Onko parisuhteessa tärkeämpää toimiva kahdenkeskinen läheisyys ja hyvä seksi vai yhteiset harrastukset, mielenkiinnon kohteet ja samankaltainen elämäntyyli?
Olen seurustellut muutaman vuoden miehen kanssa, joka on periaatteessa täysi vastakohtani. Hän on hiljainen, rauhallinen ja kotona viihtyvä, kun taas itse olen räiskyvä, aktiivinen ja sanavalmis. Alunperin meidät sitoi yhteen loistava seksi ja kahdenkeskinen kiireetön läheisyys, huumoriakin on aina ollut. Vielä kahden vuoden jälkeenkin hänen läheisyytensä saa pääni sekaisin enkä halua pois hänen läheltään. Meillä on hyvä olla kahdestaan, kunhan pysymme neljän seinän sisällä emmekä tee juuri mitään erityistä. Olemme kolmekymppisiä.
Meillä ei ole yhteisiä ystäviä emmekä juurikaan käy yhdessä missään. Olen väsynyt "raahaamaan" miestä matkoille ja leffaan tms. kun hän ei niitä kaipaa. Hänen asenteensa tuntuu olevan "emmä välttämättä halua" tai "voimmä lähtee jos nyt välttämättä haluut". Itse haluaisin mennä ja tulla, reissata, puuhata, urheilla ja kokea uusia juttuja yhdessä. Kaipaan myös yhteistä haaveilua asioista, tulevaisuuden suunnittelua ja fiilistellä mitä kaikkea mukavaa voisimme elämässä tehdä. Hän elää tavallisessa nykyhetkessä eikä halua eikä kaipaa mitään. Meillä on myös erilainen tulotaso, eikä hän aina edes pysty aisoita rahasta johtuen kanssani tekemään. Emme asu yhdessä ja meillä on omat rahamme.
Olen viime aikoina alkanut tuntemaan itseni yksinäiseksi. Miehestä kun ei juuri ole juttukumppaniksi tai elämän ihmettelijäksi. Olen alkanut kaipaamaan kuitenkin yhteistä tulevaisuutta ja haaveita ja yhteisiä kokemuksia. Enää yhteinen sopusointu, kotona oleminen ja läheisyys ei tunnu riittävän. Mies on kuitenkin kiltti, mukava ja minulla on hyvä olla hänen kanssaan. Mutta hänestä ei ole enempään, en pysty häntä muuttamaan. En siis kaipaa sinkkuseikkailua vaan YHTEISTÄ elämää kodin ulkopuolella ja tulevaisuuden suunnitelmia. Mitäs jos löydän miehen, jonka kanssa voin jutella, harrastaa, touhuta ja meillä on yhteisiä ystäviä ja toiveita elämälle, mutta seksi ei ole kummoista eikä toinen vedä puoleensa magneetin tavoin? Voiko toista opetella haluamaan? Onko fyysiseen vetovoimaan vai ystävyyteen perustuva suhde parempi vaihtoehto?
Olen seurustellut muutaman vuoden miehen kanssa, joka on periaatteessa täysi vastakohtani. Hän on hiljainen, rauhallinen ja kotona viihtyvä, kun taas itse olen räiskyvä, aktiivinen ja sanavalmis. Alunperin meidät sitoi yhteen loistava seksi ja kahdenkeskinen kiireetön läheisyys, huumoriakin on aina ollut. Vielä kahden vuoden jälkeenkin hänen läheisyytensä saa pääni sekaisin enkä halua pois hänen läheltään. Meillä on hyvä olla kahdestaan, kunhan pysymme neljän seinän sisällä emmekä tee juuri mitään erityistä. Olemme kolmekymppisiä.
Meillä ei ole yhteisiä ystäviä emmekä juurikaan käy yhdessä missään. Olen väsynyt "raahaamaan" miestä matkoille ja leffaan tms. kun hän ei niitä kaipaa. Hänen asenteensa tuntuu olevan "emmä välttämättä halua" tai "voimmä lähtee jos nyt välttämättä haluut". Itse haluaisin mennä ja tulla, reissata, puuhata, urheilla ja kokea uusia juttuja yhdessä. Kaipaan myös yhteistä haaveilua asioista, tulevaisuuden suunnittelua ja fiilistellä mitä kaikkea mukavaa voisimme elämässä tehdä. Hän elää tavallisessa nykyhetkessä eikä halua eikä kaipaa mitään. Meillä on myös erilainen tulotaso, eikä hän aina edes pysty aisoita rahasta johtuen kanssani tekemään. Emme asu yhdessä ja meillä on omat rahamme.
