Sietämätön työkaveri

MM

Pidän työstäni ja työyhteisöstäni. Työntekijöiden vaihtuvuus työpaikallani on melko yleistä, mutta kaikkien kanssa olen aina oppinut tulemaan toimeen ja hoitamaan työtehtävät ilolla. Kaikki työkaverit eivät tietenkään ole maailman mahtavimpia ihmisiä, mutta yritän itse aina nähdä jokaisessa ihmisessä jotain positiivista ja etsin aktiivisesti tapoja löytää edes jonkinlainen "yhteinen aaltopituus" kaikkien kanssa.

Reilu kuukausi sitten työpaikallemme palkattiin uusi työntekijä. Hän vaikutti jo aluksi hieman omalaatuiselta tyypiltä: hänellä on tapana puhua hyvin paljon ja kertoa asiat hyvin pitkästi, hän puhuu lähinnä itsestään ja omista saavutuksistaan työn ulkopuolella, lisäksi hän kuuntelee huonosti ja olemme joutuneet opettamaan hänelle työhön liittyvät asiat useaan otteeseen. Aluksi ajattelimme kaikki että noh, ehkä tämä on vain alkukankeutta, että hän on ehkä hieman epävarma ja että kestää oman aikansa että hän oppii työtehtävät ja alkaa tulla toimeen myös muun työyhteisön kanssa. Valitettavasti tilanteessa ei todellakaan ole minkäänlaisia muutoksen merkkejä.

On selvää että hän tekee työtä pelkästään rahan takia ja että hänen oikea mielenkiintonsa on toisissa asioissa: toisin sanoen musiikissa. Ja siitä hän jaksaa puhua aamusta iltaan, mistä musiikista hän pitää, millaista musiikkia hän itse soittaa, mitä artisteja hän arvostaa, millasia hän ei arvosta, ketä musiikkivaikuttajia hän tuntee, milloin hän on menossa studioon, milloin hänellä on keikkoja jne jne jne ja lisäksi hän mielellään myös laulaa huvikseen työpaikalla. Tämä kaikki uhdistettynä siihen että hän puhuu todella nopeasti, todella paljon, todella pitkästi ja haluaa ikään kuin päteä muille jatkuvasti omilla mielipiteillään, on ajanut työyhteisön tilanteeseen jossa kaikki välttelevät häntä niin paljon kuin mahdollista.

Itse olen yrittänyt antaa hänelle mahdollisuuden kerta toisensa jälkeen ja yrittänyt saada aikaan rehellistä kommunikaatioita selän takana puhumisen sijaan. Olen kertonut että minua itseäni välillä ärsyttää kuunnella hänen puhettaan musiikista, sillä minua ei asia juurikaan kiinnosta. Olen esittänyt toivomuksen että voisimme puhua jostain muusta, mutta ei. Olen kertonut hänelle että hänen tapansa puhua on niin nopea että se tuntuu välillä hengästyttävältä. Hän toteaa useimmiten kommenteistani tyyliin: "no niin taas mä puhun tosi paljon ja sua ärsyttää se mutta puhun silti" Tiedän että en voi muuttaa toisen ihmisen persoonallisuutta mieleisekseni, ja siksi tuntuukin että minulta alkaa keinot loppua. Joka päivä tulen kotiin töistä ärsyyntyneenä.

Toisen ihmisen persoonallisuutta en voi muuttaa mutta hänellä on vaikeuksia myös työtehtäviensä kanssa. Koska häntä ei kiinnosta kehittyä työssään, se kuormittaa muita työntekijöitä. Hän tulee usein töihin myöhässä, käyttää työaikaa mm. netissä surffailuun, hänen ruokataukonsa venätävät usein ja kuten sanottua, joudumme selittämään hänelle samat asiat yhä uudelleen ja uudelleen.

Hän ei silti myöskään ole tyhmä ja osaa peitellä ja selitellä tapaansa toimia, joten ainakin toistaiseksi koen että jos menisinkin "kantelemaan" hänestä esimiehellemme, en ihan tarkalleen osaisi edes nimetä asioita joita hän tekee väärin, sillä tiedän että hän pystyisi luikertelemaan niistä ulos keksien selityksiä toiminnalleen. En halua olla kyttäävä työkaveri joka pitää listaa toisen mokista, mutta minua rasittaa se, että joudun jatkuvasti huomauttelemaan, muistuttamaan ja huolehtimaan siitä että hän varmasti hoitaa omat tehtävänsä oikein. Ja aina jos hänelle sanoo asioista suoraan, hän ei ota virheistään vastuuta vaan toteaa: "joo joo kyllä mä tiedän, mä nyt vaan unohdin tämän kerran tms tms tms" Se ihminen on kuin märkä palasaippua josta ei vaan saa otetta!!

