Ylläpitohevosen soveltuvuus meille

randomratsastaja

Ajatuksena pyörittelen mielessäni, että ottaisin ystäväni kanssa hevosen ylläpitoon ensitalveksi. Rahallisesti asia ei tunnu estelevän ainakaan vielä. Eniten epäilyttää onko meillä riittävästi kokemusta.

Itse olen ratsastanut kymmenen vuotta melko katkonaisesti (välivuosia tallien kaikotessa).
Olin ensin vuoden talutusratsastusryhmässä, kunnes muutimme pois kaupungista. Pidin parin vuoden tauon ja aloitin paikallisessa ratsastuskoulussa, jossa opin oikeasti tekemään jotain. Opettaja oli kuitenkiin niin äkäinen ja väsynyt hommaansa, että en enää halunnut mennä. Opettavaisimpana kokemuksenani olen hoitanut noin kaksi vuotta yksityisen ravitallin vuotiasta ja tämän emää samalla käyden ratsastustunneilla uudessa painoapuja painottavalla tallilla. Sen jälkeen valitettavasti talli muutti pois ja minulta meni maku koko hommaan.
Nyt parin vuoden tauon jälkeen aloitin jälleen uudelleen, ja mikäli innostus pysyy olisi ylläpitohevonen varteenotettava vaihtoehto.

Kaverini on ratsastanut kolme - neljä vuotta aktiivisesti ja pitänyt sitten parin vuoden tauon aloittaen nyt kanssani uudelleen.

Olemme tällä hetkellä molemmat 17 vuotiaita ja kaverini ehtii täyttää 18 ennen hevosen ottamista. Hevonen sijoitettaisiin ratsastuskoulullemme ja saisimme varmasti tarvittavissa apua osaavilta hevosihmisiltä.

Riittäisikö rahkeet? Vai olemmeko vielä aivan liian maitonaamaisia :D? Tulisi varmaankin tarpeeseen keskustella asiasta myöhemmin ratsastuksenopettajamme kanssa.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Haluan sinut, kuuletko minua.

        Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
        Ikävä
        98
        1683
      2. Hän on tosi

        hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
        Ikävä
        55
        1103
      3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

        https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
        Maailman menoa
        437
        1076
      4. Kuka sitä naista maalittaa

        Täällä oikeasti?
        Ikävä
        170
        1013
      5. Rakastan häntä

        Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
        Ikävä
        57
        792
      6. Anteeksipyynnöstä

        Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
        Ikävä
        126
        772
      7. Oletko päässyt minusta

        Eteenpäin?
        Ikävä
        83
        730
      8. Ei kukaan ole katsonut

        Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
        Ikävä
        51
        698
      9. Naiselle Kuuleppa Tämä

        Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
        Ikävä
        38
        675
      10. Onko mun toinen

        Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
        Ikävä
        57
        671
      Aihe