Ajattelin nyt kirjata tähän raadollisen totuuden omasta elämästäni. Haluan nähdä miltä näytän kirjallisessa muodossa, ja ehkä myös, että mitä tällaisesta ihmisestä ajatellaan.
Olen:
- 33-vuotias kahden lapsen äiti. En edes yksinhuoltaja, koska lapset asuvat isällään (joka on mua 20v vanhempi). Yhteishuollossa lapset toki ovat. Eronnut lasten isästä 6 vuotta sitten 8 vuoden suhteen (josta 3,5v aviossa) jälkeen.
- Olen määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä masennuksen takia. Olen sairastanut masennusta 7 vuotta. Myös tunne-elämältään epävakaa persoonallisuus diagnosoitu (aiheuttaa mm. itsetuhoista käytöstä, jonka tän viestin lähettäminen tälle palstalle osoittaa). Asiakas psykiatrian poliklinikalla ja 3 vuoden psykoterapia takana (ei toivottua tulosta).
- AMK-tutkinto ja koulutusta vastaava työpaikka olemassa pankki- ja vakuutusalalla.
- Mitat 170/67/E75, lyhyehköt punaiset (aidot) hiukset, silmälasit, huono iho, en mitenkään kaunis (no pari miestä on sanonut niinkin, mutta eihän niitä ole pakko uskoa).
- Urheilullinen tausta, jonka ansiosta olen vielä jonkinlaisessa ryhdissä, mutta löystyminen etenee jo kovaa vauhtia monen vuoden liikkumattomuuden johdosta.
- Nykyinen elämän sisältö nukkuminen, tietokoneella notkuminen ja syöminen (paljon suklaata, sipsejä ja valmisruokaa... vihaan ruuanlaittoa, osaan kyllä).
- Lukuisia seksikontakteja. Lakkasin laskemasta 30:n jälkeen, josta on jo monta vuotta. Veikkaisin 60-70. Neitsyyden menetys 18-vuotiaana raiskauksen seurauksena (kaksi miestä raiskasi). Haen huomiota ja hyväksyntää hakeutumalla satunnaisiin seksikontakteihin YTM:ien kanssa (liittyy persoonallisuushäiriöön).
- Tähän 6:een vuoteen eron jälkeen on mahtunut useita 1-8 kk:n mittaisia suhdeyritelmiä (mm. 6 kk naimisissa olevan työkaverin kanssa :/ ). Pari vuotta sitten yksi lapseton, kiva 4-kymppinen mies olis halunnut mun kanssa kihloihin, naimisiin, muuttaa yhteen ja lapsen, mutta mä juoksin karkuun (good for him). Jostain syystä mä olen useimmiten ollut se jättäjä (pakko jättää ennen kuin tulee hylätyksi).
- Kondylooma (raiskauksen seuraus) ja herpes (ex-mieheltäni) löytyy. Klamydiakin sairastettu kerran (hoidettiin tietenkin pois). Yksi abortti-kokemus alle vuoden takaa.
- Ulosotossa n. 15 000 e velkaa (avioeron jälkeen aiheutunut sotku, sitä ennen olin tunnollinen kansalainen). Maksukyvytön, eläke alle 1 000 e/kk. Sossun asiakas. Vuokralla kerrostalossa 3h k (Sato). Hakenut 2h k asuntoa (VVO).
- Luonteeltani avoin, iloinen (perusolemukseni, kun ei masenna), kiltti, luotettava, uskollinen (en pettänyt exääni koskaan, vaikka olin koko 8 vuoden ajan jatkuvassa puuttessa... kun rakastan, en halua muita), rehellinen, itsepäinen ja temperamenttinen. Olen ollut pidetty ystävä, koulukaveri, työkaveri, naapuri jne... En ole koskaan kokenut kiusaamista (edes lukiossa, vaikka mulla oli pahinta laatua oleva akne). Exänkin kanssa ollaan hyviä ystäviä ja hoidetaan lasten asiat yhteisymmärryksessä lasten parhaaksi (siksi mm. asuvat isällään).
