Jatkuvasti sinkkuna olevat naiset

Olen ollut aina sinkku, lukuunottamatta erästä lyhyttä (n.3kk) tapailua, jossa "seurusteltiin" viimeiset kolme päivää kunnes tuli ero. Ei ollut oikea ihminen mulle.

Olen tapaillut elämässäni jotain pariakymmentä miestä, mutta jostain syystä kemiat ei vaan ole koskaan kohdannut yhdenkään kanssa, arvomaailmatkin olleet yleensä ihan erilaiset.
Vasta hetki sitten tapasin erään miehen, jonka kanssa tulen hyvin toimeen ja voisin kuvitella seurustelevani, mutta hänellä on aika pahoja mielenterveysongelmia, joten seurustelu ei tule kysymykseen nyt ja hän onkin "vain" rakastajani. Ollaan muutenkin muuttamassa piakoin eri paikkakunnille, eikä olla tunnettu niin kauaa että jaksaisi mitään kaukosuhdetta alkaa veistelemään.

Ehkä sitä nuorempana jaksoi vielä nauttia yhden yön jutuista ja halusi kerätä erilaisia kokemuksia. Nyt olen viimeistään ymmärtänyt, ettei seksi ihmisen kanssa, jota kohtaan ei ole mitään tunteita ole minkään veroista.
Ja kyllä mä oon aina halunnut ensisijaisesti parisuhteen.

Nyt varmaan jatkan vaan uudessa kaupungissa tutustumista uusiin ihmisiin ja jos joku sopiva tulee kohdalle niin ihastumista tuskin voi estää :) Random-kumppaneita en halua enää yhtäkään, mutta jos tunnen voimakasta seksuaalista vetoa jotain kaveria kohtaan (edellyttää että tunnen ihmisen hyvin) niin voisin kuvitella harrastavani hänen kanssaan seksiä ja katsoa voisiko suhde mennä syvällisemmällekin tasolle.

Tuntuu kyllä muutenkin siltä, että aika harvassa ne naiset loppujenlopuksi on, jotka tuolla halua ympäri kyliä naida ilman mitään vakavampaa (eri asia jos on juuri eronnut).

"ikisinkku"? No, muutama pidempi suhde takana (2-10v.) ja ikää jo 50v. Mitään ei olisi vastaansanomista, jos rinnalle löytyisi sopiva mies vaikka loppuelämäksi. Näin nyt vaan ei ole käynyt.
Yhden illan juttuja en harrastanut edes nuorena, ja tässä iässä kumppanin löytämisen mahdollisuus vähenee jo siitä syystä, että ei tule istuttua kapakoissa, tai muissa sosiaalisissa tilanteissa kovinkaan usein. Työ on naisvaltaisella alalla, "romanssit" siltä osin on pois suljettu. Kuulen usein, olenko liian vaativa, mutta ystävät kyllä tietävät, että näin ei ole. Ulkonäkökriteerit ovat todella alhaalla, vaatimukset lähinnä perussiisteyden ja itsensä hoitamisen puolella, ja muun arjen suhteen toivon lähinnä samaa, kuin itseltäni. Perustoimeentulo ok. Ikäjakauma maltillisesti /- omani, 50v.

Miksi sitten en tähän tavikseen ole törmännyt? En osaa edes sanoa. En itsekään ole "ruma", jos nyt en missikään. Ehkäpä olen kaikesta huolimatta melko tyytyväinen elämääni, eikä "haku päällä" ole muodostunut pakkomielteeksi, kuten olen välillä ollut sinkkuystävissäni huomaavinani. Kai se olis lähdettävä kestohymy naamalla notkumaan kaupungille kuitenkin...

Vähän asian vierestä, hiljakkoin risteilyllä ystävättäreni kanssa laivan yökerhossa katselin, että lähipöytien miestarjonnan ikä on vähän "yläkanttiin" ;) (yli 60v.) mutta eipä se olisi tanssimista ja mukavaa jutteluseuraa haitannut. Herrat vaan jättivät niin minut, kuin 10 vuiotta nuoremman ystävättäreni rauhaan, koska tarjolla oli alle 30v. naisia, joiden pöytiin painelivat herrat hyvällä itsetunnolla? (tyttöparat). Vaikka "puumailu" on saanut huvittaviakin piirteitä mediassa, näyttää kuitenkin siltä, ettei ikäisilleni, tai vanhemmillekaan miehille kelpaa hyvinhoidettu 50 vuotias. Itse en ole kiinnostunut reilusti nuoremmista miehistä, vaan muuta ei näytä olevan tarjolla?

