Jatkuvasti saa kuulla yhä enemmän ja enemmän kun todella rikkaat valittavat rahapulaansa eikä heillä ole varaa maksaa pyydettyä hintaa esm. kampaamoissa tai muussa palvelussa. Sanovat ihan pokkana, että 28 euron kotipalvelu on liian kallista tai että pitäisi tehdä lähes ilmaiseksi heille töitä. Tinkivät hinnoista, jotka ovat valmiiksi jo pieniä ja kiukuttelevat, jos joutuvat maksamaan saman kuin muutkin.
Tähän varakkaiden rahapulaan ja tulojen niukkuuteen törmää nykyään melkein päivittäin ja mistään ei haluttaisi maksaa. Kuvittelevat myös, että työntekijät tekevät heille ilmaiseksi töitä on kyse sitten remontista, kotisiivouksesta tai mistä tahansa palvelusta.
Tähän varakkaiden rahapulaan ja tulojen niukkuuteen törmää nykyään melkein päivittäin ja mistään ei haluttaisi maksaa. Kuvittelevat myös, että työntekijät tekevät heille ilmaiseksi töitä on kyse sitten remontista, kotisiivouksesta tai mistä tahansa palvelusta.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Nälkä kasvaa syödessä? Joku haluaa hallitsijaksi hallitsijan paikalle? Katsos, kun joillekin kasvaa Kyrpä otsaan sen rahan mukana ja kusikin rupiaa kulkemaan kaalin kautta. Rahan ja varauden myötä voi tulla luuloja, että muista tulee sen jälkeen orjia. Ihmisen voi ostaa maksamatta sille mitään. x)
Rahalla saa ja hevosella pääsee. Kun sulla on rahaa, sulla on valtaa (ainakin jossain määrin). Ja tiesit kai että saita pistää kirpunkin halki ja syö molemmat puolet itse. :-)
On millä mällätä.
Koko Suomen rahat.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011101914592416_uu.shtml
Joo,......no jos on omalla tilillä tänään rahaa, niin haen ehkä kaupasta maksamakkaraa ja punaisen hintalapun kaslerpihvejä. Ei ehkä ruuan taso ole samaa kuin mitä diplomaateille tarjottiin 22 000 euron edestä.
Minä veikkaan, että moni varakas, etenkin itse omaisuutensa kerännyt, on nuuka. Siksihän sitä rahaa on kertynyt. Eikä ihminen saidaksi opittuaan osaa enää heittäytyä höveliksi, vaikka rahaakin olisi.
Kyse siis tuskin on rahapulasta tai edes tulojen niukkuudesta.
Aku Ankka on todella opettava lehti. Pitäs laittaa kaikkiin korkeakouluopintoihin yksi pakollinen kurssi: Akkariviisaus.
Ai sä arvasit heti, että mulle on tullut Akkari jo yli 30 vuotta.
Viisaus jotenkin loistaa susta.
.
Kaikissa alakansakoululuokissa on myös alettava opettamaan HÖPSISMIÄ
.
Koska ihminen on rikas? Jos sillä on tilillä 1000€, 10,50,100 tuhatta, vai miljoona euroa?
Aina löytyy joku jolla on enemmän, joku jolla on isompi talo, huvijahti, kesämökki, tai joku muu ulkoinen merkki.
Ihminen ei kaiketi tunne itseään varakkaaksi, kuin vasta kuolinvuoteellaan.
Siksi.
Ehkä ne varakkaat on "velkavarakkaita". Että se omaisuus, jolla määrittelet että joku on rikas: hieno auto, talo, vene tms. on velkarahoilla ostettu ja kaikki tulot menee velan vähennyksiin, kun on pakko pitää komeita kulisseja yllä.
Mulla ei ole mitään hajua siivous- koti tms. palvelujen hinnnoista kylläkään, kun en ole koskaan käyttänyt. Ehkä sitten, kun olen varakas...
Varakkaat ihmiset on kyllä yleensä pihejä. Mun kokemuksen mukaan. Voimakas tarve tuhlata ja kuluttaa ja näyttää on usein muilla, kuin oikeasti varakkailla.
Köyhä tietää miltä tuntuu olla köyhä. Varakkaamman verrokkiryhmä taasen on ihan toinen - eli tippa tulee linssiin jos kaveri jää taidehuutokaupassa nuolemaan näppejään tai Swania ei saakaan pinkkinä. Köyhän ei tee kipeää riistää rikkaammalta ja orjien potkimisen suurin ongelma on kenkien likaantuminen.