Oliskohan tuossa nyt kaikki... Eli tällainen aika pilaantunut yksilö olen naiseksi, vaikka mussa joitakin hyvyyden häivähdyksiäkin on. Parisuhdekelpoista musta ei varmaan saa enää mitenkään. Toisaalta en edes tiedä haluanko parisuhdetta, vaikka useimmiten kuvittelenkin haluavani. Olen aika tottunut tähän yksin oloon. Jos mulla on miesvieras illalla, olen hyvilläni siitä, jos se lähtee kotiinsa yöksi. Nukun mieluummin yksin. Ja saan piereskellä ja kaivella nenääni rauhassa ym.
No mitäs mä tässä nyt vielä sanoisin... Tais tulla aika pitkä vuodatus. Tällainen välitilinpäätös omasta elämästä. En tiedä mikä tän pointti nyt sitten on. Saa kysyä, kommentoida, tuomita ja mun puolesta ihan vapaasti vaikka toivottaa alimpaan h*lvettin tai mikä nyt sitten ikinä kenenkin mieltä helpottaa. Moni varmaan tuntee paremmuutta muhun nähden tän luettuaan. Että repikää siitä kunnon kicksit nyt, kun mahdollisuus annetaan.
Olen puhunut.
Olen:
- 33-vuotias kahden lapsen äiti. En edes yksinhuoltaja, koska lapset asuvat isällään (joka on mua 20v vanhempi). Yhteishuollossa lapset toki ovat. Eronnut lasten isästä 6 vuotta sitten 8 vuoden suhteen (josta 3,5v aviossa) jälkeen.
- Olen määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä masennuksen takia. Olen sairastanut masennusta 7 vuotta. Myös tunne-elämältään epävakaa persoonallisuus diagnosoitu (aiheuttaa mm. itsetuhoista käytöstä, jonka tän viestin lähettäminen tälle palstalle osoittaa). Asiakas psykiatrian poliklinikalla ja 3 vuoden psykoterapia takana (ei toivottua tulosta).
- AMK-tutkinto ja koulutusta vastaava työpaikka olemassa pankki- ja vakuutusalalla.
- Mitat 170/67/E75, lyhyehköt punaiset (aidot) hiukset, silmälasit, huono iho, en mitenkään kaunis (no pari miestä on sanonut niinkin, mutta eihän niitä ole pakko uskoa).
- Urheilullinen tausta, jonka ansiosta olen vielä jonkinlaisessa ryhdissä, mutta löystyminen etenee jo kovaa vauhtia monen vuoden liikkumattomuuden johdosta.
- Nykyinen elämän sisältö nukkuminen, tietokoneella notkuminen ja syöminen (paljon suklaata, sipsejä ja valmisruokaa... vihaan ruuanlaittoa, osaan kyllä).
- Lukuisia seksikontakteja. Lakkasin laskemasta 30:n jälkeen, josta on jo monta vuotta. Veikkaisin 60-70. Neitsyyden menetys 18-vuotiaana raiskauksen seurauksena (kaksi miestä raiskasi). Haen huomiota ja hyväksyntää hakeutumalla satunnaisiin seksikontakteihin YTM:ien kanssa (liittyy persoonallisuushäiriöön).
- Tähän 6:een vuoteen eron jälkeen on mahtunut useita 1-8 kk:n mittaisia suhdeyritelmiä (mm. 6 kk naimisissa olevan työkaverin kanssa :/ ). Pari vuotta sitten yksi lapseton, kiva 4-kymppinen mies olis halunnut mun kanssa kihloihin, naimisiin, muuttaa yhteen ja lapsen, mutta mä juoksin karkuun (good for him). Jostain syystä mä olen useimmiten ollut se jättäjä (pakko jättää ennen kuin tulee hylätyksi).
- Kondylooma (raiskauksen seuraus) ja herpes (ex-mieheltäni) löytyy. Klamydiakin sairastettu kerran (hoidettiin tietenkin pois). Yksi abortti-kokemus alle vuoden takaa.
- Ulosotossa n. 15 000 e velkaa (avioeron jälkeen aiheutunut sotku, sitä ennen olin tunnollinen kansalainen). Maksukyvytön, eläke alle 1 000 e/kk. Sossun asiakas. Vuokralla kerrostalossa 3h k (Sato). Hakenut 2h k asuntoa (VVO).
- Luonteeltani avoin, iloinen (perusolemukseni, kun ei masenna), kiltti, luotettava, uskollinen (en pettänyt exääni koskaan, vaikka olin koko 8 vuoden ajan jatkuvassa puuttessa... kun rakastan, en halua muita), rehellinen, itsepäinen ja temperamenttinen. Olen ollut pidetty ystävä, koulukaveri, työkaveri, naapuri jne... En ole koskaan kokenut kiusaamista (edes lukiossa, vaikka mulla oli pahinta laatua oleva akne). Exänkin kanssa ollaan hyviä ystäviä ja hoidetaan lasten asiat yhteisymmärryksessä lasten parhaaksi (siksi mm. asuvat isällään).
Oliskohan tuossa nyt kaikki... Eli tällainen aika pilaantunut yksilö olen naiseksi, vaikka mussa joitakin hyvyyden häivähdyksiäkin on. Parisuhdekelpoista musta ei varmaan saa enää mitenkään. Toisaalta en edes tiedä haluanko parisuhdetta, vaikka useimmiten kuvittelenkin haluavani. Olen aika tottunut tähän yksin oloon. Jos mulla on miesvieras illalla, olen hyvilläni siitä, jos se lähtee kotiinsa yöksi. Nukun mieluummin yksin. Ja saan piereskellä ja kaivella nenääni rauhassa ym.
No mitäs mä tässä nyt vielä sanoisin... Tais tulla aika pitkä vuodatus. Tällainen välitilinpäätös omasta elämästä. En tiedä mikä tän pointti nyt sitten on. Saa kysyä, kommentoida, tuomita ja mun puolesta ihan vapaasti vaikka toivottaa alimpaan h*lvettin tai mikä nyt sitten ikinä kenenkin mieltä helpottaa. Moni varmaan tuntee paremmuutta muhun nähden tän luettuaan. Että repikää siitä kunnon kicksit nyt, kun mahdollisuus annetaan.
Olen puhunut.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Tuosta on paha panna kamalammaksi.
Saman ikäinen mies olen. En minä ole kiinnostunut naisten arvostelemisesta, elleivät he tahdo minulle pahaa. Ei minua kiinnosta naisten seksielämä, sillä joka tapauksessa kaikilla paitsi minulla on seksikokemuksia.
Haluan vaan sanoa, ettei minulla ole juuri mitään sanottavaa. Naisten kanssa minulla ei ole muuta yhteistä kuin äidinkieli. Poikkeus tästä on se, että minäkin haen tyydytyksen syömisestä ja juomisesta, kuten aloittajakin, kirjoittaesssaan:
"
- Nykyinen elämän sisältö nukkuminen, tietokoneella notkuminen ja syöminen (paljon suklaata, sipsejä ja valmisruokaa... vihaan ruuanlaittoa, osaan kyllä).
"
En aio koskaan seurustella enkä aio mennä työelämään, koska siellä on ilkeitä ihmisiä. Se on oma valintani.
Mullakaan ei periaatteessa ole sun neutraalin pessimistiseen ja jotenkin inhimilliseen viestiin mitään sanottavaa, mutta halusin silti sanoa jotain. Ihan vaan ton yhden viestisi perusteella vaikutat inhimillisemmältä kuin useimmat kirjoittajat täällä. Kaikkea hyvää.
Olet suht nuori vielä ja olethan saavuttanut monia hyviä asioita etkä kerro olevasi ilkeä ihminen. Sinulla on vaikeita ongelmia. Älä määrittele itseäsi ongelmiesi kautta ellet halua muidenkin tekevän niin. Olet myös kokenut kaltoinkohtelua jota et ole ansainnut. Asiasi voisivat kuitenkin olla paljon huonomminkin.
Toivottavasti pääset siihen elämäntilanteeseen mikä itseäsi eniten miellyttää.
Kiitos kauniista sanoistasi. Ne lämmitti mieltä.
Älä nyt tyhmiä kysele. Tietenkin annan.
Fakta on kuitenkin se, että enemmän olen antanut pakkeja kuin antanut (seksin tyrkyttäjille siis). Vaikka olen tällainen ilmeisesti ATN:ksi luokiteltava, niin panokavereissa on aina ollut valinnanvaraa. Mikä nyt ei varmaan ole yllätys kenellekään, kun tietää kuinka paljon panohaluisia miehiä riittää.
Sulla menee hyvin (verrattuna muhun):
- sulla on työpaikka
- työkyvyttämyyseläkkeesi on vain määräaikainen, ei pysyvä
- sulla on iso asunto
- sulla on lapsia
- sulla on ystäviä
- sulla on ollut miehiä
Aloituksesi oli TODELLA masentava lukea. Tajusin siitä, miten äärimmäisen surkea oma elämäni tosiaankin on. Että jotkut kehtaa valittaa tuollaisessa tilanteessa kuin ap... No jokaisella omat suhteensa asioille.
Hmm... Kai ton sit pitäis lohduttaa mua. En mä silti sanois, että mulla hyvin menee. Mutta onhan mulla tiettyjä valon pilkahduksia elämässäni kyllä, se on totta. Pahoittelen, jos masensin sua entisestään.
No en kyllä menisi tuntemaan mitään ihmeellisiä paremmuuden tunteita tarinastasi vaan pikemminkin, ehkä pientä huolenhäivää tunnen (ken tietää miksi).
Onhan sinussa ainakin omasta mielestä monia hyviä puolia esim:
- AMK koulutus ja sitä vastaava työpaikkakin olemassa (helvetin hyvä juttu katottuna nykymaailman menoa).
- Ei yhtään hullummat mitat ja vieläpä urheilullinen tausta.
- Upea luonne, silloin kun ei ole masennusta ilmassa.
Mutta valitettavan monta huonoa puolta tuolla kyllä löytyy kuten:
- Työkyvyttömyyseläke masennuksen takia 33 vuotiaana.
- Nämä kallonkutistaja sessiot, joihin ei kyllä mahda mitään kun tuntee olevansa "maansa myynyt ja perheensä murhannut".
- Velat
- Vääränlaista huomion/ hyväksynnän hakemista (kukakin määrittäkööt tämän itse mutta omasta mielestä vääränlaista)
- Sukupuolitaudit
Mutta loppujen lopuksi sanoisin, ettet ole mitenkään ainakaan ihmeellisemmin "pilalla" niinkuin mainitset olevasi.
Kiitos viestistäsi. Mulla on itselläni joskus sellaisia vaiheita, jolloin oikesti koen olevani pilalla. Mutta kun on parempi mieli, pidän itseäni ihan hyvänä ja ihananakin ihmisenä. Tätä palstaa lukiessa tulee usein huonommuuden tunteita (vaikka tän palstan takia ei olisi kyllä syytä) ja tuli sitten vaan mieleen vähän heittää "kanoille ruokaa" tälle palstalle. Tosin ihan fiksujakin vastauksia olen yllättäen saanut, kuten sinun on.
Tuota ihmettelen, että miten näet mun terapiassa käynnin negatiivisena asiana. Mun kannaltahan se on ollut positiivista. Se on yritys tehdä omasta elämästä parempaa. Kaikki halukkaat eivät edes pääse oikeaan terapiaan. Pidän sitä tietyllä tavalla luksuksena elämässäni. Joissain piireissä terapiassa käyntihän on jopa jonkinlainen muoti-ilmiö. Ilman Kelan tukea se maksaisikin niin paljon, että harvalla on sellaiseen edes varaa. Vaikka terapian avulla en olekaan vielä saavuttanut läpimurtoa ongelmieni käsittelyssä, niin on se paljon lisännyt itsetuntemusta ja -ymmärrystä. Mitään huonoa se ei ainakaan ole elämääni tuonut. Itse olen jopa ylpeä saadessani kertoa käyväni ammattimaisessa psykoterapiassa. Sellainen tekisi hyvää monelle muullekin.
Kommentoin vain viimeistä lausetta: Se on juuri niin.
