miksi on niin perkeleen vaikea iskeä yhtä naista

Tapasin erään naisen porukassa muutama viikko sitten, hän vaikutti kiinnostuneelta, koko ajan tuli juttelemaan ja katseli sun muuta ja sitten menin ihastumaan häneen. Olin ehkä liian innokas juttelemaan takaisin ja päällekäyvä ja nyt hän tuntuu olevan kiinnostunut kaveristani..
Ajattelin aluksi että hän yrittää tehdä minut mustasukkaiseksi joten porukassa en ollut huomaavani häntä enää lähes ollenkaan ajatellen että hän hermostuu kun ei saakkaan huomiota minulta enään, niin kävikin aluksi että hän aloitti keskustelun ja illan päätteeksi halattiin. Mutta taas seuraavalla kerralla kaverini kimpussa koko ajan, enään ei edes moikattu kun nähtiin eikä hyvästelty kun lähdettiin pois.
Ajattelin antaa periksi ja olla sanomatta hänelle enään mitään kun näemme porukassa seuraavan kerran. Turha on yrittää enään aloittaa keskustelua tai mitään koska yli-innokkuus näyttää pilaavan kaiken.
5581
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Totta turiset.Yli-innokas ei saa olla. Mieluummin antaa kissan vähän jahdata lankakerää, sitten antaa pallotella sen kanssa vähän ja taas pistää se jahtaamaan. Kiinnostunut pitää olla mutta ei liikaa. Sellainen epävarmuus pitää luoda naiselle AINA. Edes hitunen epävarmuutta on aina oltava, jopa parisuhteessa. Ei sitä ylenmäärin tarvitse olla.

Ylipäätään kysymyksesi "miksi on niin vaikea iskeä YHTÄ naista" on tärkeä. Yhtä naista on aina vaikea iskeä, koska hänellä on 1. elämää 2. sinun kilpailijasi 3. se mies johon hän on ihastunut ja kaikki nämä pyörivät hänen ympärillään jatkuvasti ja sinä vain silloin tällöin. Siksi onkin tärkeää ettei yritä iskeä vain yhtä naista vaan useita samanaikaisesti.

Äänestä

Musta toi vaikuttaa enemmän mielenkiinnon puutteelta kuin yli-innokkuudelta...

Äänestä

Olisiko mitenkään mahdollista, että nainen juteltuaan sekä sinun että kaverisi kanssa piti kaveristasi enemmän?

Äänestä

No siis liikuimme aluksi kaikki samassa porukassa ja nainen vaikutti kovin kiinnostuneelta minusta eikä kaveristani lähes ollenkaan, mutta sitten rupesin juttelemaan takaisin, ehkä liikaa, en tiedä ja sitten juttu vähän lössähti ja hän alkoi kiinnostumaan kaveristani.
Pelihän on melkein menetetty nyt koska tänä iltana kaverini meni tämän naisen luokse yöksi eikä vaihdettu kuin pari sanaa korkeintaan.. vituttaa vaan kun mahdollisesti omalla käytöksellä pilasin erittäin hyvän mahdollisuuden kunnon suhteeseen. Ja kyllähän niitä muijia riittäisi kulman takana, mutta tämä tapaus oli jotain erityistä..
Btw on muuten maailman vituttavin tunne kun kaveri halailee ja omii "naisesi" porukassa etkä voi kuin katsella tai mököttää rypemällä itsesäälissä mikä ei tietysti ole kannattavaa.

Äänestä
  • Niin no sun pitää nyt muistaa kaks asiaa: 1) älä lässäytä juttuja äläkä nynnyile vaan vie hommaa eteenpäin. Se menee joko eteenpäin tai loppuu mutta et joudu tuollaiseen tilanteeseen. 2) "Naisiasi" on tosiaan useampia kuin se yksi

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


okokefefjthhdh kirjoitti:

Tapasin erään naisen porukassa muutama viikko sitten, hän vaikutti kiinnostuneelta, koko ajan tuli juttelemaan ja katseli sun muuta ja sitten menin ihastumaan häneen. Olin ehkä liian innokas juttelemaan takaisin ja päällekäyvä ja nyt hän tuntuu olevan kiinnostunut kaveristani..
Ajattelin aluksi että hän yrittää tehdä minut mustasukkaiseksi joten porukassa en ollut huomaavani häntä enää lähes ollenkaan ajatellen että hän hermostuu kun ei saakkaan huomiota minulta enään, niin kävikin aluksi että hän aloitti keskustelun ja illan päätteeksi halattiin. Mutta taas seuraavalla kerralla kaverini kimpussa koko ajan, enään ei edes moikattu kun nähtiin eikä hyvästelty kun lähdettiin pois.
Ajattelin antaa periksi ja olla sanomatta hänelle enään mitään kun näemme porukassa seuraavan kerran. Turha on yrittää enään aloittaa keskustelua tai mitään koska yli-innokkuus näyttää pilaavan kaiken.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu