Ajattelin vielä täältäkin kysellä, jospa täällä olisi naisia ja saisi myös vähän naisnäkökulmaa asiaan.
Terve!
Tää mun viesti koskee naisongelmia. Mä nyt tässä alussa toivoisin, että jos joku mut tunnistaa nikistä tai tarinasta, niin ei alkais pistämään viestiä eteenpäin ja huhuilemaan ihmisten kanssa.
Elikkäs miten tulee suhtautua kun nainen sanoo, että olen hänen paras kaverinsa ja hän rakastaa mua ihan hirveästi, mutta ei ole enää luultavasti muhun rakastunut (ei ainakaan niin tulisesti kuin aikaisemmin) ja että hänellä ei oo oikeen mitään tunteita mua kohtaan (tai ei "ainakaan sellaisia tunteita, joita miestä kohtaan pitäisi olla"). Hän sanoo, että joka päivä hänestä tuntuu yhä enemmän siltä, kuin olisin vain hänen paras kaverinsa, ja joka päivä yhä vähemmän tunteita, intohimoa ja halua mua kohtaan.
Vielä vähän enemmän meistä. Mä ite oon kohta 25, ja tyttöystävä samanikäinen. Kohta olemme olleet 5 vuotta yhdessä. Koko tämän viiden vuoden ajan olemme olleet etäsuhteessa (ekana vuonna kävin jopa armeijan!!), ja olemme nähneet 2-4kk välein, yleensä se vakio väli on 3 kuukautta. Näillä kerroilla olemme olleet toistemme luona 1-3 viikkoa, kolmisen vuotta sitten vietimme jopa 2 kuukautta yhdessä. Tyttöystävä sanoi vähän siihen suuntaan, että ehkä hänen tunteet on hailenneet aikaa myöten, ja sitten vain yhtenä aamuna hän heräsi tajuten, ettei hänellä oo enää tunteita. Hän epäili, että tää välimatka on vaikuttanut tunteisiin luultavasti. Me oltiinkin jo suunniteltu, että heti vuoden alussa (ollaan molemmat opiskelemassa) menisin hänen luokseen työharjoitteluun, päästäisiin asumaan yhdessä ja katselemaan, mitä tapahtuu, mutta nyt hän sanoi, ettei kestä enää, kun hän tietää mitä hän tuntee (tai tässä tapauksessa ei tunne), eikä usko että tunteitansa voisi herättää takaisin. Ehdotin myös parisuhdeterapiaa, mutta hän piti ehdotusta loukkaavana. Toi terapia voi kuulostaa hassulta, mutta tää meidän suhde on aina tuntunut niin omalaatuiselta ja hyvältä, ja toi nainen tuntuu kaikkineen virheineen mulle täydelliseltä naiselta, ja hän on myös aina tuntenut näin.
Mun tyttöystävällä on myös henkisiä ongelmia ollut aina, hänellä on paniikkihäiriö (pelkää koko ajan, että joku läheinen kuolee tai jotain pahaa sattuu tms), ja hän on ottanut siihen lääkkeitä, kunnes tossa pari kk sitten päätti lopettaa lääkkeiden ottamisen (näitä hänen tunteitaan oli kyllä jo ennen tota lääkkeiden lopettamista). Lisäks hänellä on jonkinlainen masennus ollut jo jostain keväästä/alkuvuodesta lähtien (kun hän kesällä ekan kerran alkoi puhua tästä tunteiden muutoksesta), ja hänen perheellään on muutenki ihan hirveästi rahallisia ongelmia ja mun tyttöystävällä ihan hirveät paineet ja kiireet.
Mä arvostaisin, jos ihmiset vois pistää omia kokemuksiaan ja neuvojaan tänne. Jos kukaan ei pistäisi mitään lapsellista "oi teiniangstia" tai muuta vastaavaa, mä oon kuitenkin aika herkkä ihminen enkä täs tilantees jaksais oikeen mitään ylimääräistä (tän kaiken lisäks kun viel mun isä kuoli n. 1kk takaperin joten mä oon jo ihan tarpeeks rikki). Tunteita ei pysty pakottamaan, mutta jos ne on kerta aikaisemmin olleet niin tulisina ja voimakkaina, niin eikö niitä voi saada millään enää takaisin? Pakottaahan toki tunteita ei voi, mutta itse mietin sitä näin, että tunteet syntyvät tietyistä asioista toisessa ihmisessä, ja kun jos ihminen itse ei muutu, niin eikö nämä asiat toisessa ihmisessä sytytä tunteet yhä uudestaan ja uudestaan?