Kun mainitsin terapiassa käyntisi huonona asiana, kommentoin asiaa kulttuuriperäisesti, koska suomalaiset näkevät asian jopa erittäin huonona että joku käy ns "hulluuslääkärillä" kallonkutistajalla, mutta kuten jo tähän olitkin antanut erittäin hyvät perustelut, niin minun on turha sitä perustelua pönkittää yhtään sen enempää.
Loppujen lopuksi mitä minun piti sanoa oli se, että omasta mielestäni se on erittäin hyvä, että käy terapioissa ja sen sellaisissa jos tuntee että niihin todellakin tarve on.
Tsemppiä vain ja kyllä se elämä alkaa siitä pikkuhiljaa taas hymyilemään. :)
Minusta ihminen on parhaimmillaan, kun se ei pidä itseään täydellisenä eikä parempana kuin muut.
Oot ihanan rehellinen ja toivon sulle terveyttä, onnea ja kaikkea hyvää.
"Surunveri" ja "nainen myös", kiitos tsempeistänne :)
Vajaa tapaus, ja varmasti joku tunnistaakin henkilön tuosta tekstistä. Ei tämä Suomi nyt niin iso maa ole.
Eipä paljon haittaa, jos joku mut tästä tekstistä tunnistaa. Oman elämäni ihmisille ja uusille tuttavuuksilleni olen kyllä aika avoin elämäntilanteestani. No tuota seksihistoriaa ei tietysti kaikkien tarvitsisi tietää, mutta tulkoon sekin nyt sitten selväksi mahdollisille mut tunnistaville lukijoille. Enpä sellaisia kuitenkaan usko paljoa löytyvän. Suurimman osan mun elämäni ihmisistä ei tällaisella palstalla tarvitse pyöriä.
Niin ja meitä vajaita taitaa tältä palstalta löytyä muitakin kuin minä...
Olet päässyt jo niin pitkälle, että näet itsesi sellaisena kuin olet. Seuraava askel on se, että lopetat identtiteettisi määrittelemisen sitä kautta mitä teet ja olet tehnyt. Sitä seuraa mahdollisesti oivallus, että kaikki minkä kautta olet identiteettiäsi määritellyt, on ollut harhaa. Tulet mahdollisesti oivaltamaan, että et tiedä kuka ja mikä olet(mikä on välttämätön seuraava askel). Kun olet oivaltanut sen, tiedät jo jotain sellaista mitä suurin osa ihmisistä ei tiedä. Tiedät sen, mitä et ole ja alat vähitellen avautumaan itsellesi sellaisena kuin olet. Ja kun se avautuminen alkaa, alkaa myös tervehtymisesi...
Kiitos viestistäsi. Joo, terapiaprosessini on pahasti kesken, vaikka se valitettavasti päättyykin kuukauden päästä. Mutta tuossa on mietittävää itseni oma-aloitteiseen kehittämiseen. Kiitos.
Ihan tuosta ulosotosta pari kyssäriä....
Asut kolmiossa, yksin? Eikös u-mittari yleensä kehota hakemaa pienenpää asuntoa, niissä kun on halvempi vuokra, niin jää jotain ulosmitattavaa, kun rahaa jää enemmän käteen. Onko sulla tietsikka, on koska kerroit oleilevasi paljon koneella, eikös sekin ulosmitata? U-mittari yleensä vie kaikki ns. tekniset laitteet, jos ei ole kovin vanhoja, taulutelkut, läppärit, hifi-laitteet jne. Niistäki saa huutokaupoissa jonkun satasen voudin kassaan.
Ihan sillä vaan kyselen, kun tunnen erään ihmisen, jolta vietiin kaikki,
jopa polkupyörä ja se sai vielä kehoituksen vaihtaa vuokra kaksionsa halvempaan asuntoon, yksiöön.
