Palstakirjoitteluni on ollut hyvin vähäistä viime aikoina, vaikka säännöllisesti olenkin otsikoita käynyt vilkaisemassa. Usein on tehnyt mieli kirjoittaa jotakin, muttei ole ollut mitään asiaa. Eikä nytkään ole; tahdon vain että jokainen kertoisi joitakin pieniä asioita, jotka auttavat taistelussa syysmasennusta ja -apatiaa vastaan.
Aloitan itse ...pidemmän kaavan mukaan, pahoittelen. Juttelin professorin kanssa gradusta, ja aihe ja rakenne alkavat hahmottua. Tein keväällä hyvän tutkielman, joka oli tuolloin hieman vaadittua laajempi, ja professori oli sitä mieltä, että aiheesta kannattaa laajentaa ja jatkaa eteenpäin. Koska minulla ei ollut parempia ideoita mielessä, päätin ottaa neuvosta vaarin.
Tänään yliopistolta kotiin pyöräillessäni tein taas löytöjä. Olen kutakuinkin koko ikäni asunut samassa paikassa, ja silti ihan kotikulmilta löytyy yhä kaikenlaista kiehtovaa. Olen joskus aiemmin kirjoittanut rakkaudestani ränsistyneisiin ja autioihin paikkoihin, jotka Aika ja Ihminen ovat unohtaneet ja ajaton Luonto ottanut niistä vallan. Nyt elämyksen tuotti vanha piiloon jäänyt usean kilometrin mittainen pyörätie, jonka halkeillut asfaltti oli näkyvissä enää vain metrin leveydeltä ja kasvillisuus ympäröi polkumaiseksi muuttunutta väylää. Uutta reittiä polkiessani ja miettiessäni viekö se johonkin vai umpikujaan matkustin hetkeksi yli 20 vuotta ajassa taaksepäin, uteliaaksi pikkupojaksi valmiina seikkailuun.
Tulevana perjantaina vuorossa on livemusiikkia, kun menen katsomaan sotilassoittokunnalla vahvistetun kaupunginorkesterin Harry Potter -aiheista konserttia. John Williamsin fanina toivon materiaalin painottuvan kolmen ensimmäisen elokuvan musiikkiin; myöhempien elokuvien muiden säveltämästä musiikista ei ole jäänyt paljoakaan mieleen. Varsinkin tästä avantgardejazzmikälie-häröilystä tahtoisin kuulla paikallisen tulkinnan: http://www.youtube.com/watch?v=aP_uoA4j8Kw (Jäänee haaveeksi, mutta saahan sitä toivoa.)
Sitten on joitakin muitakin kivoja asioita, mutta niistä ei hiiskuta.
Aloitan itse ...pidemmän kaavan mukaan, pahoittelen. Juttelin professorin kanssa gradusta, ja aihe ja rakenne alkavat hahmottua. Tein keväällä hyvän tutkielman, joka oli tuolloin hieman vaadittua laajempi, ja professori oli sitä mieltä, että aiheesta kannattaa laajentaa ja jatkaa eteenpäin. Koska minulla ei ollut parempia ideoita mielessä, päätin ottaa neuvosta vaarin.
Tänään yliopistolta kotiin pyöräillessäni tein taas löytöjä. Olen kutakuinkin koko ikäni asunut samassa paikassa, ja silti ihan kotikulmilta löytyy yhä kaikenlaista kiehtovaa. Olen joskus aiemmin kirjoittanut rakkaudestani ränsistyneisiin ja autioihin paikkoihin, jotka Aika ja Ihminen ovat unohtaneet ja ajaton Luonto ottanut niistä vallan. Nyt elämyksen tuotti vanha piiloon jäänyt usean kilometrin mittainen pyörätie, jonka halkeillut asfaltti oli näkyvissä enää vain metrin leveydeltä ja kasvillisuus ympäröi polkumaiseksi muuttunutta väylää. Uutta reittiä polkiessani ja miettiessäni viekö se johonkin vai umpikujaan matkustin hetkeksi yli 20 vuotta ajassa taaksepäin, uteliaaksi pikkupojaksi valmiina seikkailuun.
