Olen 19-vuotias tyttö ja seurustellut ensimmäisen poikaystäväni kanssa yli 4,5 vuotta, välillä yhteistä tulevaisuutta epäillen, mutta lopulta erittäin onnellisesti koko ajan. Asumme molemmat vielä omien vanhempiemme luona, mutta pian edessä on kysymys omaan kotiin muuttamisesta. Toisaalta haluaisin muuttaa rakkaani kanssa yhteen, mutta toisaalta koko lähipiiri (erityisesti äitini) tuntuu olevan ajatusta vastaan, sillä minun ikäisenäni "pitäisi kokeilla myös muita miehiä ja nähdä maailmaa". Osittain takaraivossani siis väkisinkin kokoajan kytee ajatus "entä jos maailmassa on vielä joku toinen, joka voisi olla vielä parempi kumppani".
Kysyisinkin nyt, onko täällä muita vastaavassa tilanteessa olevia? Haluaisin mielelläni kuulla kokemuksistanne, sillä nykyään on hyvin vaikea löytää nuoria pareja, jotka olisivat seurustelleet vain yhden ihmisen kanssa.
Kysyisinkin nyt, onko täällä muita vastaavassa tilanteessa olevia? Haluaisin mielelläni kuulla kokemuksistanne, sillä nykyään on hyvin vaikea löytää nuoria pareja, jotka olisivat seurustelleet vain yhden ihmisen kanssa.
Vastaukset 23
Vanhimmat
älä lähde korjaamaan sitä mikä ei ole rikki....
Ehdottomasti kannattaa tutkia mailmaa ja myös itseäsi. On hyvin hankalaa kuvitella elämää ilman sitä toista, koska et ole ollut sinkkuna vähään aikaan ja harrastanut siten erillaista elämää. On myös hyvä asua hetken omillaan ja oppia itsenäiseen elämään, jonkalaista kokemusta et saisi yhdessä asuessanne. Itse erosin kanssa 4.5 vuoden parisuhteesta kun muutin omaan asuntoon ja nyt asunut vähän päälle vuoden yksin sinkkuna ja täytyy sanoa, etten kaipaa vielä hetkeen uutta ihmistä rinnalle. Aluksi tuntui siltä, että teen omia tunteita vastaan, mutta nyt kun ymmärtää kuinka paljon on kasvanut ihmisenä, olen tyytyväinen ratkaisuuni. Ikää nyt 21, joten hyvin samanlaisessa tilanteessa olin kuin sinä nyt. Toivon että teet päätöksen vain oman tuntemuksiesi ja järkeä käyttäen, miettimättä mitä muut haluat. Ohan kuitenkin kyseessä loppuelämääsi vaikuttavia asioita. Jaksamisia jos vaikeat ajat koittaa!
En edes tiedä mitä vastata. Kaikki vaan nimenomaan on suhteessamme niin hyvin, ettei siinä ole mitään korjattavaa. Olemme parhaat kaverit. Jos eroaisimme, menettäisin kaiken. Silti ulkopuoliset eivät kannusta meitä jatkamaan suhdetta. Se tunne vaan on niin murskaava, kun läheiset eivät halua meidän olevan onnellisia.
Mikä sinkkuudessa on niin mukavaa? Minulla ei ole siitä kokemusta, joten olisi mukava tietää.
sinkkuudessa viehättää vapaus. Se että voi vaan mennä ja tehdä "vastuuttomasti" mitä haluaa eikä tarvitse jatkuvasti kysellä toiselta että mitä hän haluaisi tai sopisiko tämä hänelle.
Syy miksi annoin tuon neuvon on se, että mielestäni vakaa parisuhde kuitenkin voittaa sinkkuna olemisen.
Itse olen 24 vuotias mies, tällä hetkellä ollut 2 vuotta sinkkuna.