Olen viime aikoina alkanut tuntemaan itseni yksinäiseksi. Miehestä kun ei juuri ole juttukumppaniksi tai elämän ihmettelijäksi. Olen alkanut kaipaamaan kuitenkin yhteistä tulevaisuutta ja haaveita ja yhteisiä kokemuksia. Enää yhteinen sopusointu, kotona oleminen ja läheisyys ei tunnu riittävän. Mies on kuitenkin kiltti, mukava ja minulla on hyvä olla hänen kanssaan. Mutta hänestä ei ole enempään, en pysty häntä muuttamaan. En siis kaipaa sinkkuseikkailua vaan YHTEISTÄ elämää kodin ulkopuolella ja tulevaisuuden suunnitelmia. Mitäs jos löydän miehen, jonka kanssa voin jutella, harrastaa, touhuta ja meillä on yhteisiä ystäviä ja toiveita elämälle, mutta seksi ei ole kummoista eikä toinen vedä puoleensa magneetin tavoin? Voiko toista opetella haluamaan? Onko fyysiseen vetovoimaan vai ystävyyteen perustuva suhde parempi vaihtoehto?
Vastaukset 21
Vanhimmat
Olen ihan samanlaisessa tilanteessa. Sen tiedän, että fyysistä vetovoimaa täytyy olla. Sitä ei voi opetella eikä saada tahdon voimalla. Muissa asioissa molemmat voi tulla vastaan ja opetella yhteistä elämää.
Ongelma ihmisissä on se, että kaikissa on tärkeitä puutteita. Ehkä pidät tämän miehen ja hankit ne muut asiat ystäväpiiristä.
eli olet siis jo löytänyt sen toisen.. elämä on valintoja täynnä..
Itse olen senverran vaativa, että haluan molemmat. Jos jompikumpi puuttuu, niin suhde nilkuttaa kuten sinullakin tuntuu tekevän. Hankalahan tuollaisen kumppanin kanssa on tulevaisuutta suunnitellla.
Voisin kuvitella jatkavani suhdetta, mutta vain, jos kumpikin valmis kompromisseihin. Koska teillä on erilaiset tulotasot, niin mies voi kokea raskaana sen, että hän joutuu kustantamaan sinun mieliksesi asioita, joista hän ei itse välitä lainkaan.
Monessa suhteessa nainen on aktiivisempi harrastaja. Tarvitseeko aina olla kaveria joka menoon tai voisko niitä juttuja tehdä yhdessä tyttökavereiden kanssa?
Ymmärrän, että on tärkeää löytää jotain yhteistä. Ehkä voisit jutella miehen kanssa, että tämä on sulle ISO ongelma ja haluat, että teette jotain yhdessä. Voisko se tekeminen olla jotain ilmaista tai edes kohtuuhintaista? esimerkiksi joku säännöllinen liikuntaharrastus?
Liputan fyysisen vetovoiman ja intohimon puolesta!
Ystäviä ihmisellä voi olla monia ja monenlaisia - mutta rakastettu on asia erikseen. Rakastettu voi toki olla hyvä ystävä, mutta pelkkä ystävyys ei ainakaan minua tyydytä. Exäni kanssa elämä oli sellaista rauhallista yhdessäviihtymistä... Hän oli ns hyvä mies, harkitsevainen ja huolehtivainen, ei hassumpi seksikumppanikaan, mutta sellainen Iso Liekki meidän väliltämme aina puuttui. Lähdin tähän suhteeseen ehkä liian pian edellisen päätyttyä eli en nähnyt metsää puilta... En sano, että tuhlasin aikaa exän kanssa, koska olihan meillä hetkemme - mutta luonteiden erilaisuus oli lopulta se kompastuskivi... Itse olen nopea käänteissäni, mies harkitseva - ja usein tuli hetkiä, että miehelle oli se ja sama, tehtiinkö jotain vai ei. Hänelle kävi kaikki tyyliin "jos kerran haluat"... Ei hyvä!