Lapset ovat vasta kesällä muuttaneet isänsä luokse. Toistaiseksi siis asun tässä kolmiossa. Ulosotossa ei ole ainakaan ehditty reagoida, eikä multa ole koskaan ulosmitattu mitään materiaa, vaikka olen ehtinyt olla ulosoton asiakkaana jo useamman vuoden. Eipä mulla mitään arvokasta tavaraa toisaalta olekaan. Tää läppäri kyllä, mutta tuskin tästä käytettynä mitään sais. Aika törkyisessä kunnossakin tää on. Vanha kuvaputkitelkkari vaan löytyy ja digiboxi tietty sekä muutaman vuoden vanha dvd-soitin, joka vähän kränää. Laadukas ja hyvässä kunnossa oleva polkupyörä kyllä on, mutta ei mikään arvokas kuitenkaan. Mutta tosiaan minkään materian perään ei ole koskaan edes kyselty. Mut vaan todettiin varattomaksi, kun jossain vaiheessa siellä kävin tulojani selvittämässä, siis aikanaan lasten vielä asuessa mun luona. Halvempaan asuntoon muuttaminen ei tule mun taloudellista tilannetta muuttamaan niin paljon, että sittenkään ne pystyis multa ulosmittaamaan mitään.
Olen siis hakenut kaksiota ihan vaan sen takia, että tän nykyisen vuokra on suurempi kuin mitä mun käteen jäävä osuus kuntoutustuesta, ja yksin jäämisen seurauksena asumistuki on nyt pienempi. Sossusta olen kuitenkin saanut toimeentulotukea sen verran, että olen pystynyt tässä toistaiseksi asumaan. Sääli vaihtaa pienempään, kun sitten lapset menettävät oman huoneensa ja he kuitenkin aika paljon viettävät täällä aikaansa. Ja tärkeähän tää oma koti on, kun koko avioeron jälkeinen aika on tullut tässä asuttua. Olen todella kotikeskeinen ihminen ja koti on tärkeä paikka. Suurin menetys mulle onkin elämässä ollut mun ja exän yhteisen omakotitalon menettäminen, joka piti myydä avioeron jälkeen. Se oli kaiken lisäksi mun lapsuudenkoti, joka me ostettiin mun isältä. Suurin osa mun unista sijoittuu siihen taloon ja niihin maisemiin. Tulen varmasti suremaan sen menettämistä koko ikäni.
No tää meni nyt vähän ohi aiheen. Liittyy vähän kuitenkin siihen, kuinka kovaa alamäkeä mun elämä on mennyt. Jossain vaiheessa mulla oli ehjä perhe, kaksi ihanaa lasta, oma talo maalla, kaksi autoa, riittävä toimeentulo, pärjäsin työelämässä ja kaikkea. Nyt elämä on sitä, mitä aloitusviestissäni kerroin. No lapset tietenkin on vielä edelleen ja ne onkin parasta mitä olen elämässäni saanut aikaan. Niillä sentään menee hyvin. Ovat sosiaalisia, suosittuja kavereiden keskuudessa ja pärjäävät koulussa hyvin. Ja saavat paljon rakkautta ja hyväksyntää (toisin kuin mä lapsena).
Jotkut ne menee elämässään eteenpäin, mä olen mennyt taaksepäin. Joku toivonpilkahdus on silti olemassa, että tää tästä joskus muuttuis paremmaksi. Mulla olis paljon annettavaa työelämälle, kun vaan tervehtyisin, ja velatkaan ei ole niin suuret, etteikö niistä olis mahdollista päästä kohtuullisessa ajassa eroon, kunhan vaan sinne työelämään joskus pääsen takaisin.
Ehkä u-mittari oli sun kohdalla siks vähän armollisempi kun sulla on lapsia.
Sehän olis lapsille traumaattinen kokemus, jos äidillä ei olis mitään, ei telkkua,ei edes polkupyörää. Lapsettomia sinkkuja u-mittarit ei armahda. Ne vie jopa kaulastakin ketjun, jos se on kultaa ja vähän painavampaa mallia, eli arvokas.
Me autettiin porukalla sitä tyyppiä, jolta vietiin melkein leipäkin suusta.
Lahjotettiin sille telkku, ja vanha pöytämallin kone. Kaikki sellasia vanhoja vaan,että niitä ei viedä, eikä niitä viedäkkään, kun yli 10 vuotta vanhaa kuvaputkitelkkaria ei kukaan edes huutais u-mittarin huutokaupassa riesakseen, eikä kukaan halua huonossa hapessa olevaa hidasta myllyä,
tietsikkaa, vaivoikseen. Mutta sille tyypille ne on tärkeitä, sillä kun ei ole rahaa ostaan yhtään mitään, vuosiin, ei edes kunnollista ruokaa joka viikko.
Miks tästä ketjusta on hävinnyt viestejä? Mun vastaukset niihin on kuitenkin jätetty, mikä näyttää idiootilta. Näyttää siltä kuin puhuisin itsekseni. Ihan niin hullu en kuitenkaan ole.
Mielestäni
terveys --> Henkinen hyvinvointi & mielenterveys
-palsta olisi oikea osasto täällä suomi24:ssä... Täällä Sinkuit-puolella on jatkuva sukupuolten sota, johon itsekin joskus sekaannun. Se on kovaa hommaa joskus. Feministipoliisi poistavat viestejä yms.
Luulen, että jos olisin syntynyt naiseksi, tilanteeni saattaisi olla aloittajan kaltainen. Kokemusta mielenterveysongelmista nimittäin on, itsetuhoisuudesta jne. Mielenterveysongelmat vain johtavat miehet ja naiset niin erilaisiin tilanteisiin. Jotenkin elämme eri maailmoissa, vaikka elämme samassa maassa teknisesti ottaen ja puhumme samaa (äidin)kieltä.
MIEHEN MIELENTERVEYSONGELMA --> SINKKUUS
NAISEN M...ONGELMA --> PALJON MIEHIÄ, PELIMIEHIÄ, SIKOJA
Huono itsetunto saa minut välttelemään naisia, koska tunnen itseni maailman tyhmimmäksi ihmiseksi. Mahtaako naisten kohdalla asia sitten olla päinvastoin?
Kuulemma joku suomalainen kirjailija (PAasilinna tms) oli sanonut, että "mies ja nainen ovat kaksi eri eläinlajia mutta kyllin läheiset lisääntyäkseen".
Valitsin tän sinkut-palstan kai sen takia, kun koen olevani ilman ihmissuhdetta nimenomaan näiden ongelmieni takia. Ja niiden takia en koe edes olevani mitään tyttöystäväainesta. Tätä dilemmaa olen viime aikoina paljon pohtinut. Kirjoittelen kyllä yhdellä pienemmän piirin mielenterveysaiheisella palstalla. Sen palstan lukijat kyllä tietää mun ongelmat mun hyvin avoimen päiväkirjan kautta. Tästä keskustelusta en halunnut tulevan pelkästään tuohon mielenterveysongelmaan keskittynyttä.
Sitä ihannenainen palstaa harkitsin siis myös. Vähän kutkutti heittää toi aloitus sinne ja kysellä, voiko tällainen olla kenenkään ihannenainen... :D Kai mä jotenkin vaan halusin sellaisia tuomitsevia kommentteja, mitä täällä "tän tasoisista" naisista kirjoitellaan. Tosin ihan fiksuja kommenttejahan tähän on tullut myös.
Sossun asiakas.
Mulla on asiat paljon paremmin kuin aloittajalla, mut naiset ne ei vaan tykkää minusta, tai mun naamasta.
Heh ... mitenniin? Ei se ole se naama, vaan se lompakko. Uso pois.
Paskemminkin vois olla. Että sulla ei ois kouluja käytynä ollenkaan, ammatista ei tietoakaan, saatikka työpaikasata, velkaa vois olla hurjasti enempi (eihän toi 15 000 ole kuin tavallisen käytetyn henkilöauton hinta), exä vois olla väkivaltainen stalkkaaja, lapset sattais olla hunningolla ja asuntoakaan ei olis.
Et ole vielä pohjalla, alaspäin on vielä pitkälti matkaa. Itse asiassa sinulla on vielä kaikki mahikset tehdä ihan mitä vaan.
Hei "Pilaantunut"!
Minusta sinä ainakin osaat kirjoittaa ja analysoida elämääsi todella hyvin. Moni täällä ei osaa edes kappalejakoa, vaikka väittää olevansa todella koulutettu. Heti ensimmäiset kehut sinulle siis selkeästä tekstistä.