Tuttavasi ja perheesi eivät tarkoita pahaa sillä että kannustavat kokeilemaan muita vaihtoehtoja he vain ajattelevat ettet esim. kymmenen vuoden päästä pettyisi karvaasti siihen että oletkin "haaskannut" niin nonta vuotta "väärän" ihmisen kanssa.
Mielestäni kuitenkin vaikka nykyinen suhteesi joskus hamassa tulevaisuudessa päättyisi eroon niin et ole tuhlannut noita vuosia nykyisen kumppanisi kanssa, koska ilmeisesti olet onnellinen ja teillä menee hyvin.
Elä oma elämäsi niin kuin haluat, äläkä anna muiden vaikuttaa siihen liikaa, sillä eivät he sinun elämääsi elä.
Yksineläminen on haastavaa ja kallista. Olen elänyt yksin noin 14 vuotta. Kaiken maksat ja hoidat yksin. Siis kaiken, tiskit, ruoanlaiton, kaappien korjaukset, lampun vaihdot, auton hankinnat, laskut, maksut, vakuutukset, tulot, menot, lainat.... Kaikki mitä keksit.
Onhan se tietty itsenäistäkin ja yksinkin voi paikkoihin mennä, mutta yleensä sitten kaikki haluaa kaverin sinne kuitenkin. Yksin on usein yksinäistä elää, se ei minua häiritse muuten, mutta kun vastoinkäymisiä, pahojakin, tulee myös yksinelävälle. Kuka lohduttaa, nukkuu vieressä ja ketä voi halata? Ei välttämättä ketään. Voi olla ettei kukaan ole edes soiton päässä. Saahan sitä nauttia aamiaisensa rauhassa, mutta helpoksi elämäksi sitä on turha kuvitella. Minun mielestäni yksineläminen on haastavaa mutta sopii minulle, kun viihdyn paljon yksin.
Jos et halua yhden illan juttuja harrastaa, on se aika köyhää. Seksiä eikä läheisyyttä ole juurikaan, ja hyviä, niitä Oikeita kumppaneita on vaikea löytää. Aina pitää aloittaa tutustuminen alusta.Yhden illan jutut ei sovi kaikille. Niistä ei saa muuta kuin seksiä ja sekin usein melko keskinkertaista tai huonoa. Parasta seksiä on parisuhteessa, missä tunnetaan, luotetaan ja voidaan keskustella. Ottaa asiat jo huumorillakin. Rakastaman ihmisen kanssa seksi on parasta. Sinkkuna pitää aina muistaa ehkäisy tai maksat siitä pahimmillaan kalliisti, se on ikävää. Sama vastuu raskauden ehkäisystä mutta myös sp-taudeista. Vahinkoja sattuu eikä kondomikaan ole 100% ehkäisy. Sopivan kumppanin löytyminen on vaikeaa, mietipä onko sinulla paljon sydänystäviä. Siis oikeita sielun kumppaneita. Kenelläkään ei ole. No, yhtä vaikeaa ja vaikeampaakin seksin takia, on löytää sopivaa kumppania. Sitähän suurin osa sitten siinä hupihupihauskassa sinkkuelämässä sitten toivoo. Haluaa sinkuksi että voi haluta suhteeseen...
No, pahimmillaan jos et huoli "ketä vaan" vaan oikeasti etsit jotain sopivaa, saatat olla vuosiakin yksin. Iso osa ketä tunnen, ei sitä myönnä tavallaan, mutta ovat myöntäneet jo, että sitten se kumppani on vaan se joku jostain, koska ei haluta enää jäädä yksin.
Yksinelämä on toki parempaa kuin huono parisuhde. Yksinkin voi oppia viihtymään. Ystäviä ja harrastuksia voi olla ihan samalla tavalla, töissä käydään. Vastuu on vaan aina itsellä, yksin. Kotona ei asu muita. Perhettähän tässä ei ole. Minulla ei ole oikein koskaan ollut, joten en osaa sitä kauheasti kaivatakaan. Elää voi kuten huvittaa ja miten pystyy, mutta rahavaikeudet on yksi pahimmista. Lainaa et saa, kotia et voi rakentaa samalla tavalla, ellei ole varaa kouluttautua hyväpalkkaiseen työhön. Itselläni koulutus on tyssännyt rahaan. Ei pysty.
