Noin on otsikoitu tilaamani ET-lehden ( eläkeläisten ) nro16:a yksi artikkeli.
Otannan suuruutta en huomannut.
Vertasin koekaniinien kokemuksia omiini. Avioiduin 1969.
1. Odotusten toteutuminen. Toteutunut ylitti odotukset. Samoin minulla, Johtunee osittain siitä että esiaviolliset aktit täytyi hoitaa milloin missäkin.
Avopareina ei juurikaan asuttu joten oma raha tuntui ihanalta.
2. Roolijako. Koepareilla jako oli selvä. Vaimo hoiti kaikki taloustyöt. Mies muut sekä maksoi laskut.
Paikkakunnan muuttoa odottaneena kotirouvana ja sen jakson jälkeisenä kotiäitinä hoidin kaikki taloustyöt mutta maksoin myös kaikki laskut.
Lapsemme opetin pienestä pitäen kotitöihin.
Mieheni aloitti laskujen hoidon vasta 10 vuotta sitten.
3. Vapaa-aika. Esimerkkiparit viettivät vapaa-ajastaan hyvin suuren osan kotona.
Meillä ensimmäiset 3 vuotta ennen lapsia olivat erittäin sosiaalista ja huvitteista aikaa pitkine ulkomaan matkoineen.
4. Yhteiset harrastukset. Meillä oli esimerkkiryhmää vähemmän sukulaiskontakteja eikä, retkeilyä ja matkustelua lukuun ottamatta juuri muuta ollutkaan.
5. Omat harrastukset. Noin 30% miehistä oli joutunut luopumaan omistaan ja naisista 37% halusi muuttaa miestensä elämäntyyliä.
Mieheni ei luopunut enkä minä yrittänyt muuttaa.
6. Yhtä mieltä vai eripuraa? Käsitykset lasten hankkimisesta, asunnosta, ystävistä, miehen työstä ja seksistä aiheuttivat eniten riitoja.
Voin rehellisesti sanoa ettemme ole kiistelleet yhdestäkään mainitusta asiasta.
Yhden ainoan kerran, muutettuamme 7kk:n aikana paikkakuntaa kahdesti esitin toivomuksen hieman pitempiaikaisesta asumisesta.
Ensimmäinen lapseni oli vaunuiässä ja odotin toista.
Olimme paikoillamme 5 vuotta.
7. Avio-onni? Miehistä 82% ja naisista 90% kertoivat olevansa onnellisia.
Onni on vaikeasti määritettävä asia. Itse tunnen olleeni naimisissa minulle parhaan mahdollisen miehen kanssa enkä avioituessani olisi voinut kuvitella itselleni näin hyvää elämää.
Otannan suuruutta en huomannut.
Vertasin koekaniinien kokemuksia omiini. Avioiduin 1969.
1. Odotusten toteutuminen. Toteutunut ylitti odotukset. Samoin minulla, Johtunee osittain siitä että esiaviolliset aktit täytyi hoitaa milloin missäkin.
Avopareina ei juurikaan asuttu joten oma raha tuntui ihanalta.
2. Roolijako. Koepareilla jako oli selvä. Vaimo hoiti kaikki taloustyöt. Mies muut sekä maksoi laskut.
Paikkakunnan muuttoa odottaneena kotirouvana ja sen jakson jälkeisenä kotiäitinä hoidin kaikki taloustyöt mutta maksoin myös kaikki laskut.
Lapsemme opetin pienestä pitäen kotitöihin.
Mieheni aloitti laskujen hoidon vasta 10 vuotta sitten.
3. Vapaa-aika. Esimerkkiparit viettivät vapaa-ajastaan hyvin suuren osan kotona.
Meillä ensimmäiset 3 vuotta ennen lapsia olivat erittäin sosiaalista ja huvitteista aikaa pitkine ulkomaan matkoineen.
4. Yhteiset harrastukset. Meillä oli esimerkkiryhmää vähemmän sukulaiskontakteja eikä, retkeilyä ja matkustelua lukuun ottamatta juuri muuta ollutkaan.
5. Omat harrastukset. Noin 30% miehistä oli joutunut luopumaan omistaan ja naisista 37% halusi muuttaa miestensä elämäntyyliä.
Mieheni ei luopunut enkä minä yrittänyt muuttaa.
6. Yhtä mieltä vai eripuraa? Käsitykset lasten hankkimisesta, asunnosta, ystävistä, miehen työstä ja seksistä aiheuttivat eniten riitoja.
Voin rehellisesti sanoa ettemme ole kiistelleet yhdestäkään mainitusta asiasta.
Yhden ainoan kerran, muutettuamme 7kk:n aikana paikkakuntaa kahdesti esitin toivomuksen hieman pitempiaikaisesta asumisesta.
