Olen 19 vuotias nainen ja seurustelen 17 vuotiaan miehen (vai pitäisikö sanoa pojan kanssa). Alussa kun alettiin seurustelemaan ikäero ei tuntunut miltään vaan tärkeintä oli se ku toisen lähellä oli yksinkertaisesti vaan niin hyvä olla ja sillon tuntu ku oltas luodut toisillemme. Mutta nyt.. ollaan seurusteltu kohta kaks vuotta ja tuntuu ku tää suhde ois vaa pysähtyny paikalleen jäädäkseen. Itse haluaisin kovasti jo edetä (muuttaa yhteen, mennä kihloihin..) mut luonnollisesti ku tuo kumppani ei oo viel ees täysikänen ni pitää vielä oottaa ainaki se vuos. Seurustelin aikasemmin kolme vuotta vanhemman kanssa ja nyt vaan haikaillen muistelen niitä aikoja kun kumppanina oli MIES eikä poika. On niin väärin sanoa näin ku toisaalta rakastan häntä paljon, mut jotenki tuntuu vaan ku tuhlaisin vaan aikaani. Mitä siis pitäisi tehdä, jäädä suhteeseen vai etsiäkkö rinnalle AIKUINEN mies?
Mitä pitäisi tehä??
sdjfasö
4150
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kun olet 44 vuotias hän on 42 vuotias, onpa huima ero! Olen itsekin vaimoani kaksi vuotta vanhempi, eikä haittaa pätkääkään.
En osaa sanoa muuta kuin että näytät muuttaneen mieltäsi vajaassa kahdessa vuodessa. Tahdon - en tahdo, hyväksyn - en hyväksy, odotan - en odota.
Aatteleppa kuule ihan ite, tuntematta sinua ja tuntematta poikaa en voi auttaa.
Muuta kuin että suhteen symbioosivaihe on edennyt eriytymisvaiheeseen, jossa joko suhteen muoto ja merkitys vahvistetaan uudestaan kahden erillisen yksilön toimesta ja tahdosta, tai erotaan kuten niin monet tekevät nykyään.
Jos etsit uuden kumppanin niin mistä tiedät että hän on parempi kuin nykyisesi mies. Jos rakastaa toista niin kyllä yhen vuoden jaksaa odottaa vaikka päälä seisten. Huijaat vaan itseäsi.
Mihin ihmeeseen sulla on kiire, nykyään kaikilla teineillä tuntuu olevan? Miksi pitää heti parin vuoden jälkeen muuttaa yhteen tai olla kihloissa, ei se toinen mene minnekkään. En usko, että kahden vuoden seurustelun jälkeen tuossa iässä kun nuoret vielä muuttuu edes aavistaa kuinka suhde tulee päättymään. Tehän saatatte olla ihan erillaiset ihmiset parin vuoden päästä, kliseisesti sanottuna kasvatte erillenne. Hiljaa hyvä tulee, odottele ja katso onko hän se mitä haluat lopun elämääsi. Ainakin niin ajateltiin ennen kun annettiin lupaus naimisiin menosta = kihlat. Tai mieti minkälaista huomata parin vuoden päästä yhteisessä asunnossanne, että ois kiva sinkkuilla ja toi mies puuduttaa.. Nyt järkeä päähän
Ps. aloitin seurustelemaan 16-vuotiaana ja kuinka kävikään viiden vuoden jälkeen. Yhteistuumin totesimme ettemme enää vain ollutkaan sitä mitä ennen. Onneksi olimme sentää järkeviä ja annoimme asioiden mennä omalla painollaan, ei pakottamalla!