Lapsista on turhaa haaveilla, ei tiedä ehtiikö löytämään ketään ajoissa.
Joskus on ollut oikein rikkaitakin kausia, mutta kaikki elämässä on kausiluontoista. Asioita ei voi jakaa samalla tavalla kenenkään kanssa.
Aidan takana voi muka aina olla jotain parempaa. Paskan marjat, ei kuule edes hollywoodissa, tähdetkin usein on ihan paskoja ihmisiä. Tieto. Että mikä sen sitten tekee paremmaksi jos kaikki on jo hyvin? Ammatin, työn, harrastukset jne. valitsee tietty itse, aina, ilman mäkätystä. Aikaa on.
Mikä sinkkuudessa on mukavaa...? No, ihan tavallista elämää tämä oikeasti on. Mutta jos on onnellisessa/hyvässä parisuhteessa, niin en kyllä nää mitään mikä olisi paremmin sinkkuna.
Elämää voi elää parisuhteessakin. Keitä nämä ihmiset ovat jotka suhtautuvat parisuhteeseen kuin elämän päättymiseen ja että kaikki elämä ja kokeilut ja maailma pitää nähdä joko yksin tai koko ajan eri tyypin kanssa? Täh?
Hyvä ystäväni on seurustellut saman miehen kanssa 16-vuotiaasta saakka. He ovat käyneet keikoilla, konserteissa, ja hieman ulkomaillakin. Heillä on ollut molemmilla omat ystävänsä ja kaverinsa ja he siis ovat eläneet siinä missä kaikki muutkin. Tämä tyttö kävi ihan meidänkin kanssa diskoissa ja kyllä, varma tieto on että huppelissakin hän on muuten ollut! Pärskeles vieköön!
Hän kävi lukion ja hankki ammatin. Ihan sai itse valita ammattinsa. Valmistui molemmista hyvin paperein. Mies kävi koulunsa ja hankki ammatin. He ovat onnekkaita heillä on ollut molemmilla töitäkin kivasti. Mies kouluttautui juuri uudelleen.
He ovat olleet yhdessä 16 vuotta. Heillä on 3 lasta ja muutama vuosi sitten valmistunut omakotitalo. He menivät naimisiin ja ovat edelleen rakastuneita. Kaikenlisäksi he ovat olleet ihan normaalin onnellisia.
Voisiko nyt joku kertoa, mistä he ovat jääneet tämän traagisen kohtalonsa takia paitsi?
Miksi pitää korjata jotain mikä ei ole rikki?
Niin, miksi hukata hyvä ja toimiva parisuhde?
Itsekin olen 19v., puoliso 23. Olemme seurustelleet reilut pari vuotta, kihloissa ollaan oltu yli vuoden. Kihlauduimme 8kk yhdessäolon jälkeen, jota etenkin kaverit sittemmin oudoksuivat hieman, ja tietenkin sitä itsekin tuli mietittyä kaikenlaista... Mutta tämä suhde vain tuntuu oikealta, ja kyllä, olemme toisillemme se ensimmäinen _oikea_seurustelusuhde (ei lasketa ala/ylä-asteen sekoiluja).
Kaverit kerran kysyivät, mistä tiedän, että haluan elää juuri tässä suhteessa, ja mistä tiedän tämän kestävän. Sen kun vaan tietää, mutta tottahan se on, että ei voi tietää etukäteen mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Kuitenkin kaverimme, vanhempamme ja sukumme ovat hyväksyneet meidän suhteen. Kukaan ei ole provosoinut millään lailla, ei edes "aikaista kihlautumista".
