Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa.

Puupää87 kirjoitti:

Olen 24v nainen ja yhä sinkkuna.Suhteita on takana paljon ja paljon niihin on myös mahtunut,enemmän ikävää.Viime erosta on nyt kohta 2kk aikaa ja olen päässyt yli yllättävän hyvin.En enää kaipaa, mutta jäljelle on jäänyt suunnaton viha tätä miestä kohtaan.Viha ja katkeruus, jopa kostonhimo.Välillä saatan pohtia öisin eri keinoja kostaa. mutta aamulla kun herään niin jo nauran koko asialle.Olen niin pettynyt miehiin...Sitä edellinen suhde oli niin raastava että luulin etten enää ikinä tulisi luottamaan kehenkään.Mies oli alkoholisti ja väkivaltainen humalassa.Miksi sitten olin sellaisen ihmisen kanssa, eikö niin? Sanoppa se...Rakkaus on niin sokea, ja haluaa uskoa kun toinen lupaa muuttuvansa.Mutta kun päätin erostamme (asuimme avoliitossa) niin olin onnellisempi kuin aikoihin ja päätin että nyt aion jatkaa kauan yksin.Ero ei ollut helppo.Mies terrorisoi ja jopa kerran murtautui asuntooni.Minulle jäi jäätävät velat hänen minun nimissään tekemistä ostoksista netissä.Nykyään mies on vankilassa ja olen saanut täysin rauhan asian suhteen.Olinkin pitkään yksin, kun aloin kirjoitella netissä ikäiseni miehen kanssa.Meissä oli niin paljon yhteistä ja pystyimme puhumaan kaikesta.En olisi uskonut millään, mutta aloin olla todella ihastunut, ja kun tapailimme niin meillä meni todella hyvin kaikinpuolin.Mutta tämäkin mies muuttui... Yhtäkkiä alkoi saada raivareita,ja vasta sitten myönsi mulle että sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä.Kysyin miksei hänellä ole lääkitystä yms, niin en saanut vastausta.Ongelmia alkoi kertyä kokoajan.Kun olin hänen luonaan, niin kaiken piti olla valmiina kun hän tulee töistä.Ruoka laitettu,imuroitu,kahvit keitetty ja tiskattu.Nyt kuullostaa vitsiltä,mutta ei sitä ole:Hänellä oli valkoisia ja mustia lautasia.Kerran tiskatessani vain laitoin ne tiskikaappiin normaalisti, ja kun hän huomasi että ne eivät olleet värijärjestyksessä niin kauhea huuto.Hän ei myöskään tuntenut minkäänlaista empatiaa minua kohtaan.Jos itkin niin olin itkupilli.Kun tapasimme niin hän aina sanoi että saan itkeä hänen olkapäätään vasten aina jos siltä tuntuu.Sairastan paniikkihäiriötä ja aloin saada kohtauksia hänen luonaan.Siitäkin huolimatta vaati seksiä eikä edes vahingossa viitsinyt ottaa huomioon minua.Hän pyysi jatkuvasti minua muuttamaan hänen luokseen ja osti jopa kihlat.Sitten kun menin kotipuolessa käymään viikoksi niin hän jätti minut tekstiviestillä.Se oli järkytys, mutta tavallaan ihan pirunmoinen helpotus! Pirunmoinen helpotus! Tajusin, että hän ei ollutkaan se mies joka oli aluksi.Syytän jopa itseäni tästä.Miksi aina lankean ns renttuihin. Paha tapani on se että puhun asioista tosi suoraan ja elämästäni, ja jos löytyy joku jolla samanlaisia kokemuksia niin olen myytyä naista.Nyt en todellakaan edes kuvittele uutta suhdetta,piiitkään aikaan.Tajusin eilen kuinka ihana on olla yksin.Tottakai kaipaan kainaloa ja hellyyttä silloin tällöin,olenhan ihminen. Mutta nyt on parempi näin.Ihan oikeasti. Elämä on ihanaa.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä