Olen tavannut treffipalstan kautta muutamia tosi mukavia miehiä, joiden kanssa on synkannut heti tosi hyvin. Viihdyn heidän seurassaan, ja minulle on jäänyt jo ensimmäisen tapaamisen jälkeen vahva halu nähdä heitä uudestaan. Olen kiitollinen siitä, että olen saanut monta ihanaa ystävää tällaisista miehistä!
Sitten taas muutaman kanssa on ollut laimeampaa, eli en ole viihtynyt niin hyvin ja ensimmäisen tapaamisen jälkeen on tuntunut että minulle ei oikeastaan ole väliä näenkö tätä ihmistä enää. Haen tällä hetkellä vain kaveriseuraa, joten kriteerinä on lähinnä vain se että viihtyy toisen seurassa ja tykkää toisesta ihmisenä.
Yleensä se menee aina niin päin, että vastapuoli on innostunut tapaamaan minua uudestaankin vaikka itselläni ei olisi niin kiinnostusta. Mutta olen jotenkin arka sanomaan toiselle että ei kiinnosta enää. En halua loukata toisia ihmisiä, ja tuntuu että en osaa muotoilla viestiäni siten että vastapuoli voisi hyväksyä sen pahoittamatta mieltään. Voi olla että vain kuvittelen toisten ihmisten olevan niin herkkiä, mutta jotenkin tuntuu pahalta ja vaikealta sanoa toiselle että en pidä sinusta niin paljon.
Miten sinä ilmaiset sen jos et halua tavata jotakuta henkilöä enää? Onko vastapuoli joskus loukkaantunut kuultuaan että et ole kiinnostunut hänestä?

Vastaukset 6
Vanhimmat
Kuule, on paljon paljon paljon parempi kuulla toiselta ettei ole kiinnostunut kuin antaa turhaa toivoa tai etäinen käytös. Se suoraan kertominen on palvelus toiselle osapuolelle, jonka päässä ei tarvi pyöriä tuhansia kysymyksiä loputtomiin.
Kyllä torjutuksi tuleminen on kova pala mutta ole kuitenkin rehellinen. Mieti jos itse joutuisit vastaavaan tilanteeseen. Olisiko parempi se, että mies on etäinen ja katoa maisemista sanomatta mitään, vai jos rehellisesti kertoo ettei ole kiinnostunut eikä kannata jatkaa tarinaanne?
Näin minä ainakin toivoisin nyt tälläkin hetkellä, että minun kohdalla tehtäisiin näin
Kuinka monta kaveria tarvitset?
Jos olet jo kiitollinen niistä muutamista joista olet saanut ystäviä, täytyykö niitä olla aina vain lisää?
Jos näin on, olisi hyvä kertoa se jo profiilissa tyyliin "olen löytänyt täältä monta ystävää mutta joukkoon mahtuu vielä yksi"
Toisaalta voisi miettiä onko treffipalsta se paras mahdollinen foorumi ystävien etsimiseen... siellä kun keskimäärin kuitenkin kai koetetaan etsiä seurustelukumppania.
Niin ja tuo kysymyksesi... siinäpä miettimistä miksei joku kelpaa kaveriksi.. vaikea sanoa, jollet ole halukas tapaamaan heitä uudestaan, voisitko harkita että kirjoittelette kuitenkin toisillenne, sinusta kun saa kuvan, että olet anyway vain kuluttamassa aikaasi palstalla :)
Kerro ehdottomasti suoraan. Voit esimerkiksi sanoa: "Kuule, olet tosi mukava, mutta en usko että meistä tulee paria."
Itse olen aikoinani antanut naisille tällaisia hienovaraisia rukkasia ja aina ollaan erottu positiivisissa merkeissä. Turhan toivon lietsominen ja asioiden sanomatta jättäminen on paljon julmempaa!
Niinpä! Edellisessä viestissä hyvä neuvo. Itse seurustelin vuoden miehen kanssa, joka ei tainnut olla alun perinkään kovin kiinnostunut ja lopulta sain totuuden selville, kun otin itse suoraan puheeksi. Minä vain olin ehtinyt rakastua ja suunnitella yhteistä tulevaisuutta. Tästä lähtien haluan kuulla totuuden heti, vaikka sattuisikin (ei voi silti sattua yhtä paljon kuin, että elää kuvitelmissa...)
"Edellisessä viestissä hyvä neuvo."
Hyvä neuvo, mutta jotenkin tuli olo ettei kirjoittaja oikein miettinyt esimerkissään aloittajan tilannetta. Jos menet kertomaan, että olet tosi mukava, muttet usko että meistä voi tulla paria, niin toinen voi ehkä sitten kysyä ulos muissa merkeissä. Itse kutenkin käsitin, ettei aloittajaa nimenomaan huvittaisi tavata kyseisiä miehiä missään muussakaan merkeissä. Suoraan kertominen olisi mielestäni aloittajan tapauksessa, sitä, että kertoo suoraan ettei halua tavata enää.
"Mutta olen jotenkin arka sanomaan toiselle että ei kiinnosta enää. En halua loukata toisia ihmisiä, ja tuntuu että en osaa muotoilla viestiäni siten että vastapuoli voisi hyväksyä sen pahoittamatta mieltään."
Valitettavasti KAIKKEIN pahiten loukkaat toista sillä ettet kerro totuutta, tai olet vain hiljaa.