Ollaan oltu yhdessä mun miehen kanssa kolmisen vuotta. Tunnettu toisemme vieläkin kauemmin, teini-iästä saakka.
Tuntuu että mies ei enää keksi hyvää sanottavaa minusta, kaivaa vain kaikki mahdolliset viat & huonot puolet esiin, mitkä eivät pakosti edes ole ns. ’huonoja puolia’. Kutsuu minua laiskaksi, vaikka minä olen se joka hoitaa kotia. Tuntuu että hän ei arvosta kaikkea sitä mitä teen, ja näe sitä itse kuinka paljon aikaa voi kulua kokkaamisen ym. normaaliin elämään. Hän ei itse koskaan keittiössä edes vietä aikaa, en tiedä miksi.
Tämä on ollut meille molemmille eka suhde. Itse en oikein tiedä miten asioitten pitäisi olla kun ei ole aikaisempia kokemuksia, mutta tuntuu, että jokin pielessä.
Olen se, joka tekee aina kaiken väärin, minua saa arvostella, mutta sitten kun hänelle sanoo jotain niin hänen pitäisi aina olla se joka on oikeassa. Minulle tiuskitaan jos en tee jotain hänen mielikseen tai niinkuin hän haluisi, esim. jos en halua tehdä jotain, sitten hän yrittää saada minut tekemään asian ja jos en vieläkään tee, vaikka sanon että sori mutta en oikeasti vain halua, niin hän suuttuu ja alkaa nimittelemään minua. Tämä voi olla siis ihan yksinkertaisistakin asioista. Minä en yleensä nimittele häntä, mutta sitten tietysti suutun kun hän aloittaa, mutta yritän silti välttää riitoja ja jutella hänen kanssa mahdollisista ongelmista, mutta hän ei oikein halua jutella ja vie kaiken äärimmäisyyksiin ja välillä tuntuu niin lapselliselta. Esim. jos en tee jotain mitä hän haluaa, niin hän vie meidän nettitikun etten voisi käyttää tietokonetta, vaikka minullakin on tärkeää tekemistä koneella esim. pitää yhteyttä perheeni kanssa.
Pari päivää sitten hän tallensi naisen rintojen kuvan koneellemme Facebookista, en tiedä oliko kyseessä hänen kaveri vai mitä, mutta kysyin että miksi tallennat kuvan. Sanoi että kun kuva on upea ja mielenkiintoinen - ja saa tallentaa koneelle mitä itse haluaa. Sanoin että olisi kiva jos tekisit edes sen kun minä en ole huoneessa, kun mulle tulee siitä paha mieli, varsinkin sen reaktiosta kun näkee toisen naisen paljasta pintaa. Minä olen suhtkoht kaunis, ja hän kutsuukin minua kauniiksi ja kehuu muutenkin, mutta sitten heti kun näkyy jossain paljasta pintaa, tai joku on pukeutunut vähiin vaatteisiin niin siitä pitää mainita minulle ja pää kääntyy. Tulee semmonen olo että enkö olekaan tarpeeksi sille. Mielestäni olisi kivempi jos hän ei edes siitä sanoisi minulle mitään. En tiedä miten muut te naiset ajattelette? Musta vaan ei tunnu niin kivalta.
Hän valvoo melkein joka yö 12:sta tai yli, mikä tarkoittaa sitä että minäkään en voi mennä nukkumaan ennen 12:sta. Minä tarvitsisin täydellisen hiljaisuuden että pääseen uneen, muttä hänellä on telkkari päällä makuuhuoneessa joka ilta myöhään asti ja myös tietokone samaan aikaan. Mun on muutenkin vaikea nukahtaa ja kun kello on 12:sta niin sillon kestää kauemmin että pääsen uneen ja aamulla tosi väsynyt olo. Olen monta kertaa sanonut että voisiko mennä kymmenen maissa petiin, mutta ei ole vielä ottanut asiaa kuuleviin korviinsa.
Sitten heti kun herään, avaan silmäni, tai kun hän tietää minun heränneen niin hän käskee minun tekemään aamupalaa hänelle, ja minä melkein zombiena menen keittiöön ja tuon sitten petiin aamupalan. Näin se alkoi yhteenmuuton jälkeen, ja siitä lähtien hän ei ole koskaan tehnyt minulle aamiaista. Olisi kiva jos hänkin välillä panostaisi johonkin. Tuntuu että hän ei vain välitä.
Se ottaa päähän kun hän on ihan erilainen muitten ihmisten ilmoilla, mutta sitten kotona hän kohtelee minua melkeinpä kuin orjaa välillä kun ollaan kaksin. En oikein osaa nauttia kotona olemisesta. Aina pitäisi olla jotain tekemässä ja jos en niin sitten tulee kaikki ärtyilyt päälle. Jotenkin semmoinen olo aina että en voi rentoutua, esim. istua keittiössä ja kuluttaa aikaa johonkin omaan touhuiluun, ja tulee tavallaan sellainen syyllinen olo, että pitäisi olla jotain muuta tekemässä.
Mulla on muutenkin yleinen ahdistuneisuushäiriö, mitä hän ei tunnu ymmärtävän. Välillä on parempia päiviä, ja välillä on huonompia, jolloin tulee ujo ja arka olo ja en uskaltaisi edes mennä kauppaan. Hän on todella itsevarma yleensä, vahvempi kuin minä henkisesti. Paljon puheliaampi ja keksii helposti sanottavaa muille ihmisille. Muitten seurassa käy usein niin, että hän on se joka puhuu ja minä en saa puheenvuoroa, ja vaikka minä olen sanonut että mulla kestää kauemmin jutunaiheitten keksiminen niin ei hän oikein siihen ole mitään sanonut, vaan että ota rennommin. Niin ja niin..Haluisin häneltä enemmän tukea asian kanssa, ja että voisin puhua siitä hänelle aina suoraan, mutta tulee vaan semmoinen olo että hän ei ota todesta ja välillä jos haluan avautua asiasta niin hän kutsuu minua vain laiskaksi. En voi ahdistuneisuudelleni mitään ja turha nimittely tuo itselle pahan olon ja sellaisen tunteen että toinen ei välitä pätkääkään.
Noh, en tiedä ehkä valitan turhasta tai sitten en. Miten teistä?

Vastaukset 4
Vanhimmat
No niin. Tuntuu siltä, että miehesi kontrolloi sinua ja sinä annat sen tapahtua. Miten noin on päässyt käymään? Ehkä alussa, rakastuneena, olet halunnutkin passata miestäsi, ja hän on alkanut ottaa sen itsestäänselvyytenä. Vaikuttaa siltä, että miehesi ei huomioi sinua riittävästi, mutta edellyttää silti sinun huomioivan hänet. Olet yrittänyt puhua asiasta miehesi kanssa, mutta et ole saanut häntä ymmärtämään, miltä tilanteenne sinusta tuntuu.
Oikeasti sinuna harkitsisin vakavasti suhteen lopettamista. Mieti, mitä kaikkea hyvää teillä on ja mitä huonoa. Onko se hyvä kaiken sen huonon arvoista. Sitten vielä kerran vakava keskustelu miehesi kanssa. Koitat saada hänet ymmärtämään, ettet pysty elämään parisuhteessa, jossa sinua kohdella tasavertaisena kumppanina. Jos saat miehesi tajuamaan tilanteen, voitte yrittää jatkaa. Jos ei, niin sitten sinun on parempi olla yksin.
Jos päädyt eroon, niin älä sitten pidä kiirettä uuden miehen löytämisen kanssa. Opettele ensin tuntemaan itsesi, arvostamaan itseäsi, tietämään mitä haluat, nauttimaan elämästä. Sitten olet valmis sellaiseen parisuhteeseen, jossa voitte olla tasavertaisia, jossa kumpikin välittää siitä miltä toisesta tuntuu ja tahtoo tehdä toiselle pelkkää hyvää.
Voisit vähän lueskella narsistisesta persoonaallisuushäiriöstö ja miettiä sitten voisiko miehelläsi olla jonkinasteinen nph. Kuvaamasi käyttäytyminen viittaa vähän selliseen. Joka tapauksessa miehesi vaikkuttaa aivan sietämättömältä kumppanlta. Ratkaisun joudut kuitenkin puntaroimaan itse. Kän ei sinua jätä niin kauan kuin palvelet häntä.
Mitä ihmeen merkitystä sillä on onko kyseessä narsistinen persoonallisuushäiriö vai muuten vaan p*kamainen luonne?
Ainoa olennainen kysymys on: miksi aloittaja antaa kohdella itseään tuolla tavoin.
On kyllä sattunut yksi ikävä tapahtuma perheen sisällä, mikä voi tottakai vaikuttaa käytökseen, mutta on tämä ollut ennenkin tapahtumaa. Hän on myös viimeaikoina sanonut minulle että ei tiedä elääkö hän kauan. Minusta hän vaikuttaa terveeltä, mutta hän sanoo että ei ole. En tiedä mitä tehdä senkään suhteen, sanoin että mennään sitten lääkäriin..
Mua oikeasti harmittaa jos tää ei tästä enää mene mihinkään suuntaan, ehkä se menee, mutta kuinka pitkäksi aikaa. Tuntuu että kun menee edes vähän paremmin niin sitten alkaa taas. Kamalalta tuntuu ajatus aloittaa elämä taas uusiksi.
Toivottavasti kaikki selkeisi.
Mä oon vaan semmonen tyyppi joka haluaa helliä toista, ja musta on mukava kokata ja muutenkin mutta sitten kun toinen ei teekään mitään toiselle, niin se on sitten vähän eri juttu jos odotuksetkin ovat olleet toiset.