Tulevana perjantaina vuorossa on livemusiikkia, kun menen katsomaan sotilassoittokunnalla vahvistetun kaupunginorkesterin Harry Potter -aiheista konserttia. John Williamsin fanina toivon materiaalin painottuvan kolmen ensimmäisen elokuvan musiikkiin; myöhempien elokuvien muiden säveltämästä musiikista ei ole jäänyt paljoakaan mieleen. Varsinkin tästä avantgardejazzmikälie-häröilystä tahtoisin kuulla paikallisen tulkinnan: http://www.youtube.com/watch?v=aP_uoA4j8Kw (Jäänee haaveeksi, mutta saahan sitä toivoa.)
Sitten on joitakin muitakin kivoja asioita, mutta niistä ei hiiskuta.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Minä odotan innolla ensi viikkoa, koska lähdemme miehen kanssa Helsinkiin Boardexpo messuille. En ole koskaan niissä ollut vaan nyt pääsen. Menemme siskoni luo vlopuksi. On ihanaa nähdä siskoani ja hänen perhettään pitkästä aikaa ja samalla esittelen mieheni siskolleni. Ehkä hyvässä lykyssä saan onnitella samaan syssyyn myös serkkuani tulevasta perheenlisäyksestä jos laskettu aika tulee ajallaan :)
Olen myöskin löytänyt kivoja uusia lenkkeilyreittejä koirani kanssa tällä uudella paikkakunnalla jossa asumme. Ihan hyvä niin, tulee tienoo tutuksi kaikin puolin ja pitkät lenkit ilman eksymisen pelkoa on mahdollista.
Tässä on Oulu sopivasti lähellä ja olen mahdottoman ihastunut kaupungin vanhoihin vielä pystyssä ja käytössä oleviin rakennuksiin, yritän kovasti etsiä tietoa näistä ihastuttavista rakennuksista, toivon todella ettei niitä koskaan pureta, juuri ne tekevät mielestäni Oulusta persoonallisen ja ihanan kaupungin.
Hinku puutalojen ja muiden vanhojen kohteiden hävitykseen on kova täälläkin. En ole vähääkään baari-ihminen, mutta siitä huolimatta koen Joensuulle suureksi imago- ja kulttuuritappioksi, mikäli ravintola Wanha Jokela katoaa, rakennus puretaan (niin kuin on aikomus) ja tilalle nousee taas yksi ketjuravintoloita ja -liikkeitä täynnä oleva, jokaisesta kaupungista löytyvä klooniliikekeskus (niin kuin aina käy vaikkei olisi aikomustakaan).
En käsitä miksi joka paikasta pitäisi tehdä sellaisen tylsä ja väritön betonihelvetti?
Kaikki vanha puretaan pois uuden ja "modernin" tieltä, joka ei ole edes kaunista katseltavaa vaan persoonatonta ja jokseenkin suussa maistuu ainainen ahneus ja rahastus.
Olenkin hurja iloinen, kun näyttää Oulun kaupungintalona olevan erittäin tyylikäs ja vanha rakennus. (Johan Erik Stenbergin suunnittelema kivirakenteinen uusrenessanssirakennus, joka toimi valmistuessaan Oulun Seurahuoneena, ja se otettiin käyttöön Pohjanmaan radan valmistumisen kunniaksi järjestetyillä juhlaillallisilla 29. lokakuuta 1886.)
Tämä uusi lempeä linja ei potki, vanha ärjympi meininki oli parempaa!
Keskiäkäisestä on tullut keski-ikäinen, so it goes. Ärjyminen jos ärjymisestä on kadonnut maku ja riemu ei vain toimi - kuunnelkaa vaikka Metallican myöhäisempää tuotantoa jos ette usko.
