Avioliittoa takana yli 20 vuotta, yhteisiä lapsia viisi joista osa jo omillaan , kaksi pikkusta vielä kotona. Viimeset vuodet on ollut kriisiä... alkuun mies uhkaili avioerolla riitatilanteissa ja kun en tehnyt niinkuin hän tahtoo, henkistä väkivaltaa ja muutamat mustelmatkin välillä (samoin hiuksista repimistä ja kerran kävi kurkkuihin kiinni)Pääosin kuitenkin henkistä väkivaltaa. En uskaltanut erota, taloudellinen tilanne, pienet lapset ja kaunis koti... ne sai mut aina vain yrittämään. Kävin perheneuvolassa puhumassa (miehen mielestä olin kallonkutistajan tarpeessa) Helpotti kun sain puhua asioista ihan ulkopuoliselle. Keräsin rohkeutta, etsin asunnonkin ja nyt se olin minä joka tahtoi erota. Yllätys-yllätys, mies ei enää sitä tahtonutkaan. Ja sai mut puhuttua jatkamaan.. näin kävi vielä toisenkin kerran, silloin mies lupas mennä myös puhumaan perheneuvolaan ja käytiin sielä muutaman kerran yhdessäkin. Mies on kuitenkin mestari puhumaan niin ei siitä juuri apua ollut.
Vuosi sitten syksyllä sitten tein sen päätöksen ja muutin omilleni lasten kanssa. Seuraavat puoli vuotta olin pääosin yksin lasten kanssa, mies kierteli viikonloput baareissa, häiriköi mua puhelimella, uhkaili itsemurhalla jne... Lapset oli hänellä kolme yötä tuona aikana ja joitakin yksittäisiä lauantaipäiviä kun olin töissä. Sopimuksen mukaan lasten olisi pitänyt olla joka toinen vkl isällään, mutta hän ei pystynyt siihen (ei ole sama olla niiden kanssa yksin kuin perheenä)
Kun tuli ajankohtaiseksi myydä talo ja tehdä erosta lopullinen, minä aloinkin epäröimään. Jos vielä yritettäis pitää perhe koossa.. Ensimmäiset 3 kk vietettiin viikonloppuja yhteisessä talossa, mies oli kuitenkin useimmiten työreissuilla tai viihteellä, nielin sen, tahdoin ehjän perheen. Seuraavat 4 kk asuttiin yhdessä. Mies lähti pari kertaa omille teilleen 5 vrk, muutaman kerran lauantai-iltana häipy kaljapussin kanssa ja sunnuntaina tuli krapuloissaan takas. Aina päätettiin vielä yrittää kuitenkin.
Mies painosti mua luopumaan asunnosta, en uskaltanut siitä luopua kuitenkaan. Meni ylä-ja alamäkeä, ees taas huovattiin ollaanko vai eikö olla. Lapset kuuli taas kauheita asioita ja heräsivät yölläkin riitoihin. Mies ei osaa lopettaa riitelyä ja huutamista vaikka lapsetkin sitä pyytäis.
Nyt viime viikonloppuna lähdin lasten kanssa taas pois, onneksi oli se asunto vielä! Nyt mies lupaa vaikka mitä, vannoo rakkauttaan ja pyytää vielä yhtä yritystä. Ja mä pelkään että saa mut puhutuksi taas ympäri..
Tässä lyhennelmä mun edellistä pitkästä kirjotuksesta joka hävis jonnekin..
Vuosi sitten syksyllä sitten tein sen päätöksen ja muutin omilleni lasten kanssa. Seuraavat puoli vuotta olin pääosin yksin lasten kanssa, mies kierteli viikonloput baareissa, häiriköi mua puhelimella, uhkaili itsemurhalla jne... Lapset oli hänellä kolme yötä tuona aikana ja joitakin yksittäisiä lauantaipäiviä kun olin töissä. Sopimuksen mukaan lasten olisi pitänyt olla joka toinen vkl isällään, mutta hän ei pystynyt siihen (ei ole sama olla niiden kanssa yksin kuin perheenä)
Kun tuli ajankohtaiseksi myydä talo ja tehdä erosta lopullinen, minä aloinkin epäröimään. Jos vielä yritettäis pitää perhe koossa.. Ensimmäiset 3 kk vietettiin viikonloppuja yhteisessä talossa, mies oli kuitenkin useimmiten työreissuilla tai viihteellä, nielin sen, tahdoin ehjän perheen. Seuraavat 4 kk asuttiin yhdessä. Mies lähti pari kertaa omille teilleen 5 vrk, muutaman kerran lauantai-iltana häipy kaljapussin kanssa ja sunnuntaina tuli krapuloissaan takas. Aina päätettiin vielä yrittää kuitenkin.
Mies painosti mua luopumaan asunnosta, en uskaltanut siitä luopua kuitenkaan. Meni ylä-ja alamäkeä, ees taas huovattiin ollaanko vai eikö olla. Lapset kuuli taas kauheita asioita ja heräsivät yölläkin riitoihin. Mies ei osaa lopettaa riitelyä ja huutamista vaikka lapsetkin sitä pyytäis.
