Aloitin jokin aika sitten kesätyöt, jossa varsinkin tähän aikaan pitää aika kiirettä. 13 h päivät ihan normaaleja, lisäksi työ on hyvin fyysistä. On siis varmaan ymmärrettävää, että illalla yhdeksän aikaan kaipaa kotona enemmän sitä suihkua ja iltapalaa kuin juoksulenkkiä..?
Mutta harrastusta on silti ikävä. Tuntuu vain, että sen kerran kun on lyhyempi päivä tai muuten aikaa, haluaa mieluummin levätä ja palautua töiden jälkeen. Toivon, että tilanne tästä tasoittuu, ja että vielä jaksaa lähteä sinne lenkillekin, ennen kuin kunto laskee kovin paljoa..
Miten muut suhteuttavat juoksemisen töihin/muihin kiireisiin? Olisiko niihin juoksukenkiin hyvä "pakottautua" sittenkin, väsymyksestä huolimatta? Auttaako jaksamaan, vai vetääkö vain lisää piippuun?
Kokeilemallahan se selviäisi, mutta ajattelin ensin kysellä muiden kokemuksia, ehkä säästyn turhalta lisäväsymykseltä..
Mutta harrastusta on silti ikävä. Tuntuu vain, että sen kerran kun on lyhyempi päivä tai muuten aikaa, haluaa mieluummin levätä ja palautua töiden jälkeen. Toivon, että tilanne tästä tasoittuu, ja että vielä jaksaa lähteä sinne lenkillekin, ennen kuin kunto laskee kovin paljoa..
Miten muut suhteuttavat juoksemisen töihin/muihin kiireisiin? Olisiko niihin juoksukenkiin hyvä "pakottautua" sittenkin, väsymyksestä huolimatta? Auttaako jaksamaan, vai vetääkö vain lisää piippuun?
Kokeilemallahan se selviäisi, mutta ajattelin ensin kysellä muiden kokemuksia, ehkä säästyn turhalta lisäväsymykseltä..
Vastaukset 6
Vanhimmat
en suostu koskaan tekemään yli 8 tunnin työpäiviä. tulevaisuudessa, kun opintolainat on maksettu, siirryn osa-aikaiseen (6h) työhön. työ ei saa haitata harrastuksia! ihminen tarvitsee aikaa itselleen ja harrastuksilleen, muuten tulee stoppi ennemmin tai myöhemmin. eli se paljon puhuttu loppuunpalaminen.
Misun kanssa samaa mieltä. Työ on vain osa elämää, eikä suinkaan elämäntarkoitus.
Misulla on oikea asenne työntekoon. Normaalin kahdeksantuntisen pitäisi riittää kaikille.
Muuten, hommatkaapa siihen vielä puolisko ja pari alaikäistä harrastavaa lasta itsellenne, niin tiedätte, millaista aikataulurumbaa jotkut joutuvat jatkuvasti pyörittämään oman juoksuharrastuksensa vuoksi. :)
Kiitokset vain vastauksista, mutta vähän meni ohi kysymyksen.. Selvityksen vuoksi: työni on kausiluontoista, välillä jaksoja jolloin päivät pitkiä, välillä taas ehtii enemmän huilimaan. Juoksua en haluaisi jättää kiireenpänäkään aikana, siksi kyselin vinkkejä/kokemuksia juoksun sijoittamisesta työn lomaan. Jos siitä asiasta sanottavaa, otan kommentteja mielellään vastaan. Kiitos:).
itse olen ratkaissut asian niin, että kiireisempinä aikoina raahaudun lenkkipolulle aamulla ennen töitä. Aikaisemmin aamujuoksut eivät juuri ole innostaneet, mutta kun lenkit alkovat töitten takia jäädä yhä useammalta illalta väliin, niin päätin kokeilla. Aluksi aikaiset herätykset otti todella voimille, mutta ihme ja kumma aamuisen juoksun jälkeen päivä sujuu huomattavasti energisempänä ja pirteämpänä. Muutenkin on mukavaa kun ei tarvitse miettiä enää päivän mittaan, että kerkeääkö lenkille vai ei, kun homma on hoidettu jo aamulla pois päiväjärjestyksestä.
Itselläni on vähän sama tilanne. Kun aloitin fyysisesti raskaassa työssäni, en käynyt ensimmäisen kuukauden juuri ollenkaan lenkillä. Kuntoni ei heikentynyt, koska työn rasitus riitti pitämään sitä yllä. Myöhemmin rasitukseen sopeutuminen mahdollisti lenkkeilyn.
Työuupumus ja urheilijan ylirasitustila (ylikunto) ovat pohjimmiltaan lähes samanlaisia. Kummassakin tapauksessa lihaksia hajottavan (katabolisen) kortisoli-hormonin taso on liian korkealla. Siksi lenkkeily vain pahentaa työn aiheuttamaa uupumusta. Rasittuneena on maltettava levätä.
Minulla on tapana levätä työviikon jälkeen lauantaina. Sunnuntaina teen ns. Ortostaattisen kokeen. Koe tehdään siten, että ensin levätään muutama minuutti makuuasennossa ja mitataan syke. Sitten noustaan seisomaan ja mitataan syke noin minuutin kuluttua nousemisen jälkeen. Seisomasykkeestä vähennetään makuusyke ja erotuksen pitäisi olla n. 15 - 20 lyöntiä/min. Suurempi arvo kertoo yleensä ylirasituksesta. Lisäksi huomioin leposykelukeman, jonka koholla oleva arvo kertoo usein myös ylirasituksesta. Jos sunnuntaina tehty testi kertoo, että olen palautunut rasituksesta, voin lähteä lenkille samana päivänä. Testin kertoessa ylirasituksesta, lepään ainakin sunnuntain. Viikolla voin lenkkeillä huoletta tuntuman mukaan, koska viikonloppuina tehtävä seuranta estää minua ajautumasta pahaan ylirasitustilaan.