Muistan hämärästi ajan jolloin tuollaiset pienet asiat saattoivat piristää mieltä. Olen ollut elävä ruumis yli viisi vuotta. Enemmän kuin naista kaipaisin elinvoiman virtaavan taas suonissani.
Taikapillu auttaa.
Kokeile taikaristeilyä.
Menee reippaasti aihee vierestä, mutta menkööt: tää olis toinen erittäin kovasti elokuvamusiikista - etenkin John Williamsin tuotannosta - pitävä tyyppi! Saanen kysyä, että missä päin tällainen konsertti järjestetään? Pikainen googletus ei tuottanut tulosta...
http://pohjois-karjalafi.virtualserver18.nebula.fi/kalenteri/hakutulos.php?id=1106211318010844
Kiitän! =)
Eilisilta konsertin jälkeen meni omaan musisointiin, joten kirjoitan nyt, millaista oli.
Konsertti koostui kokonaisuudessaan John Williamsin - eli kolmen ensimmäisen elokuvan - musiikista, ja hyvä niin. Kaipaamani The Knight Bus soitettiin myös, mutta valitettavasti sen toteutus oli konsertissa kuulluista sävelmistä heikoin. Näppäilty kontrabasso hukkui kokonaan muiden instrumenttien alle, ja kappaleen rytmin pitäminen kasassa ei vain onnistu kolmelta klassiselta perkussionistilta samalla lailla kuin yhdeltä jazzrumpalilta setin takaa. (Sama ongelma on esiintynyt orkesterilla ennenkin rumpusettiä vaativissa jutuissa. Kai se on jokin hegemoniaongelma, kun perinteisesti rumpali olisi se, jonka pitäisi pitää rytmi kasassa, mutta tuossa soittajat joutuvat seuraamaan kapellimestaria.) Toinen pieni miinus oli, että Potter-soundtrackeilla keskeinen celesta toteutettiin digitaalisella syntetisaattorilla; olisin mieluusti nähnyt aidon pelin, vaikka hyvältä tuokin kuulosti.
Noin muuten orkesterin soitossa ei näin klassisen maallikon korvaan ollut valittamista. Kaupunginorkesteri ja sotilassoittokunta toimivat yhdessä hienosti, vaikka Williamsin materiaali ei missään nimessä ole helpointa soitettavaa leffamusiikista tai edes laajemmin näiden orkestereiden repertuaareista. Kaikesta päätellen veteraanisäveltäjä nauttii nykyisin jonkinmoista arvostusta klassisissa piireissä, sillä elokuva- ja viihdekonserteissa häntä on ainakin meilläpäin soitettu viime vuosina todella paljon. (Olen aiemmin kuullut mm. Star Warsin, E.T.:n ja Kolmannen asteen yhteyden teemat livenä samalta kokoonpanolta.) Paljon hienoja yksilösuorituksia kuultiin.
Oheishömpötyksistä lyhyesti: kapellimestari Atso Almila oli pukeutunut ihastuttavan velhomaisesti, kuten osa soittajistakin. Kapellimestarin välispiikit osoittivat aiheen perinpohjaista tuntemusta myös musiikin ulkopuolelta. Sen sijaan screeneillä nähdystä visualisoinnista puuttui selkeä linja: niillä nähtiin vähän sitä sun tätä, mikä luultavasti johtui tekijänoikeuskysymyksistä. Tärkeämpi rooli screeneillä oli orkesterin lähikuvittamisessa, mikä sujui edellisiä kertoja paremmin: nyt solistit löytyivät kuviin hyvällä prosentilla ja kapellimestarin ilmeiden ja eleiden näkeminen orkesterin puolelta viihdytti yleisöä.