Kummatkin ovat empaatikkoja.
Miksi rikkaan pitäisi maksaa 30 e jostakin, mikä on vain 20 e arvoinen? Tyhmähän sellainen ihminen olisi.
Mikähän sitten olisi 20 euron arvoinen tuote/palvelu, mutta 30e siitä on liikaa ? Kerrohan se.
Jos esm. talkkaripalvelu olisi 20 euroa ja siitä alvit, verot, muut pakolliset menot niin mitä jää käteen 8 tunnin työpäivästä ? Kerro se.
Helsingissä lähes kaikki tuntiliksat on 30-50 euroa tunnilta talkkari ja kotipalvelu muun muassa. Kotihoito on 40 - 90 euroa tunnilta.
Miksi pitäisi tehdä töitä 20 eurolla tunti kun siitä ei pakollisten kulujen jälkeen jää yhtään mitään ?
Esimerkiksi kotisiivouksesta 20 e/h olisi käypä hinta. Nykyisiä pyyntihintoja 27-35 e/h en maksa. Kotitalousvähennys on nostanut hinnat kestämättömälle tasolle. Toivottavasti vähennyksen osittaisen purkamisen myötä laskeudutaan terveemmille tasoille.
Herää nyt todellisuuteen ja ymmärrä, että 20 euron hinnasta ei jääyrittäjälle mitään käteen. Alv on 23% sekä oma tuloveroprosentti. Vakuutukset, Matkakulut, aineet, työvälineet ym. Laskeppa paljonko jää käteen 20 eurosta ja jos tuloverosi on esm. 18%. Ei sitä raskasta työtä ilmaiseksi kukaan tee. Ja kun vielä voit vähentä 45% kotitalousvähennystä noista palveluhinnoista, niin ei 30 euroa ole hinta eikä mikään kotipalvelusta.
5 x 30 e = 150e ja tuosta pois kotitalousvähennys 45 % , jää maksettavaa vain 82.5 e kuukaudessa. Jos siis palvelua tarvitaan kerran kuussa. Hyvätuloisille tuo summa ei ole mitään kun sama raha saattaa mennä ihan pelkkään kulutuskrääsään.
Kohderyhmät siis yleensä on hyvätuloisetperheet, hyvätuloiset eläkeläiset tai yksin asuvat hyvätuloiset kiireiset bisnesihmiset.
Kun kohderyhmänä on varattomat perheet, eläkeläiset ja muut henkilöt, voivat he saada kaupungin tukea mm. palveluseteleitä. Eli hekään eivät joudu maksamaan kovia hintoja kotipalvelusta.
Nykyiset hinnat ovat karanneet käsistä kotitalousvähennyksen takia. Toivotaan, että hinnat laskevat terveemmille tasoille. Työllistäisin mielelläni suomalaisia yrittäjiä, mutta kiskurihinnoin en ole siihen valmis.
Vaikka ei olisi kotitalousvähennystäkään niin kukaan yrittäjä - sellaista et takuulla löydä, joka tekisi tuota raskasta työtä 20 eurolla tunti kun käteen jää kaikkien verojen, vakuutusten ja muiden pakollisten menojen jälkeen parhaimmillaan n. 8 euroa tunnilta. Helsingin hinnat on kauttaaltaan 35e - 40 e ja siitä ylöspäin ja halvalla pääset, jos löydät n. 30 e tai 28 e / h kotipalvelua . Varakkaille tämä summa ei oikeasti ole yhtään mitään kun nettotulot on useita tuhansia euroja kuukaudessa ja joku kotipalvelu / lastenhoito/ siivous esimerkiksi 80- 100 euroa kuukaudessa. Jos tuota hintaa pidetään kalliina, niin hankkikoon orjansa vaikka Kiinan markkinoilta.
20 eurosta jää menojen jälkeen noin puolet eli 10 euroa, näin on yritysneuvoja selvittänyt.. 26-28 euroa tunnilta olisi kohtuullinen tuntitaksa, jos vain se suurin ongelma eli asiakkaita olisi tarpeeksi. Aika hyville kuukausiansioille yksitttäinen elinkeinonharjoittaja pääsisi, varsinkin jos tekisi osan tunneista ilta- ja viikonlopputöinä.