Onko tämä mies tosissaan kiinnostunut vai ei?

Olen jo muutaman viikon tapaillut erästä baarituttavuutta ja monet kerrat ollaan jo vietetty aikaa yhdessä lähinnä toistemme luona. Mitään puhetta seurustelusta ei vielä ole ollut, ja minua mietityttääkin millä mielillä hän minusta oikein on?

Hän on sanonut monta kertaa tykkäävänsä minusta kovasti, sanoo ihanaksi yms, halailee ja pussailee kovasti ja ulkonakin pitää kädestä kiinni. Olemme viettäneet useita öitä yhdessä mutta aina hän ei edes rupea mankumaan seksiä (kuten pojat yleensä), vaan menemme suoraan nukkumaan.

Minua kuitenkin häiritsee se, että kun olemme erossa toisistamme, emme soittele toisillemme, facebookissakin chättäily on melko lyhytsanaista eikä hän aina edes rupea minulle juttelemaan. Korkeintaan tulee yksi tekstari päivässä. Itse en ole normaalistikaan kovin aktiivinen soittelija tai netissä chättäilijä, joten onkohan hän vaan samanlainen? Tuntuu jotenkin vaikealta puhua hänen kanssaan puhelimessa tai netin kautta, mutta yhdessäolo ja kasvotusten juttelu sujuu paljon paremmin.

Mitähän tästä nyt vois päätellä, onko tässä mitään aineksia seurusteluun?
3498
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

huoran puhetta

Äänestä

No sehän voi olla et se miettii että tykkäätkö sinä hänestä ja haluatko seurustella. Miehet ei tunnetusti ole kovin hyviä puhumaan joten voisit itse puhua sille tai ainakin kysyä seurustelusta silleen nätisti, et ' mitä mieltä se on jos aletaan seurustelee vakituisesti '. Kysymällä saa yllättävän paljon asioita selville, jos vaan uskaltaa kysyä!

Äänestä
  • Voisit myös itse soitella sille ja pyytää vaikka johonkin tapahtumaan et jos menisitte yhdessä. Yllätä se ja pyydä se ravintolaan muutamalle drinkille ja sit meette teille jatkoille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Avecelle kirjoitti:

Olen jo muutaman viikon tapaillut erästä baarituttavuutta ja monet kerrat ollaan jo vietetty aikaa yhdessä lähinnä toistemme luona. Mitään puhetta seurustelusta ei vielä ole ollut, ja minua mietityttääkin millä mielillä hän minusta oikein on?

Hän on sanonut monta kertaa tykkäävänsä minusta kovasti, sanoo ihanaksi yms, halailee ja pussailee kovasti ja ulkonakin pitää kädestä kiinni. Olemme viettäneet useita öitä yhdessä mutta aina hän ei edes rupea mankumaan seksiä (kuten pojat yleensä), vaan menemme suoraan nukkumaan.

Minua kuitenkin häiritsee se, että kun olemme erossa toisistamme, emme soittele toisillemme, facebookissakin chättäily on melko lyhytsanaista eikä hän aina edes rupea minulle juttelemaan. Korkeintaan tulee yksi tekstari päivässä. Itse en ole normaalistikaan kovin aktiivinen soittelija tai netissä chättäilijä, joten onkohan hän vaan samanlainen? Tuntuu jotenkin vaikealta puhua hänen kanssaan puhelimessa tai netin kautta, mutta yhdessäolo ja kasvotusten juttelu sujuu paljon paremmin.

Mitähän tästä nyt vois päätellä, onko tässä mitään aineksia seurusteluun?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu