Avioitumisestamme on vuosi aikaa. Mieheni ei ole vuoden aikana saanut sormustani (jonka hän unohti aikoinaan ottaa mukaan maistraattiin) kaiverrettua. Olen muistuttanut asiasta xxxxxxx kertaa. Hän ei myöskään noteerannut ensimmäistä hääpäiväämme mitenkään, vaan oli ko. päivän remontoimassa mökkiä. Hän ei myöskään ostanut minulle syntymäpäivälahjaa eikä ole tehnyt mitään muutakaan romanttiikkaan liittyvää viimeiseen vuoteen. Tai no sain minä häneltä viime viikkoisen riidan päätteeksi kaktuksen!
Minulla alkaa olla mitta täynnä... Varsinkin kun mies erakoitui mökille remontoimaan koko syksyksi ja alkoi muistuttaa metsänpeikkoa ulkonäöllisesti.
Olen puhunut hänelle asioista, vihjaillut, sanonut suoraan, kaivannut kotiin... Mikään ei ole auttanut. Hän ei näe suhteessamme mitään vikaan. On tyytyväinen tilanteeseen.
No tämän kaiken seurauksena olen ihastunut itseäni nuorempaa opiskelukaveriini. Ja tällä hetkellä ajatukseni ja tunteeni kulkevat vuoristorataa. Auttakaa, mitä minä teen!??? Yritänkö vielä potkia miestäni päähän vai lähdenkö seikkailuun?
Minulla alkaa olla mitta täynnä... Varsinkin kun mies erakoitui mökille remontoimaan koko syksyksi ja alkoi muistuttaa metsänpeikkoa ulkonäöllisesti.
Olen puhunut hänelle asioista, vihjaillut, sanonut suoraan, kaivannut kotiin... Mikään ei ole auttanut. Hän ei näe suhteessamme mitään vikaan. On tyytyväinen tilanteeseen.
No tämän kaiken seurauksena olen ihastunut itseäni nuorempaa opiskelukaveriini. Ja tällä hetkellä ajatukseni ja tunteeni kulkevat vuoristorataa. Auttakaa, mitä minä teen!??? Yritänkö vielä potkia miestäni päähän vai lähdenkö seikkailuun?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Totta kai tyypillinen nainen keksii tähänkin ratkaisuna sivusuhteen, mitäpä muutakaan. Se on muuten sinulle oikea ratkaisu.
Kyllä se miehenkin mieltä lämmittää remontoida (yhteistä)mökkiä, kun akka valittaa joutavasta kaiverruksesta(jos ahistaa, kaiverruttakoon itse), typeristä lahjoista(kaktus ei kelvannut), ja pitää kaiken kukkuraksi sivusuhdetta. Ja kaikki tämä ALLE VUODESSA...ristus.
Älä potki sitä päähän, se kuolee.
Mieheni sanoin: Täältä tulee hirmuinen rölli, joka metsässä asustelee, lähdetkö yhdessä seikkailuun...
No eikö juolahtanut mieleen lähteä sinne mökillee mukaan touhuamaan ja olemaan apuna. Siinä sivussa voi kyllä viettää mukavaa romanttista aikaakin. Luulen, että mies olisi nähnyt sinut ihan uudessa valossa, jos olisit ehdottanut mukaan lähtöä. Sen sijaan valitat naama mutrulla ja haet vierasta miestä heti kun ei mene mieliksi.
Tyypillinen nykyajan prinsessa, jonka takia miehen pitäisi vaikka ässälle taipua ja olla aina valmis palvelemaan. Vasta vuoden olette olleet naimisissa ja nyt jo tuo tilanne. Huh, huh
No oletpahan nainen aikamoinen pölli. Etkö yhtään katsonut kenen kanssa avioiduit. NAurettavaa typeryyden suurinta typeryyttä. Turha on miestä syytellä, jos oli tuollainen jo ennen avioliittoa. Kuinka kauan mahdoitte tuntea ennen avioon menoa? hän on omanlaisensa eikä se luonne siitä lutuisemmaksi muutu enää avioon astelemisen jälkeen. "Kunnes kuolema erottaa, niin myötä- kuin vastamäessäkin" eikös ne olleet sanat jotka vannoitte pitävänne. Minua suoraansanoen vituttaa aivan mahdottomasti ihmiset jotka menee naimisiin ajattelematta sen kummemmin, se tuntuu olevan niin merkityksetön juttu, vähän sama kuin parisuhde virallistettuna papereihin, mutta ilman mitään suurempia vaatimuksia. Enkä ole mikään uskovainen, silti kunnioitan avioliittoa.
Tunnut olevan aikamoinen haihattelija ja eläväsi aikamoisissa pilvilinnoissa suurien kuvitelmiesi kanssa. Ja olet kai hyvin nuorikin etkä valmis ottamaan vastuuta. Kevytkenkäinen jokatapauksessa. Jos on joku mökki rempattavana niin eihän sitä voi niinvain jättää kesken. Muuten käy niinkuin meillä kun isä on rakentanut kesämökkiä jo kohta 30 vuotta eikä valmista ole vieläkään.
Mene vaikka sen aviomiehesi luo yllätyskäynnille sinne mökkerölle ja vie kahvit ja pullat mukanasi, kyllä mies yllättyy iloisesti varmasti.
