumppaniin. Joskus ero voidaan toteuttaa niin, että osapuolten ystävyys säilyy. On kuitenkin tavallista, että se osapuoli, joka ei ole eroa toivonut tai on sitä vastustanut, ei pysty ainakaan eron alkuaikoina ajattelemaan toista ystävänä, sillä luopumisen tuskan ja kaipauksen vuoksi tavallinen kommunikointi voi tuntua ylivoimaiselta.
Asiaa auttaa, jos ystävyydelle ei aseta suuria odotuksia tai paineita. Toivotaan ystävyyden jatkuvan, mutta varaudutaan myös siihen, että se ei ole enää mahdollista tai että se on mahdollista vasta pitkän ajan kuluttua.
4. ”Et takuulla vie sitä suolasirotinta, se on yhteisillä rahoilla ostettu!”
Eniten parit riitelevät niistä tavaroita, kuten levyt ja kirjat, joihin molemmilla liittyy tunteita, ennen kaikkea yhteisiä tunteita (kirjat on hankittu ja luettu yhdessä, levyjä kuunneltu yhdessä...) Samalla, kun niistä luovutaan, luovutaan suhteeseen liittyvistä hyvistä tunteista ja muistoista.
Kiistatilanteissa tavaroiden jakamista voi auttaa arpominen. Ne tavarat, joista ei päästä suosiolla yksimielisyyteen, jaetaan tasavertaisiin kasoihin ja kasat arvotaan. Tavaroiden jakaminen voidaan myös jättää hautumaan pahimman kriisin yli, kunnes tunteet vähän tasoittuvat.
5. ”Sun uudella kumppanilla ei sitten ole mitään tekemistä meidän lasten kanssa”
Vanhempi voi olla myös loukkaantunut toiseen vanhempaan ja pyrkii siksi kontrolloimaan lasten tilanteita toisen vanhemman luona. Loukkaantuminen on luonnollista ja ymmärrettävää. Olisi kuitenkin hyvä, että omaa pahaa mieltään ei siirtäisi lasten asioihin.
6. ”Sinä siis olet mennyt tuhoamaan minun levykokoelmani, törkeän lapsellista!”
Paha mieli siirtyy usein tavaroihin. Tuntuu auttavan, kun saa jotain rikottua. Rikkomisesta on kuitenkin seurauksia. Se kierrättää pahaa mieltä. Jossain määrin kannattaa hyväksyä, että ero tuo mukanaan myös tämänkaltaista toimintaa ja asioita kannattaa katsoa läpi sormien. Joskus asioihin pitää kuitenkin puuttua jämäkästi, jos toinen osapuoli ikään kuin hakee röyhkeyden rajaa, jonka toinen hänelle sallii. Tällaisessa tilanteessa raja kannattaa vetää nopeasti, sillä tavaroita saa helposti rikki.
7. ”Tämä on kaikki sen toisen naisen syytä, meillä olisi kaikki ihan hyvin ilman sitä narttua”
Kolmannen osapuolen mukanaan tuoma ero on usein kaikkein vaikein eroamisen muoto. Yllättävä ero sattuu aina enemmän kuin puhuttu ja harkittu ero. Jos yllättävään eroon liittyy lisäksi kolmas osapuoli, kipu saattaa olla huomattavan kova, usein jopa sietämätön ja mielenhäiriöitä ja itsetuhoa aiheuttava. Tällaisella tavalla erota on huomattavan ikävät ja pitkäaikaiset vaikutukset sekä seuraukset jokaiseen perheenjäseneen. Tilanteeseen pitäisi saada pitkäkestoista ammattiapua mahdollisimman pian.
Seuraukset voivat näkyä myös sukupuolikysymyksinä. Aikuisten tulee miettiä minkälaisen asenteen hän siirtää lapselle moittiessaan, nimitellessään jne. toista vanhempaa . Vakavinta on, että asenteilla on riski siirtyä myös suhteisiin, joita lapsella on tulevaisuuden parisuhteissaan.
On hyvä huomata, että lapset arvostavat sitä, että he näkevät vanhempiensa puhuvan arvostavasti toisilleen ja toisistaan. Lapsi tarvitsee vanhempien yhteistyötä.
8. ”Vien jokaisen asian oikeuteen, sinä et tästä erosta helpolla selviä. Minulle kuuluu lasten yksinhuoltajuus.”
Eron aiheuttama tuskaa ja pahaa mieltä puretaan usein uhkailemalla oikeudella. Pitämällä sekä omaa että toisen uhkailua merkkinä pahasta olosta, on mahdollista päästä käsittelemään omia tai toisen tunteita. Tunteiden käsittely vie asiaa enemmän eteenpäin kuin uhkaileminen: ”Tuntuu niin pahalta, kun saatoit meidät tähän tilanteeseen tai kun et huolehdi lapsista…”.
Tärkeintä olisi jotenkin päästä käsiksi valtaviin surun ja syyllisyyden tunteisiin, jotka usein ovat aggressioiden takana. Ero on poikkeuksetta vanhemmille epäonnistuminen isossa elämän tehtävässä, jonka ovat yhdessä itselleen ilolla ja täynnä odotuksia ja toiveita hyvästä tulevaisuudesta ottaneet.