Terve!
Tää mun viesti koskee naisongelmia. Mä nyt tässä alussa toivoisin, että jos joku mut tunnistaa nikistä tai tarinasta, niin ei alkais pistämään viestiä eteenpäin ja huhuilemaan ihmisten kanssa.
Elikkäs miten tulee suhtautua kun nainen sanoo, että olen hänen paras kaverinsa ja hän rakastaa mua ihan hirveästi, mutta ei ole enää luultavasti muhun rakastunut (ei ainakaan niin tulisesti kuin aikaisemmin) ja että hänellä ei oo oikeen mitään tunteita mua kohtaan (tai ei "ainakaan sellaisia tunteita, joita miestä kohtaan pitäisi olla"). Hän sanoo, että joka päivä hänestä tuntuu yhä enemmän siltä, kuin olisin vain hänen paras kaverinsa, ja joka päivä yhä vähemmän tunteita, intohimoa ja halua mua kohtaan.
Vielä vähän enemmän meistä. Mä ite oon kohta 25, ja tyttöystävä samanikäinen. Kohta olemme olleet 5 vuotta yhdessä. Koko tämän viiden vuoden ajan olemme olleet etäsuhteessa (ekana vuonna kävin jopa armeijan!!), ja olemme nähneet 2-4kk välein, yleensä se vakio väli on 3 kuukautta. Näillä kerroilla olemme olleet toistemme luona 1-3 viikkoa, kolmisen vuotta sitten vietimme jopa 2 kuukautta yhdessä. Tyttöystävä sanoi vähän siihen suuntaan, että ehkä hänen tunteet on hailenneet aikaa myöten, ja sitten vain yhtenä aamuna hän heräsi tajuten, ettei hänellä oo enää tunteita. Hän epäili, että tää välimatka on vaikuttanut tunteisiin luultavasti. Me oltiinkin jo suunniteltu, että heti vuoden alussa (ollaan molemmat opiskelemassa) menisin hänen luokseen työharjoitteluun, päästäisiin asumaan yhdessä ja katselemaan, mitä tapahtuu, mutta nyt hän sanoi, ettei kestä enää, kun hän tietää mitä hän tuntee (tai tässä tapauksessa ei tunne), eikä usko että tunteitansa voisi herättää takaisin. Ehdotin myös parisuhdeterapiaa, mutta hän piti ehdotusta loukkaavana. Toi terapia voi kuulostaa hassulta, mutta tää meidän suhde on aina tuntunut niin omalaatuiselta ja hyvältä, ja toi nainen tuntuu kaikkineen virheineen mulle täydelliseltä naiselta, ja hän on myös aina tuntenut näin.
Mun tyttöystävällä on myös henkisiä ongelmia ollut aina, hänellä on paniikkihäiriö (pelkää koko ajan, että joku läheinen kuolee tai jotain pahaa sattuu tms), ja hän on ottanut siihen lääkkeitä, kunnes tossa pari kk sitten päätti lopettaa lääkkeiden ottamisen (näitä hänen tunteitaan oli kyllä jo ennen tota lääkkeiden lopettamista). Lisäks hänellä on jonkinlainen masennus ollut jo jostain keväästä/alkuvuodesta lähtien (kun hän kesällä ekan kerran alkoi puhua tästä tunteiden muutoksesta), ja hänen perheellään on muutenki ihan hirveästi rahallisia ongelmia ja mun tyttöystävällä ihan hirveät paineet ja kiireet.
Mä arvostaisin, jos ihmiset vois pistää omia kokemuksiaan ja neuvojaan tänne. Jos kukaan ei pistäisi mitään lapsellista "oi teiniangstia" tai muuta vastaavaa, mä oon kuitenkin aika herkkä ihminen enkä täs tilantees jaksais oikeen mitään ylimääräistä (tän kaiken lisäks kun viel mun isä kuoli n. 1kk takaperin joten mä oon jo ihan tarpeeks rikki). Tunteita ei pysty pakottamaan, mutta jos ne on kerta aikaisemmin olleet niin tulisina ja voimakkaina, niin eikö niitä voi saada millään enää takaisin? Pakottaahan toki tunteita ei voi, mutta itse mietin sitä näin, että tunteet syntyvät tietyistä asioista toisessa ihmisessä, ja kun jos ihminen itse ei muutu, niin eikö nämä asiat toisessa ihmisessä sytytä tunteet yhä uudestaan ja uudestaan?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Masentuneena ja mt-häiriöisenä latistuu tunteet hyvin helposti. Myös väsyneenä ja stressaantuneena katoaa sukupuolivietti helposti. Eli jarrua nyt vaan tyttöystävälles ja ottaa rennosti. Myös kannattaa niitä lääkkeitä syödä edelleen. Ei mt-sairaus ole mikään parin kk juttu vaan vuosien.
Jos elämän vaikeimpina aikoina pitäisi vielä jaksaa tuntea rakastumisen ja ihastumisen positiivisia tunteita, se on oikeasti todella paljon vaadittu Jos tyttöystävällä on vaikeaa, siinä ei ole energiaa mihinkään, sitä käpertyy niin itseensä ja asioihinsa, ettei sinne mahdu mitkään rakkauden huumat ja intohimot, kun on vaikeaa. Silloin ei varmasti ole minkäänlaisia tunteita, ei voi olla. Siinä elämäntilanteessa ei ole vastaanottavainen millekään, ei yhtään millekään koska torjuu kaiken ja luukut on täysin kiinni, koska kokoajan odottaa, että taivas tippuu niskaan kuitenkin ja joillakin se valitettavasti tippuukin ja monesti, ei se ole vain pelkoa. Tunne-elämän kapasiteetti on ylikäytössä täysin muualla, ei silloin pysty mihinkään.
Kun on todella vaikeaa, ei voi edes uskoa, että kukaan voi rakastaa sellaista ihmistä, koska sitä niin samaistuu siihen elämäntilanteeseensa täysin, ei näe siinä eikä itsessäänkään siinä tilanteessa mitenkään rakastamisen arvoista, koska se elämäntilanteen kamaluus ja rakkauden ihanuus on jotain toisensa poissulkevaa tai koe itseään kykenevänä rakastamaan, koska ei ole voimia. Elää vain niin isojen paineiden alla, ettei kestä enää mitään vaatimusta mihinkään suuntaan edes itsensä taholta, tunteetkin turtuvat, koska jos on kokenut vaikeita tunteita, se vain on selviämiskeino. ei käytännössä pysty mihinkään, halvaantuu tunteiltaan ja toimintakyvyltään. Osa masentuu, toiset puree hammasta jos ei ole edes mahdollisuutta masentua ja masentuu sitten joskus jälkeenpäin vaikka pitkän ajan kuluttua.
Joku voi elää monta vuotta täysin vakuutuneena siitä, että ei koskaan tule olemaan mitään edellytyksiä olemaan rakastettu ja että ei koskaan, ei ikinä milloinkaan voi kehdata olla rakastettu tai sen arvoinen eikä kukaan todella voi rakastaa, koska samaistuu niin vaikeaan elämäntilanteeseen, pelkää tai häpeää sitä niin paljon. Elämässä pahinta on se, että siihen hankaluuksiin tottuu niin, ettei tajua elävänsä vuosikausia keskellä kriisiä. Vasta paljon myöhemmin kun asiat ovat jo ohi, kuin lamppu syttyy ja ymmärtää, että eli kriisissä, olisi ollut valmista kauraa kriisikeskukseen, mutta ei tottumukseltaan tajua, ei ymmärrä edes tilannetta, kun ei paremmastakaan tiedä. Pahinta on, jos on vaikeaa, mutta vieressä jollakin on vielä vaikeampaa. Silloin kun on pakko huolehtia toisesta, koska muuta ei voi ja itsekään ei edes voi muistaa, ei silloin oma olo käy edes mielessä, koska ei voi olla olematta huolissaan muista.
Niitä asioita alkaa tajuamaan vasta vuosien päästä, vasta sitten kun yhtäkkiä jälkeenpäin vasta tajuaa kun on helpompaa, että miten vaikeaa on ollutkaan, miten tilanteiden uhri voi olla. Sitä ei ymmärrä siinä tilanteessa, sitten vasta kun asioihin saa etäisyyttä. Ehkä sen jälkeen kun huomaa, että mitä on menettänyt sillä, että joku kriisi on syönyt voimat, tulevaisuuden, ihmissuhteita jne.
En tiedä onko mitään neuvoja. Mutta luultavasti jos on tosi vaikeaa, noin voi käydä ja ihmissuhteetkin herkästi kokee kovia. Ei sinulla voi olla ymmärrystä kaikkiin hänen asioihinsa, tuskin edes tiedät läheskään kaikkea. Jotenkin paras neuvo mitä vain voi olla, on olla empaattisesti läsnä, eikä reagoida itse niin radikaalisti suuntaan eikä toiseen, vaikka toinen olisi krooninen paniikkikohtaus päällä vaikka vuoden ja vaikka saisi kylmää vettä välillä niskaan. Onhan se raskasta eikä sitä voi silti sinultakaan odottaa, että sellaista jaksaisi.
ymmärrän tilannetta: Sun tekstisi niin osui ja upposi mun omaan tilanteeseen ! Allekirjoitan täysin tuon, vaikka nyt oma tilanteeni on pikkuhiljaa alkanut muuttua ja mikä siitä tehnyt vaikeampaa on se, kun on tajunnut mitä on menettänyt ja kuinka vääriä ihmisiä on pitänyt ympärillään..
wunderbar: Anteeksi myöhäinen vastaus, voi olla jo ohikin, mutta jotenkin oli niin osuvaa tekstiä, että pakko vastata vaikka vähän myöhässä..
Huomaan, että oot rakastunut. Yks "tärkein" ero miesten ja naisten välillä on, että miehille työ, kaverit ja "sosiaalinen" status tekevät miehestä miehen, mutta naiselle ihmisuhteet tekevät naiseksi. Molemmat siis toki kaipaavat rakkautta ja sitä kumppania, mutta naiset ja miehet rakentuvat itsekseen erilaisilla keinoilla.
Annan esimerkin. Mies tapaa jumalaisen naisen, metsästää tätä, ostaa lahjoja, tekee vaikutuksen ja lopulta pääsee tapailemaan naista. Tärkeintä miehelle myös on, sisäisenä haluna pitää nainen onnellisena, muuten on "epäonnistunut". En aliarvosta mitenkään tätä miesten tarvetta, mutta aina ei välttämättä tosiaan ole kyse siitä, että mies olisi tehnyt jotain väärin. Harva nainen tajuaa arvostaa miestään siitä, mitä teoillaan näyttää rakkaudestaan häntä kohtaan. Tämä johtuu puhtaasti rakkauden kielen eroista, naiset puhuvat, miehet tekevät. Kun asiat jatkuvat pidemmälle, suhteesta tulee virallisempi, mies alkaa tehdä töitä ja "elättää" perhettä. Se on miehelle yleensä tärkeää ja nainen yleensä jää kotiin tyyliin lasten kanssa. Se on hyvä roolijako ja varmasti kummallekin sukupuolelle "otollinen"... MUTTA..
Kun nainen käyttää kaiken energiansa lapsiin, ei näe kavereitaan, ei pääse hemmottelemaan itseään, TUNTEMAAN ITSEÄÄN NAISEKSI, alkaa koputtaa oveen tietynlainen masennus. Koska nainen "rakentuu" ihmissuhteistaan, miehen poissaolo tekee hänet "huonoksi". Miestä kiinnostaa enemmän olla töissä, akka rupee nalkuttamaan ja valittamaan työtunneista, siitä, ettei mies osallistu kotona mihinkään edes lastenhoitoon, seuraavaksi kuvaan astuu se ettei yhteistä aikaa ja vaikka mies tekisi mitä, mikään ei välttämättä riitä. Nainen on kadottanut yhteyden itseensä ja naiseuteensa eikä ymmärrä näitä miehen rakkaudenosoituksia. Mies alkaa menettää omaa maskuliinisuuttaan ja miettiä, mikä on pielessä osaamatta välttämättä tehdä sille mitään.
Kuten itsekin totesit, ketään ei voi pakottaa tuntemaan ja korjaamaan asioita ja oikeastaan suosittelen olemaan varovainen tän asian ilmaisemisen kanssa. Kukaan nainen ei todellakaan halua kuulla olevansa ei-niin-nainen. Entinen mieheni teki tässä suhteessa hyviä valintoja (mitä en ikävä kyllä silloin tajunnut :D) ja oli mun valmentajana. Tai se yritti henkeen ja vereen ja mä olin pelkkä bitch. Eli voin kokemuksesta sanoa, että vaikka mies yrittäisi ja pistäisi itsensä kuinka likoon tahansa, nainen saattaa olla jääräpää eikä löytää itsestään "vikaa" vaikka tietäisi sen "vian" olemassaolon. Mutta sanon, että useimpien naisten ongelma varmasti on tää, että tuntee itsensä huonoksi ihmissuhteiden puutteesta ja ei nää näitä tekoja, joita miehet tekevät.