Nykyisen miesystävän kanssa ollaan osittain hyvin samanlaisia ; kumpikin tykkää siitä, että välillä mennään ja touhutaan yhdessä - ja toisinaan on ihanaa vain olla ja nauttia toisen lähellä olosta. Meillä on kemiaa ja räiskettä niin hyvässä kuin pahassa... Jos kohta meillä on paljon samanlaisia mieltymyksiä, niin osataan kyllä sanoa, jos jokin ei miellytä ja edelleen tehdä kompromisseja. Molemmilla on myös ns omia menoja, joiden jälkeen yhteinen aika tuntuu taas erityisen hyvältä. Kaikessa ei voi olla kuin paita ja peppu, pitää olla myös omia juttuja - itseään ei saa unohtaa parisuhteessakaan.
Yhteiset mielenkiinnon kohteet on tärkeimpiä minun mielestäni. Ainakin, jos päämääränä on koko elämän kestävä parisuhde. Perustelu on se, että sitten tosi vanhana ja raihnaisena ei ehkä jaksa tai pysty seksiä harrastamaan mutta puhumaan pystyy aina.
Lyhyesti sanottuna: keskinäin eroottinen kemia.
Hei, sun kannattaa miettiä aika tarkkaan, vaihdatko kumppania tuon perusteella. Mulla oli vastaava tilanne, ex.miesystävän kanssa niinkuin sulla nyt. Jätin hänet, just sen takia ettei tulevaisuutta mietitty yhtään, hän eli tässä päivässä (sinällään ihan hyvä)--kun kysyin :miten näet meidän suhteen vuoden päästä--ei osannut sanoa--ei mieti tulevaa....
Nyt olen seurustellut kolme vuotta miehen kanssa, jolla puhe sujuu ja miettii syviä mun kanssa, tehdään ja harrastetaan yhdessä--se on aivan loistavaa sekin, mutt seksin saralla on tylsää--just siks kun ei ole sitä KEMIAA....
Tähän tilanteeseen olen tavallaan tyytyväinen, mutta kaduttaa h-vetisti kun päästin sen entisen menemään--olis vaan pitänyt yrittää puhua asioista enempi hänen kanssaan....
Tarkoitatko että hyvä panomies ei paljon puhu..... sehän on vuosisatojen viisaus!
Näkyy pätevän vielä tänäänkin....... kaikkea ei voi saada, kerralla.
Oikeestaan tossa painaa se, että pystyisitkö hyväksymään teidän erilaisuutenne oikeasti: nyt odotat koko ajan häneltä jotain mitä hän ei ole ja haluaisit hänen muuttuvan. Odottaako hän sitä samaa sinulta?
Mahdollisuuksia on...
Voit hankkia vauhdikkaampia asioita kavereittesi kanssa tai mennä jopa yksin. Ei joka asiaan kumppania aina tarvitse.
Kotona on eri asia kuin maailmalla, ja vauhdikas mies monesti on vauhdikas muutenkin. Mieti mistä voit joutua tinkimään ja joustamaan.
Luuletko että löytyy mies joka olisi enemmän ilman kompromisseja? Miksi teillä ei ole yhteistä tulevaisuutta, senkun muutatte yhteen ja perustatte perheen. Lasten kanssa "tylsä" mies on paljon parempi kuin se jänskän jänskä, joka lähes aina sitten jatkaa niitä harrastuksiaan: yksin, kun sinä olet kotona lasten kanssa!
Hän sanoo, että voi lähteä, jos sinä haluat. Miksi se ei riitä, hänhän sanoo, että voi lähteä?
Seksi, erotiikka, läheisyys. Ne on parisuhteen liima ja kuitenkin parisuhteen ystävyydestä erottava asia. Joten etsitkö kamua vai kumppania, voiko tässä olla mitään ajatusta?
"Mitäs jos löydän miehen, jonka kanssa voin jutella, harrastaa, touhuta ja meillä on yhteisiä ystäviä ja toiveita elämälle, mutta seksi ei ole kummoista eikä toinen vedä puoleensa magneetin tavoin?"
Kyllä tai se pettää, tai se on mielikuvaa ja alkuhuumaa, tai se jää kaveriksi... Mieti nyt vähän. Loppuelämä kivan harrastuskaverin kanssa huonolla seksillä? Miksi sä edes olisit sitten suhteessa? Eikö sulla ole ystäviä, etkö sä kuvaillut juuri ystävyys suhteen, kun seksiä ei lopulta tule olemaan ollenkaan...
"Voiko toista opetella haluamaan?"
No voitko sä opettaa itsesi olemaan vaatimatta?
Voisitko toisen muuttamisen sijaan miettiä miltä hänestä tuntuu, miten sinun pitäisi itsesi joustaa, muuttua tai parantaa tilannetta ihan itsenäsi, omalla asenteellasi ja omilla tekemisilläsi? Minkä takia sinun halusi on oikea: on oikein että sinä vaadit toista muuttumaan enemmän tekeväksi, mieleiseksi, samoja asioita haluavaksi, mutta eikö ole yhtä oikein silloin vaatia sinua muuttumaan? Miten sä näät että sä olisit se oikeanlainen ja hän ei ole? Sinä olet hyväksyttävä omana itsenäsi ja hän ei ole?
Miksi sinun pitää raahata sitä miestä minnekään? Miksi sinun pitää hallita, johtaa, muokata suhdetta, ja yrittää pakottaa sitä joksikin mielikuvaksi, haaveeksi ja miksi nyt ikinä, mitä se ei ole...
Miksi sinä olet yksinäinen? Mitä tulevaisuuden suunnitelmia sinä kaipaat? Eikö hän siis puhu, jos kysyt, vai saako hän suun vuoroa? Odotatko riittävän kauan hänen vastaustaan vai oletko jo päättänyt sen? Kuinka sinä kommunikoit, oletko varma, ettet se olekin sinä joka ei osaa olla juttukumppani tai ihmetellä elämää? Sata varma?
Parisuhteessa on tärkeää hyväksyä toinen sellaisena kun hän on. Ja itsensä. Löytää oma tiensä, vaikka se olisi erilainen kun toisen, siis silti ollen sitoutunut, yhdessä ja rakastaen sitä toista, juuri sellaisena erilaisena. Parisuhde on perhe. Tarvitseeko perheessä kaikkien jäsenten olla samanlaisia että se voi olla perhe? Ei. Tulevaisuuden suunnitelmia voi myös tehdä, asettaa rajat, jos haluat naimisiin, kosi. Jos haluat harrastaa, harrasta. Jos haluat hänet mukaan, niin otat "raahaat" ja se siitä, hän voisi olla myös tyyppi, joka ei lähde edes mieliksi, koskaan.
Voit tietysti myös erota, mutta mietinnöksi vaan enste.
Kiitos erittäin älykkäästä ja ajatuksia herättävästä vastauksesta! Siinä oli paljon pohtimisen aihetta. Vaikka joskus puolisoiden eroavaisuudet saattavat oikeasti asettaa vakavia haasteita yhteiselämän sujumiselle, valmista kakkua ei liene olemassakaan ja kompromisseihin on kyettävä ja yritettävä ns.nähdä metsä puilta.
Tiedän, etten voi enkä halua miestä muuttaa. Hän on ainutlaatuinen ja ihan ihana sellaisenaan. Itse varmaankin olen todella pyrkinyt johtamaan ja muokkaamaan suhdetta toivomaani suuntaan. Tiettyä kompromissiahan pitää molemmin puolin tapahtua, koska ei paha oloni tässä suhteessa ole itsestään tullut enkä voi tunteitani niellä hiljaisiksi. Pitää nyt tosissaan miettiä ovatko itseäni häiritsevät asiat niin suuria, että ne tämän suhteen kaatavat vai osaisinko muuttaa omaa asennettani.
Hyvät rakastajat ovat ainakin oman elämänkokemukseni perusteella juuri niitä vähäpuheisia, jotka eivät tee juurikaan itsestään numeroa.
No minun mielestä on aivan mahdollista löytää molemmat parisuhteessa. Minun avokkini harrastaa urheilua, nauttii ravintolaillallisista tai vaikkapa viinilasillisesta kivassa baarissa. Samaan aikaan meillä on kuitenkin leppoisaa ja mukavaa arkielämää ihan kotioloissa, laitetaan ruokaa, jutellaan ja katsotaan vaikka telkkaria. Monesti arki on aika hiljaista mutta sitten viikonloppuna käydään leffassa tai ulkona syömässä tai vaikka jossain taidegalleriassa. Ja meillä on myös paljon eroottista kemiaa ja räiskettä vaikka vietetäänkin arki-illat kotona leppoisasti. Turvallisen ja luotettavan miehen ei tarvitse olla tylsä! Kyllä hyvä ja kiltti mies voi olla vähän eloisampi ja aktiivisempi. Meillä toimii sekä tavallinen arkielämä ja yhdessä olo, sekä seksi ja aktiivinen seuranpito. Molemmilla on omat harrastukset mutta on myös ihanaa löytää uusia elämyksiä yhdessä. Minusta on myös ihanaa tavata miehen kavereita joilla on kaikilla omat vaimot tai avokit, ja viettää aikaa muiden pariskuntien kanssa esim. baarissa tai yhteisessä illanvietossa. Ihaninta on kuitenkin kahdenkeskinen keskustelu kaikesta maan ja taivaan välillä.