Ensimmäinen lapseni oli vaunuiässä ja odotin toista.
Olimme paikoillamme 5 vuotta.
7. Avio-onni? Miehistä 82% ja naisista 90% kertoivat olevansa onnellisia.
Onni on vaikeasti määritettävä asia. Itse tunnen olleeni naimisissa minulle parhaan mahdollisen miehen kanssa enkä avioituessani olisi voinut kuvitella itselleni näin hyvää elämää.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Minä en koskaan ole rakastanut aviomiestäni. Solmin selkeän järkiliiton. Mies oli komea, kouluttunut, hyväkäytöksinen, sopuisa, yhteiskunnallisesti aktiivinen, työnsä, harrastustensa ja poliittisten luottamustoimiensa vuoksi enemmän poissa kotoa kuin kotona.
Minä olen korkeasti kouluttunut, sopuisa, itsenäinen ns. uranainen. Lapsia meillä on kaksi, nyt jo aikuisia.
Tein elämäni diilin, kun valitsin juuri tämän miehen. Ja hän minut.
Sinulla jäi elämä elämättä, otan osaa.
Onneksi et tiedä sitä sillä tietämättömyys on taivas.
EMpä usko - onko joku muka jo keksinyt mitä rakkaus ja rakastaminen on? Järkiavioliitto ei ole sen kummempi kuin tunneavioliitto. - siinä tosin on enemmän järkeä. Ns. tunneliitot ovat usein hetkellisiä ja väärin perustein, kuten järjetön ihastuminen, solmittuja. Entä kun ihastus loppuu ja ruusunpunaiset silmälasit häviävät sen myötä. Tiedän lukuisia liittoja, joissa alkoholista, renttu tai muutoin vastuuton mies nähdään ensin mahtavana hurmurina, jonka kanssa halutaan perustaa perhe ja kuinkas sitten käykään.
SIlloin taas kun välitetään (tai rakastetaan) toista ja kunnioitetaan toista sekä ollaan hänestä ylpeitä ja mennään naimisiin, silloin yleen sä liitto kestää. Rahallakin on merkitystä; köyhänä ei ole mukava olla ja taloudelliset ongelmat rasittavat myös åarisuhdetta. Samoin pärjääminen työelämässä korreloi tyytyväisyyteen parisuhteessa.
Lapselliset romanttiset odotukset ovat juuri ne avioliiton turma ja estävät oikean pitkän parisuhteen syntymisen.
Järki sekä tunne ovat itse asiassa sama asia. Viisaat ihmiset tulkitsevat tunteitaan järkevästi, naiivit ja yleensä vastuuttomat taas tulkitsevat tunteitaan järjettömästi ja pitävät järjenkäyttöä tunteettomana....
Huumassa avioituneet tuttavamme ovat valtaosin eronneet.
Yleisimmin ensimmäisen ja ainoan lapsen syntymän jälkeen muutaman vuoden viiveellä.
Jokunen pariskunta on, riitojaan peitellen, sinnitellyt loppuun saakka.
Autokuski, kotiäiti ympäristöstä lähdin heti kansakoulun jälkeen myymäläapulaiseksi.
Ehkä tuonkin vuoksi opin arvostamaan taloudellistakin turvallisuutta.
Ratkaisevaa avioitumisessani oli kuitenkin mieheni kanssa yhteinen ajatusmaailma.
Saman tyyppinen kotitausta.
Avioiduimme köyhinä mutta miehelläni oli hyvä koulutus ja varmat tulevaisuuden näkymät.
Puuttuvan koulutukseni hyvänä puolena pidän muuttojen helppoutta.
70-kymmentä ja vielä 80-luvuillakin olisin halutessa päässyt helposti päivittäistavarakauppaan töihin missä tahansa.
Kotivuosien jälkeen meninkin osa-aikaiseksi.
Yhteiselämämme on ollut hyvin tyydyttävää.
Alkuvuosina mieheni oli hieman itsekäs mutta jo ensimmäisen lapsen syntymä muutti asenteita sekä koti- että yhteiselämäasioita ajatellen.
Suhteemme virallistamisessa minä olin aloitteen tekijä joka vaiheessa.
Kirkkoon en miestäni saanut mutta kappeliin sentään.
Kuten ilmaisit asian, elämäni diili.
43:s vuosi on menossa.
Ihminen jolla on vain yksi vaihtoehto on jotenkin kammottavan laskelmoiva.
Mutta tottakai, kukin tavallaan.
Kuule sinä 2 ja 3.nen.
Salli mun nauraa, heh! ;))
Oli järki tai tunneliitto, kummastakin aikaa myöten se rakkaus loppuu ja intohimo.
Mutta juuri sinukaltaisesi hakevatkin jatkuvasti sitä "oikeaa" ja loppupeleissä jää vain luu käteen.