Entinen mieheni pyysi, että tapaisin naiskavereitani, aloittaisin jonkun pitkään toivomani harrastuksen, menisin töihin, tekisin jotain. Hän halusi aina kuunnella minua ja osteli tavaroita, vei eri paikkoihin. Mä en tiennyt missä oli vikaa, olin helvetin mustasukkainen sen ihmissuhteista, aloin nalkuttamaan ja valittamaan joka asiasta ja olin tyytymätön. Ja tämähän oli miehelle kauhea epäonnistuminen, mikä aiheutti myös sen, ettei miestä kotona näkynyt, koska nainen johon hän rakastui oli hävinnyt tuhka tuuleen. Johan mulle tuli lisää valittamisen aihetta ja kaikki tuntui olevan vaan enemmän perseestä.. Huomaamatta, että vika oli mussa.
Anyway, kun vasta vähän aikaa takaperin löysin naiseuteni tajusin nää kaikki virheet, jotka olin tehnyt. Olin kateellinen miehelle töistä, kavereista ja naispuolisista kavereista, koska omat suhteeni kusivat. Se jotenkin teki musta "vähemmän" naisen. Ja toiseks, kun naiset on astuneet työelämään ja hankkineet itselleen "miehistä" energiaa (työnteosta tullut osa omaa itseä), olin menettänyt senkin aikojen saatossa itseltäni alkoholinkäytön takia. Joten mulla oli muka hirveästi syitä olla vittumainen, tajuamatta, että olis pitänyt tehdä itselleen jo ajat sitten jotain. Ja mies yritti kyllä.. Pelkäsin itseäni enkä tykännyt siitä millaiseksi olin muuttumassa.. Aloin vihata itseäni ja masennus veti pohjalle asti.. Olin niin hukassa ja en tuntenut itseäni, että lopulta haksahdin edelliseen exääni ja petin. Hän veteli tarkoituksellisesti "oikeista" naruistani. Hän tiesi, mitä "kaipasin". Samalla tietysti tajusin, kuka mua oikeasti rakasti ja mitä olin mennyt tekemään. Erohan siinä tuli. Siitä on reilu puoli vuotta aikaa ja oon sinä aikana vasta alkanut tajuta asioita ja alkanut ymmärtämään itseäni ja muita. Siinä mielessä luojanlykky. Toivon, ettei muille kävisi näin, koska se on aika rankka maksu siitä, että löytää takaisin itsensä. Mutta esimerkkinä siksi, että jos joku ärsyyntyy ja on jääräpäinen niinkuin minä, se ihminen ei sitä tajua ennenkuin on itse mokannut. Siks en suosittelis kauheesti "painelemaan" mitään nappeja.
Anyway, jos tahdot yrittää ja rakastat sitä naista, niin suosittelen ensiksi sinua keskittymään omaan elämääsi ja hyvinvointiisi muita teitä. Tämä siksi, koska energiat voivat olla aika vähissä "vaikean tapauksen" kanssa. Etkä menetä miehisyyttäsi siinä sivussa, mihin naisesi aikoinaan rakastui. Ja mikäli jostain syystä et saa "parannettua" naistasi, niin et menetä koko miehisyyttäsi siinä mukana.
Toiseksi, kun miehinen energiasi tuntuu sopivan "jykevältä", yks hyvä keino on yrittää saada nainen lenkille sun kanssasi. Jos tiedät, että naisella ei oo kauhean hyvä itsetunto liikunnallisesti, niin menkää vaikka vaan kävelemään. Itseäni ainakin imartelisi suuresti, jos mies vaikka "pelleilisi" olevansa huonokuntoinen siinä vieressä vaikka hengästyen läpällä heti :D Sellaisena flirttinä, se vois olla aika piristävä kokemus. Ja nimenomaan siinä tarkoituksessa, että mies hengästyy, ei niin, että se vittuilisi naiselle :D Sen saa vältettyä sillä, että katsoo eteenpäin eikä naiseen sillä hetkellä kun leikkii hengästynyttä. :) Ja mielellään odottaa naisen reaktiota ennenkuin katsoo ollenkaan. Hymyily voi myös auttaa läpän tajuamisessa. Se vois rentouttaa naista, ettei se ottais miehen kanssa niin kovia paineita suoriutumisesta.