Nyt viime viikonloppuna lähdin lasten kanssa taas pois, onneksi oli se asunto vielä! Nyt mies lupaa vaikka mitä, vannoo rakkauttaan ja pyytää vielä yhtä yritystä. Ja mä pelkään että saa mut puhutuksi taas ympäri..
Tässä lyhennelmä mun edellistä pitkästä kirjotuksesta joka hävis jonnekin..
Vastaukset 8
Vanhimmat
Harmittaa niin kun se alkuperäinen teksti hävis jonnekin, siinä oli asiat paljon tarkemmin kerrottuna. Lisäyksenä vielä tuohon että kun keväällä päätettiin vielä yrittää niin alkuun meillä sujui tosi hyvin ja nyt kesänkin aikana on sujunut, mutta kun sitä kestää aina niin hetken sitä hyvää aikaa. Sitten tulee jotain mitä teen väärin, unohdan lähettää tekstiviestin tai jtn muuta pientä, en lähde elokuviin mukaan kun mies pyytä jne... näitä asioita käsitellään sitten riitojen yhteydessä vielä viikkojen jälkeen.. Tämä tuskin on normaalia? Lisäyksenä vielä sekin että vaikka tuo viihteellä olo tuossa tuli mainittua niin mies ei ole mitenkään erityisen kova juomaan, alkoholi ei ole ongelma (miehen isä oli alkoholisti)
Voihyvä "tyttö" pakkaa lapsesi ja kamasi ja häviä sen miehen elämästä. Hän ei muutu muuta kuin pahemmaksi.
Hirveää, kun lapsia tehtaillaan tuollaisiin suhteisiin.. :(
Ihan pahaa tekee ajatella, kun kaksi aikuista on noin lapsen asteelle jääneitä itsekkin, minkälaisen mallin lapset saa ja vauriot sieluihinsa loppuiäksi.
Oletko ajatellut puhua sossun väen kanssa, jos lapset sijoitettaisiin johonkin sijaisperheeseen ja riitelisit sitten vaikka loppuikäsi hulttioukkosi kanssa?
Miksi raahaat lapsiparkoja kokoajan tuollaisten helvettien väliä, minkälainen äiti olet?
Kummassakin teissä on vikaa, sinussa ja äijässä, ette ole soveliaita kasvattajia kumpikaan, se on katos niin, että riitaan tarvitaan AINA kaksi, AINA!
Ja naisethan eivät ole miehestään riippuvaisia. Minkä takia te yleensä roikutte noissa kulissiliitoissanne jollette rahan takia?Eikö kannattaisi hankkia itselle koulutus ja sen verran kakaroita jotka pystyy elättään?
Tekisitte todella älykkäästi jos antaisitte lapsenne adoptioon.
"JOO mutku me raaaaakstetaan lapsiamme" No ei siltä kuulosta. Te teette lapsistanne hermoheikkoja ja mielenvikaisia omalla typerällä käytokselläne.
Tiedätko että käytoksenne on rikollista?!
Mutta aiotte siitä huolimatta jatkaa niin koska tiedätte varsin hyvin että lapsenne ovat kykenemättomiä saaman teitä, idiootteja, telkkien taa!
Heti kun olette saaneet lapsenne vieraille velvollisuudentuntoisille ja rakastaville vanhemmille, steriloikaa itsenne ja siiten voitte riehua niin paljon kuin haluatte.
Mutta lapset ensin pois kuvioista!
Hei! kirjoituksesi perusteella luulisin, että sinun ja lasten olisi parasta lähteä ja rakentaa "uusi elämä sinulle ja heille" ja tulevaisuus! Älä usko! tsemppiä. Pärjäät itsekin ja lapset rakastavat aina sekä isää että äitiä. yritä jaksaa
Hyi helvetti että ihmiset voivat olla idiootteja, raadollisia ja katkeria tällä palstalla kommenteissaan!!
Älä Iloton heistä välitä, varmasti olet tehnyt parhaasi ja rakastanut miestäsi ja lapsiasi, nyt sun vain täytyy repäistä itsesi irti tollasesta kurjuudesta. Tulet kyllä pärjäämään ilman raastavaa suhdettasikin, lastesi kanssa rakennatte uudenlaisen elämän, usko pois, niin minäkin tein. Mieti vaan onko suhteesi lastesi isään enää rakkautta vaiko vain riippuvuutta? Älä riipu tuollaisessa, sinä ja lapsenne ansaitsevat parempaa. Pirusti sulle voimia päätöksenteossa, ole siinä voimakas ja usko siihen!
Kiitos parista viimeisestä asiallisesta vastauksesta! Nuo muut jätän huomioimatta. Ei koko 20 v ole tuota elämää ollut, vaan viimeiset vuodet. Tiedän että olen ollut liian sinisilmäinen ja olen helposti ylipuhuttavissa, syyllistämällä mut mies on saanut mut jatkamaan. Taloudellista pärjäämistä en pelkää, näin sen jo että me pärjätään kyllä ja mulla on ympärillä ystäviä ja perhettä tukemassa, on työpaikka jne.. Mutta miksi mä tunnen sääliä miestä kohtaan kun hän niin itseään surkuttelee, kuinka hän on ihan yksin jne.. Mun pitäis nyt vain osata kovettaa itteni ja ajatella itteeni ja tietenkin lapsia!