Tekniikka&talous 26.9.2011:
Neste Oil aloitti kolmella asemalla talvidieselin myynnin.
Neste Oil on siirtynyt kolmella liikenneasemallaan talvidieselin jakeluun. Talvidieseliä on myynnissä kahdella pääkaupunkiseudun asemalla ja yhdellä nelostien varrella sijaitsevalla asemalla Jyväskylässä.
Kaikki Suomen Neste Oil -asemat siirtyvät talvidieselin jakeluun loka-marraskuun aikana. Pohjois-Suomessa siirrytään kattavaan talvidieselin käyttöön nopeammin sääolosuhteiden vuoksi.
"Etelä-Suomessa dieselautojen lukumäärä on suuri, ja osalla autoilijoista on esimerkiksi pohjoiseen suuntautuvien matkojen vuoksi tarve varautua kylmiin säihin jo aikaisessa vaiheessa", Neste Oilin liikennepalvelun Suomen johtaja Arvo Ruotsalainen sanoo tiedotteessa.
Neste Oil siirtyy asemillaan suoraan kesälaadusta talvilaatuun vaiheittain loka-marraskuun aikana. Niin sanottua välilaatua nämä asemat eivät myy syksyllä lainkaan.
"Näin varmistamme, että dieselautoilijat saavat autoonsa kylmäominaisuuksiltaan parhaiten sopivaa polttoainetta", Ruotsalainen sanoo.
Talvidieseliä on myynnissä Vantaan Tikkurilassa, Espoon Otaniemessä ja Jyväskylän Palokassa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.