Älä vaan ikinä päästä unohtumaan sitä seikkaa, että sinä olet arvokas. Johtuisikohan lapsuudestasi, raiskauksestasi ja ikävistä asioista se, että annat miesten hyväksikäyttää itseäsi? Jos ei pidä itsekään itseään tärkeänä ja arvokkaana, niin silloin helposti käytös on itsetuhoista. Ihmisen arvo ei määräydy ulkonäön, tulojen tai saavutusten perusteella, sillä jokainen on arvokas.
Olen itsekin käynyt aika pohjalla. Omalla kohdallani hyvä keino oli kirjoittaminen (paperille, päiväkirjaan, tietokoneelle). Voit kirjoittaa elämänkertaa tai novellityyppisiä asioita yksittäisistä kokemuksista. Jotkut, esim. lapsen syntymää käsittävät, voit vaikka säilyttää ja antaa joskus myöhemmin lapsellesi vaikka rippilahjaksi. Kirjoittamisen avulla asiat usein selkiintyvät parhaiten.
On ihan OK tuntea vihaa, katkeruutta, surua, pettymystä jne, mutta ne tunteet menevät usein ohi, kun niille antaa mahdollisuuden "kulua loppuun". Itsekin muistelen aikaa, kun asuin omakotitalossa naimisissa ollessani, mutta olen kääntänyt ajatuksen niin, että ainakin olen saanut asua siten edes joitakin vuosia, kun jotkut eivät pääse kokemaan sellaista koskaan.
elämä on aina jollain tasolla kesken ja aina jää saavuttamatta sellaisia asioita, joita ei voi saada. Kun taloudellisesti on tiukkaa, niin silloin kannattaa ottaa iloa sieltä, mikä on ilmaista. Itse asiassa ne elämän tärkeimmät asiat ei edes ole rahalla ostettavissa kuten rakkaus lapsiin, luonto, raitis ilma, ystävyys jne. Voi olla rikas, vaikka kukkaro olisi tyhjänä.
Parisuhdekiemuroista sen verran, että etsin itsekin minua alempitasoisia miehiä juuri itsetunto-ongelmien takia. En koe olevani tarpeeksi hyvä johtuen ulkonäöstäni (olen taatusti sinua rumempi kaikin kriteerein). Siitä pitäisi päästä eroon. Myös seurustelun aloittaminen on aina iso askel, koska se tarkoittaa muutosta tuntemattomaan. Siksi onkin hyvä edetä varovasti, jos jonkun löytää, jotta ehtii itse sopeutua tilanteeseen.
Sinussa on valtavasti hyvää. Pidä siitä kiinni. Lapset on hieno voimavara ja jo heidän olemassaolo tarkoittaa, että olet saanut aikaiseksi elämässä paljon hyvääkin.
Toivotan sinulle lämmintä syksyä ja voimia selvitellä elämän solmukohtia!
Terveisin toinen nainen, joka monessa asiassa kulkenut kanssasi samoja latuja
Huh, mikä pelottava tarve kirjoittajalla on saada muiden arviointi omasta kelpaamisestaan/kelpaamattomuudestaan...Kyllä terveen itsetunnon omaava ihminen tietää ihan itse kelpaavansa eikä häntä kiinnosta mitä anonyymit nettikirjoittelijat ovat mieltä siitä onko hän tyttöystäväainesta vai ei...Eli selvästi terapiaa vielä tarvitaan, eikä ihme kun on noin rankkoja kokemuksia kuin raiskaus taustalla. Kai se seksuaaliseen käyttäytymiseen vaikuttaa, eli tuntee itsensä arvottomaksi ja "käytetyksi". Tottakai seksikumppaneita on yli kolmekymppiselle jo kertynyt, jos siis on normaali nainen joka haluaa seksiä säännöllisesti. Ei seksi "pilaa" naista eikä tee hänestä sairasta vaikka osa tämän palstan peräkammarin pojista niin uskookin. Mutta hehän nyt saavat omaan nyrkkiin tyytyä jatkossakin, eli samapa tuo.