Eli millaiseen vastuuseen joutuu yksityishenkilö, joka antaa tarkoituksella viallisen vaihdokin. Eli kyseessä kauppa uuteen autoon, vaihdokki 3 vuotta vanha, mutta niin naarmuinen, että täytyisi maalata uudelleen (ilkivalta). Vaihdokista saatu vakuutusyhtiöltä kertakorvaus 7000€. No autoliike ei katsonut vaihdokkia, vaan paperit tehtiin vuosimallin ja kilometrien mukaan. Vaihtohyvitys oli normi tuon ikäiselle autolle. No ensikuussa auto tulee Suomeen ja autoliike ei voi olla huomaamatta vaurioita.
Meneekö tämä autoliikkeen piikkin, joka ei tarkastanut tuotetta, vai tuleeko petossyyte tms. ongelma.
Meneekö tämä autoliikkeen piikkin, joka ei tarkastanut tuotetta, vai tuleeko petossyyte tms. ongelma.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Kyseessä on siis jonkinasteinen harhautus taloudellisen hyödyn saamiseksi. En tiedä onko petos aivan oikea sana tuohon mutta vaihtoauton luovutusta koskevissa pykälissä lienee mainintaa "samassa kunnossa kuin tarjousta tehdessä" tjsp. Mikä se kunto sitten oli sopimusta tehdessä, lukee papereissa, tai lähinnä poikkeamat edellämainitusta. Ja toimintamallit edellisiin löytyy myös samaisesta lapusta jonka olet allekirjoittanut.
Homman tekee sikäli mielenkiintoiseksi se että automyyjä ei käynyt katsomassa kauppatavaraa. Ja huijarin sinusta tekee se ettet asiasta maininnut vaikka olit täysin tietoinen asiasta.
Kuten edellinen totesi, mitä olette sopineet ratkaisee. Tietysti jos tulee riitaa siitä mitä sovittiin eli papereissa ei ole lainkaan mainintaa maalipinnasta tai jotain tulikinnanvaraista niin kunnon riita voi olla tiedossa.
Muistanpa yhden kuorma-autokaupan ison liikkeen kanssa. Lupasin että vaihdokki tulee ajamalla portista liikkeen pihalle. Myyjän naama oli näkemisen arvoinen kun paperien teon jälkeen kysyin lavettia lainaksi hakeakseni vaihdokin portin pieleen
Tuo ei ole ajamalla vaan kantamalla. Etkö muka tajua eroa?
Lavetilla portin pieleen, ulkopuolelle. Ajamalla portista sisään. Mitä sovittiin siitä pidetään kiinni.
No kerro sitten tänne miten kävi.
petossyyte tiedossa, usko vaan.
Itse en ymmärrä miten ihmiset ovat noinkin epärehellisä. En ilkeäisi naamaani näyttää liikkeessä enää sen jälkeen jos olisin tuollaisen kusetuksen tehnyt.
Useinhan löytyy sitten näitä puolestapuhujia, joiden mielestä autokauppoja voi koettaa kusettaa mielin määrin kun ne vaan kusettaa tavallista ihmistä. En ymmärrä tuollaista ajattelua.
Toivottavasti autoliike ottaa aloittajalta ns. omansa pois......
Jos näkemättä ostaa niin kyllä se on oma vika HYHMYYDESTÄ on aina saanut kärsiä. SIINÄ KUNNOSSA JA NIILLÄ VARUSTEILLA.
Voihan se ajatella noinkin. Mutta autoliike on varmaan ajatellut, että vastapuoli on REHELLINEN kertoessaan auton kunnosta. Itse en missään olosuhteissa alentuisi moiseen toimintaan.
Aika lapsellista ajatella, että jos jättää kertomatta, se ei ikäänkuin olisikaan valehtelua.
ihan samaa mieltä oon tän rehellisen miehen kanssa.jos myydessäsi tiedät autosi viat ym niin kyllä niistä pitää myyjälle ilmoittaa.aina valitetaan autoliikkeiden myyjien epärehellisyyttä,mutta näkyy niitä löytyvän muualtakin
Lukekaas toi alotus( ensikuussa auto saapuu suomeen) tää on mielikuvituksen tuotetta ÄÄLIÖ vedättää teitä
No miksi auto ei voisi sinun mielestä saapua ensi kuussa Suomeen?
Itse ostin uuden auton maaliskuussa, mutta kaupat tehtiin jo joulukuussa 2010. Kaupanteon yhteydessä myyjä vain kertoi auton saapumiskuukauden. Näin se menee, ei niitä autoja varastossa seiso vaan ne tehdään sitä mukaa kun tulee tilauksia.
Mistä ihmeestä ne vialliset autot tulee autokauppiaille ! ! ! !
Tämän voisi tiivistää oikeastaan siten, että jos ei suoraselkäisyyttä ihmisestä löydy, niin sitten aletaan selitellä.....säälittävää.....