Pelkään että kuilu hänen ja muiden työntekijöiden välillä vain pahenee ja että luvassa on suurempiakin räjähdyksiä ellemme saa asiaa jotenkin selvitettyä. Työmme laatu on kuitenkin sosiaalista ja joudumme tekemään paljon ryhmätyötä, joten emme voi vain sulkea häntä pois. Tiimi on pakko saada toimivaksi jotta työ onnistuu. Miten siis opimme sietämään sietämätöntä tyyppiä jota on vaikea saattaa vastuuseen virheistään?

15

2743

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • No näin...

      "Miten siis opimme sietämään sietämätöntä tyyppiä jota on vaikea saattaa vastuuseen virheistään?"

      Nimenomaan, kuten sanoit: oppimalla sietämään. Jollei henkilön esimies näe tilannetta siten kuin kuvasit tai ole niin tyytymätön henkilön suoritukseen jo noinkin pian työn alkamisen jälkeen (onko?), että purkaisi henkilön työsuhteen koeajalla, ei siinä juurikaan ole työkavereilla asiaan sanomista. Pelkkä omalaatuisuus ei myöskään yleensä riitä esimiehille koeaikapurkuun, koska uusi rekrytointi vie taas sekä aikaa että rahaa. Ikävää on, jos tämä tyyppi ei ymmärrä häiriintyä edes siitä, etteivät työkaverit viitsi enää puhua hänelle jne. Jos hän elää niin omassa umpikuplassaan ettei tajua stressaantua tilanteesta, niin eipä siinä voi oikein kukaan muu muuta kuin keskittyä omiin töihinsä ja antaa tyypin olla. Kaikki ihmiset eivät ole eivätkä tule koskaan olemaan samasta tuutista ja näitä erikoisia hahmoja riittää joka työyhteisöön.

      • Anonyymi

        Huonoin työpaikka ja työkaverit osa väkivaltaisia,oli lahtelainen kulj.liike virtamo.Kun ekaa kuormaa olin viemäs Aleksandroviin jonne mennään Moskovan kautta,noin puoles välis moskova pietari mun autosta irtosi virtajohto pimeällä valtatiellä vauhdissa,muut saman talon 4autoa matkaa moskovaan asti,silloin tuli. Hypotermian oireita pakkasta 28 astetta,kun jälk.päin kysyin miks kukaan ei jääny avuksi,sanottiin,että me luulimme,että vedit penkalle,aika hyvä selitys,ajoin muissakin taloissa venäjälle,ja niis talois olis annetu loparit tuollasesta syystä.Sit oli sitä kun kaverit ryyppäs ja ei kyenny purkaan kuormaa,pakotettiin väkivallan uhalla purkamaan heidänkin kuorma,esim.yks pohjanmaalta kotoisin oleva oli todella roisto,uhkaili ajojärjestelijää ym.Mones talos olen ajanut,mut tämä lahtelainen oli kyllä öykkäreitä trukkikuskeista alkaen.


    • Minkäniminen

      tutkimuslaitos, oisko VTT ei ainakaan VALVIRA. Saattaahan se olla CIA tai..olipas siinä tulokas joutunu tarkkaan syyniin, seikkaperäinen diagnoosi, suorastaan mikroskoopin alle.

    • sddss

      Itse olen myös muusikko ja töissä ainoastaan rahan takia. Itseasiassa kaikki me ollaan töissä rahan takia ja joka muuta väittää, on väärässä. Se, että musiikista puhuminen ärsyttää, on sinun ongelmasi. Minua ärsyttää se, että meidän kahvipöydissä puhutaan metsästysreissuista tai taloremonteista, koska ne eivät minua kiinnosta ollenkaan, mutta en minä voi ihmisten puheenaiheita valita.

      Itseasiassa tuo kuulostaa vähän siltä että et pääse puhumaan omista kiinnostuksen kohteistasi, koska joku puhuu omistaan. Kuka siinä nyt sitten on oikeassa ja kenen puheenaiheita pitäisi arvostaa korkeammalle. Ehkä kannattaisi oppia sietämään erilaisia ihmisiä.s

    • epäsosiaalinen duuna

      Tauoillahan voi olla myös hiljaa ja lukea vaikka lehtiä.

    • Kaipaat Hitleriä vai

      Niin siis parastahan olisi, että kaikki olisivat samantyylisiä, samoin pukeutuvia, samaa murretta vääntäviä, samalla energialla eteenpäin raahustavia, samat intressit omaavia, mielellään samannäköisiäkin,arvot, katsantokanta ja päämäärät olisivat kuin samasta puusta veistettyjä - YEEEE!!! - siitä se onnela löytyisikin.

      Matkusta smurffimaahan smurffaamaan tai pestaudu teletapiksi....EIIIIII, niistäkin löytyy eroja. Mutta mitäs ne olikaan ne valopäät Muumeissa? Hattivattejako??? Nehän taitaa olla just samanlaisia kaikki....no löytyihän se vihdoinkin samistavisryhmä.