Viikonloppuna kävi elähtänyt vanha sukulaiseni vierailulla, jonka ulkonäkö oli maalailuista huolimatta vanha ja säälittävä ja kova bailumeno taas päällä baariin hakemaan sitä "oikeaa" koulutettua insinööriä, joka tekisi hänet onnelliseksi, heh!
...eli jos tarkoitit vaihtoehdoilla ja elämällä tätä ratkaisua, kiitos ei!
Mieluummin pysyn luotettavan "kaveri"-mieheni rinnalla kolmen lapsen ja kahden lapsenlapsen ympäröimänä, omasta mielestäni täyttä, mutta tasaista elämää eläen ilman sitä intohimoista rakkautta, joka tuntuu ihmisiä vain särkevän.
Mitä siis minä olen muka menettänyt? En ainakaan sydäntäni.;))
Olen onnellinen!
Miusta sellainen, jolla on vain yksi tapa katsella ja ajatella on mielikuvitukseton. Tai sitten sokea kun ei näe, että muolima on vaihtoehtoja täynnään.
Sinäkö voit sanoa toisen avioliitosta onko elämä jäänyt elämättä. Voitko sanoa onko siinä onnea vaikka se olisikin järkiliitto. Kestävä onni koostuu usein pienistä palasista, ei päätä huimaavista tuntemuksista. Järkiavioliitossakin voi kumppaniinsa rakastua ja tunteet tulee mukaan. Älä puhu kun et tiedä, tai sanotaan niinkuin itse sanoit: tietämättömyytesi on taivas sinulle.
Tähän yksi kätevä huomio, suvussani on paljon uskovaisia pareja, näistä pareista yksikään ei ole eronnut.
Tuttavapiirissäni ja ystävissäni taas on pareja jotka eivät ole uskossa, näistä pareista taas moni on eronnut uskottomuuden jälkeen.
(Yleensä kännipäissä tapahtuneen)
Juuri noin!
Tutulta kuulostaa minunkin tuttavapiirissäni.
Mieheni kanssa yhteisillä kävelyretkillä, ilman intohimoisia suuteloita, näistä ystäviemme mokailuista,sitten keskustelemme.
Onpa omituinen pilkutus.
Luin äiteemuorin luona samaa lehteä. Tutkimusta en sen tarkemmin, kun melkein heti pisti silmään "hyvässä liitossa ei riidellä". No. hyvässä liitossa riidellään - oikein - ja ollaan muutenkin eri mieltä asioista. Muutenhan liitto ei voi olla hyvä, vaan toinen, jompi kumpi, alistuu toisen tahtoon ja vallan alle.
Ei, vaan juuri liiton kestävyyden takaa riidattomuus.
Olen kokenut tämän henkilökohtaisesti.
Mies lähti aina retkilleen, kun aloitin riitelyn.
Sain siis riidellä yksinäni.
Lopetin siis asioiden jappasun ja mies alkoi viihtyä taas kotona.
Mies käsittelee asiat erillä lailla, nainen ottaa siihen sen riitelyhalu-kortin.
Eli asiat voidaan keskustellakkin, normaalilla äänellä, ilman ILKEYTTÄ, silloin mieskin osallistuu asioiden selvittelyyn.
Joka liitossa toki asioita selvitellään, ne liitot kestävät.
Vidduilut voi jokainen mennä huutelemaan vaikka metsän puille.
Riitely?
Minusta riitelyä on omien intressien toista loukkaavalla tavalla perustelu.
Äärimmäisyytenä henkilöön menevä, kielteinen syyttely tai arvostelu.
Tietenkin on asoita joissa täytyy keskustellen hakea yhteistä näkemystä mutta konsensuksen hakemisen luonteesta riippuu onko se riitelyä.
Meillä vaimo otti heti alkuun minulta "luulot" pois.
Olin varautunut jatkamaan ja jatkoinkin poikamiesaikaisia menojani kortti- ja kaljailtoineen kavereiden kanssa.
Ärhentelyn asemesta vaimo oli ryyppyillan jälkeen huolestunut olostani.
"Maistuisiko jäätelö, puolukkahillo vai olisiko grapen paikka"?
Em. suuhun pantavat olivat minulla jälkihoitoa.
Kerran korjasi urputtamatta yrjöni lattialta koska näki minua kaduttavan "kehumattakin"!
Em. tyyppisiä asioita arvostin!
Jäivät jatkossa hyvin vähiin, moittimattakin.
Muutaman kuukauden kuluttua totesin "poikamiesmenojeni" jääneen hyvin vähiin.
Kiertävät kortti-illatkin järjestettiin vuorollaan meillä.
Viimeinen lauseesi on vankkaa asiaa jonka luulisi kahjommankin ymmärtävän!
Jooo, OIKEIN riitely tarkoittaa juuri sitä jotain muuta kuin vanhalla perinteisellä tavalla väärin tappelemista. Kaksi eri immeistä eivät voi millään olla aina samaa mieltä eikä edes tarvitse, mutta on (mieäs)immeisiä, joille riitelyä on jo se, että toinen on eri mielipuolta asioista. Entisaikaisissa liitoissa nääs vaimon tuli olla kuuliainen, alamainen ja tottelevainen ja niiata, kiittää ja hymyillä, se riitti. Ja hyyyvin moni mieäs elää entisiä aikoja vieläkin.
Aina on jätettävä pelivaraa!
Eivät miehen kivekset ole uhattuina vaikka ei aja itseään eikä kumppaniaan harkitsemattomalla ilmaisulla seinää vasten.
Joustavuus ei merkitse päättämättömyyttä eikä vastuun kiertämistä.
Toisaalta, on turha yrittää olla kunkku kaikissa asioissa.
Jos nuo ap:n luettelemat asiat ovat pitkän avioliiton salaisuus, niin minun avioliitollani on erittäin hyvät näkymät jatkuvuuden suhteen.
Yksi mitätön yksityiskohta yhdessä elämiseen.
Ilmaisun muoto.
MINÄ olen PÄÄTTÄNYT ja MINÄ TEEN sitä ja sitä.
Tuon asemesta voi käyttää sopuisampaa ilmaisua.
Mitä jos, olen ajatellut, minusta voisi jne.
Vaikka asia olisikin käytännössä etukäteen selvä niin joustavammalla ilmaisulla ei ainakaan provosoitaisi kaverin karvoja pystyyn.
naimisiin. Panen ketä tahdon ja tiliä ei tarvitse tehdä kellekään.
Pussit tyhjänä ja mieli kirkkaana.
Rakkaus on ikuinen, sen kohde vain vaihtuu. Ikinä en tee enää toista kertaa sitä virhettä, että menisin naimisiin! "Vapaa oon, vapaa oon, kulkemaan, kulkemaan..." Tyhmät ne orjuuteen hakeutuu ja vielä olotilaansa muille onnelliseksi selittelevät.
Kun tutustuin mieheeni tiesin heti,että hän on sielunpuoliskoni.Menimme parin kuukauden päästä kihloihin ja muutimme yhteen.Tottakai alkuajan intohimo on jonkin verran hyytynyt,mutta tilalle tullut paljon parempaa.Syvä luottamus,kaiken kestävä rakkaus.Mieheni on osa minua.En haluaisi elää ilman häntä,emmekä ole olleet juurikaan erossa,ikävä molemmilla heti niin kova.En tiedä mitä tekisin,jos hänelle sattuisi jotain.Yksi ylläpitävä voima on huumori.Nauramme paljon.Ei mene päivääkään,etten miettisi miten onnekas olen.Joulukuussa olemme olleet naimisissa 14 vuotta ja rakkaus vain syvenee.Kaiken kruunaa ihana yhteinen poikamme.
Kannattaisiko edes vähän joissain mutkissa miettiä sitä, mitä sitten, kun ennemmin tai myöhemmin jää yksin. Ei olisi sitten niin kova kolaus, kun olisi pitänyt huolta omasta persoonallisesta itsestään, sen yksin jatkamisen takia.
Aloita vaikka tästä: jos kahdesta ihmisestä tulee yksi, niin miten käy sille puolikkaalle, kun toinen poistuu?
mutta mutta... mikä on se pitkä liitto?? nykyään kaikkien naistenlehtien sivuilla 5v yhdessä olleet hehkuttaa "pitkää" liittoa. taitaa olla hämärtyny käsitys pitkästä. tää kertakäyttöyhteiskunta on määritelly ajankin uuteen uskoon. itse miellän pitkäksi liitoki reilusti yli 10v kestäneet liitot.
Vanhemmillani tuli kesällä täyteen 60v ...menivät naimisiin 20 sinä ja yhdessä edelleen ...huolta pitää ja auttaa ..sellaista se on rakkaus...ei koskaan ole kuullu että erosta olis edes puhuttu..isä laitto hatun päähän ja kalalle jos äitee äksyili...nyt ei tarvetta kai rauhoittuneet eikä isä pääse kalaankaan..on väliin nin huono tuo kuulo..heh niinpä...huumoriakin on ja leikinlaskua
Aivan.
Ainut oikea pitkän avioliiton salaisuus on nuorena avioituminen.
Jos olisivat 18 v menneet naimisiin, niin olisi vielä mahdollisuus 2 v pidempään avioliittoon.
Ei 30 kymppisenä naineet voi päästä pisimpien avioliittojen listaan!