Itsekin vaihdoin viallisen auton uuteen tässä hiljattain mutta kerroin myyjälle heti alkuun tietämäni viat, kerroin toki myös hyvät puolet. Olin varautunut alhaiseen hyvitykseen mutta sainkin mielestäni heti kättelyssä yllättävän hyvän tarjouksen, erityisesti verrattuna toisen liikkeen asenteeseen joten en alkanut edes tinkaamaan sen kummemmin.
Mielestäni rehellisyys kannattaa aina ettei tarvitse sitten pelätä mitään petossyytteitä tms. jälkipuheita ja on rauhallinen mieli että on tehnyt niinkuin oikein on. Paljon mukavampi keskittyä sitten uudella autolla ajeluunkin :)
Syyte petoksesta rapsahtaa varmasti, varsinkin kun on 7000 euron kertakorvauksetkin vaurioista jo vedetty kotiinpäin...
Uskon että saat syytteen petoksesta ja kun olet saanut korvauksen jo vakuutusyhtiöltäkin niin syyte on mitä ilmeinen. Aika pahasti pitää maalipinta olla vaurioitunut jos siitä 7000 tonnia saa korvausta? Toitko auton siis saksasta vai virosta? Kai myyjä tietää edes että auto on tuontiauto?
olet saanut vakuutusyhtiöltä korvauksen jolla saatat auton kuntoon.ei ole silloin mitään ongelmaa.
muuten autokauppias pudottaa varmasti hyvityshintaa reilusti autostasi.
Myyjän vastuun kannalta ratkaisevaa on se että onko liikkeellä ollut mahdollisuus tarkastaa auto ja onko vaurioita jotenkin yritetty peitellä.
Jos vauriot ovat selvästi nähtävillä ja liikkeellä on ollut mahdollisuus auton tarkastamiseen mutta se on jättänyt tarkistamatta, kyse on yksinomaan liikkeen ongelmasta.
Mitään petokseen viittaavaa tuossa ei ole jos kerrotut tiedot sinänsä pitävät paikkansa, ja vauriot ovat olleet helposti nähtävissä normaalin tarkistuksen yhteydessä. Oma moka, seuraavalla kerralla myyjä varmaan vaivautuu ulos asti.
L.Akimies puhuu p*skaa......se, että jättää jotain kertomatta, on sinällään asian salailua.
Kauppalaki:
Jos ostaja on ennen kaupantekoa tarkastanut tavaran tai ilman hyväksyttävää syytä laiminlyönyt noudattaa myyjän kehotusta tarkastaa se, hän ei saa virheenä vedota seikkaan, joka hänen olisi pitänyt tarkastuksessa havaita, ellei myyjä ole menetellyt kunnianvastaisesti ja arvottomasti.
Tarkoittaa että jos auto oli pihassa autoliikkeen tarkastettavissa, se on ihan oma moka jos on laiminlyönyt tarkastamisen. Eri asia on piilevät näkymättömissä olevat viat, ne pitää erikseen kertoa, tai jos autoa tarjonnut on jotenkin yrittänyt piilottaa vikaa, se katsotaan kunnianvastaiseksi. Ja jos kaupat on sovittu puhelimessa, silloinkin pitäisi kertoa maalipintavauriosta, mutta tosiaan jos auto on siinä pihassa liikkeen helposti tarkastettavissa, niin eipä voi vedota maalipinnan virheisiin.
No oletpas järjestänyt itsesi aika huonoon asemaan! Olet jättänyt kertomatta oleellisesti auton hintaa alentavan virheen, et pysty mitenkään selittämään ettet olisi ollut tietoinen siitä kun olet vielä saanut korvauksen vakuutuksesta. Itse olisin aika nöyränä autoliikkeen suuntaan etteivät laske uutta hyvitys hintaa piruuttaan todella alhaiseksi, sen he voivat tehdä ihan laillisesti jos ovat veemäisiä. Mikäli vedät asian oikeuteen niin häviät sen aivan sata varmasti ja maksat liikkeen juristikulut.
Voit toki aina perua kaupan ja maksaa kiltisti kaupanpurku maksun mikä muistaakseni on 4% siitä sun tilaaman auton hinnasta.
En kyllä voi ymmärtää miksi olet ollut niin tyhmä, että olet lähtenyt tollaista kokeilemaan! Voit olla varma, ettei autokauppa anna sulle tollasta 10000e ilmaiseksi, niillä on kuiteskin aika hyvät juristit tiedossa tällaisien tilanteiden varalle. Ovat näes itsekkin aika kovia kusettamaan asiakkaita, myönnä etteivät toki kaikki.
kertakorvaus on 50% korjauskustannuksista eli autoa pitäisi korjata 14t eurolla. tolla summalla auto ei edes liiku omillaan, maalaus p-luokkana maksaa n.3000€ siis yliveto normaalin kokoiselle autolle+listat, teipit ja merkit.
tää on vedätys.