Eihän sitä miestä tee mieli kotiin tulla jos tuollainen tyrannitar siellä odottaa ja huuto alkaa ja valitus heti kun ovesta astuu sisään. Aivan luultavasti se mieskin katuu avioitumistaan tuollaisen haahuilijan kanssa. Enkä usko että elämä olisi sen ihanampaa sen uuden ihastuksesi kanssa, petyt hänenkin kanssaan samoihin asioihin ja sitten lähtee taas uusi kierrokseen. Aina syy on muissa kuin sinussa itsessäsi. Ikinä et itse voi yrittää tehdä asioille jotakin toisen tunteita ajatellen. "yhyy mies ei rakasta vaikka kuinka kiukkan huudan raivoan ja uhkailen".
Mies muuttui täysin avioitumisen jälkeen, ja olen epäillyt ajoittain jopa masennusta. Asuimme yhdessä 4 vuotta ennen avioitumista. Menimme naimisiin rakkaudesta, ja järkisyistä yhteisen asuntolainan vuoksi.
Viestiketjun aloittajana hieman lisäinfoa. Mies on työtön ja itse olen arjessa kiinni kaupungissa enkä voi niin vain lähteä mökille satojen kilometrien päähän. Olin koko kesän auttamassa remontissa. Ja lisäinfona vielä sekin että mökki on mieheni eikä hän halua myydä siitä puolia minulle, vaan haluaa pitää sen omassa suvussaan. Johon minua ei ilmeisestikään lasketa..? Olemme olleet yhdessä 5 vuotta, ja olemme yli 30 vuotiaita. Emme siis teinejä. Itkuissani kirjoitin tuohon ylle aika lapsellisia asioita, pahoitteluni siitä. Kirjoitin tänne, kun en enää muutakaan keksi. Olen yrittänyt puhua mieheni kanssa vakavasti kymmeniä kertoja, mutta ei apua. Hänen mielestä meillä ei ole ongelmaa. Hänelle riittää iltojen iloksi tietokonepelit ja ruoka ja oma huone. Koen että olemme täysin umpikujassa. Ja uusi ihastus on seuraus ei syy.
Umpikujasta on aina ulospääsy, jos ei muuten niin seinän läpi.
Aloita vaan suhde opiskelukaveriisi, mutta ei siitä miehelle tarvitse kertoa. Mieti sitten taas myöhemmin mitä haluat.
Voisi miehestä sanoa, että niin makaa kuin petaa, jos sivusuhteesi tulee kovana järkytyksenä. Avioliittoneuvoja tai pariterapeutti voisi hänellekin sitten jo kelvata. Jos hän ei halua muuttua, hän ei muutu. Motivaatio hukassa toistaiseksi.
Jos tuntuu siltä, että itse vielä jaksat, niin koitappa potkia vielä miestäsi eteenpäin, ettet myöhemmin kadu. Totta on, että hän ei muutu, jollei halua. Ja jollei näe asioissa mitään vikaa, tuskin näkee syytä miksi haluaisi muuttua, valitettavasti. Mutta, jos tippaakaan tuntuu siltä, että kaikki voimavarat on jo käytetty ja asiat ei muutu, niin lähde mukaan seikkailuun, muttei kuitenkaan aloittamalla suhdetta opiskelukaveriisi miehesi selän takana, vaan eroa ensin ja katsele sen jälkeen mitä elämällä on tarjottavana. Kukapa ei suhteessa ihastuisi, mutta jokainen itse päättää mitä sen ihastumisen kanssa tekee. Niitä tulee ja menee, mutta jos on aina hyppäämässä heti mukaan, kun toiseen ihastuu, niin saa vaihtaa miestä alkuhuuman laannuttua liki heti, kerta toisensa jälkeen.
Ja tuohan on hyvä, kun pystyt tänne kirjoittamaan, mutta kannattaa myös muistaa, että olemme Suomi24 keskusteluissa, joten aina ei voi saada just niitä vastauksia mitä haluaa, sontaakin niskaan tulee ja niitä ihmisiä riittää, jotka kirjoittavat tänne vain ja ainoastaan pönkittääkseen omaa itsetuntoaan ja saavat mielihyvää toisen mollaamisesta, haukkumisesta jne, vaikka eivät edes tiedä mistä puhutaan :)
No, mie en aloittaisi uutta suhdetta miehen selän takana, vaan kerro reilusti missä mennään. Jos ette enää sovi yhteen, niin se on sitten siinä.
Jos teillä on lapsia, niin harkitkaa eroanne tarkemmin. Lasten vuoksi kannattaa kuitenkin kunnolla yrittää, jollei suhteessa ole mukana henkistä tai fyysistä väkivaltaa, vaan ainoastaan kipinä on sammunut ja suhde väljähtynyt.
Työttömyys syö ihmistä. Ei ole helppoa elää toisen rinnalla, jos toinen luo uraa ja itse on työtön. Silloin kaipaa itselleen edes jotain tekemistä ja tunnetta olevansa tarpeellinen. Ehkäpä mökki remontti on miehesi keinoa kokea itsensä hyödylliseksi ja tarpeelliseksi. Valitettavasti vaan tuntuu että hän ei muuta elämää enää muistakkaan. Jutelkaa vielä, älä luovuta!