Omaa oloa toki helpottaa avokin veljen ja tämän avovaimon suhde, sillä se on edennyt aikoinaan samalla kaavalla kuin meidän suhde (ikäero sama n. 4v., kihlat nuorina...).
Ja nyttemmin olemme muuttaneet yhteen (peräti kuukauden ajan olemme asuneet yhdessä, eikä kumpikaan ole joutunut sohvalle/pihalle) ilman mitään yksinään asustelua. Arki luistaa ja töitä on, opiskelemaan haen keväällä. Rakastan avomiestäni, ja haluamme jakaa elämämme, nykyisyyden että tulevaisuuden. Joskus, kunhan talous sallii, oma koti ja lapset. Kaikelle on aikansa ja paikkansa.
Niin, miksi korjata jotain mikä ei ole rikki?
Pakko vastata, olin samassa tilanteessa muinoin :)
Muutin 19 vuotiaana poikaystäväni kanssa yhteiseen kotiin ja se oli aivan ihanaa. Seurustelemme vieläkin, mutta nyt asumme eri kaupungeissa. On kylllä mielettömän ihanaa asua myös yksin. Ja kun osaa elää yksin osaa elää myös toisen kanssa :) Kyllähän te voitte muutta erilleen, mutta miksi eroamaan jos asiat on hyvin? Eikä se vapaus nyt välttämättä sinkuutta tarkoita vaan ennemminkin sitä että osaa elää myös yksin:) Olette varmaan jonkinlaisen päätöksen jo tehneet :)
olen 23 vuotias ja poikaystäväni 25. Olemme seurustelleet kohta 8 vuotta. Kun täytin 19 muutin omaan asuntoon, samoin teki poikaystävä. Silti oltiin melkein joka yö mun kämpässä. Sitten muutettiin yhteen ja hyvin on kaikki mennyt. Nyt meillä on 2 koiraa ja haaveillaan omakotitalosta. On ollut hankaliakin aikoja mutta niistä selvittiin ja nykyään arkikin on ihanaa. Olen tyytyväinen että asuimme myös omissa asunnoissa vaikka joka päivä nähtiinkin, mutta se oli hyvä ja opettavainen kokemus.
Niin ja siihen vielä että voiko se ensimmäinen olla se oikea? Kyllä minusta voi. Kaikissa parisuhteissa on kumppanissa hyvät ja huonot puolensa. Jos on löytänyt ihmisen kenen kanssa on hyvä olla, miksi haluaisi etsiä muita? Saahan sitä tietty etsiä mutta sekin tuntuisi todella uuvuttavalta ajatukselta. Varsinkin kun on tuntenut toisen jo hyvin pitkään, ei häntä tuskin voi enää koskaan täysin unohtaa. En tiedä mitä tuolla tarkoitin mutta sanon vielä että älä turhia mieti liikaa ja mene päivä kerrallaan ja nauti.
No vaikka minullakin on omat mielipiteeni siitä miten nuoruus kannattaa elää, niin älä nyt ainakaan ala hyvää suhdetta pilaamaan pelkästään sen takia että jotku sanovat sinulle kuinka pitäisi kokea sinkkuelämääkin.
On totta että harvat teinisuhteet kestävät läpi loppuelämän, mutta joillakin ne kestävät ja te voitte olla sellainen pari. Älä eroa, tai päätä yhteenmuutosta sen mukaan mitä muut ihmiset ovat mieltä. Sanoit että olette parhaita kavereita; nykypäivänä harva oi sanoa noin.
Minä itse nautin sinun iässä sinkkuudesta ja myöhemmin kohtasin elämäni miehen. Mutta eräs ystäväni on seurustellu saman kanssa 15 -vuotiaasta lähtien, ovat onnellisia, naimisissa ja lapsiakin on nykyään. Kaikki ei mene kaikkien kohdalla samalla tavalla.