En halua normaalia ja kunnollista parisuhdetta, siis sellaista jossa seksiä harrastatetaan lottoarvonnan jälkeen.

Haluan elämänkumppanin toki, mutta en halua mennä naimisiin tai hankkia lapsia.

Tykkään sekoilla mutta en säädä. Sekoiluhan ei parisuhteessa tarvitse mihinkään yhtäkkiä kadota, eivätkä ihmiset kuin taikaiskusta muutu "kunnollisiksi".

Minut on "ajanut" sinkkuuteen se että sopivaa kumppania ei ole löytynyt. Ikisinkku en ole tosin.

En pidä tavastasi rinnastaa sinkkuilu joko "jatkuvaan sekoiluun ja säätämiseen lukemattomien tyyppien kanssa" tai "isäkandidaatin etsimiseen".

Sinkkuilu on elämän etsikkoaikaa. Harmi, että ihmiset ovat itse niin rajoittuneita, etteivät näe enää mitään muuta kuin seksuaalisuuden. Sellainen ihminen tulkitsee tietysti käyttämäni ilmaisun "etsikkoaika" jälleen kerran merkityksessä "vieraiden ihmisten housujen sisällön etsiminen". Kaikki ihmiset eivät näe maailmassa muuta kiinnostavaa koettavaa kuin seksuaalisuus tai pariutuminen. Juttele sitten niiden kanssa mistään...

Ei koskea mua! Mä olen erilainen! Minä, minä, minä! Minä ja mun munasarjat!

Tai sitten jotkut pärjäävät jopa ilman sitä vakikyrpää tai jatkuvaa suhteesta toiseen hyppäämistä. Joillekin elämässä on muutakin kuin seksi.

Suhde kelpaa, muttei minkään kusipään kanssa. Yleensä paneskelen ystäviäni ytm:ä siis. Tulen toimeen omillani, en kaipaa seuraa erikoisemmin. Seurustellut olen ihan tarpeeksi, en koe onneksi sitä, että joudun passaamaan ja palvelemaan jtkn miestä yötä päivää ja siihen se näyttää menevän joka kerta. Viime vuonna panin ihan vahingossa atm:ää, seuraus oli katastrofi, mies rakastui, ei ymmärtänyt enää puhetta, ei edes vittuilua ja törkeää käytöstä. Tuli syyllinen olo, kuin olisi heittänyt vauvan pakkaseen tms. Eli kai vastaus on suhde kelpaa, mutta ei teidän kanssa.

Sinkku olen ja haluan parisuhteen. En kaipaa sinkkuelämää. Sinkkuelämäni ei ole sekoilua ja säätämistä. Miksi olen sinkkuna? En ole löytänyt ihmistä, joka haluaisi parisuhteen kanssani ja minä hänen. Kaikki on kiinni tunteista ja siitä ettei ne kohtaa. Joskus joku haluaa minut, mutta minulla ei ole tunteita, joten en voi ryhtyä tunteettomaan suhteeseen ja välillä toisinpäin.

Ja valitettavasti on tullut sellainen käsitys nykymiehistä (okei, ei kaikki ole tämänlaisia) ettei ne parisuhdetta halua ja minä en halua mitään kevyempää. Eli tiet menee eri suuntiin luonnollisesti.

Parisuhdetta tottakai haluan.Itseäni ei kiinosta siis yhtään mikään sekoilu/säätäminen ei ole minun juttu.Näitä parisuhdemiehiä ei tunnu vaan mistään löytyvän.En ole koskaan ollut kiinostunut mistään yhden yön säädöistä ja sekoiluista.

