Sinkkuja on varmaan niin monenlaisia kuin on sinkkujakin.
Pääpiirteittäin kuitenkin on varmaan tietynlaisia "tyypillisiä sinkkuja".
Sinkut laitetaan nykypäivänä aika tiukille. Sinkut ahdistetaan nurkkaan, tuntevatko varatut sinkkunaisen/miehen uhahksi? Sinkkuja painostetaan suhteisiin ja käsketään sitoutua ja yrittää ja ottaa itseään niskasta kiinni ja odottaa oikeaa...
Toisaalta on näitä sinkkuja joiden käsketään kerrankin antaa vain mennä ja unohtaa muut ja unohtaa kaikki sitoomukset ja pitää hauskaa edes hetken...
Kuitenkin, nämä seurustelevat, kaikki ihmissuhteista tietävät yli-ihmiset, ottavat oikeudekseen neuvoa heikompiaan ja elämän harhateillä olevia yksinäisiä ja surkeita sinkku ystäviään.
Tämä sana vainoaa ja on esillä nykyään yhä useammassa keskustelussa kenentahansa kanssa.
Kysytään syytä ja kaivellaan asiaa, kuin se olisi kaikille helppo aihe ja kuin sinkku ihminen jaksaisi jauhaa omasta yksityiselämästään toisten kanssa loputtomiin, vain että toinen ihminen tuntisi itsensä tärkeäksi ja paremmaksi seurustellessaan. Toisaalta kehkeytyykö tämä kaikki vain minun sinkun omassa pienessä päässäni? Häpeän itseäni ja vieritän sen muiden syyksi..? Ystävät alkavat jakautuakin osioihin, sinkut ja seurustelevat. Niissä on myös erilaisia ulottuvuuksia, eronneet sinkut, avoliitossa elävät seurustelevat, rakastuneet, villit bilesinkut jne...
Minkälaisia tunne-tiloja sinkkuus aiheuttaa?
Onko sinkkuus yliarvostettua vai aliarvostettua?
Itse tunnen rankkaa painostusta ystäväpiirissäni, koska lähes kaikki muut ovat seurusteleviä ja olen läheisempi sinkkuystävieni kanssa, meillä ahdinko yhdistää..
Pääpiirteittäin kuitenkin on varmaan tietynlaisia "tyypillisiä sinkkuja".
Sinkut laitetaan nykypäivänä aika tiukille. Sinkut ahdistetaan nurkkaan, tuntevatko varatut sinkkunaisen/miehen uhahksi? Sinkkuja painostetaan suhteisiin ja käsketään sitoutua ja yrittää ja ottaa itseään niskasta kiinni ja odottaa oikeaa...
Toisaalta on näitä sinkkuja joiden käsketään kerrankin antaa vain mennä ja unohtaa muut ja unohtaa kaikki sitoomukset ja pitää hauskaa edes hetken...
Kuitenkin, nämä seurustelevat, kaikki ihmissuhteista tietävät yli-ihmiset, ottavat oikeudekseen neuvoa heikompiaan ja elämän harhateillä olevia yksinäisiä ja surkeita sinkku ystäviään.
Tämä sana vainoaa ja on esillä nykyään yhä useammassa keskustelussa kenentahansa kanssa.
Kysytään syytä ja kaivellaan asiaa, kuin se olisi kaikille helppo aihe ja kuin sinkku ihminen jaksaisi jauhaa omasta yksityiselämästään toisten kanssa loputtomiin, vain että toinen ihminen tuntisi itsensä tärkeäksi ja paremmaksi seurustellessaan. Toisaalta kehkeytyykö tämä kaikki vain minun sinkun omassa pienessä päässäni? Häpeän itseäni ja vieritän sen muiden syyksi..? Ystävät alkavat jakautuakin osioihin, sinkut ja seurustelevat. Niissä on myös erilaisia ulottuvuuksia, eronneet sinkut, avoliitossa elävät seurustelevat, rakastuneet, villit bilesinkut jne...
Minkälaisia tunne-tiloja sinkkuus aiheuttaa?
Onko sinkkuus yliarvostettua vai aliarvostettua?
Itse tunnen rankkaa painostusta ystäväpiirissäni, koska lähes kaikki muut ovat seurusteleviä ja olen läheisempi sinkkuystävieni kanssa, meillä ahdinko yhdistää..
Vastaukset 1
Vanhimmat
"Sinkkuunnuin" taas vaihteeksi jokin aika sitten.
Inhoan sanaa sinkku.
Minä en ole sinkku. Minä olen mikä olen.
Ihminen. Viehättävä, nuori 24vuotias nainen ihmissuhdeviidakossa. Ihanien ihmisten ympäröimänä. Seurustelen, tapailen tai olen vaan ihan omissa oloissani. Kukaan ei painosta minua mihinkään.
Viihdyn ihmisten parissa. Viihdyn vakavassa suhteessa. On ihanaa kun on ihminen kenen kanssa jakaa asioita ja jonka syliin voi mennä lepäämään, itkemään, nauramaan ja nukkumaan.
Jos tätä ihmistä ei ole, en vaivu epätoivoon ja tunne olevani epäonnistunut ja vain puolinainen ihminen, vaan sitten vaan yksinkertaisesti olen itsekseni ja nautin omasta rauhasta ja oman itseni seurasta kuunnellen omaa itseäni.
Olen todennut että voin olla hyvinkin rentouttavaa seuraa itselleni ajatuksineni ja harrastuksineni. Kuka tietää, ehkä joku päivä kohtaan sen rakkauden, joka kantaa. Ihmisen, jonka kanssa uskaltaa rakentaa uutta elämää. Kumppanin, jonka kanssa naljailla ja paijailla vanhoilla päivillä.
Yksin oleminen ei ole mikään ongelma. Pitäisi olla itsestään selvää että ihminen viihtyy itsekseenkin ennenkun voi väittää olevansa oikeasti onnellinen jonkun toisen ihmisen seurasta.
Harva edes itse tajuaa, että he ovat riippuvaisia muiden elämästä. Oma onnellisuus ja elämäntarkoitus imetään toisesta ihmisestä. Se on sairasta ja suhde ei ole silloin tasapainoinen ja rehellisellä pohjalla. Ei ole toisen kanssa oikeista syistä.
Ärsyttää että kukaan edes pohtii "sinkkuuden syvintä luonnetta" kun ihmisten pitäisi ennemminkin pohtia omaa itseään.