Kaveri on seurustellu kolmetoista-vuotiaasta asti saman kanssa, erosi vuosi pari sitten ja siihen asti kävi tuuppaamassa muita tyttöjä ja se rakas kotona kyllä tiesi. Ollaan kohta molemmat kolmikymppisiä. Olisin varmaan nyt onnellisena ala-astetuttuni kanssa jos olisin silloin hyväksynyt hänet, toinen mies sai hyvän naisen.
Pienenä vinkkinä, älä anna vanhempiesi haitata rakkauselämääsi. Mä maksoin siitä virheestä sen tytön, äiti aina kyseli että mitä sille kuuluu ja eikö se kattele sun perään. Siinä tytössä ei ollut mitään vikaa mutta ärsyttää kun tuommonen tyrkytys. Ja kyllä, jos näin jälkeenpäin aattelee nii oishan sitä voinu koittaa ja pyytää sitä pitään koko homman salassa kunnes pääsis omilleen mutta mitä pienistä, elämä on mitä on. Jos mies pystyy huolehtimaan itestään ja tykkäätte toisistanne, ja sullaki on kaikki ok, nii mitä te muiden hyväksyntää?
Entäs jos se joku toinen kumppani onkin joku idiootti joka käyttää sua vaan hyväksi, pettää, ei tee kotitöitä, ei siivoa, alkaa juopottelemaan eikä rakasta sua.
Jättäisitkö muka 4,5 vvuoden suhteen sen takia et saisit jonkun toisen miehen munaa sen takia et äitisi kehotti. Et tiedä sitten mitään rakkaudesta, joten sun suhtees ei tule onnistumaan ikinä sitten muidenkaan kanssa.
Älä ainakaan kuuntele sitä mitä muut sanovat ! Tehän kuitenkin seurustelette toistenne kanssa ettekä vanhempienne tai kavereidenne kanssa.
Älä ihmeessä lopeta hyvää parisuhdetta.
Itse uskoin että se ensirakkaus olisi loppuelämän kestävä ja toivon yhä että jollain keinolla vielä se huomataan..
Kiitos kaikille vastauksista.
On taas mennyt vähän aikaa viestin kirjoittamisesta, mutta sama tilanne on päällä edelleen. En ole saanut mitään järkevää aikaiseksi, ja ajatukset ovat ihan solmussa. Voi olla, että suhteemme on pikkuhiljaa muuttumassa pelkäksi kaverisuhteeksi, vaikka se onkin kovin surullista. Vaakakuppi alkaa siis kääntyä siihen, että muutan ensin omaan asuntoon, kunhan vaan rahatilanne sen sallii. Luultavasti tämä myös ratkaisee suhteemme suuntaan tai toiseen.
En halua tehdä mitään hätiköityjä päätöksiä, sillä poikaystäväni on minulle erittäin tärkeä ihminen. Ehkä elämässäni nyt vain on tullut eteen hetki, jolloin haluan kokeilla omia siipiäni.
olemme seurustelleet lähes yhtä kauan.. aloimme seurustella kun olin 16v ja olen nyt 20. ollaan asuttuu jo vähä yli 3 vuotta yhdessä.. meillä on tosi hyvä ja vakava suhde.. meillä on luottamus, talous yms muut tärkeät seikat kunnossa. meillä on jo siinä vaiheeessa elämä, (vaikka se tuntuukin joistakin vanhemmista ihmisistä hassulta)
että ollaan alettu suunnittelemaan jo mahdollista lasta :) todellisen luonteen näkee vasta, kun asuu yhdessä! miksi heittää hukkaan monen vuoden suhde vain iän ja kokemattomuuden vuoksi?? monet ikäiseni ja vanhemmatkin etsivät vielä sitä oikeaa :) miksei nykyinen kumppanisi voisi olla oikea? :) kuka tietää onko edes toista oikeaa? jos kaikki on hyvin niin turha murehtia mitä toiset sanoo.. omat vanhempani hyväksyivät mieheni ja muuttamisemme heti alku tuherrusten jälkeen :) hyviä jatkoja vaan! antaa ajan näyttää mitä siitä tulee :) ja voihan sitä myöhemminkin vielä vaihtaa jos siltä tuntuu. ei yhteen muutaminen ole vankila :)
"ollaan alettu suunnittelemaan jo mahdollista lasta :) todellisen luonteen näkee vasta, kun asuu yhdessä!"