Juurikin tällaistahan parisuhteen toivoisi olevan. Tottakai kaikissa suhteissa on ongelmansa, mutta pääpiirteittäin tärkeimmät asiat kunnossa. Ei pelkällä kemialla kuitenkaan ylläpidetä kuin seksisuhdetta, jos muuten eivät elämän arvot kohtaa. Eikä kaverisuhde pidemmän päälle tyydytä kuitenkaan, vaikka kuinka olisi mukavaa yhdessä. Olisko sun miehellä jotain mukavaa samanhenkistä sinkkukaveria..? ;)
Ihan offtopic:na, tommosen naisen ku sais itelleen, joka tykkää mennä ja tehdä kaikenlaista.. = )
Molemmilla on omat harrastukset mutta on myös ihanaa löytää uusia elämyksiä yhdessä. Minusta on myös ihanaa tavata miehen kavereita joilla on kaikilla omat vaimot tai avokit, ja viettää aikaa muiden pariskuntien kanssa esim. baarissa tai yhteisessä illanvietossa. Ihaninta on kuitenkin kahdenkeskinen keskustelu kaikesta maan ja taivaan välillä.
Näinhän on jos ei ole lapsia, mutta lapset asettavat näihin mahdollisuuksiin paljon esteitä, kun on hankittu lapset täytyy heistä myös kantaa vastuu ja tässähän se kipeä paikka tulee, josta sitten lähtee pettäminen ja erot, Juostaan karkuun sitä vastuuta ja etsitään uutta, jonka kanssa voisi elää tuota parisinkku elämää taasen, vailla mitään vastuuta.
Eihän ne lapset ole pieniä kuin kerran, toivoisinn, että sen ajan jaksaa olla kiinnostunut heistä ja kantaa vastuu heidän tarpeistaan ja yhdessä.
Miä aikankin nautin suunnattomasti siitä kun seurasin lapseni kasvua ja kehittymistä, mitään en siitä antaisi pois, niin ihanaa aikaa.
Kyllä sitä aikaa jää taasen sitten kun, lapset ovat isompia, mennä enemmän.
Jospa useimmat parisuhteet nimenomaan kaatuvat tuohon yhteisetn lasten ihasteluun ja rutiineihin..? Unohdetaan olla yksilöitä, miehiä ja naisia sen sijaan että ollaan ainoastaan ja vain lapsiperhe. Kahdenkeskistä reissua, ulkona käymistä ja irtiottoja nämä lapsiperheet tarvitsevat elääkseen arjen ihanat ruuhkavuodet läpi!! Pelkällä asten hoidolla ja äitinä/isänä olemisella, niin mukavaa ja tärkeää kuin se onkin, ei yksikään parisuhde elä.
Muna vai kana?
Vuosien saatossa ko. asioiden keskinäiset suhteet muuttuvat mutta molempia tarvitaan.
Kun viihdytään yhdessä, elämän perusasioissa on saman suuntaiset mielipiteet ja on spontaania halua uusiin elämyksiin niin seksikin säilyy.
Voittopuolisesti seksin varaan en tulevaisuutta laskisi.
Ystävyys riittää kämppäkavereille mutta mielestäni ei pariskunnalle.
On turha kuvitella pystyvänsä muuttamaan kumppaninsa perusluonnetta.
Veikkaan että kyse on pelkästään rahasta. Sä haluaisit kaikenmaailman ulkomaanmatkoille, kylpyläviikonloppuja kalliine hoitoineen, gourmet-illallisia hienossa ravintolassa jne. Ja MIESHÄN ne TIETYSTI joutuis AINA maksamaan.
Ja jos toisella ei oikeesti ole varaa, ni ymmärrän hyvin ton miehes asenteen. Ehkä sun kannattas pokata joku rikas ukko, joka veis sua ympäri maailmaa. Sitten myöhemmin petettynä ja jätettynä saatat jo tajuta, kuinka hyvä mies sulla alunperin olikaan.
Just :D kiva provo. Ihan olen omillani toimeen tullut ja omilla rahoillani maailmaa reissannut, tuloni sen mahdollistavat.. Joten minulla lienee oikeus odottaa samaa myös kumppaniltani. Rahan vuoksi parisuhteeseen ryhtyvillä on ihan oma nimityksensäkin, maailman vanhin ammatti.