Jos tiedät, että naisella on HYVIÄ naispuolisia kavereita, joihin nainen luottaa ja on nauttinut aina heidän seurastaan, niin voit vaikka soittaa näille tytöille ja pyytää, että he veisivät tyttös vaikka leffaan ja hemmotteluun. Tätäkin tosin ois hyvä toistaa vaikka kerran kuukauteen, niin et sais sen ihmissuhdepotkun perseelleen. Jos naisen kaverit on enemmän narttuja, jotka puukottaneet selkään ja jotka ovat enemmän hyvänpäivän tuttuja, suosittelen jättämään tän väliin. Itse olin tosin ollut pitkään niin bitch, että ois ollu ihme, jos joku ois jaksanu katella mua pidempään (nää asiat yleensä pahenee ajanmyötä..)
Naiset ei halua vastauksia ongelmiinsa ellei sitä erikseen pyydä. Tai no haluavat, harvemmin ovat valmiita ottamaan vastaan :D Miehillä on taipumusta yrittää ratkoa ongelmia. Siks suosittelen myös enemmän tekoja, ja muuttumista enemmän "mieheksi" ja "ystäväksi". Ymmärrän, että ratkaisujen keksiminen on miehisyyttä hivelevää saati sitten jos niillä saa naisen takaisin onnelliseksi. Mutta jotenkin sun pitäs tehdä se "salaa", että saat naises tarttumaan takaisin omaan naiseuteensa, nostamaan sitä ihmissuhteiden tuomaa arvoa. Jos naisella ei oo naiskavereita, sillon mies näyttelee aika suurta osaa. Se on ikävää, koska mies ei halua/pysty olemaan aina paikalla, koska siinä kärsii miehisyys. Siks sun tavallaan pitää "työntää" naistas pois kohti muitakin ihmissuhteita, mutta samalla tehdä selväks, että oot sitä tyytyväisempi, mitä enemmän sillä on muitakin ja että pysyt vierellä kaikesta huolimatta. Toisista miehistä en pyrkis olemaan "huolissaan", koska sellanen huolehtiminen saattaa vetää sen juurikin ei-toivottuun suuntaan. Tiedän, että tää on suuren suuri vaatimus mieheltä, mutta paras ois jos kokee jonkun toisen miehen uhkaksi, pyrkii sen "kaveriksi" tai vähintäänkin pitää sitten huolen, että tekee selväksi kenen "omaisuutta" nainen on. Sotkematta naista kuvioon itsellään. Riippuu naisesta, jotku raivostuu, jotku ihastuu tällaseen. Vaara piilee siinä, ettei kukaan halua tuntea oloa kahlituksi. Jos löydät tähän jonkun sopivan välimaaston, suosittelen. Naiset ei kuitenkaan todellakaan rakastu kaikkiin vastaantuleviin miehiin.
En suosittele lahjoja/tekoja, kehuja tai muuta vastaavaa, koska jos naisesi on kykenemätön näkemään niiden tarkoitusta eli rakkaudenosoitusta, ajat itsesi vain loppuun. Niiden arvo ei mitenkään ole vähäisempi, mutta jos niitä ei kykene näkemään, niin mitään ei ole tehtävissä niiden suhteen. Jos naisesi kuitenkin jossain vaiheessa "huomaa" näiden asioiden puutteen, hän saattaa ajatella rakkautesi vähentyneen, mutta todellisuudessa on kyse mustasukkaisesta suhtautumisesta omaan naiseuteensa. Ne teot ja lahjat herättää sen eloon, mutta koska kukaan ei halua "riippuvaista" suhdetta, nää kannattaa ignorata. Ne lahjat, teot yms on henkistä ruokaa sille naiselle siellä sisällä. Siks suosittelen ennemmin ryhtymistä "valmentajaks" ja tietyllä tavalla ystäväksi. Ja hyvään suhteeseen kuuluu myös hyvä ystävyys, koska parisuhteen elinehto on toistensa tukeminen. Harmillista, jos se on ykspuolista, sillon ei tietenkään.
Toivottavasti näistä saa jo jotain irti.
Onneksi olkoon: tyttöystäväsi löysi "paremman" miehen. Parempi lainausmerkeissä, koska emme tiedä kuinka hyvä mies oikeasti on, tyttösi vain sattui ihastumaan. Joka tapauksessa, välit poikki. Et halua olla naisen kaveri, jota rakastat.