Samoin täällä: toivon parisuhdetta, en välttämättä porvallisiin rooleihin perustuvaa, vaan kahden tasavertaisen ja itsenäisen ihmisen liittoa, johon kuuluisi sekä ystävyys että intohimo. Luulen, että ikisinkkuuteen on ajanut nuorempana ujous (angstit seksuaalisuuden kanssa) ja identiteetin selkiintymättömyys. Kuulun myös niihin akateemisesti koulutettuihin, jotka toivovat mieheltä vastaavaa abstraktiotasoa (joka yleensä edellyttää vastaavaa koulutustasoa): vot, niitä miehiä ei riitä kaikille. Ulkonäkövaatimukseni miehelle eivät ole olleet kummoiset. Olen kouluttautunut myös taidepuolella ja tietty rähjäisyys kolahtaa paremmin kuin sliipatut puvut. Olen 47.

En ole koskaan harrastanut yhden yön juttuja enkä vakipanoja. En myöskään "sekoile" mitä nyt joskus harvoin tulee baarissa porukalla pistäydyttyä,tanssimassa. En ole "säätänyt" mitään, usein olen treffeillä käynyt mutta lopettanut treffailut nopeasti, huomatessani että vastapuoli ei sytytä.
Olen tehnyt elämässäni aloitteita muutamalle miehelle, mutta niistäkään ei tullut mitään. Mies oli joko varattu tai päihdeongelmainen joten jutut lopahtivat alkumetreille.

Ikisinkkuuteen on useita syitä, haluan löytää miehen jota rakastaa ja jonka kanssa omaan samankaltaisen ajatusmaailman/elämäntyylin/elämänarvot jne. En kaipaa itselleni holhottavaa lasta enkä alistavaa sovinistia. En aio alkaa pyykkäriksi/piiaksi/huor*ksi kenellekään. Haluan tasa-arvoisen, vakavan suhteen. Miehet ovat harvoin vakavalla mielellä, kattellaan-ne sanoo. Noh, onhan tässä elämässä toki muutakin katteltavaa loppuajaksi kuin miehet ;)

Toki olen nirso, ei helmiä sioille. Mutta ihan turha heiluttaa renttu/pelimieskorttia tässä vaiheessa. Tottakai minulla on miehelle ulkonäkökriteerit, kuten jokaisella naisella ja miehellä on vastapuolelle. Mitään juoppolallia/narkkia/väkivaltaista sekopäätä en ala katselemaan. Tottakai miehen tulee sytyttää, ei kai sitä veljensä/kaverinsa kanssa petiin halua.

Luotettava vakikyrpä pitää neidon seksuaaliset halut tyydytettynä ilman maineen menetystä. Arvioisin, että 95% yli 3kk olleista sinkkunaisista on jossain välissä vakikyrpä.

"..mikä on ajanut ikisinkkuuteen tässä yhteiskunnassa?" Kohdaltani sanoisin, että aikaamme sopimaton hieman ujo, rauhallinen luonne sekä muutamat rankat, elämän kohdalleni heittämät sattumat. Enkä muuten jaksaisi minkäänlaista sekoilua tai säätämistä. On tämä elämä tarpeeksi rankkaa ilman niitäkin.

Heh! Kaksi vaihtoehto siis sun mielestä,seukata tai sekoilla??? Ei hyvää päivää sun ajatusmaailmaa:) Olen sinkku omasta tahdosta enkä kyl sekoile yhtään! Ihan vietän normaalia elämää,työ ja opiskelu pitää huolen,ettei ehdi "sekoilla".Miksi pitäisi seukata,kun ei ole sopivaa kohdalleni osunut? Olenko nyt jotenkin huonompi???

Haluan normaalia ja kunnollista parisuhdetta miehen kanssa. Ja minäkin olen tapaillut, mutta sitä oikeaa ei ole sattunut kohdalle kenen kanssa olisi natsannut 3 kuukauden tapailun jälkeen.

Ehdottomasti yhdestä miehestä parisuhdetta.Eipä minua muut jutut kiinostakaan.

Minä taas en halua ollenkaan ketään itselleni.Olen sellainen nainen joka on aina tykännyt elää yksin ja nauttia kokonaan yksin elämisestä ja vapaudesta.Tämä on tosi ihanaa juuri näin.Meitä on niin moneen lähtöön.Jokainen tyylillään.