Tämä kappale oikeastaan kuuluisi noihin lapsivihaketjuihin, mutta menköön nyt tähän. Ymmärrän että Potter-aihe vetoaa lapsiin ja aikuiset siksi tuovat pikku ADHD-perkeleitään paikan päälle, mutta opettaisitte Viljami-Korianterinne olemaan turpa tukossa ja kolistelematta penkkejä jo ennen konserttia tai lopettaisitte sen (metelöinnin, ette lastanne ...vaikka sitäkään en olisi pannut pahakseni) paikan päällä heti alkuunsa.
Tupa oli kutakuinkin täynnä, mistä olen järjestäjien puolesta ilahtunut. Toivon mukaan elokuvamusiikin suurkonsertit jatkuvat vuotuisena perinteenä. Helsingissähän nautittiin reilu viikko sitten James Bond -aiheisesta, millaista en panisi täälläkään pahakseni. Tai miksei vaikka Henry Mancinia - mutta silloin kyllä pitäisi olla se jazzrumpali kehissä.
Salaperäinen polku revisited
Ajoin tänään uudestaan löytämäni reitin. Nyt olin liikkeellä myöhempään, ja päivänvalosta oli jäljellä enää muisto. Kapean tien erotti juuri ja juuri, pensaiden ja puiden paljaat oksat hipoivat kasvoja polkiessani. Miljöö oli kuin kliseisimmästä kauhuelokuvasta mutta kliseiden ystävänä nautin siitä samaan aikaan sekä ironisesti että oikeastikin vähän kihelmöiden. Polun varrella on autioksi päättelemäni talo; toivoin ja pelkäsin näkeväni sen mustissa ikkunoissa liikettä.
Runollisin osa matkasta osui kuitenkin alikulkutunneliin. Pyörätien varrella on sellainenkin, mutta vaikka polku tuossa risteää ison ajoväylän kanssa, sen olemassaolo jää helposti huomaamatta. Tie jatkuu tunnelin molemmille puolille, muttei kummallakaan suunnalla vie mihinkään (päättyy molemmissa päissä ryteikköön ja muuttuu loppumetreillä kinttupoluksi kunnes yhtyy maantiehen); sitä ei ole virallisesti olemassa.
Siitä huolimatta unohdetun tien unohdetussa tunnelissa paloi täysi valaistus. Se oli jotenkin kaunista ja vertauskuvallista. Turvapaikka tiellä ei-mistään ei-mihinkään! Sen enempää en tätä vertauskuvaa avaa, jossakin kulkee myös minun kliseerakkauden rajani.
Jos asiasta ei viitsi hiiskua, miksi siitä pitää edes mainita?
Piristävin tapahtuma on ehdottomasti ollut tutustuminen naiseen, jonka kanssa saattaisi sinkkuus olla virallisesti hetken päästä taakseheitettyä elämää. Yllättävän nopeaan on itselle tullut vahvoja ihastumisen tunteita.
Pieniä asioita, jotka auttavat hiirtä uljaassa taistelussa syysmasennusta ja -apatiaa vastaan:
- kirjojen lukeminen tai äänikirjojen kuunteleminen ja elokuvissa käyminen: saa ajatukset ja tunnelmat pois tavanomaisilta usein aika ikäviltä radoilta
- Fazerin uusi tumma suklaa jossa on mantelia ja päärynän palasia
- musiikin kuuntelu
- uimahallin kylmävesiallas ja sauna
- luonnossa käppäily, vaikka olisi kurja keli ja luonto lähinnä city-luontoa
- unelmistaan, vaikka ne olisivatkin äpäriä tai kuin vaivaiskoivuja, huolen pitäminen
- piparkakut
Voi sinua Hiiri!
Sun piano ilta oli ihan kiva näin jälkeen päin ajateltunakin. No kerran kahteen vuoteen piano iltoja on varmaan ihan hyvä tahti ettei niistä tule liian suosittuja ja kaikki sinkkupalstalla piipahtajat eivät niistä edes pääse nauttimaan.
Viimekerralla Hämsy soitti paremmin kuin muilla kerroilla ainakin minun mielestä, vaikka olin selvinpäin. Ehkä kappaleet oli erilaisia?