      • Kivinaama

        Parasta on, että hattivateista ei koskaan näe, ovatko ne iloisia, surullisia, innostuneita, masentuneita....naama pysyy aina peruslukemilla, puhui sitten paskavaipoista, auringonnoususta, hautajaisista tai häistä.


    • Tsemppiä!

      "Itseasiassa tuo kuulostaa vähän siltä että et pääse puhumaan omista kiinnostuksen kohteistasi, koska joku puhuu omistaan. Kuka siinä nyt sitten on oikeassa ja kenen puheenaiheita pitäisi arvostaa korkeammalle. Ehkä kannattaisi oppia sietämään erilaisia ihmisiä."

      Älä välitä tällaisista kommenteista. Ei tunnu ymmärtävän ongelman luonnetta. Been there, itse vaihdoin työpaikkaa. Toivottavasti sinä keksit paremman ratkaisun. Tsemppiä!!!

    • Kärsijä

      Eihän kukaan tykkää sellaisesta työkaverista joka kyttää miten teen työtäni,joten jos sama tahti jatkuu,vaihdan työpaikkaa.

    • civistyksensydän

      Hupaisaa, että tietyt työnantajat ihan etsii näitä vähän erikoisia tyyppejä. Koska usein heissä on potentiaalia, joka tulee esiin vaikeampina aikoina- jopa työmaalla. Itse oletin aikoinaan, ettei kukaan ota minuntapaistani töihin- kun tykkään liikkua luonnossa, ja jopa ihan ankeissakin oloissa, joten naisena olen vähän outo.

      Työnantaja joutuu sietämään fb päivityksiäni, joissa on luonnosta mitä merkillisimpiä valokuvia, ja en lisäksi oikein ole hiljaista sorttia. Työt teen. Alaltani minulla onneksi on osaaminen kunnossa, ja tuottoperusteisessa työssä ei lusmuilla- Itse lähtisin purkamaan tilannetta niin, että antaa kamun olla, mitä on. Kun provosoituu, se vaikuttaa- ei työkamun työn laatuun, vaan omaan.
      Antakaa olla. Tottapahan työnantaja tietää minkä on ottanut.

    • Luulot_ja_uskomukset

      Mitäs pahaa siinä on, jos tekee työtä vain rahan takia. Pelimerkkejä vapaa-ajalle. Ei mikään huono tavoite elämässä. Etenkin jos tekee oikein rahankiilto silmissä. Se on vielä parempi. Jos sitten huomaa, että ei tule riittävästi fyrkkaa massiin, niin hakeutuu toisaalle missä saa enemmän laardia. Nyt jo kohta eläkeukkona voin sanoa, että monenlaista duunikaveria on ollut. Onneksi ei ole tiiliskivi pudonnut vahingossa päähän rakennuksella. Lähellä on ollut sekin mahdollisuus. Yksi heppu heitteli jatkuvasti pieniä kiviä päälleni. Selvitin senkin rastin kunnialla. Työkavereitansa ei voi aina valita, mutta oman tapansa tehdä juttuja voi. Eämä on jatkuva opintie!

      • Anonyymi

        Tiiliskiven päähän tippumisesta puheenollen, jos on työkaverina huonon karman tohloppi, ei taida mitkään turvatoimetkaan pelastaa onnettomuuksilta :D
        https://youtu.be/RoNYmFH-A6Q?t=744


    • Hippaluuraa

      Itse olen huomannut että liian kiltti jos on töissä,eikä pidä puoliaan,mihin se johtaa.Väärin ymmärretyksi tuleminen on huono juttu.Kaikkien pitäs olla tasavertaisia.Silloin töissä on hyvä olla ja työhön on kiva mennä.

    • Anonyymi

      Jos haluat työskennellä kotona, sinulla on tietokone ja internet-yhteys, meillä olisi sinulle työtä. Sinun täytyy olla 18-vuotias. Palkka maksetaan viikoittain ja voit vaikuttaa itse siihen, paljonko tienaat. Tarvitset myös Skype-tilin, jota kautta koulutamme sinut. Ei puhelimitse, vain viestein. Työ ei ole puhelinmyyntiä, vaan työskentelet ainoastaan tietokoneella, kirjoittaen.
      Vastaat viesteihin ja jokaisesta viestistä maksetaan 0,12-0,20 senttiä kappale. Voit tehdä tätä joko kokopäiväisesti tai sivutyönä, ihan kuinka sinulle parhaiten sopii.
      Työssä tarvitset avoimuutta ja luovuutta.

      http://asiakas-palvelut.com/signup-form/?ref=FI1454

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      260
      4596
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      132
      3003
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      43
      2776
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      75
      1749
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1604
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1493
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1334
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      93
      1245
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1119
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      208
      1116
    Aihe