Mitä ihmeen sekoilua? En mä ainakaan mitään sekoile. On tuo kyllä outo kuva sinkuudesta yhtään aikuisemmilla ihmisillä. Kaikilla on menovaihe ja yleensä se on parinkympin tienoilla, mutta harva jaksaa edes kolmekymppiseksi ravata baareissa ja sekoilla ja säätää lukemattomien tyyppien kanssa. Kyllä sinkuilla suurimmalla osalla se elämä on ihan tavallista ja baari-viehätys rapisee ja sitä elää elämää, harrastaa ja no, mitä nyt kukakin tekee. Siis työtä, harrastuksia, kavereita... Vaikkei parisuhdetta olisikaan niin kyllä ihmiset usein haluavat silti elää mielenkiintoisempaa elämää kun pelkkä tyhjä sekoilu.

No, mutta. Se mikä on "ajanut" tähän sinkkuuteen on...
Väärät miehet. Siis ei ole tullut oikeaa vastaan ja toisin kuin muutama kaverinikin, minä en valitse miestä siksi, että olisi joku ja että "jos eroaa voi joutua olemaan vuosiakin yksin". Minä olen sitten ennemmin vuosia yksin, koska en pysty. Muutama ihan ok suhde, muttei mitään kasassa pitävää, eri arvot, eri toiveet elämältä. Liiaksi. Sitten omistushalua, väheksyntää, avuttomuutta ja sen sellaista, siis minä en jää vankilaan, suostu olemaan tyhmempi ja heikompi vaan siksi, että jonkun itsetunto on sairas tai olemaan äiti miehelleni. Kyllä moni kestää mitä vaan ja ottaa vaikka turpaansa pahimmillaan, mutta minä en. Elämä on vaintoja, ja vaikka heikkooudet kaikissa, niin ei nyt ihan mitä tahansa pidä kestää. Sitten osalle löytyy sopiva j osalle ei. Nykyään kun toimeentulo ei ole miehistä kiinni, onneksi, eikä ihmisarvokaan, niin voi valita myös sinkkuuden. Kuten miehetkin voivat, ei heidänkään tarvitse hankkia vaimoa kuuluakseen normaaleihin ihmisiin, vaan elää voi muutenkin.

En tosiaan käy baareissa enkä juopottele, ja Suomessa ei selvinpäin juuri ulos pyydellä. Kauhean varautuneita ihmiset on ja on paljon, paljon haastavampaa löytää ketään jos on selvinpäin aina eikä ravaa baareissa. Opiskelen kyllä, käyn töissä ja olen muuten aktiivinen, että tapaan ihmisiä kyllä kohtuullisesti. Kavereina ihmisistä suurin osa on todella jees. Tuttuina vielä useampi. Sydänystäviä sitten onkin jo todella vähän, ja siitä voi päätellä, että eipä niitä oikeasti parisuhteeseen otettaviakaan joka oksalla istu.

En silti usko mihinkään jatkuvaan parisuhteen etsintään, se on sitku-elämää. "Sitku mul on parisuhde, sitku mul on sitä, ja sitku mul on tätä". Kyllä elämä mielestäni kannattaa elää sellaisena kun se on, pitää vaan silmät auki ja sydän avoimena: mahdollisuus tulee jos on tullakseen. Muuten elää, tehdä ja olla nykyhetkessä ja sillä mitä on, eikä aina vaan sitku. Sitku-tyylillä jää pahimmillaan elämä kokonaan elämättä, jos sitä sitkua ei vaikka tulekaan.

Mikä on "normaali" parisuhde? Se mainittu seksiä lottoarvonnan jälkeen?

Huomasin tässä treffailtuani muutamaa nettideittiä, ettei minulla oikeastaan ole aikaa siihen. Syksyn ohjelmatarjonta on niin runsasta, ja mielummin teatteriin menen yksin tai ystävättärien kanssa kuin miehen, joka käyttää aikansa yleisön laskemiseen :D

AP:n aloitus aika mustavalkoinen. Ehkä hän tarkoittaakin vain n. 20-25 -v "ikisinkkuja", joilla on aikaa ja halua istua joka viikonloppu baarissa.

Itse en sekoile enkä etsi yhden yön juttuja. Suurimman osan elämääni olen ollut parisuhteessa, mutta nyt tuntuu, että tuskinpa löydän parisuhdetta enää. Juoppoa tai sitoutumiskammoista en huoli. Tällaisille nelikymppisille tavisnaisille ei ole kysyntää. Seksuaaliset paineet saa hoideltua onneksi ihan itsekin.

