sitoutumiskammoinen?

Minulle kävi noin joskus 13-vuotiaana kun olin pitkään ihastunut erääseen luokkalaiseeni. Sitten yks päivä sovittiin puhelimitse, että aletaan seukkaa (iik) ja että nähtäisiin seuraavana päivänä jotta voitaisiin katsoa miten se sujuu.

Noh, jostain syystä pojasta tuli välittömästi ihan naurettava ja lähetteli jatkuvasti söpöjä tekstiviestejä ja rakkaudentunnustuksia. Se tuntui todella oudolta vaikka olinkin ollut häneen ihastunut jo pitkän aikaa. Näimme, eikä se tuntunut oikealta. En uskaltanut suudella häntä ja alkoi ahdistaa. Pidin hänestä kyllä, mutta pelotti ja ahdistuin huomionosoituksista. Pistin poikki. (Tätä ehti siis kestää noin viikon lol)

Mietin jonkin aikaa, että apua mikä minuun iski. Varsinkin koska kaduin eroamista heti seuraavana päivänä kun näin pojan koulussa. :D Hän muuttui erittäin kylmäksi ja ajan mittaa pääsin hänestä yli.

Noh, pelkäsin pitkään, että olisin sitoutumiskammoinen loppuelämäni, mutta enpä ollutkaan. 16-vuotiaana aloin seurustella erään pojan kanssa, ja vaikka alkuun kaikki läheisyys jännitti ihan kuoliaaksi, oli se menoa ensimmäisen suudelman jälkeen. Sen jälkeen kaikki loksahti kohdalleen enkä ikinä kokenut tuota sitousuuskammoisuutta enää. Erosimme tosin alle vuoren seurustelun jälkeen.
Nykyisen poikaystäväni kanssa olen ollut 2 vuotta ja mitään sitoutumiskammoisuutta en ikinä tuntenut.

Noh, pointtini on kai, että olet luultavasti vain liian nuori ja kokematon. Poika ei puolestaan osaa hillitä intoaan, mikä saa sinut ahdistuneeksi koska et pysty vastaamaan hänen odotuksiinsa. Mutta älä tee mitää, mikä tuntuu vastenmieliseltä. Itse olen todella tyytyväinen, etten ikinä mennyt tekemään mitään tyhmää sen pojan kanssa, vaikka hän tahtoikin kovasti vaikka mitä. Hän tuntui heti olettavan, että olisin valmis kaikkeen.

Suosittelen sitä etäisyyden ottamista. : )

itselleni on käynyt samoin. Etenimme ihan liian nopeasti ja ennen kuin huomasin, olimme parisuhteessa. Ensin olin innoissani sillä se oli ensimmäinen parisuhteeni. Pian minua alkoi ahdistaa pojan viestit, puhelut ja läheisyys. Olin paljon kotona sillä pelkäsin että törmäisin poikaan ja kerroin tyhmiä valheita että hän ei soittelisi tai laittaisi viestejä. Kaiken lisäksi tuntui että olin ihastumassa pojan hyvää ystävään, mikä sotku. Olin todella ahdistunut ja itkin paljon. Ystäväni neuvoivat harkitsemaan etten katuisi päätöstä. Lisäksi mietin mitä kaikki ajattelisivat kun jättäisin pojan niin pian, kahden viikon suhteen jälkeen. Pelkäsin että minulle naurettaisiin. Olin kuitenkin viisas ja ajattelin omaa hyvinvointiani ja jätin pojan, yrittäen olla hienotunteinen. Poika oli vihainen ja muuttui kylmäksi. Ensin kaduin päätöstäni mutta nyt tajuan että se todellakin oli oikea. Ahdistus mikä minua painoi kun olin pojan kanssa oli kauheaa. Pojan kaverista ja minusta ei tietenkään tullut mitään, sillä hän asui eri kaupungissakin. Mutta ehdotan että ajattele omaa parastasi ja jätä poika, älä välitä siitä mitä muut ajattelee! :)