Todellisen luonteen näkee vasta, kun lapset ovat syntyneet. Tehkää ne lapset, kun olette saaneet tarpeeksi kuhertelusta, koska lapsista alkaa ihan uusi meno.
Jos kaikki tuntuu hyvältä ja hienolta, tuskin löydät parempaa. Huonompaa kyllä, ja erilaista. Joten kannattaa miettiä tarkkaan, mitä on valmis uhraamaan. Elämässä harvoin on paluuta entiseen.
En suosittele muiden miesten kokeilua ihan vain kokeilun vuoksi, mutta suoraan yhteen ei kannata muuttaa. Asukaa ainakin vuosi tai pari omissa asunnoissanne, niin ehditte molemmat itsenäistyä. Kokemukseni mukaan ei kannata muuttaa suoraan vanhempien luota yhteen, koska silloin se itsenäistyminen jää pahasti puolitiehen. Nähkää myös ehdottomasti maailmaa! matkustelkaa ja kokeilkaa asioita yhdessä! :)
Jos sinulla ei ole kurja olla suhteessa-älä hajota sitä. Oudolta kuulostaa, että äitisi kehottaa pistämään välit poikki poikaystävääsi vain "kokeilunhalun" takia, todella outoa. Voisi melkein epäillä, että hän on tyytymätön omaan suhteeseensa.
T:saman naisen kanssa 24 vuotta
Alottaija ÄLÄ missään nimessä muuta yhteen!! Vaikka kuinka tuntuu oikealta.
Olen hieman sua vanhempi ja nyt joudun taistella ja kärsiä tästä että muutin muutama vuotta sitten yhteen.
20 vuotiaana ei saa missään nimessä kiintyä liikaa ihmisiin, tee kuten äitisi sanoi. Sinun pitäisi nähdä maailma olla vapaa ja seurustella muiden miesten kanssa.
Kuulostaa uskomattomalta mutta näin se on. Ja jos joku päivä erotte se tulee olemaan täyttä tuskaa koska teillä on yhteinen elämä.
Sitten 40 vuotiaana voi vakiintua mutta ei nyt NOU NOU JA NOU!! Haluan oikeasti kertoa omasta kokemuksesta kaikille, ettei vain tulee tehty sama virhe!
Siitä ei todellakaan tuu mitään jos nuorena aloittaa jotain vakavaa. Sitten kun näen että kaveri bilettävät ja tekevät mitä haluavat sinulle tulee myös noita haluja.
Älä noita keskikäisiä kuuntele, ellet halu olla samalainen 50 vuotiaana. Väsynyt ja umpikyllästynyt samaan ukkoon/akkaan kenen kanssa olet ollut 30 vuotta.
kokemuksen syvällä rintaäänellä!
Tee miehelle palvelus ja anna hänen asua yksin. Vain siten _ihmiset_ niin miehet, kuin naisetkin yleensäkin ymmärtävät mitä on taloudenhoito ja mitä se vaatii. Kun muuttaa suoraan äidin helmoista tyttöystävän luo on helppo jatkaa elämää täysin samallain, kuin kotona ja passuuttaa muita. Sama käy helposti, jos tyttöystävä muuttaa alivuokralaiseksi poikaystävänä vanhempien kotiin.
Asukaa erillenne ja kerätkää kokemuksia. Saat ajallasi tietää tahdotko olla hänen kanssaan. Älä lähde korjaamaan sitä mikä ei ole rikki...on mielestäni hyvin sanottu :)