Samoilla linjoilla kuin aiemmat viestit: ihmeellinen kahtiajako. Itse en ole koskaan sekoillut tai säätänyt tai harrastanut esim. yhden illan juttuja. Satunnaisia juttuja on ollut joitakin, mutta pyrkimys itsellä on aina ollut löytää parisuhde. Sanon usein olevani ikuinen kakkonen, koska aina kun on ollut vastavuoroista kiinnostusta jonkun kanssa, kuvioissa onkin yksi tai useampi muu nainen, joista joku lopulta vie voiton, mutta se en ole koskaan minä. Mielestäni kyseiset "voiton vieneet" naikkoset ovat olleet tunteellisempia kuin minä. Ja yleensä ne suhteet eivät sitten lopulta olekaan menestyneet. En tosin kiellä, etteikö elämä olisi matkan varrella kovettanut, kun se on kohdellut lapsesta saakka kaltoin tai asettanut omia haasteitaan, joten olen aina ollut vakavamielisempi ja järkevämpi kuin ikäiseni. Ei ole ollut varaa keikuttaa venettä.

Sinkkuilua on takana 8 vuotta ja ikää 30 vuotta. Olen korkeakoulutettu, mutten välttämättä edellytä mieheltä korkeaa koulutusta. Tärkeintä on, että olemassa on toimiva keskustelunyhteys, muutenkin synkkaa esim. huumorintaju ja on mukavaa yhdessä. Ulkonäkökriteerejä on ja se on lähinnä, että ulkonäkö miellyttää. Persoonallisuus tai synkkaaminen voi vaikuttaa siten, että ulkonäkö alkaakin viehättää enemmän, vaikka alunperin yksistään se ei ole viehättänyt. Oma ulkoinen habitus taitaa olla tasoa "nätti piskuinen tyttö, jolla kurvitkin kunnossa" (ei tarkoita ylipainoa vaan tiimalasia), mutta missi- tai mallityyppiä tässä ei olla. Toistaiseksi näytän vieläkin päälle parikymppiseltä tms. Plussaa vai miinusta, kuka tietää?

Yksi ongelma on voinut olla kohtaanto-ongelma. Koska useamman vuoden opiskelin päätoimisesti ja tein lähes kokopäiväisesti töitä niin rientoja, joissa vastakkaiseen sukupuoleen olisi jotenkin päässyt tutustumaan, ei ole juuri ollut. Nykyisessä työpaikassa olen viihtynyt jokusen vuoden ja ongelmana on työntekijöiden pieni vaihtuvuus ja se, että miehiä on n. 10 %, joista kaikki yhtä lukuunottamatta on varattuja ja perheellisiä. Ja se yksi sinkku on jokseenkin häiriintynyt ATM, joka mm. otti minut kiusaamisensa ja häirinnän kohteeksi. Eipä hänelläkään ole elämässä käynyt flaksi naisten suhteen.

80 % kavereista ja tutuista on parisuhteessa ja harvemmin tulee vietettyä yhdessä aikaa vaikka muuten yhteyttä pitäisikin. Nettideittailut ei ole minua varten (kokeiltu on), joten eiköhän tämä tie vie ikisinkuksi. Tarkoittaa selibaattia, mutta myös rauhaisaa ja tasaista elämää, jota ei ainakaan miespuoliset terrorisoi aiheuttamalla epävakaata tunne-elämää tempauksillaan.

nainen haluaisi kunnollisen parisuhteen

Myös minä haluaisin kunnollisen parisuhteen.

Itse en ole ikinä sen suuremmin parisuhteeseen halunnut ja usein sitä saakin kummastella muiden pariutumisvimmaa tai valitusta sinkkuudesta. Ajatus suhteesta ahdistaa ja useampien kanssa olen joutunut laittamaan hetkellisesti välit kokonaan poikki kun mies on alkanut odottamaan jotain vakavampaa.
Ainoastaan kerran olen tavannut miehen jonka kanssa yhdessäolo tuntui luontevalta, mutta se suhde alkoi ja loppuikin yhtä myrskyisästi..

Joten valinnassa sinkkuajan "sekoilun" ja parisuhteen velvoitteiden välillä ensimmäinen vie ehdottomasti voiton.