Vastaus on=en tiedä. Olen kakskymppinen nuori mies enkä ole koskaan seurustellut. Joskus iltaisin tulee ahdistus, kun on yksin ja tunne, että olisi kiva jos olisi tyttöystävä.. Syyt sille etten ole seurustellut on mun luonne, olen luonteeltani arka ja tosi ujo, joten kysyntää minunlaiselle miehelle ei ole lainkaan, jos minua nyt edes mieheksi voi sanoa.
Välillä tämä kyllä masentaa mutta siihen täytyy tottua, paitsi jos täältä löytyisi samanhenkinen ja samanlainen mukava tyttö, niin se olisi tosi mukavaa, edes chättäilyä netissä jos ei enempää. :)
Välillä tämä kyllä masentaa mutta siihen täytyy tottua, paitsi jos täältä löytyisi samanhenkinen ja samanlainen mukava tyttö, niin se olisi tosi mukavaa, edes chättäilyä netissä jos ei enempää. :)
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ainakin se tuntuu ahdistavan monia, jos ei sinkkuutta voi kovinkaan helposti "päättää" vaikka haluaisikin. Vastaavasti vähemmän sinkkuus sellasia tuntuu ahdistavan, joille se on enemmänkin oma valinta ja sinkkuna on hyvä "rillutella" ja pitää vaan hauskaa muiden kanssa.
On täällä yksi hiiri. Mutta se tulee esiin kovin harvoin.
tämä on oikeasti aika hyvä kysymys. Yleensä sinkkuudessa ahdistaa kaikki asiat joita ei pääse kokemaan, mutta samalla unohtuu että joitain epämiellyttäviä asioita ei tarvitse kokea. Sinkkuuden loputon yksinäisyys on oikeasti sieltä löysimmästä päästä tunteita kun niitä aletaan lajitella epämiuluisimpaan järjestykseen.
masentaahan se, vaikka on tässä yksinelämisessä puolensa. Rahaa on käytettävissä enemmän, eikä tarvitse selitellä menemisiä tai tulemisia kenellekkään, ja voit tehdä juuri niitä asioita mitä mieleen ikinä tuleekaan... se vain kaikki menettää kai merkityksensä ennenpitkää :(
http://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksi/2011102114557794_lz.shtml
Mua ahdisti eron jälkeen. Ei enää.
Monet mun kaverit on toimineet eron jälkeen niin, että ei muuta kun baanalle ja uutta matoa koukkuun, kai sillä tavoin yrittäneet päästä erosta yli.. mulle taas ei tullut ahdistuksesta ja muusta paskasta huolimatta pieneen mieleenkään, että oisin vaan lähteny hakemaan sitä uutta matoa koukkuun ja jättänyt asian siihen.
Kävin eroa läpi yksisteen ja muiden kanssa, käyn sitä läpi edelleen, mut enää se ei ole niin tuskaista.
Läheisyyden kaipuu tulee välillä, mut se menee ohikin.
Sinkkuus ei ahdista, päin vastoin nautin siitä.
Uskoisin, että jos oisin vaan lähtenyt uutta kumppania suoriltaan etsimään ni en olis ollu likimainkaan valmis uuteen suhteeseen.
Nyt kun tiedän sen, että osaan olla yksin ja jopa nauttia siitä yksinolosta, niin alan pikkuhiljaa olemaan valmis myös uuteen suhteeseen. Enää en kokisi sitä "korvike" suhteena, vaan ihan oikeana ja aitona suhteena, missä tunteetkin olis aitoja.
Sama juttu, paitsi itsellä läpikäynti on jo ohitse. Ei ahdista, eikä ole pakko löytää joku kuka tahansa. Löytyy, jos löytyy.
Kyllä minäkin osaan nauttia tästä sinkkuudesta, mutta tämäkin sama kaava alkaa tympimään. En osaa yhtään sanoa, miltä tuntuu seurustella tai miltä tuntuu kun joku tykkää minusta sillä tavalla.
ei varmaan mikään jos on oma valinta. paha jos haluais olla pari mut ei oo ketään kenen kanssa olis!
monet jutut on kivempia kahdestaan ja aikuisena ei enää kavereiden kans olla kuten lapsena. tilalla on nyt kumppani.
kavereiden kans muutenkin on niin pinnallista ja vähä kilpailua. naisen kans on selvä et me ollaan erilaisia ja yhdessä enemmän kuin osiemme summa.
kaikenlainen maailman parantaminen ja oikeastaan kaikki muukin on paljon hedelmällisempää kun lähtökohdat on niin vastakkaiset. kylhän sitä tietää oikeastaan puolesta sanasta mitä muut miehet aina ajattelee. naisen suusta saattaa kuulua jotain ennenkuulumatontakin edes joskus.
Ite jättäydyin 2,5 vuotta sitten sinkuksi johtuen 2:sta suhteesta, toinen kesti 8 vuotta ja se loppui siihen että olen tapaturmaeläkkeellä ja kihlattu ei jaksanut elää sen kanssa että olen loppuelämäni vammautunut...
Sen jälkeen tapasin sairaalassa naisen joka vaikutti unelmien oikealta, hyvin pian muutin hänen luokseen kauaksi kotikunnastani, muutamassa viikossa aloin huomata että sain painajaisen, yllättäen hänellä olikin mielenterveysongelmia, käytti huumeita ja oli kaappijuoppo (joi joka päivä 12 kaljaa minimi ja itse en juo) ja hän ja ystävänsä aiheuttivat minulle 25 000 euron ulosottovelat.
Kerran se porukka lähti käymään kauempana ja sillä välin pakkasin tavarani ja häivyin enkä koskaan ole ollut yhteydessä enään.
2,5 v. aikana ei ole ollut edes 1 yön suhdetta, en vain osaa enään etsiä / tunnistaa ihmistä jota haluaisin tavata/joka haluaisi tuntea minut, pelko epäonnistumisesta saa minut pelkäämään suhdetta.
En haluaisi olla sinkku mutta on vaikeaa löytää ihmistä jota ei haittaisi se etten voi tehdä kaikkia asioita johtuen tuosta crps II hermovammasta.
On raskasta olla yksin kotona päivästä toiseen vain koira seurana kun haluaisin / kaipaisin toisen ihmisen läsnäoloa, valveilla olo tunnit ovat tappavan hitaita eikä päiviin tule koskaan muutosta.
Vaikka olin pakotettu valitsemaan sinkkuuden ei se tarkoita sitä että se olisi sitä mitä haluan, koska tätä vammaa vastaan taistelu vie paljon voimia niin en jaksa yksinkertaisesti hypätä baareissa tms etsimässä sitä yhtä ja oikeaa...
Ei ole helppoa tukahduttaa sydämensä toiveita....
Tosi kauheeta kuulla että sulla on mennyt suhteet poikki. Itselläkin katkesi suhde crps:n takia. Valvotut yöt, sairaslomat ja jatkuva kipu oli liikaa hänelle ja itsekkin en jaksanut juuri silloin panostaa niin suhteeseen, oli tapaturman alkuvaiheessa. En syytä häntä. Kivun takia on vaikea jaksaa ylipäätään tehdä mitään saati sitten etsiä sitä oikeeta.
Niimpä, pelkkä selviäminen päivästä toiseen vaatii paljon, en tiedä olisiko se millaista olla ihmisen kanssa joka itse sairastaa myös, yhdellä ystävällä se on johtanut jopa avioliittoon. Asun vain paikkakunnalla jossa ei kukaan sairasta samaa vammaa kuin minä eikä siitä juuri tiedetä edes. Tässä ajassa on vain menettänyt kaiken rohkeuden tehdä asialle jotain, luultavasti pelko hylkäämisestä on liian suuri. Tässä vain ei nuorene enään ja mitä kauemmin on yksin sitä "helpompaa" on vain antaa olla ja eristäytyä. Mutta syvällä sisällä en ole luovuttanut..vielä..