Karppaus kaatamassa leipomon Jyväskylästä

Vaasan Osakeyhtiö aloittaa yt-neuvottelut Jyväskylän leipomossa. Neuvottelut saattavat yhtiön mukaan johtaa jopa koko leipomon lakkauttamiseen.

Yhtiö kertoo, että toimenpiteistä päätetään vasta neuvottelujen jälkeen, mutta tuloksena voi olla henkilöstövaikutuksia.

Vaasan Oy:n leipomossa Jyväskylässä työskentelee 52 ihmistä.

- Toimintaympäristössämme on parin viime vuoden aikana tapahtunut suuria muutoksia, jotka jatkuvat edelleen eikä myynti ole toteutunut ennusteiden mukaisesti. Joudumme sopeuttamaan liiketoimintaamme vastataksemme muutoksiin sekä turvataksemme kilpailukykymme tulevaisuudessa, kertoo Vaasan Oy:n tuoretuotteiden johtaja Juri Jolkkonen.

Leipomotuotteiden markkinoilla näkyy Jolkkosen mukaan muun muassa kasvussa ollut karppaustrendi.

- Tänä vuonna Nielseninkin mittausten mukaan kokonaismarkkina on muun muassa karppaustrendin seurauksena tullut alaspäin noin miinus viisi prosenttia voluumissa, ja se on paljon kiloja valtakunnan tasolla. ...........

http://yle.fi/alueet/keski-suomi/2011/10/karppaus_kaatamassa_leipomon_jyvaskylasta_2971702.html
4210
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kannattais Vaasan Oy:n leipomossa Jyväskylässä suunnitella oma karppileipä markkinoille ja karppi pullaa kanssa johan rupeis liiketoiminta kukoistamaan:D

Äänestä

Puska, Diabetesliitto ja kumppanit sanovat, että karppaus on muotidieetti, joka menee ohi. Näiden arvovaltaisten kaikkitietävien tahojen lausuntoihin on myös hiilihydraattiteollisuuden luetettava.

Äänestä
  • Ei Vaasa karppauksen takia Jyväskylän leipomoa sulje. He siirtävät enemmän ja enemmän leivän valmistusta Viroon ja muualle Baltiaan. Karppaus on pelkkä tekosyy. Oikea syy on omistajan pohjaton ahneus.

    Äänestä

Todella tökeröä. leipomoala on nostanut leivän hinnan aivan pilviin ja kun myynti hyytyy syytetään karppausta. Todella jos leipä olisi edes kohtuuhintaista sitä käytettäisiin enemmän. Esim meillä tehdään nykyään paljon itse leipää ihan vaan ryötöhintojen ja aika heikon ja tasapaksun makumaailman vuoksi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


'äölkjhg kirjoitti:

Vaasan Osakeyhtiö aloittaa yt-neuvottelut Jyväskylän leipomossa. Neuvottelut saattavat yhtiön mukaan johtaa jopa koko leipomon lakkauttamiseen.

Yhtiö kertoo, että toimenpiteistä päätetään vasta neuvottelujen jälkeen, mutta tuloksena voi olla henkilöstövaikutuksia.

Vaasan Oy:n leipomossa Jyväskylässä työskentelee 52 ihmistä.

- Toimintaympäristössämme on parin viime vuoden aikana tapahtunut suuria muutoksia, jotka jatkuvat edelleen eikä myynti ole toteutunut ennusteiden mukaisesti. Joudumme sopeuttamaan liiketoimintaamme vastataksemme muutoksiin sekä turvataksemme kilpailukykymme tulevaisuudessa, kertoo Vaasan Oy:n tuoretuotteiden johtaja Juri Jolkkonen.

Leipomotuotteiden markkinoilla näkyy Jolkkosen mukaan muun muassa kasvussa ollut karppaustrendi.

- Tänä vuonna Nielseninkin mittausten mukaan kokonaismarkkina on muun muassa karppaustrendin seurauksena tullut alaspäin noin miinus viisi prosenttia voluumissa, ja se on paljon kiloja valtakunnan tasolla. ...........

http://yle.fi/alueet/keski-suomi/2011/10/karppaus_kaatamassa_leipomon_jyvaskylasta_2971702.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu